Kiveen hakatut

Sunnuntaisin 3.6. - 26.8.2012 klo 16.05 – 16.35, uusinta tiistaina klo 22.35

Yrjö Saarela - Oulun ainoa olympiavoittaja

Jouko Vuolle ja Arto Teronen. Kuva: YLE

Pe 17.6.2011 klo 12.30

Yrjö Saarela oli Oulun ainoa olympiavoittaja. Hänen lajinsa oli kreikkalais-roomalainen paini, missä hän voitti myös maailmanmestaruuden.

Saarela edusti aktiiviaikanaan Oulunsuun Pohja -nimistä seuraa. Hän kuului vuoden 1908 Lontoon olympiakisojen voittajasuosikkeihin. Raskaan keskisarjan finaalissa Saarela hävisi toiselle suomalaiselle Verner Weckmanille.

Maailmanmestaruuden Saarela voitti 1911 Helsingin kisoissa. Seuraavana vuonna kesällä 1912 käydyissä Tukholman olympiakisoissa Saarela huipensi painijanuransa raskaan sarjan olympiavoittoon.

Yrjö Saarela syntyi vuonna 1884 ja kuoli 1951.

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.

Lähetä:

Kiveen hakatut -sarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä.

Hautakivien kaiverrukset palauttavat mieleen erilaisia kohtaloita ja tarinoita, joita ohjelmissa värittävät arkistonauhat ja aikalaisten ajatukset.

Kiveen hakatut -sarjaa voit kuulla myös Radio Suomesta. Radio Suomi uusii viime kesäisiä Radio 1:n Kiveen hakatut -ohjelmia.

Kaikki netistä kuunneltavat Kiveen hakatut -sarjan ohjelmat löydät täältä.

Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.

Muualla Yle.fi:ssä