Kiveen hakatut

Sunnuntaisin 3.6. - 26.8.2012 klo 16.05 – 16.35, uusinta tiistaina klo 22.35

Jorma Valkama - pituushypyn ainoa suomalainen olympiamitalisti

Jouko Vuolle ja Arto Teronen. Kuva: YLE

Pe 24.6.2011 klo 12.30

Jorma Valkama oli ainoa suomalainen pituushypyn olympiamitalisti. Valkama voitti pronssia Melbournen kesäolympialaisissa 1956 tuloksella 748.

Rooman kisoissa 1960 hän oli viides ja Helsingissä 1952 seitsemästoista.

Valkama kilpaili vielä Belgradin EM-kisoissa 1962. Saman vuoden joulukuussa hän kuoli auto-onnettomuudessa 34-vuotiaana. Valkama syntyi vuonna 1928.

Seuratasolla Valkama edusti Elannon Iskua.

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.

Lähetä:

Kiveen hakatut -sarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä.

Hautakivien kaiverrukset palauttavat mieleen erilaisia kohtaloita ja tarinoita, joita ohjelmissa värittävät arkistonauhat ja aikalaisten ajatukset.

Kiveen hakatut -sarjaa voit kuulla myös Radio Suomesta. Radio Suomi uusii viime kesäisiä Radio 1:n Kiveen hakatut -ohjelmia.

Kaikki netistä kuunneltavat Kiveen hakatut -sarjan ohjelmat löydät täältä.

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.

Muualla Yle.fi:ssä