Sisältäni nationalistin löysin

En ole pitkään aikaan jaksanut hurrata suomalaisurheilijoiden menestykselle. Lahden doping-hiihtoihin lässähti se sinivalkoinen unelma. Suomalaisten taiteilijoiden, poliitikkojen ja yrittäjien kansainväliset läpimurrot ja saavutukset sykähdyttävät enemmän.

Mutta en koe siinä Suomen voittavan vaan näiden henkilöiden ja heidän viiteyhteisojensä. Ilahdun iloisista läpilyönneistä ja tunnen mitä sopimattominta kateutta siinä samalla.

Suomen pärjääminen Newsweakin kyselyssä herätti lähinnä kysymyksiä kuten pari vuotta sitten valtiovarainministerin huomiointi erään toisen lehden taholta. Jonnekin unohtuivat sadat tuhannet mielialalääkkeitä popsivat uupuneet ja masentuneet kanssakulkijat? Tai ne miljoona köyhää. Suomalaisen koululaitoksen pärjääminen Pisa-tutkimuksessa kummastuttaa samaten. Koululaitoshan kasvattaa kilttejä pänttääjiä ja suorittajia, jotka eivät osaa olla kriittisiä ja jotka eivät osallistu aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Mitä innovaatioita ja visioita syntyy jos kansanvallan ja ihmisoikeuksien arvoa ei puolusteta?

Siitä huolimatta Suomessa on monia hyviä asioita ja puolia kuten vaikka jokamiehen oikeudet. Puhumattakaan luonnosta.

Sininen ja valkoinen on Jukka Kuoppamäen suosittu iskelmä, jolla on melkein kansallislaulun asema. Sen sanoissa taivas on sininen ja hanki valkoinen juuri kotimaassa. Martti Servolla on osuva parodia tästä. Yhtä valkoistahan on lumi Venäjälläkin. Ja taivas sininen kun metsä ei pala. Sibeliuksen musiikki sykähdyttää mutta ei se romantiikallaan symbolisoi minulle kansallisvaltiota nimeltä Suomi, joka on integroitunut monin säikein kansainvälisiin yhteisöihin. Viimeksi EU:hun 90-luvun puolivälissä. Onneksi. Enää emme ole niin syrjässä ja pussin perällä. Mutta Ruotsiin tai Norjaan verrattuna olemme yhä kovin käpertyneitä itseemme emmekä maailman suuntautuneita. Onko se sitä suomalaista kansanluonnetta sitten? Eipä ole kovin monta käyttäjää kanteleen kansainvälisen politiikan areenalla.

Mutta jotenkin vapautuneempia me interrail-sukupolven varhaisikuiset olemme ja erilaisuudelle kypsempiä vanhempiimme verrattuna. Se suomalaisuus, joka on ollut laidalla olon pelkoa on muuttumassa. Eikö ensimmäinen suomalainen ollut maahanmuuttaja?

Olisi toivottavaa, että tämän päivän nuorista tulisi voimallisemmin maailmankansalaisia, jotka antavat arvon myös paikallisuudelle ja valtiollekin tietotekniikan pienentäessä välimatkoja ja muokaten maailman kylää.

Kansainvälisessä järjestelmässä valtiollisuus suvereeneine kansallisvaltioineen, alueellisuus ymmärrettynä EU:n toiminta-alueena ja globaalisuus YK:n toimintakenttänä kehittynevät rinnakkain ja päällekkäin. Löydämmekö Suomen puoluekartalta nationalistien, regionalistien ja globalistien leirit?

Globalisoitumiskehityksen on ennustettu kriisiyttävän kansallisvaltiot ja nationalismin, jota ei ole vain yhtä lajia. Miten kansallisvaltio nimeltä Suomi onkaan olemassa kun omaa markkaa ei enää ole ja kun sinivalkoinen pääomakin on kadonnut maan alle kuten Valtioneuvoston omistajaohjaus valtion omistamissa yrityksissä?

Nationalismi on ollut elinvoimaisempi ideologia kuin miltä 1980-luvun lopulla globalisaatio-hehkuttajat esittävät. Täysiverisen nationalismin ihanne on puhdas kansallisvaltio joka on poliittisessa kanssakäymisessä toisten suvereenien valtioiden kanssa. Nationalismin aate sai lisää tuulta purjeisiinsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kansallisvaltioita nousi kuin sieniä sateella ja niin Suomikin nousi ilmoille siinä pyörteessä.

Mitenköhän kansallistunne jaksaa teillä päin globalisoituvan talouden ja markkinoiden maailmassa?

Markku Heikkinen

Ohjelman tiedot:

Ohjelmassa Markku Heikkisen vieraat ovat Jussi Jalonen sotahistorian tutkija, Tampereen yliopistosta, Juho Eerola, perussuomalainen poliitikko sekä Helsingin yliopisto poliittisen historian dosentti Pauli Kettunen. Puhelimessa IPU:n puheenjohtaja Antti Pesonen ja tutkija Henri Vogt.

Kommentoi Lähetä: