Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netistä.
Miten kansamurhaajia tehdään?
Ihmisen julmuudella ei ole rajoja. Edellinen lause on totta ja itseasiassa se on myös vanha totuus. Melkein klisee. Mutta miten meistä tulee sellaisia että me hyväksymme sanoinkuvaamatonta julmuutta?
Eihän se voi olla niin yksinkertaista että tuhoajat ovat vain poikkeuksellisen raakoja ihmisiä? Onhan heilläkin perheitä ja rakkaita. Miten heistä koulitaan murhanhimoisia tappajia jotka kirkkain silmin selittelevät: "joo, minä olin oikeassa"?
Minä uskoisin että kilteillä ihmisillä on enemmän vastuuta maailman pahuuden suhteen kuin mitä yleisesti ajatellaan. Kiltit sopeutuvat ja alistuvat - ja sallivat pahan tapahtua. Jotta maailmasta tulisi parempi paikka meidän on toivottava maailmaan enemmän vastarannankiiskejä ja rettelöitsijöitä. Heissä taitaa kuitenkin asua paljon hyvyyttä. He eivät ole kilttejä nyhveröitä jotka tottelevat kun kenraalit käskevät - eivätkä he seuraa sivusta kun pahuus jyllää.
Kommentoi Lähetä:
Kirsi Virtanen tarkastelee maailman ilmiöitä omasta, humoristisesta mutta kriittisestä näkökulmastaan.
Palautetta ohjelma saa paljon: kuuntelijat käyvät ohjelmaa kuunnellessaan joko raivon partaalla tai ilon huipulla.
Kirsi Virtanen - uusimmat kuunneltavat
- Kirsi Virtanen: Metsästys
- Kirsi Virtanen: Joulun taikaa
- Kirsi Virtanen: Rakastamme autoilua
- Kirsi Virtanen: Uni ja sen tarve
- Kirsi Virtanen: Sivistys
- Kirsi Virtanen: Johtamistaito
- Kirsi Virtanen: Suomalainen rakastaa maaseutua
- Kirsi Virtanen: Ihminen on nauttiva eläin.
- Kirsi Virtanen: Naisen seksuaalisuus on tabu
- Kirsi Virtanen: Luonto vai ihminen?
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


