Tiistaisin klo 9.05 - 10.00.
Onko ilmastonmuutos huuhaata?
Yksi kuluneen vuoden iskusanoista on yksi ylitse muiden. Ilmastonmuutoksen nimissä masinoidaan merkittäviä poliittisia ja taloudellisia ja hallinnollisia muutoksia, joilla tullaan kansan kukkaroille. Tiedemiehet ovat silti erimielisiä siitä ollaanko menossa kohti kylmenevää vai lämpenevää tulevina aikoina. Kainuun aatelisen seurassa on Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo, joka uskoo, että hiilidioksidipäästöistä koituvat kasvihuonekaasut vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen ja jäätiköiden sulamiseen sekä lustotutkija Kari Mielikäinen, jonka mukaan maapallolla nähtyjä kylmiä ja lämpimiä jaksoja voi selittää mm. Atlantin merivirtojan ja auringon aktiivisuudella.
Kuuntelijat voivat kommentoida ilmasstonmuutoshuumaa kirjoittamalla tekstiviestin numeroon 16149. Viestin hinta on 40 senttiä.
Kommentoi Lähetä:
"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä"
Syväpuheisia ja usein rohkea-aiheisiakin Markku Heikkisen luotsaamia keskusteluja kuullaan Radio 1:ssä tiistaiaamuisin.

Dokumenttiohjaaja ja radiotoimittaja Markku Heikkinen on kasvanut Kainuussa ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.
Markku Heikkisen uusimmat kuunneltavat
- Markku Heikkinen: Miten jaksaisimme työssä yhä paremmin?
- Markku Heikkinen: Itsenäisiä ajatuksia
- Markku Heikkinen: Guggenheim - taidetta vai turismia?
- Markku Heikkinen: Miksi lapsista kasvaa vastuuttomia öykkäreitä?
- Markku Heikkinen: Miten sairaus syrjii?
- Markku Heikkinen: Terveydenhoidon remontti.
- Markku Heikkinen: Muuttuuko kapitalismi?
- Markku Heikkinen: Mistä saadaan nuorille töitä?
- Markku Heikkinen: Miten demokratia voi Venäjällä?
- Markku Heikkinen: Usko ja epäusko
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


