Tiistaisin klo 9.05 - 10.00.

Miten selittyy kyläkoulujen massiivinen alasajo?

Toimittaja Markku Heikkinen. Kuva: YLE

Ti 16.11.2010 klo 9.05

Itä-Suomessa on kymmenessä vuodessa lakkautettu puolet kyläkouluista. Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa on hengissä jotakuinkin kaksi ja puolisataa kyläkoulua. Lakkautettujen lista on lähes yhtä pitkä. Tällä vuosituhannella oppilasmäärä on pudonnut näillä seuduilla kahdeksalla prosentilla, mutta kuntapäättäjät ovat leikanneet rutkasti enemmän kouluista eli noin neljänneksen. Entäpä jos Itä-Suomessa onkin ylireagoitu oppilasmäärien laskuun mikä on puolestaan kiihdyttänyt väestöpakoa ja kurjistanut kuntia?

Liperissä on viisi kyläkoulua, joista kolme kolmeopettajaista. Ristin ja Vaivion kyläkoulussa on enää kaksi opettajaa. Liperin Kunnanjohtaja Hannele Mikkasen mukaan kunnan talouden tasapainottamisohjelmassa valtuusto linjasi yksimielisesti, että ryhmäkokoratkaisuissa tulee tavoitella 20 oppilaan opetusryhmiä. Ristin kyläkoulussa on tähän raamiin tarvittavat 20 oppilasta.

Ristin kyläkoulun puolesta on syntynyt kansalaisliike, joka on järjestänyt kaksi mielenosoitusmarssia, pyrkinyt aktiiviseen tiedonhankintaan ja valittanut hallinto-oikeuteenkin.

Liperin sivistysjohtajan Arto Jormalaisen mukaan kunnassa on voimassa oleva valtuuston päätös, ettei kouluverkkoon kosketa. Tämäkään ei rauhoita Ristin kyläkoulun aktiiveja. Kehyksien ja raamien nimissä on Itä-Suomessa on ollut pyrkimyksia lopettaa myös elinkelpoisia yli 20 oppilaan kouluja. Osa lasten vanhemmista on varpaillaan.

Minkälaisten paineiden alla Liperissä pidetään kouluverkosta huolta?
Miltä kunnallinen päätöksenteko näyttää Ristin kyläkoululaisten
näkökulmasta? Miten kansalaisten perusoikeuksia turvataan syrjäseuduilla?

Liperin Käsämäntien Teboililla ovat aamukahvilla Kainuun aatelisen kanssa Jorma Pitkänen, kunnanhallituksen puheenjohtaja, Pekka Vipuveräjä, Ristin kyläkoulun aktiivi ja Kari Lehtola, sivistystoimentarkastaja.

Kommentoi Lähetä:

"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä"

Syväpuheisia ja usein rohkea-aiheisiakin Markku Heikkisen luotsaamia keskusteluja kuullaan Radio 1:ssä tiistaiaamuisin.

Markku Heikkinen. Kuva: Susa Hölttä/YLE
Dokumenttiohjaaja ja radiotoimittaja Markku Heikkinen on kasvanut Kainuussa ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.

Markku Heikkisen uusimmat kuunneltavat

Markku Heikkinen: Miten jaksaisimme työssä yhä paremmin?
Markku Heikkinen: Itsenäisiä ajatuksia
Markku Heikkinen: Guggenheim - taidetta vai turismia?
Markku Heikkinen: Miksi lapsista kasvaa vastuuttomia öykkäreitä?
Markku Heikkinen: Miten sairaus syrjii?
Markku Heikkinen: Terveydenhoidon remontti.
Markku Heikkinen: Muuttuuko kapitalismi?
Markku Heikkinen: Mistä saadaan nuorille töitä?
Markku Heikkinen: Miten demokratia voi Venäjällä?
Markku Heikkinen: Usko ja epäusko

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä