Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netistä.
Ainoa oikea
Rakkaus. Me emme koskaan voi tietää milloin ja missä se iskee. Ihmisen sympaattisten tunteiden hallitseminen on mahdottomuus, mutta silti kaikki yrittävät hallita mielihalujaan.
Mainosnikkarit tekevät hiki hatussa töitä jotta saisivat ihmiset pitämään tuosta ja tästä tuotteesta.
Meidän sympatioitamme ei kuitenkaan juurikaan voi ohjailla, yleensä edes me itse emme kykene päättämään tietoisesti että hei! nyt minä aion alkaa rakastaa juuri tuota tyyppiä.
Rakkaus on ehdottomasti yksi voimakkaimmista tunteista joita ihminen voi kokea. Samalla rakkaus on myös hyvin banaalia ja arkipäiväistä. Siitä lauletaan lauluissa, sitä ylistetään runoissa, siitä maalataan tauluja – rakkautta pursuaa ihan kaikkialta. Kun rakkaus iskee omaan itseen, se on tunne joka järisyttää.
Siksi ihminen luulee, ettei kukaan muu voi kokea tätä ainutlaatuista tunnetta koska vain me kaksi pystymme kokemaan tällaisen taivaallisen rakkauden.
Valitettavasti rakkaus kohtaa myös naapurin ilkeää ukkoa ja typerää sukulaistyttöä. Ja vaikka sitä on vaikea myöntää: hekin kokevat rakkauden yhtä huumaavana kuin kuka tahansa muu.
Kommentoi Lähetä:
Kirsi Virtanen tarkastelee maailman ilmiöitä omasta, humoristisesta mutta kriittisestä näkökulmastaan.
Palautetta ohjelma saa paljon: kuuntelijat käyvät ohjelmaa kuunnellessaan joko raivon partaalla tai ilon huipulla.
Kirsi Virtanen - uusimmat kuunneltavat
- Kirsi Virtanen: Metsästys
- Kirsi Virtanen: Joulun taikaa
- Kirsi Virtanen: Rakastamme autoilua
- Kirsi Virtanen: Uni ja sen tarve
- Kirsi Virtanen: Sivistys
- Kirsi Virtanen: Johtamistaito
- Kirsi Virtanen: Suomalainen rakastaa maaseutua
- Kirsi Virtanen: Ihminen on nauttiva eläin.
- Kirsi Virtanen: Naisen seksuaalisuus on tabu
- Kirsi Virtanen: Luonto vai ihminen?
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


