Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netistä.
Pahuus
Me ajattelemme mielellämme, että pahuus on ominaisuus. Se löytyy vain joistakin ihmisistä, kaikki eivät ole pahoja. Luulen, että todellisuudessa olemme kaikki pahoja - tavalla tai toisella.
Pahuudella kun on monta eri astetta. Joku on paha itsekkäällä tavalla ja tavoittelee aina aomaa etuaan, toinen on paha vain pahuuden vuoksi ja nauttii kärsimyksen aiheuttamisesta.
Joskus kauan sitten kuulin sanonnan, jonka mukaan rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.
Joo, kyllähän me sanomme, ettei kukaan voi korvata toista ihmistä - mutta se taitaa olla vain puhetta. Ihminen on aina korvattavissa. Aina tulee uusia naapureita ja työkavereita, lapsia syntyy ja uusia partnereita löytyy jätettyjen, lähteneiden ja kuolleiden tilalle.
Ihmisen suurin pahuus taitaa olla se, että me olemme välinpitämättömiä. Emme todellisuudessa välitä kuin omasta itsestämme. Ja tietenkin kalliista autoista ja hienosta vaatteista.
Koru voi olla todellinen uniikkikappale - ihminen ei koskaan.
Kommentoi Lähetä:
Kirsi Virtanen tarkastelee maailman ilmiöitä omasta, humoristisesta mutta kriittisestä näkökulmastaan.
Palautetta ohjelma saa paljon: kuuntelijat käyvät ohjelmaa kuunnellessaan joko raivon partaalla tai ilon huipulla.
Kirsi Virtanen - uusimmat kuunneltavat
- Kirsi Virtanen: Metsästys
- Kirsi Virtanen: Joulun taikaa
- Kirsi Virtanen: Rakastamme autoilua
- Kirsi Virtanen: Uni ja sen tarve
- Kirsi Virtanen: Sivistys
- Kirsi Virtanen: Johtamistaito
- Kirsi Virtanen: Suomalainen rakastaa maaseutua
- Kirsi Virtanen: Ihminen on nauttiva eläin.
- Kirsi Virtanen: Naisen seksuaalisuus on tabu
- Kirsi Virtanen: Luonto vai ihminen?
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


