Yhdysvaltojen moskeijat pakistanilaisen antropologin silmin

Millainen oli pakistanilaisen antropologin tutkimusryhmän matka amerikkaan? ”Olin astunut ansaan. Vihainen sala-ampuja astui eteeni, kaksi nopeata tykittäjää sivuilleni. Olin työskennellyt muutamien taistelun kovettamien heimojen parissa Afganistanissa ja Pakistanissa, joten tiesin jotakin taktiikasta. Olin oppinut pitämään pääni kylmänä tulitettaessa”.

Akbar Ahmed aloittaa kertomuksensa matkastaan Yhdysvaltojen halki vauhdikkaasti. Kyse ei ole kuitenkaan fyysisestä väkivallan uhasta vaan verbaalisesta. Hän oli joutunut parin tiukan linjan muslimin ahdistelemaksi Omahan moskeijassa, Nebraskassa. Se on yksi niistä moskeijoista, joissa hän vieraili tutkimusryhmänsä kanssa matkallaan Yhdysvalloissa. Kokemuksistaan hän kirjoitti hiljattain julkaistun massiivisen teoksen 'Journey into America' (The Challenge of Islam).

Matka alkoi syyskuussa 2008 ja se kesti 9 kuukautta. Ahmedilla oli viisi yhdysvaltalaista opiskelijaa apunaan. Hänen elokuvaohjaajana työskentelevä poikansa teki matkasta dokumenttielokuvan. He kiersivät 75 kaupungissa ja tekivät haastatteluja yli 100 maan noin 1200 moskeijasta. Haastateltavia kertyi kaikkiaan noin 2000, joista puolet oli muslimeja. Matkan varrelle osuivat Las Vegasin muslimiyhteisö, pari vankilaa, hopi-intiaanien reservaatti, joka Ahmedista muistutti köyhyydessään pakistanilaista kylää, New Yorkin pikku-Pakistaniksi kutsuttu kaupunginosa ja Omahin äkkiväärien muslimien moskeija - ja paljon muuta.

”Kun mainitsin eräälle yhdysvaltalaiselle kollegalleni kirjoittavani kirjan Yhdysvaltojen muslimeista, tämä keskeytti minut nopeasti sanomalla, että 'ulkomaalaiset eivät voi kirjoittaa Amerikasta, eivät ainakaan muslimit'. Ihmettelin reaktiota, sillä hän työskenteli itse usein muslimimaissa”.

Perinteisesti antropologit ovat tutkineet ei-länsimaisia yhteiskuntia. Edelleenkin vain harvoin ei-länsimaiset antropologit tutkivat länsimaisia yhteiskuntia. Pakistanilaisen antropologian professori Akbar Ahmedin tutkimusmatka Yhdysvalloissa on poikkeus. Aikaisemmin hän on tutkinut islamia Pakistanin ohella Afganistanissa, Indonesiassa ja Lähi-idässä. Häntä pidetään yhtenä maailman eturivin islamin tutkijoista. Nyt Ahmed halusi kääntää antropologisen katseensa Yhdysvaltoihin, erityisesti sen moskeijoihin. Keitä Yhdysvaltojen muslimit ovat? Minkälainen heidän maailmankuvansa on? Mitä he ajattelevat islamista, Yhdysvalloista tai kristinuskosta?

”Amerikkalaisten pitäisi tuntea paremmin muslimivähemmistöään. He tarvitsevat islamin ymmärrystä jo geopoliittisista syistä. Heillä on joukkoja monissa islamilaisissa maissa, kuten Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa ja Somaliassa. Ne kaikki ovat maailman kriisipesäkkeitä. Yhdysvalloissa elää noin 7 miljoonaa muslimia. Maailman väestöstä neljännes on muslimeja. Muslimit vaikuttavat yhä enemmän kaikkialla yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa.

Jos ihmiset tuntisivat paremmin islamia, ehkä mediassa ei kuunneltaisi Bill O'Reillyn tapaisia tv-kommentaattoreita. Hän on verrannut Koraania Hitlerin Taisteluni-teokseen. Tai Tom Tancredon kaltaisten kongressiedustajien mielipiteet jätettäisiin omaan arvoonsa. Tämä coloradolainen kansanedustaja on ehdottanut Mekan pommittamista ydinasein”.

Yleensä Ahmedin ryhmään ja heidän kysymyksiinsä suhtauduttiin suopeasti. Ihmiset olivat yhtä mieltä ryhmän tavoitteen kanssa: tiedon lisääminen vähentää ennakkoluuloja. Uskontojen välinen dialogi on kaikkien etujen mukaista. Mutta oli myös äkkivääriä muslimeja, jotka kieltäytyivät yhteistyöstä. He saattoivat vastata kysymyksiin vain tokaisemalla: 'Usko minua, et halua tietää mitä ajattelen'.

Yksi tutkimusryhmän keskeinen kysymys oli, sulautuvatko muslimiyhteisöt valtakulttuuriin. Vai marginalisoituuko osa yhteiskunnan ulkopuolelle?

”Vuosikymmeniä on ajateltu, että Yhdysvallat toimii kansojen 'sulatusuunina'. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Yhdysvaltoja voisi verrata sulatusuunin sijaan pikemminkin 'salaattikulhoon', jolloin maahanmuuttajayhteisöt säilyttävät oman identiteettinsä valtakulttuurin sisällä. Tämä nostaa esiin sellaisia kysymyksiä, kuten miten vähemmistökulttuuri määritellään tai miten he säilyttävät oman identiteettinsä?”

Ahmedin mielestä muslimeja on hankala kutsua vähemmistökulttuuriksi, sillä heitä yhdistäviä tekijöitä on lopulta hyvin vähän. Yhteisen uskonnonkin sisältö poikkeaa eri ryhmissä huomattavasti toisistaan.

”Karkeasti arvioiden kolmannes muslimeista on afro-amerikkalaisia, toinen kolmannes on kotoisin Lähi-idästä ja kolmas kolmannes Etelä-Aasiasta. Näiden lisäksi on esimerkiksi turkkilaisia, bosnialaisia, somalialaisia ja etiopialaisia – ja kasvava joukko käännynnäisiä. He ovat tavallisia valkoisia amerikkalaisia ja latinalais-amerikkalaisia. Nämä ryhmät poikkeavat huomattavasti toisistaan historiallisen taustansa, arvomaailmansa ja elämäntyylinsä perusteella.”

Ahmed ei tarkastele kirjassaan ainoastaan identiteetin rakentumista islamilaisissa yhteisöissä, vaan myös valtakulttuurin identiteetin muotoja. Taustalla on ajatus, että erilaiset vähemmistökulttuurit rakentuvat aina suhteessa valtakulttuuriin. Yhdysvaltalaisesta identiteetistä hän erottaa kaksi ääripäätä: moniarvoisuuden puolustajat ja 'aitoamerikkalaiset'. Molemmilla on syvät juurensa historiassa. Ahmedin mielestä moniarvoisuuden juuret johtavat Yhdysvaltojen ensimmäisten presidenttien ajatuksiin. Aitoamerikkalaisen identiteetin rakentumisessa tärkeitä historiallisia merkkipaaluja ovat olleet esimerkiksi Ku Klux klaani, sosiaalidarvismi ja rodunjalostukseen pyrkinyt eugeniikka-liike. Ahmedin mukaan nämä vaikuttivat Yhdysvaltojen yhteiskunnallisen ilmapiirin ohella myös natsi-Saksaan.

”Yhdysvaltalainen fyysikko W. Duncan McKim esitti ajatuksen kaasukammioista jo vuonna 1900 'hellänä ja kivuttomana' keinona perimältään epäkelpojen ihmisten karsimiseksi. Vähän myöhemmin Adolf Hitler kirjoitti, että 'hän on seurannut suurella mielenkiinnolla, kuinka Yhdysvalloissa on ruvettu rajoittamaan ihmisrodulle haitallisten ihmisten lisääntymistä'. Toisena Hitlerin innoittajana oli Madison Grant ja hänen menestysteoksensa 'The Passing of the Great Race' – Suuren rodun sammuminen - jota myytiin Yhdysvalloissa yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Siinä Grant vaati pohjoisen rodun säilymisen nimissä juutalaisten ja muiden epäkelpojen rotujen hävittämistä. Hitler kutsui teosta 'omaksi Raamatukseen'."

