Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netistä.

Orjuus elää ja voi hyvin

Ke 24.8.2011 klo 12.15

Orja? Eihän kukaan enää nykyään ole orja? Orjuushan hävisi siinä vaiheessa kun Yhdysvallat viimein päätti lopettaa orjuuden! Kunpa asiat olisivatkin niin hyvin. Maailmassa on miljoonittain ihmisiä jotka yhä edelleen ovat orjia.

Heillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, heitä hakataan, naisorjia raiskataan, he joutuvat työskentelemään jopa kuusitoista tuntia päivässä, vuoden jokaisena päivänä. Heillä ei ole oikeutta omistaa mitään. Jos orjan isäntä niin päättää, orja voidaan myydä jonnekin muualle. Lapsiorjat revitään äitiensä ja isiensä syleistä ja myydään toiseen omistajaperheeseen, toiseen kaupunkiin.
Peritty orjuus on yksi maailman suurimmista vaietuista ongelmista.
Peritty orjuus tarkoittaa sitä että ihminen syntyy orjien sukuun. Ja
orjien suku taas tarkoittaa että siihen sukuun syntyneellä ihmisellä ei ole oikeutta omistaa mitään, heillä ei ole oikeutta periä maata tai
omaisuutta, he eivät saa koulutusta, heillä ei ole oikeutta mennä
naimisiin kenenkään muun kuin orjasukuun kuuluvan ihmisen kanssa – eikä heillä ole oikeutta osallistua minkään tason tai minkäänlaiseen päätöksentekoon. Peritystä orjuudesta ei yleensä pääse eroon muuta kuin yhdellä tavalla: kuoleman kautta.

Kommentoi Lähetä:

Muualla Yle.fi:ssä