Tiistaisin klo 9.05 - 10.00.
Myllykoski mielessäin
Kuinka Myllykoski on hengittänyt hyvinvointia paperitehtaan
tahdissa? Myllykoskella näkyy pienoiskoossa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan dynamon periaate. Yhtyeneiden paperitehtaiden perustaja legendaarinen patruuna Rudolf Walden halusi Myllykoskelle tehtaalle hyviä ja parempia työntekijöitä. Hänellä oli unelma paikkakunnasta.
Tehdas rakensi kansakoulun 1930-luvulla ja kirkon sekä osallistui myöhemmin myös oppikoulun rakentamiseen. Tehdas tarjosi leipää ja harrastusmahdollisuuksia, huolenpitoakin. Ja palkansaajat toimivat Osasto 35:ssa ja elivät yhteisöllisyyttä sekä solidaarisuutta todeksi.
Myllykoskelaistaustainen tietokirjailija Tarja Ranisen mielestä
Myllykosken yhteisö on ollut erikoinen. "Siitä jäi jonkinlainen
kotipaikkaylpeys tai kotipaikkakatkeruus, Raninen naurahtaa."
Tänään Myllykoski Oy elää finanssikapitalismin kriisiä. Tehtaan
tulevaisuudesta ja omistusjärjestelyistä neuvotellaan kabineteissa. Mutta tehdas työllistää yhä ja tuo hyvinvointia Myllykoskelle, Anjalankoskelle ja laajemminkin Kouvolan seudulle Haminan satamaan asti. 450 työntekijää on iso luku, mutta samaan Paperiliiton osasto 35:een mahdutaan silti. Turha ripotella vielä tuhkaa kenenkään päälle, vaikka Voikkaan, Kemijärven ja Kajaanin jäljet pelottavat toisia.
Miten kotiseutupaikkakunnan selviytymistä seuraa nyt se 60-70- luvun nuorten sukupolvi, joka koki tehdaspaikkakunnan jakaantumiseen työläisiin ja herroihinkin? Mitä muistetaan kukoistuksenkaudesta, jossa palkansaajaperheet pääsivät kuluttamisen makuun ja myllykoskelaiset maailmankartalle.
Kainuun aatelisen seurassa huoltamokahvilassa Myllykosken
menestystarinasta keskustelevat metsäkoneyrittäjä Stiina Ruokola, tietokirjailija Tarja Raninen ja työsuojeluvaltuutettu Risto Uotila.
Mikä teki Myllykoskesta menestystarinan?
Kommentoi Lähetä:
"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä"
Syväpuheisia ja usein rohkea-aiheisiakin Markku Heikkisen luotsaamia keskusteluja kuullaan Radio 1:ssä tiistaiaamuisin.

Dokumenttiohjaaja ja radiotoimittaja Markku Heikkinen on kasvanut Kainuussa ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.
Markku Heikkisen uusimmat kuunneltavat
- Markku Heikkinen: Miten jaksaisimme työssä yhä paremmin?
- Markku Heikkinen: Itsenäisiä ajatuksia
- Markku Heikkinen: Guggenheim - taidetta vai turismia?
- Markku Heikkinen: Miksi lapsista kasvaa vastuuttomia öykkäreitä?
- Markku Heikkinen: Miten sairaus syrjii?
- Markku Heikkinen: Terveydenhoidon remontti.
- Markku Heikkinen: Muuttuuko kapitalismi?
- Markku Heikkinen: Mistä saadaan nuorille töitä?
- Markku Heikkinen: Miten demokratia voi Venäjällä?
- Markku Heikkinen: Usko ja epäusko
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