Tätä aitoamerikkalaisuuden perinnettä jatkaa nykyisin esimerkiksi pastori Richard Butlerin johtama Aryan Nations, Arjalaiset kansat -niminen järjestö, joka kutsuu itseään myös Jeesuksen kristilliseksi kirkoksi. Butlerin mielestä Yhdysvallat on tarkoitettu vain todellisille amerikkalaisille, joita ovat brittien ja saksalaisten jälkeläiset. Pastori Butlerin johtama järjestö on vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskujen jälkeen suunnannut toimintaansa muslimeja vastaan polttamalla esimerkiksi ristejä moskeijoiden ulkopuolella. Iskut leimaavat yhä monien elämää varsinkin New Yorkissa.

”New Yorkin terrori-iskujen jälkeen 83 000 muslimia luokiteltiin 'korkean tason turvallisuusriskeiksi' ja 14 000 ihmistä pidätettiin tai karkotettiin maasta. Pikku-Pakistaniksi kutsutussa muslimiyhteisössä New Yorkissa ihmiset elävät yhä peloissaan. Monet kertovat, että heitä kaikkia pidetään terroristeina. Ennen he saattoivat liikkua kaduilla pelkäämättä myös yöllä, nyt heidän on vältettävä liikkumista yhdeksän jälkeen illalla.”

Ahmedin mukaan Yhdysvaltojen muslimiyhteisöt voidaan jakaa karkeasti kolmeen luokkaan: puhdasoppisiin, liberaaleihin ja mystikoihin. Puhdasoppiset eroavat suuresti liberaaleista. Modernisteja tai liberaaleja Ahmedin ryhmä tapasi esimerkiksi Honolulussa, jossa paikallinen islam-johtaja mainitsi esikuvakseen Mahatma Gandhin ja vasta toiselle sijalle tuli profeetta Muhammed. Liberaalit pyrkivät sulautumaan valtakulttuuriin. Mystikot ovat puolestaan usein Etelä-Aasiasta muuttaneita suufeja, jotka haluavat saavuttaa Jumalan henkilökohtaisesti.

Aitoamerikkalaisille keskeinen kysymys kuuluu: kuka on oikea amerikkalainen? Puhdasoppiset muslimit kysyvät vastaavasti: kuka on oikea muslimi? Suurin osa puhdasoppisista lukeutuu salafeihin. Keitä he sitten ovat? Kun Ahmed kysyi salafeilta, miten he määrittelevät itsensä, he sanoivat olevansa profeetan seuraajia. He kertoivat seuraavansa profeetta Muhammedin opetuksia ja käyttäytymistä mahdollisimman tarkoin.

”Suurimmalle osalle muslimeista, itseni mukaan lukien, profeetan seuraamisessa ei sinänsä ole mitään ongelmaa. Mutta ongelmaksi se tulee silloin, kun salafit pyrkivät noudattamaan pilkuntarkasti varhaisten muslimien sääntöjä, kuten pukeutumista, parran muotoa, vaatetusta ja päivittäisiä rutiineja. Ja jos jotkut eivät noudata näitä sääntöjä, he ovat huonoja muslimeja. Tai heitä ei edes pidetä muslimeina”.

Erityisen karsaasti salafit suhtautuvat suufi- ja shiia -muslimeihin. Ahmedin ryhmä seurasi San Diegon moskeijassa kahden puhdasoppisen salafin keskustelua.

”Miesten pulmana oli se, voivatko he rukoilla samassa huoneessa shiia-muslimin kanssa. He päätyivät siihen, että se ei ollut missään tapauksessa sallittua. Jos sellaiseen tilanteeseen kuitenkin joutuisi sattumalta, viisainta olisi toistaa rukoukset uudelleen shiia-muslimin poistuttua. Eräs pakistanilaissyntyinen yliopisto-opiskelija ilmaisi sunni- ja shiia -muslimien eron suorasukaisesti: 85 prosenttia muslimeista on sunneja, oikeita muslimeja, loput 15 prosenttia ovat shiioja, he ovat pellejä, vale-muslimeja.”

Monille salafeille suhde Yhdysvaltoihin on ongelmallista. Ahmedin mielestä se on vain välttämätön paha heidän islamin harjoituksessaan: yhtä hyvin he voisivat olla kuussa tai marsissa. He eivät samaistu lainkaan Yhdysvaltoihin. Eräs jemeniläinen imaami kertoi Ahmedille, että Yhdysvaltojen perustajat olivat hänelle yhtä merkityksettömiä kuin Karl Marx. Monien mielestä juutalaiset ja kristityt käyvät sotaa islamia vastaan. Jotkut salafien imaamit eivät hyväksy edes Yhdysvaltojen oikeuslaitosta. Sen sijaan he suosittivat omia tapojaan.

Ahmedin ryhmän haastattelemista 1000 muslimista noin puolet kuului liberaaleihin, 40 prosenttia lukeutui salafeihin ja 10 prosenttia mystikoihin. Ahmed kuitenkin tähdentää sitä, että puhdasoppisuutta korostavista salafeista vain pieni osa hyväksyi väkivallan ja terrorismin. Kuinka paljon heitä sitten on? Viimeisten haastattelututkimusten mukaan voi olettaa, että noin 5 prosenttia Yhdysvaltojen muslimeista hyväksyy väkivallan ja esimerkiksi itsemurhapommitukset.

Yhdysvalloissa on viime aikoina puhuttu paljon kotikutoisen terrorismin uhasta. Ahmedin ryhmäkin törmäsi usein tällaisiin väitteisiin. Omahassa eräs palestiinalainen liikemies väitti, että hänellä on tietoa Saudi Arabiaan liittyvästä verkostosta, joka vain odottaa sopivaa hetkeä iskulle.

Ahmedin mielestä syy mahdolliseen kotikutoiseen iskuun on tulehtuneessa ilmapiirissä, joka johtuu sekä turvallisuudesta vastaavien viranomaisten lietsomasta vastakkainasettelusta että äkkivääristä imaameista. Hänen muuten pidättyvä tyylikin saa uusia sävyjä.

”Yhdysvallat on tulossa tuskallisen tietoiseksi siitä, että sen merentakaiset seikkailut kärjistävät ongelmia kotimaassa. Tiedustelu- ja turvallisuusviranomaisten toimista on hankala löytää järjellisyyttä. Monet ovat liittyneet viharyhmien kuoroon, jotka mongertavat käsittämättömyyksiä muslimeista. Nämä tiedustelun asiantuntijat ovat olleet väärässä Afganistanin, Irakin, Pakistanin ja Somalian suhteen. Vaikka he eivät tiedä juuri mitään Yhdysvaltojen muslimeista, he ilmestyvät aina asiantuntijoiksi mediaan, kun maassa soitetaan 'muslimivaaran hälytyskelloja'. Näiden asiantuntijoiden olisi otettava jonkinlainen vastuu niistä miljardeista dollareista ja satojen tuhansien ihmisten kuolemista, joihin heidän ohjeidensa noudattaminen on johtanut."

Akbar Ahmedin teos on saanut hyvän vastaanoton Yhdysvalloissa. Sitä on kiitelty erityisesti siitä, että se antaa mahdollisuuden kurkistaa moskeijoiden elämään ja tavallisten muslimien ajatusmaailmaan.

Työsarkaa uskontojen välisellä dialogilla riittää varmasti jatkossakin, sillä tuoreen haastattelututkimuksen mukaan vain hieman yli puolet yhdysvaltalaisista tietää, että Koraani on islamilainen pyhä kirja.

Tapio Tamminen

Kommentoi Lähetä: