Amerikkalaisen unelman ja koulun kriisi

Mielenosoituksia peruskoulutuksen puolesta. Huolestuneita mielipideosastokirjoituksia oppilaiden vanhemmilta. Tuhansien työnsä menettäneiden opettajien marsseja.

Yhdysvaltain koulujärjestelmän kriisi syvenee. Ei amerikkalaisesta koulusta ole puhuttu hyvää pitkiin aikoihin - jos on koskaan - mutta nyt tilanne on kriisiytynyt entisestään, kun kouluilta leikataan varoja.

Katsotaanpa tarkemmin koulutusjärjestelmän tilannetta Kaliforniassa, Yhdysvaltain väkirikkaimmassa osavaltiossa. Täällä koulutetaan joka kahdeksas amerikkalainen lapsi. Oppilaita on enemmän kuin asukkaita Suomessa. Kasvavan väkimäärän ja hupenevien varojen lisäksi koulut kohtaavat haasteita, jotka ovat tyypillisiä myös muualla Yhdysvalloissa, erityisesti suurissa kaupungeissa ja niiden liepeillä: Suuri osa oppilaista puhuu englantia vasta toisena äidinkielenään ja asukkaiden tuloerot ovat suuret.

Pelkästään Kaliforniassa leikkaukset ovat jo vieneet mennessään kymmeniä tuhansia opettajia ja muuta kouluhenkilökuntaan kuuluvaa viimeisen kolmen vuoden aikana, kertoo Eric Heins, Kalifornian opettajien ammattijärjestön johtokunnan jäsen. Uusien leikkauksien takia kymmeniä tuhansia opettajia pitää vielä irtisanoa, Heins ennustaa.

Kouluvuotta on jo lyhennetty Kaliforniassa niin, että vuosi on viidestä kymmeneen päivään lyhyempi kuin aiemmin, ja kouluvuotta saatetaan lyhentää jopa viikoilla lisää. Kaikkien leikkausten jälkeen yhtä opettajaa kohden on keskimäärin lähes 50 oppilasta.

Valinnaisia aineita on vähennetty, ja siksi taide- ja liikuntatunnit ovat huvenneet monen oppilaan lukujärjestyksestä, samoin tukiopetus ja koulupsykologin palvelut.
Heinsin mukaan meneillään on julkisen koulujärjestelmän alasajaminen.

Leikkauksia perustellaan heikolla taloustilanteella: Verotulot ovat vieläkin monessa osavaltiossa alhaisempia kuin mitä ne olivat ennen lamaa.

Ratkaisuksi on ehdotettu veronkorotuksia, ja näistä kerättyjen lisätulojen ohjaamista koulutukseen. Tämä ehdotus tuskin menee läpi, uumoilee David Plank, koulutuspolitiikan asiantuntija Stanfordin yliopistosta.

Amerikkalaiset eivät halua maksaa koulutuksesta. He näkevät koulutuksen vain rahareikänä, johon kaadetaan varoja, mutta tulokset eivät parane. He ihmettelevät, miksi koulutukseen pitäisi laittaa rahaa, koska se ei kykene kouluttamaan lapsia. Ja totta, järjestelmä epäonnistuu kouluttamaan suurimman osan, Plank sanoo.

Tilanne on kaukana siitä, mikä amerikkalaisen koulujärjestelmän tavoitteeksi on asetettu: valmistaa korkeakoulutukseen ja tuotteliaaseen työuraan. Koulutuksen piti tukea amerikkalaista unelmaa, olla väylä siihen. Siihen, että millä tahansa taustalla, varallisuudella tai asuinpaikalla kuka tahansa voisi tehdä unelmastaan totta, tai ainakin saada eväät siihen koulussa. Koulutuksen piti tukea sosiaalista liikkuvuutta yhteiskuntaluokasta toiseen.

Mutta suuntaus on Yhdysvalloissa toinen, David Plank sanoo.

