Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netistä.

Hyväntekeväisyys on bisnestä

Ke 4.5.2011 klo 12.15

Lahjan antaminen on tapahtuma, joka on puhdas ja pyyteetön. Lahjan antajan ei pidä vaatia lahjasta mitään vastinetta – eikä lahjan saaja saa moittia lahjaa. Lahjoittaminen on sattumus, jonka aikana molempien osapuolien pitää olla tyytyväisiä.
Mutta hyväntekeväisyyteen on hiipinyt bisnesajattelu.

Jos lahjoittaa rahaa tarvitseville, lahjoittaja saattaa vaatia tarvitsevilta jotakin lahjan vastineeksi. Jos lahjoitetaan rahaa koulun rakentamista varten, silloin saatetaan vaatia että vastineeksi kaikkien lasten pitää saada käydä sitä koulua. Ja sitten kun lapset, yleensä tytöt, eivät kuitenkaan saa käydä koulua – silloin lahjoittaja loukkaantuu ja sulkee lahjahanat.

Yhä useammin lahjoittaja odottaa saavansa muutoksen aikaan. Hyväntekeväisyys ei enää ole pyyteetöntä auttamisenhalua, vaan siitä on tullut painostuskeino, jonka avulla yritetään muuttaa ihmisten käyttäytymistä ja kulttuuria. Yliopistoihin putkahtelee lahjoitettuja professuureja. Helsingin yliopistoon perustettiin uusi suomalaisen ruokakulttuurin keskittyvä professuuri, jonka rahoittamiseen osallistui useita eri tahoja: mm Valio ja Atria. Kuinka paljon professuurin lahjoittajat vaikuttavat ruokakulttuurin tutkimiseen?

Taitaa olla niin, ettei kukaan täsmälleen tiedä miten paljon valtaa professuurien lahjoittajilla loppukädessä on. Kun rikkaat ja valtaapitävät tahot tunkevat jalkojaan syvemmälle ja syvemmälle yliopistojen tiedon saleihin, miten se vaikuttaa yliopistoissa tuotettuun tietoon? Onko professuuri-hyväntekeväisyys pyyteetöntä – vai tahtovatko lahjoittajat vastinetta rahoilleen?

Kommentoi Lähetä:

Muualla Yle.fi:ssä