Miksi Afrikan maat eivät hyödy EU:n talouskumppanuudesta?

Ugandalaisen kehitystutkija Yash Tandon on sitä mieltä, että Afrikan maiden ei pidä allekirjoittaa EU:n kanssa niin sanottuja talouskumppanuussopimuksia.

Euroopan unionin ja Afrikan maiden huippukokouksessa Libyassa tällä viikolla yhtenä keskeisenä kohtana asialistalla ovat olleet niin sanotut talouskumppanuussopimukset, eli Epa-sopimukset, EU:n ja Afrikan maiden välillä.

Arvaan, että monikaan radionkuuntelija ei ole aiemmin kuullut puhuttavan Epa-sopimuksista – niin hämmästyttävän vähän julkisuutta nämä vapaakauppasopimukset ovat saaneet, ei pelkästään meillä täällä Euroopassa vaan myös Afrikan maissa.

Ugandalainen kuuluisa kehitystutkija Yash Tandon kirjoittaa Epa-sopimusten Afrikan maille aiheuttamista vaaroista viime kuussa julkaistussa artikkelissaan afrikkalaisten tutkijoiden ja kansalaisaktivistien Pambazuka-verkkolehdessä.

EU on jo vuodesta 2002 lähtien neuvotellut Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa näistä sopimuksista, joiden myötä Euroopan maiden entiset siirtomaat suostuisivat avaamaan markkinansa EU-maiden tuotteille yhä laajemmassa mitassa.
Etelän kehitysmaiden yhteistyöjärjestön South Centren toiminnanjohtajana pitkään työskennellyt Yash Tandon toteaa, että vaikka Epa-sopimuksissa on päällisin puolin kyse vain ulkomaankaupasta, niin Afrikan tapauksessa sopimuksilla olisi onnettomat seuraukset koko maanosan kehitykselle.

”Afrikan maiden ja EU:n kauppasuhteiden uudelleenjärjestelyn syynä on Maailman kauppajärjestön WTO:n vaatimus, että sen jäsenten tulisi luopua kokonaan niin sanotuista vanhoista kauppaetuuksista. Siirtomaavallan aikana eurooppalaiset emämaat loivat siirtomailleen kaupallisen suosituimmuusjärjestelmän, jonka perusteella siirtomaiden tuotteilla oli etuoikeutettu pääsy emämaan markkinoille ilman tullimaksuja.

Nykypäivän keskustelussa näyttää kuitenkin tyystin unohtuneen, että entisten siirtomaiden tuotteiden erityisasema on ollut nimenomaan Euroopalle hyödyksi. Eurooppa kykeni näin takaamaan raaka-aineiden saannin oman teollisuutensa tarpeisiin ja turvaamaan ruuan saannin myös vaikeina aikoina. Tämän päivän kauppaneuvottelujen kielenkäytössä todellisuus käännetään kuitenkin päälaelleen. Afrikan haluttuja raaka-aineita koskevat erivapaudet esitetään ikään kuin Euroopan maiden suomana palveluksena entisille siirtomailleen.”

Yash Tandon toteaa, että Maailman kauppajärjestön WTO:n välityksellä teollisuusmaat vaativat nyt kaikkien tällaisten erivapauksien poistamista. WTO:n määräysten mukaan tullietuuksien tulee olla vastavuoroisia. Tällä tarkoitetaan sitä, että mikäli Afrikan maiden joitain tuotteita saa tuoda Eurooppaan alhaisin tullimaksuin, myös eurooppalaisia tuotteita tulisi saada viedä vastaavalla tavalla Afrikkaan.

Kenian leikkokukkateollisuus on kuvaava esimerkki. Kenia on tänä päivänä maailman kolmanneksi suurin leikkokukkien tuottaja. Ruusuja, neilikoita ja muita koristekukkia tuotetaan Keniassa valtavissa kasvihuoneissa. Leikkokukilla ei ole juuri lainkaan markkinoita Keniassa, vaan miltei kaikki kukat tuodaan lentokoneilla Eurooppaan.

Yash Tandon toteaa, että kenialaisista leikkokukista maksetaan EU:ssa vähemmän tuontitullia kuin kukista tai vihanneksista, jotka tuodaan Eurooppaan vaikkapa Costa Ricasta tai Filippiineiltä. Kenian kukkienkasvattajat saavat tällä tavoin luonnollisesti kilpailuetua. Leikkokukkien tuottajat ovat Keniassa paikallisia suuryrityksiä, jotka ovat pitkälti eurooppalaisten sekä maan aasialaisvähemmistöön kuuluvien liikemiesten omistuksessa.
Globalisaation aikakaudella, Yash Tandon kirjoittaa, Keniassa kasvatettujen leikkokukkien erityisasemaa EU:n tullimääräyksissä pidetään kuitenkin yksipuolisena kauppaetuutena. Kauppajärjestö WTO edellyttää, että kaikilla sen jäsenmailla tulee olla yhtäläiset tullietuudet.

Mutta miten tämä liittyy EU:n ja Afrikan maiden välisiin talouskumppanuussopimuksiin, niin sanottuihin Epa-sopimuksiin?

”Epa-sopimusten ongelmana on sekä sopimusten sisältö että tapa, jolla neuvotteluja käydään. EU neuvottelee yhtenä kokonaisuutena, voimakkaana imperiumina. Afrikan maat taas ovat pieniä, keskenään jakautuneita ja hajallaan. Afrikan maat ovat myös EU:n mitä erilaisimpien paineiden kohteena – niitä uhkaillaan, kiristetään pakotteilla ja mielistellään lupauksilla lisätä kehitysapua, jotta ne suostuisivat johonkin sellaiseen, mikä ei ole Afrikan etujen mukaista pitkällä aikavälillä.”

”Itse asiassa useimmat asiantuntijat Afrikan maista ovat yksimielisiä siitä, että Epa-sopimukset on todellisuudessa kehitetty Euroopan historiallisen ylivallan ikuistamiseksi Afrikassa. Tansanian entinen presidentti Benjamin Mkapa kuvaili Epa-sopimuksia vastikään toteamalla, että niiden avulla Eurooppa pyrkii uudelleenkolonisoimaan Afrikan.”

Presidentti Mkapan Nairobissa pitämä puhe sai myös julkisuutta Kenian ja Tansanian mediassa, mutta muuten Epa-sopimuksista ei ole juuri puhuttu muualla kuin kansalaisjärjestöjen tilaisuuksissa. Tansanian entinen presidentti vertasi Epa-sopimuksia vuoden 1884 Berliinin konferenssiin, jossa Euroopan senaikaiset suurvallat jakoivat Afrikan keskenään siirtomaikseen. Mkapan mielestä Afrikan maiden ei kannattanut odottaa Epa-sopimuksesta taloudellista hyötyä, sillä hänen mukaansa ”teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä ei ole olemassa oikeudenmukaista kauppaa”.

Ugandalaistutkija Yash Tandonin järjestö South Centre on arvioinut, että Epa-sopimusten myötä Afrikan maat tulisivat menettämään lähes puolitoista miljardia euroa vähentyneinä tullituloina, vähentyneinä vientituloina sekä maatalouden ja kotimaisen teollisuuden menetyksinä.

Afrikan hallitusten skeptisestä suhtautumisesta vapaakauppasopimuksiin kertoo myös se, että neuvotteluissa mukana olevista 47:stä Afrikan maasta toistaiseksi ainoastaan kymmenen on allekirjoittanut EU:n kanssa väliaikaisen Epa-sopimuksen. Useat näistäkin maista ovat sittemmin jättäneet sopimuksen ratifioimatta, sillä sopimukset uhkaavat alueellisia yhdentymissuunnitelmia.

Useimmat Afrikan maat kuuluvat lisäksi maailman vähiten kehittyneisiin maihin. Vähiten kehittyneet maat eivät tarvitse Epa-sopimuksia voidakseen säilyttää tullietuutensa Euroopassa, sillä näiden maiden tuotteilla on jatkossakin tullivapaa pääsy EU:n markkinoille. Itä-Afrikan maiden tilanne on jälleen kuvaava. Itä-Afrikan yhteisön maista Tansania, Uganda, Ruanda ja Burundi kuuluvat kaikki vähiten kehittyneisiin maihin, joten niiden ei lainkaan tarvitsisi avata omia markkinoitaan säilyttääkseen vientituotteilleen tullivapaan pääsyn EU:n alueelle. Mutta koska alueen talousmahti Kenia luokitellaankin alemman tulotason kehitysmaaksi, EU edellyttää nyt, että koko Itä-Afrikan yhteisö liittyy Epa-sopimukseen, jotta kenialaisia tuotteita, kuten kahvia, teetä tai leikkokukkia, voitaisiin myös jatkossa viedä EU:hun ilman tullimaksuja.

”Tämä on haitallista, ei pelkästään Itä-Afrikan yhteisön muille jäsenmaille, vaan se olisi myös Kenian sisällä erittäin haitallista pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka ovat riippuvaisia kotimaan ja lähialueiden markkinoista, eivätkä niinkään vientimarkkinoista Euroopassa. Toisin sanoen, vastapainoksi sille että Kenian leikkokukkateollisuus saa säilyttää erityisasemansa tullimaksuissa, koko Itä-Afrikan tulisi tarjota Euroopan maiden tuotteille ja palveluille tullivapaa pääsy alueelleen. Tämä vaarantaisi Itä-Afrikan maiden ruokaturvan, teollistumisnäkymät ja alueellisen yhdentymisen.”

Ugandalainen kehitystutkija Yash Tandon kirjoittaa, että Epa-neuvottelujen monimutkaisuus ja sopimustekstien vaikeaselkoisuus hämmentää helposti jopa kehityspolitiikan asiantuntijoita. EU:n virkamiesten laatimien tiedotteiden mukaan Epa-sopimuksilla tavoitellaan Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden ”asteittaista ja joustavaa integroitumista maailmantalouteen sekä niiden kestävää kehitystä.”

Todellisuudessa Epa-sopimusten vaikutukset tulisivat olemaan Yash Tandonin mukaan päinvastaisia, ja tällaiset muotoilut ovat muutenkin harhaanjohtavia. Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston 1980-luvulta lähtien edellyttämät tuontitullien leikkaukset ovat jo onnistuneet tuhoamaan paikallisen pienteollisuuden monissa Afrikan maissa, kun paikallisesti tuotetut kulutustuotteet eivät ole kyenneet kilpailemaan eurooppalaisten tuontituotteiden kanssa.

Saharan eteläpuolisen Afrikan maat ovat itse asiassa jo tällä hetkellä kaikkein eniten integroituneita maailmantalouteen, mikäli mittapuuna pidetään ulkomaankaupan osuutta maan kokonaistuotannosta. Afrikan maissa ulkomaankauppa kattaa yli kolmasosan kansantuotteesta, kun taas EU:ssa ulkomaankaupan osuus on alle 15 prosenttia. Yhdysvalloissa ja Japanissa ulkomaankaupan osuus on vieläkin pienempi.

”Se, minkä EU tarjoaa Afrikalle kehityksenä, olisi Afrikalle pikemminkin taantumaa”, Yash Tandon kirjoittaa. ”Epa-sopimukset todennäköisesti hyödyttäisivät Eurooppaa, mutta Afrikan maille niistä olisi pelkkää haittaa.”

”Epa-sopimukset edellyttävät Itä-Afrikan mailta 80 prosentin tullivapautusta. Tämä tulee avaamaan markkinat ulkomaisten tuotteiden tulvalle, joka tuhoaa vähäisimmätkin paikalliset teollisuudenalat ja tulee aiheuttamaan laajamittaista työttömyyttä.”

”EU puolestaan ei ole juuri lainkaan leikannut tukeaan omalle elintarviketuotannolleen, eikä se sisäpoliittisista syistä tule ilmeisesti tekemään sitä myöskään tulevaisuudessa. Niinpä Epa-sopimusten tullessa voimaan EU-maiden jättiyhtiöt elintarvikealalla voisivat tuoda alueellemme julkisella maataloustuella subventoituja elintarvikkeita ja uhata omaa elintarviketeollisuuttamme ja ruokaturvaamme pitkällä aikavälillä.”

”Epa-sopimuksen 15. artikla taas kieltää uusien vientiverojen käyttöönoton. Eurooppa haluaa Afrikan maiden luonnonvarat oman teollisuutensa raaka-aineiksi, ja siksi se haluaa sisällyttää tämän pykälän kauppasopimuksiin. Mutta me tarvitsemme myös itse omia luonnonvarojamme omaan teollistumiseemme. Siksi vientiverot ovat meille tarpeellisia, jotta kykenisimme pitämään kiinni strategisista luonnonvaroistamme.”

Epa-sopimusten monimutkaisiin sopimusteksteihin kirjatut kieroudet eivät vielä pääty tähän. Epa-sopimuksen 16. artiklan niin sanottu suosituimmuusklausuuli edellyttää, että kaikki ne myönnytykset, joita Afrikan maat tekevät esimerkiksi Kiinan, Intian tai Brasilian kanssa, tulee jatkossa ulottaa koskemaan myös Euroopan maita. Yash Tandonin mukaan tämä olisi turmiollista Afrikan maiden pyrkimyksille kehittää kaupallista yhteistyötä Etelän maiden välillä.

Epa-sopimuksen 37. artiklassa taas luvataan käydä jatkoneuvotteluja, joissa olisi määrä sopia palvelukaupan vapauttamisesta. Yash Tandon toteaa, että Afrikan maiden yksi tärkeimmistä neuvotteluvoitoista WTO:ssa on ollut palvelukaupan siirtäminen vapaakauppasopimuksen ulkopuolelle, mutta nyt EU pyrkii ikään kuin takaoven kautta päästämään eurooppalaiset yhtiöt Afrikan maiden palvelumarkkinoille ja käymään kauppaa vaikkapa ugandalaisista sairaalapalveluista.

EU on tehnyt hellittämättä työtä Epa-sopimusten hyväksymisen puolesta. EU:n kauppavaltuuskunnan pettymys oli suuri, kun viime kesänä Dar es Salaamissa Tansaniassa pidetyssä Itä-Afrikan maiden ministerikokouksessa Epa-sopimuksen puitesopimus jätettiinkin allekirjoittamatta Itä-Afrikan yhteisön parlamentin pyydettyä lisäaikaa sopimuksen mahdollisten vaikutusten tarkasteluun. Tällä viikolla Libyassa järjestettävässä EU:n ja Afrikan maiden huippukokouksessa ei ole enää kyse pelkästä puitesopimuksesta, vaan nyt EU vaatii Afrikan maita allekirjoittamaan EU:n kanssa lopullisen, laaja-alaisen Epa-sopimuksen.

Ugandalaistutkija Yash Tandonin mukaan EU pitää tiukasti kiinni omista vaatimuksistaan ja yrittää parhaansa mukaan kaunistella Epa-sopimusta tarjoamalla Afrikan hallituksille uutta kehitysapua tai tukemalla niitä niin sanotun Aid for trade ohjelman kautta. Osa tästä avusta olisi sopeutumistukea, jolla katettaisiin vapaakauppasopimuksen vuoksi menetettyjä tullituloja.

Pyrkimyksenä olisi myös parantaa kehitysmaiden kaupankäyntikykyä, jotta ne osaisivat paremmin hyötyä maailmankaupasta.

”Meidän tulee olla varovaisia tällaisten keinotekoisten makeutusten suhteen. Ne ovat sokerilla kuorrutettuja pillereitä, joiden avulla Afrikan maiden halutaan myyvän tulevaisuutensa lautasellisesta papukeittoa. Afrikalla on ollut huonoja kokemuksia aiemmin. Meidän ei pidä toistaa menneisyyden virheitä.”

”Meidän tulisikin edetä seuraavassa järjestyksessä: Itä-Afrikan tulee ensin yhdentyä alueellisesti. Tämä on meidän ensimmäinen prioriteettimme. Sen jälkeen meidän tulee saattaa päätökseen Maailman kauppajärjestön WTO:n niin sanotun Dohan kehityskierroksen kauppaneuvottelut. Ja vasta sitten meidän tulee neuvotella EU:n kanssa Epa-sopimuksesta. Tällaisen uuden talouskumppanuussopimuksen tulisi olla yhteensopiva niiden velvoitteiden ja sitoumusten kanssa, joita olemme tehneet Itä-Afrikan yhteisön maiden kesken tai joita olemme tekemässä kauppaneuvotteluissa WTO:ssa.”

Peik Johansson

Kommentoi Lähetä: