Tiistaisin klo 9.05 - 10.00.

Mitä bruttokansantuote mittaa?

Ti 17.5.2011 klo 9.05

Keskiluokan ja eliitin vaurastuminen ei ole lisännyt ihmisten kokemaa onnellisuutta enää aikoihin. Suomalaiset kokivat itsensä yhtä onnelliseksi kuin tänään jo 70-80-luvun taitteissa, jolloin tuloerot olivat yhteiskunnassa vähäisempiä. Tähän asti bruttokansantuotteen kasvu on tarkoittanut myös hyvinvoinnin lisääntymistä.

Nyt kansantalouden tuottavuutta kuvamaan käytettyä bruttokansantuotteen käsitettä on alettu kritikoida. Mutta miten hyvinvointia pitäisi mitata?

Markku Heikkisen seurassa vaihtoehtoisista talouden kehityksen ja hyvinvoinnin mittareista keskustelevat dosentti Jukka Hoffren ja Etlan tutkimusohjaaja Niku Määttänen.

Kommentoi Lähetä:

"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä"

Syväpuheisia ja usein rohkea-aiheisiakin Markku Heikkisen luotsaamia keskusteluja kuullaan Radio 1:ssä tiistaiaamuisin.

Markku Heikkinen. Kuva: Susa Hölttä/YLE
Dokumenttiohjaaja ja radiotoimittaja Markku Heikkinen on kasvanut Kainuussa ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.

Markku Heikkisen uusimmat kuunneltavat

Markku Heikkinen: Miten jaksaisimme työssä yhä paremmin?
Markku Heikkinen: Itsenäisiä ajatuksia
Markku Heikkinen: Guggenheim - taidetta vai turismia?
Markku Heikkinen: Miksi lapsista kasvaa vastuuttomia öykkäreitä?
Markku Heikkinen: Miten sairaus syrjii?
Markku Heikkinen: Terveydenhoidon remontti.
Markku Heikkinen: Muuttuuko kapitalismi?
Markku Heikkinen: Mistä saadaan nuorille töitä?
Markku Heikkinen: Miten demokratia voi Venäjällä?
Markku Heikkinen: Usko ja epäusko

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä