Tiistaisin klo 9.05 - 10.00.
Saako kansalainen tarpeeksi tietoa oman kuntansa päätöksenteosta?
Pohjoiskarjalainen Liperin kunta haluaa estää päättäjiään vuotamasta julkisuuteen arkaluontoisia asioita. Luottamushenkilöiden halutaan allekirjoittavan erityinen sitoumus siitä, että salassa pidettävistä asioista ei keskustella kokousten ulkopuolella. Miten demokratia totetuu kuntapolitiikassa? Saavatko kuntalaiset valmisteilla olevista asioita tarpeeksi tietoa? Kuuluko Suomen kunnissa myös syrjäkylien asukkaiden ääni? Liperissä Markku Heikkisen kanssa aamukahvilla ovat toimittaja Jutta Kurki ja sitoutumaton kunnanvaltuutettu Sirpa Naumanen.
Kommentoi Lähetä:
"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä"
Syväpuheisia ja usein rohkea-aiheisiakin Markku Heikkisen luotsaamia keskusteluja kuullaan Radio 1:ssä tiistaiaamuisin.

Dokumenttiohjaaja ja radiotoimittaja Markku Heikkinen on kasvanut Kainuussa ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.
Markku Heikkisen uusimmat kuunneltavat
- Markku Heikkinen: Miten jaksaisimme työssä yhä paremmin?
- Markku Heikkinen: Itsenäisiä ajatuksia
- Markku Heikkinen: Guggenheim - taidetta vai turismia?
- Markku Heikkinen: Miksi lapsista kasvaa vastuuttomia öykkäreitä?
- Markku Heikkinen: Miten sairaus syrjii?
- Markku Heikkinen: Terveydenhoidon remontti.
- Markku Heikkinen: Muuttuuko kapitalismi?
- Markku Heikkinen: Mistä saadaan nuorille töitä?
- Markku Heikkinen: Miten demokratia voi Venäjällä?
- Markku Heikkinen: Usko ja epäusko
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


