Mitä yksinäisyys on yhteiskunnallisesti?

Suomessa on jo miljoona sinkkua. Mikä on yksinäisyyden poliittinen hinta? Yksineläjistä on sanottu lähes kolmasosan olevan köyhiä. Kaiken kaikkiaan köyhiä on tällä hetkellä 900 000.

Isoja lukuja, joihin ei taantuman mahdollinen helpottaminenkaan taida purra kun pitkäaikaistyöttömyys jatkaa kasvuaa.

Tiistaina emme keskustele siitä olisiko tämä jo kyllin pitämään ihmiset kiitollisena kyykyssä ja epävarmuuden tilassa. Pohdimme miten yksineläminen ja yksinäisyys liittyvät toisiinsa ja kuinka jokapäiväisten tulojen riittämättömyys, joka syö elämänlaatua olisi politisoitavissa.

Jopa 70 % lakisääteisen toimeentulotuen saajista asuu yksin. Helsingin sosiaaliviraston tilaston mukaan vuonna 2009 Helsingissä toimeentulotuen hakijoista 77,4 prosenttia oli yksineläjiä. Yksinelävän pienituloisuus voi altistaa yksinäisyydelle vaikka yhtäsuuruus-merkkiä ei käsitteiden välille voi laittaa. Eniten yksinäisyyttä potevia yli 65vuotiaissa, työkyvyttömyyden takia eläkkeellä olevien joukossa, yksinhuoltajissa ja luonnollisesti yhden hengen talouksissa.

Poliittisten puolueiden agendalle ja mediallekin on sopinut tähän asti toitottaa vaalien alla lapsiperheiden toimeentulo-ongelmista ja
selviytymisestä vaikka perheitä köyhempiä ovat yksinäiset yksinelävät. Keskustan lapsiasianvaltuutettu Maria Kaisa Aula on ehdottanut perustettavaksi jopa lapsi- ja perheministeriötä. Niinpä niin. Juu.

Liki kaikki terveyden hyvinvoinninerojen tutkimusprojektit kohdistuivat perheisiin. Yksinäisyyden problematiikkaa ei tarpeeksi huomioida sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisten koulutuksessa. Juho Saaren julkaisema Yksinäisten valtakunta herättää kysymään yksinäisten sosiaalipolitiikan perään. Mistä tunnet sä yksinäisen?

Erästä yksinelävää mielipidekirjoittajaa, (joka saattoi olla yksinäinenkin mutta ei siitä puhunut) pänni taannoin Hesarissa, kuinka sosiaalivirasto ostaa tarvittaessa perheellisille pölynimurista pesukoneeseen, sohvista lasten urheiluvälineisiin. Yksinelävän miehen vaateisiin hankkia uusi kirjahyllysetti ei virastossa korvaa lotkauteta. Ei ole välttämätöntä.

Yksinelävälle, joka voi olla yksinäinenkin tulee niin sanomalehden,
tv-lupamaksun, auton ja kodin tarvikkeiden hankinta kalliimmaksi koska kukaan ei ole kustannuksia jakamassa. Rakkaan porvarihallituksen ajamat erilaisten kulutusverot nostavat esim. ruoan ja energian hintaa ja kolahtavat kovimmin yksineläjiin. Yksineläjien asunnontarpeeseen ei löydy Helsingistä riittävästi yksiöitä tai kaksioita. Helsingin kaupungin vuokra-asunnon hakijoista 70 prosenttia on yksineläjiä.

Kuinka on oikeudenmukaista, että erilaiset julkiset palvelut ja
tulonsiirrot on viritetty mitä suurimmassa määrin lapsiperheille, joita kaikki puolueet liehittelevät valtiollisissa vaaleissa?

Kaiken kaikkiaan varsin kuvaavaa on, että ne joilla on ystäviä enemmän luottavat hyvinvointivaltioon enemmän. Ihmiset, jotka ovat sopeutuneet sosiaalisten suhteiden olemattomuuteen eivät jaksa tai osaa odottaa toisilta eikä yhteiskunnaltakaan enää mitään. Pettyneen ja korville saaneen rohkaiseminen aktiivisempaan elämänotteeseen on vaativa homma.

Miten tämä on sitten poliittisesti argumetoitavissa?

Mutta yhdestä ei ole yksinäisellä pulaa. Vapaa aikaa on usein yllin
kyllin. Siinä he ovat Osmo Soinivaaran ja muiden leppoistajien siunaamalla uralla.

Markkinaistuva hyvinvointivaltio turvaa kivaa yksilöllistymistä toisille.
Jatkuvan kilpailuttamisen ja sosiaalisen erottumisen ideologiaa istutetaan jo tarhaikäisiin mikä ei ole omiaan synnyttämää solidaarisuuden ja yhteishyvän yhteiskuntaa. Koulut eriytyvät. Nämä ovat poliittisia arvovalintoja eriarvoistuvassa Suomessa, jossa köyhät passivoituvat sairastamaan ja kuolemaan nuorempana. Yksinäisimmät täysin unohdettuina.

Kiinnostava tutkimustulos kertoo, että meidän suomalaisten mukaan yksinäisyys on lähipiirin ja seurakunnan vastuulla. Näinä
tulosvastuullisuuden aikana ystävyyden ja sukulaisuudenkin lähipiiri on varsin muuntuvainen ja haavoittuvainen. Tulos tai ulos.

Sisäministeriössä pidetään yhä syrjäytymistä Suomen suurimpana
turvallisuusriskinä. Mutta onko ihmisten yksinäistyminen sokea piste, johon hyvinvointivaltion instituutiot ja instrumentit eivät tohdi koskea? Jotain mille olen sulkenut silmäni?

Kainuun aatelisen seurassa Kaisa Jokinen, eritysdiakoniatyöntekijä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä , Kari Välimäki, Sosiaali -ja
terveysministeriön kansliapäällikkö sekä Juho Saari,
hyvinvointisosiologian professori Itä-Suomen yliopistosta.

Kommentoi Lähetä: