Rauhan teossa vai sodassa Afganistanissa

Saksalainen Tom Koenigs otti tavakseen kirjoittaa päiväkirjaansa vapaapäivänään perjantaisin, muslimien pyhäpäivänä. YK:n korkeimpana edustajana Kabulissa kaksi vuotta viime vuosikymmenellä toimineen Koenigsin teos Machen wir Frieden oder haben wir Krieg? (Rauhan teossa vai sodassa?) poikkeaa Afganistanista kertovasta sotilasproosasta.

Siviilipuolen edustaja kirjaa perisaksalaisen tarkasti havaintojaan kolme vuosikymmentä sodassa riutuneesta maasta sekä tapaamistaan asukkaista, Nato-kenraaleista ja vallasväestä. Erityisen kiinnostavasti Koenigs tarkastelee talibaneja, joita vastaan amerikkalaisvetoinen Nato-liittoutuma on käynyt sotaa kymmenen vuotta – vahvistuksenaan niin saksalaisia kuin suomalaisia sotilaita.

”Jokainen tapettu talibani poikii kolme uutta; jokainen afgaanikylään pudotettu amerikkalaispommi saa kyläläiset kannattamaan talibaneja; jokainen kotietsintä kallistaa suvun tai klaanin talibanien puolelle.

Suuretkaan tappiot eivät kaada kapinallisia. Talibanit saavat uusia taistelijoita käytännössä rajattomasti. Kahdesta miljoonasta afgaanipakolaisesta puolet on alle 18-vuotiaita. Taisteluikäisiä, koraanikouluissa taistelutahdolla vahvistettuja, 16-24 -vuotiaita nuoria miehiä on satojatuhansia. Toiseksi : Afganistanissa on lukemattomia tulevaisuutensa toivottomina näkeviä nuoria miehiä, joita liittyy - vaikka rahaa vasten - talibanien riveihin. Syntyvyysluvut ovat maailman korkeimmat. Ja kolmanneksi: monet huumekaupan hallinnasta toisiaan vastaan taistelevat heimot voivat tukea talibaneja. ”

Maahan rymissyt länsi onkin Koenigsin mielestä aliarvioinut talibanit. Kuin Neuvostoliitto mujahedit Afganistanin miehityskaudellaan 1979 -1989, jonka kuluessa amerikkalaiset tukivat pyhää sotaa. Muistan ihmetelleeni matkallani afgaanipakolaisten leireillä Breshnevin tankkien lähdön aikaan, kuinka avoimesti amerikkalaiset avittivat mujahedineja Peshawarin rajakaupungissa.

Kauhistusta lännessä herättäneen talibanivallan kukistuttua vuonna 2001, Yhdysvallat arvioi selättävänsä nopeasti talibanien vastatoimet. Koenigsin mukaan huomio kohdistui kuitenkin liikaa terrorismin vastaiseen sotaan, koska talibanit myönsivät turvapaikan syyskuun 11. päivän iskun tehneelle al-Qaidalle. Koenigsin mielestä oli ja on toki paikallaan estää kansainvälisen terrorismin turvapaikkojen synty. Esimerkiksi Lontoon metrojuniin iskeneiden terroristien ideologiset juuret yltävät Afganistaniin ja Pakistaniin.

”Mutta länneltä kesti pitkään tajuta talibanien olevan todellinen poliittinen vastarintaliike, jota monet afgaanit tukevat. Talibanit toivat monille alueille oikeutta ja turvaa, johon Kabulin heikko keskushallinto ei kyennyt. Talibanit ovat myös ruohonjuuriliike. Afganistanissa demokratia ja sitä toteuttamaan tarkoitettu hallinto tulevat ylhäältä, talibanit tulevat alhaalta, kansan piiristä.

Lisäksi talibanit saivat Irakin sodasta varmuutta siitä, että vastarintaliike voi pysyvästi epävakauttaa yhteiskuntaa ja tuhota hallituksen. Eikä vain itsemurhaiskuilla ja autopommeilla. Tämä varmuus ja luja usko tekevät talibanit niin vaarallisen voitonvarmoiksi Afganistanissa.”

Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman vuonna 2010 kesken kautensa erottama Naton Afganistan-joukkojen ylikomentaja, kenraali Stanley McChrystal antaa sivustatukea saksalaiselle. Kommentoidessaan hiljan kymmenvuotista sotataivalta amerikkalaiskenraali katsoi edetyn korkeintaan puoleenväliin. Ja muistutti sovun välttämättömyydestä talibanien kanssa, jotka jäävät Afganistaniin, kun liittoutuma lähtee.

Koenigs arvelee tapaamansa Afganistanin presidentin Hamid Karzain ymmärtävän, ettei sotaa voiteta, vaikka satoja talibaneja kaatuu taisteluissa. Afganistanin puolustusministeri Abdul Wardak arvioi puolestaan kapinallisten soveltavan Yhdysvallat ja sitä ennen Ranskan siirtomaajoukot Vietnamissa päihittäneen legendaarisen vietnamilaiskenraali Giapin taktiikkaa: talibanit rakentavat ensin tukialueensa, sitten yrittävät saada maaseudun hallintaan ja lopulta vallata kaupungit. Viittaus kenraali Giapiin tuo vuonna 1944 syntyneen Koenigsin mieleen radikaalin nuoruutensa, jolloin hän antoi vanhempiensa perinnön Vietnamin ja Chilen vapautusliikkeille.

Koenigs tutustuu Kabulissa myös islamilaiseen papistoon .

”Tapasin ensi kertaa islamilaisen papiston oppineiden neuvostoon Ulemaan kuuluvan mullahin. Tapaaminen oli epämiellyttävä. Hän oli kiihkeä ja liki hullun lailla - olematta hullu - ehdottoman varma vakaumuksestaan.

Kerroin etten tunnusta mitään uskoa mutta kannatan uskonvapautta ja vastustan kaikenlaista uskonnon nimissä ilmenevää syrjintää. Mullah vastasi olevansa täysin vakuuttunut siitä, että muslimin pitää noudattaa Allahin tahtoa ja lakia ylitse maallisempien ihmisoikeuksien.

Sanoin mullahille myös kannattavani lakiin perustuvia tuomioita ja vastustavani kuolemantuomioita. Ja ihmettelin eikö ole ristiriitaista, kun itsemurhaiskun tekijän väitetään pääsevän paratiisiin, vaikka islam kieltää itsemurhan. Mullah ei vastannut ihmettelyyni.”

Koenigsin kauteen osui myös kansainvälistä huomiota saanut islamista kristinuskoon kääntyneen Abdul Rahmanin tapaus. Häntä uhkasi kuolemantuomio. Niin Yhdysvaltain presidentti kuin Saksan liittokansleri sekä Italian pääministeri soittivat presidentti Karzaille tapauksesta. Lopulta kuolemantuomitulle järjestyi YK-toimiston välityksellä turvapaikka sitä italialaisesta kylästä tarjonneen henkilön luota.

”Tapauksessa väännettiin kättä islamilaisen sharia-lain ja ihmisoikeuksien kesken. Siitä, mikä on valtion ylin auktoriteetti: uskonnollinen sharia-laki vaiko kansainväliset universaalit oikeudet.
Itse vakuutuin niin mullahin näkemysten kuin tämän kiistan myötä siitä, ettei Afganistanin konfliktia voiteta asein. Pohjimmiltaan kyseessä on islamilaisen fundamentalismin ja ihmisoikeuksia kunnioittavan liberalismin välinen ristiriita.”

Ennen Afganistania Koenigs toimi YK-tehtävissä Guatemalassa ja Kosovossa. Nuoruus kului niin hitsaajana Opelin autotehtaassa, kirjakaupan myyjänä, taksikuskina ja samassa vasemmistoryhmässä tulevan ulkoministeri Joschka Fischerin ja nykyisen europolitiikko Daniel Cohen-Benditin kanssa. Vuonna 2009 Koenigs valittiin vihreiden ja Bündis90 -kansalaisliikkeen yhteisliiton kansanedustajaksi. Parlamentissa politiikko johtaa ihmisoikeuksien ja humanitaarisen avun valiokuntaa.

Päiväkirjojaan Koenigs ryydittää myös itsekritiikillä, kuten kysymällä olenko tarpeeton YK-byrokraatti sotivassa maassa. Ja kuvailee paikoin ironisesti kokemuksiaan.

”Aluetoimistomme avajaisissa Qalatissa saarnasi ensin mullah, sitten puhui kuvernööri, jonka jälkeen oli minun vuoro; sitten maakunnan valtuuston puheenjohtajan, seuraavaksi ISAF-joukkojen kenraalin, jota seurasivat tuomari, opettaja, taas mullah, kylänvanhin, poliisipäällikö ja erään turbaanipäisen puhe. Niiden jälkeen muutama paikallinen asukas halusi myös sanoa sanansa. Kuuntelin puheita nojatuoliini uppoutuneena teetä latkien ja rusinoita popsien.

Liittoutuman ISAF –joukkoja komentava , kenraali David Richards käy joka torstaiaamu 7.30 luonani. Vaikka laitan herätyskelloni soimaan en tahdo aina päästä sängystä ajoissa ylös. Yhteisellä aamupalallamme virkaparvekkeellani lintuja harrastava jämpti kenraali viihtyy tiirailemassa puutarhan harjalintuja ja aurinkokukansiemeniä popsivia papukaijoja.”

Koska talvella sotiminen hiljenee, kun talibanit kätkevät aseensa vuoristoon ja taistelijat lomautetaan koraanikoulujen kursseille, toivoo Koenigs lunta riittävän pitkälle kesään sotimista estämään. Kevään puhjetessa kukkaan maailma näyttää kauniiltakin puutarhassa, heinäkuussa YK-lähettiläs kirjaa lämpötilaksi jo 30 astetta ja koko toimisto kirjaa raportteja siviiliuhreista ja itsemurhaiskuista.

Teoksen ei ehdi huhtikuussa 2011 seitsemän YK-virkailijan kuolemaan Mazar-I-Sharifissa johtanut isku. Viimeinen merkintä on keväältä 2011 Koenigsin vierailulta Afganistanista. Saksalainen kysyy ylikomentaja, kenraali David Petraeuksen näkemystä joukkojen kotiuttamisesta 2014 mennessä. Vastauksessaan amerikkalaiskenraali etenee yli määräajan.

”Vaikeuksista huolimatta meidän täytyy jatkaa vahvaa kumppanuutta paikallisten kanssa. Meidän tulee toistaa miksi olemme täällä: Afganistanista ei pidä tulla terroristien turvapaikkaa. Vaikka Afganistanin oma armeija vahvistuu, jatkamme vuoden 2014 jälkeen läsnäoloamme eri tavoin. Tiedustelumme pysyy, samoin logistiikka, sekä ilmavoimat miehittämättömine lennokkeineen. Meillä on paras tiedustelu ja parhaat matkapuhelinasiantuntijat, voimme kuunnella vihollisten viestintää, meillä on parhaat kääntäjät ja salakuuntelijat. Läsnäolomme siis jatkuu vaikka eriluonteisena kuin mitä vihollinen väittää.”

Koenigs toivoo, ettei kukaan joutuisi tämän sodankävijäksi ja politiikoksi luonnehtimansa amerikkalaiskenraalin viholliseksi. Rauhanneuvotteluista ei ole vielä mitään tietoa. Tarkkailijoiden mukaan presidentti Karzai ei halua neuvotella talibanien, vaan Pakistanin kanssa. Talibanit taas Kabulin hallituksen sijasta haluttoman Yhdysvaltain kanssa. Kyynisimpien arvioiden mukaan talibanit vain odottavat Nato-liittoutuman sotilaiden lähtöä.
Teoksensa Saksassa virittämässä tilaisuudessa Koenigs toivoo YK:n turvallisuusneuvostolta aloitteellisuutta.

”Koska nykyinen tilanne ei saa yhtäkään osapuolista ehdottamaan rauhanneuvotteluja, voisi YK:n turvallisuusneuvosto yrittää edistää niitä. Kun Yhdysvallat ei ole tehnyt edes aloitetta neuvottelumallista, mikään osapuoli ei voi mennä Washingtoniin ilman riskiä kaiken kariutumisesta. Siksi turvallisuusneuvosto voisi rohkaista Yhdysvaltoja ilmaisemaan halunsa rauhanneuvotteluihin. Neuvoston tulisi samalla edellyttää Talibanit osallistumaan neuvotteluihin.”

Teoksensa Machen wir Frieden oder haben wir Krieg yhteenvedossaan saksalainen kansanedustaja Tom Koenigs korostaa kolmea siviilipuolen seikkaa Afganistanin kansan hyväksi jatkossa tehtävässä työssä.

”YK:n pitää olla läsnä koko Afganistanin alueella. Täten YK:n verkosto tavoittaa maan hiljaisimmat, eniten avun tarpeessa olevat, mediahuomiosta ja sodastakin syrjässä olevat afganistanilaiset. Toiseksi oikeudesta peruskoulutukseen ei pidä tinkiä. Terveydenhuolto, ravinto ja puhtaan veden saanti on turvattava. Lahjomatonta hallintoa on tuettava, poliisia myöten.
Kolmanneksi : kaikessa yhteistyössä on edellyttävä ihmisoikeuksien kunnioittamista. Ihmisoikeudet ovat jokaisen demokraattisen liikkeen ydin. kuten pohjoisen Afrikan viimeaikaisista tapahtumista olemme havainneet. Huolenpito ja ihmisoikeudet sitovat afganistanilaisen yhteiskunnan muuhun maailmaan. ”

Esa Aallas

Kommentoi