Tiistaisin klo 9.05 - 10.00.

Tuleeko Suomesta veroparatiisi?

Markku Heikkinen. Kuva: Heidi Grönroos, YLE

Ti 10.8.2010 klo 9.05 - 10.00

Finanssikriisissä pankit pelastettiin kansalaisten rahoittamilla tukipaketeilla. Vastuullisessa markkinataloudessa voitot yksityistettiin ja riskit sosialisoitiin. Toista miljardia euroa suomalaistakin rahaa on siirtynyt hiljaisuudessa veroparatiiseihin. Miten globaali
finanssitransaktiovero ja finassimarkkinoiden säätely etenevät?

Onko usko luja vai odottaako kaksoiswee jo nurkan takana? Kainuun aatelisen seurassa puivat vastuullisen markkinatalouden krapulaa toimitusjohtaja Tom Liljeström Tapiola Varainhoito Oy:stä, kansanedustaja Kimmo Kiljunen ja ohjaaja Esa Leskinen. Ohjelma on uusinta maaliskuulta 2010.

Kommentoi Lähetä:

"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä"

Syväpuheisia ja usein rohkea-aiheisiakin Markku Heikkisen luotsaamia keskusteluja kuullaan Radio 1:ssä tiistaiaamuisin.

Markku Heikkinen. Kuva: Susa Hölttä/YLE
Dokumenttiohjaaja ja radiotoimittaja Markku Heikkinen on kasvanut Kainuussa ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.

Markku Heikkisen uusimmat kuunneltavat

Markku Heikkinen: Miten jaksaisimme työssä yhä paremmin?
Markku Heikkinen: Itsenäisiä ajatuksia
Markku Heikkinen: Guggenheim - taidetta vai turismia?
Markku Heikkinen: Miksi lapsista kasvaa vastuuttomia öykkäreitä?
Markku Heikkinen: Miten sairaus syrjii?
Markku Heikkinen: Terveydenhoidon remontti.
Markku Heikkinen: Muuttuuko kapitalismi?
Markku Heikkinen: Mistä saadaan nuorille töitä?
Markku Heikkinen: Miten demokratia voi Venäjällä?
Markku Heikkinen: Usko ja epäusko

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä