Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netistä.

Rajattomuus kunniaan

Ke 19.10.2011 klo 12.15

Me suomalaiset suhtaudumme kaksijakoisesti ulkomaalaisiin. Toisaalta haluamme että ulkomaalaiset ajattelevat meistä hyvää, siksi olemme aina suuna päänä kyselemässä heiltä, että mitä mieltä olette Suomesta ja suomalaisista ja ruuastamme ja saunasta. Tahdomme kovasti, että ulkomaalaiset pitävät, suorastaan rakastavat Suomea, mutta tahdomme, että he rakastavat Suomea jossakin kaukana, mieluiten oman maansa kamaralla, eikä missään tapauksessa Suomen rajojen sisäpuolella.

Suomi ja suomalaiset ovat kuitenkin riippuvaisia ulkomaailmasta. Globaali kauppa ja globaali maailma ovat tehneet meidät riippuvaisiksi maista, jotka saattavat sijaita toisella puolella maapalloa.

Tällaisessa, yhä yhdentyvässä ja yhä pienenevässä maailmassa ei kannattaisi saada rasistisen ja muukalaisvihaajamaan leimaa. Mistäs me sitten ostamme bensat autoihin jos öljyntuottajamaat päättävät, etteivät he halua myydä Suomelle öljyä, kun ne suomalaiset ovat niin rasistista porukkaa? Ja kenelle me myymme aaltovaasimme, marimekkomme ja nokiamme jos muut maat eivät niitä halua ostaa, kun niissä on ”rasistimaassa valmistettu” -leima?

Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa leimautua rasisteiksi.

Kommentoi Lähetä:

Muualla Yle.fi:ssä