Ohjelma on päättynyt

Kivijalkaretkellä Lumivaarassa

To 8.7. 2010 klo 17.20, uusinta pe 9.7. klo 11.25

Tuhannet suomalaiset suuntaavat kesäisin rajan takaiseen Karjalaan katsomaan suvun maisemia. Kun vuonna 1993 tuli mahdolliseksi lähteä etsimään menetetyiltä alueilta kivijalkoja ja raunioita, ovat monet vierailleet Karjalassa siitä lähtien joka kesä. Retkelle lähtöä mietitään usein vuosia. Maisemien näkeminen pelottaa

Kertomuksia Suomesta –ohjelmassa ollaan kivijalkaretkellä Lumivaarassa, joka sijaitsee Laatokan luoteisnurkassa 30 kilometrin päässä Sortavalasta.

Pohjanmaalta lähteneessä retkikunnassa on konkareita ja ensikertalaisia. Kartat ja kompassit kädessä matkalaiset suuntaavat metsiin. Onnistumisen riemu on suuri, kun vanhempien tai isovanhempien asuinsijan merkit löytyvät ruohottuneesta maisemasta.

Mukana kivijalkoja etsimässä oli toimittaja Anna-Liisa Haavikko.

Lähetä:

Yhteiskunnallinen reportaasi, jonka teemana on muuttuva Suomi. Useita toimittajia, tuottaja Jorma Honkanen.

Muualla Yle.fi:ssä