“Yksilön taustasta johtuva yhteiskunnallinen epätasa-arvo on Yhdysvalloissa huomattavasti suurempi kuin missään Euroopan maassa. Epätasa-arvon suuruus täällä on verrannollista Brasiliaan tai Etelä-Afrikkaan, ei verrattavissa Suomeen. Myös köyhän lapsen mahdollisuus liikkua yhteiskuntaluokasta toiseen on pieni, ja se mahdollisuus on pienentynyt. Amerikkalainen unelma, että voisit menestyä ja rikastua on totta yhä harvemmalle. Tämä liittyy koulutusjärjestelmään ja siihen, arvostammeko sitä, että lapset köyhästä taustasta saavat mahdollisuuksia - he, jotka usein ovat afroamerikkalaisia ja latinoja tai muista syrjäytyneistä ryhmistä. Vai haluammeko varata mahdollisuuden vain niille, jotka jo menestyvät”, Plank kysyy.

Miten amerikkalainen koulu on päätynyt tähän onnettomaan tilanteeseen?

Yhdysvaltain koulujärjestelmän asiantuntija Diane Ravitch analysoi tilannetta kirjassaan The Death and Life of the Great American School System, suomeksi Hienon amerikkalaisen koulutusjärjestelmän elämä ja kuolema. Ravitchin mielestä ongelmat johtuvat koulutuspolitiikasta, joka on useiden hallitusten aikana vienyt koulutusta väärään suuntaan. Tärkeimmiksi asioiksi ovat nousseet oppilaiden testaaminen standardisoiduin testein. Siitä on tullut tärkeämpää kuin koulutuksen laadusta, ja on uskottu sokeasti, että testitulokset kannustavat koulupiirejä tarjoamaan laadukasta opetusta.

Yhdysvalloissa oppilaita testataan pitkin koulutaivalta, ja testit mittaavat pääasiassa kielellisiä ja matemaattisia taitoja. Testien tulisi kertoa koulujen kyvystä opettaa tärkeäksi katsottuja taitoja. Jos koulun testitulokset ovat huonoja, vanhemmilla on oikeus vaihtaa lapsensa toiseen, testeissä paremmin menestyvään kouluun. Jos koulu jatkuvasti epäonnistuu parantamaan testituloksiaan, koulu voidaan lopettaa tai muuttaa yksityisen johdon alla toimivaksi.

Testaus nousi koulutuspolitiikan ohjenuoraksi George W. Bushin hallituksen aikaan, kun hän 2000-luvun alussa laittoi alulle kouluuudistuksen nimeltä No Child Left Behind, suomeksi Ainoatakaan lasta ei jätetä. Ohjelma sai tukea sekä demokraatti- että konservatiivipuolueelta.

Mutta uudistuksessa kävikin toisin kuin mitä odotettiin. Testit eivät lisänneet lasten tasavertaisia mahdollisuuksia menestyä, vaan vähensivät niitä. Koulut alkoivat keskittyä testeissä menestymiseen muiden taitojen sijaan, koska rahoitus on osittain riippuvainen testituloksista. Oppilaat oppivat vastaamaan testikysymyksiin, jotka toistuvat samankaltaisina vuodesta toiseen.

“No Child Left Behind perustui virheellisiin oletuksiin. Siinä oletettiin, että testitulosten raportointi julkisesti saisi koulu-uudistuksen tapahtumaan. Se oletti naiivisti, että korkeammat testitulokset heijastaisivat hyvää koulutustasoa. Nämä oletukset olivat vääriä. Testit eivät korvaa opetussuunnitelmaa eivätkä kunnollista ohjeistusta. Hyvää koulutusta ei pysty saavuttamaan lasten testausstrategialla, opettajia häpäisemällä ja kouluja sulkemalla”, Ravitch kirjoittaa.

Ravitch sanoo, että kouluja patistettiin noudattamaan liike-elämän lakeja. Koulujen toimintaa alettiin muokata yritysten kaltaisiksi: ne koulut, jotka eivät menestyisi, voitaisiin lain mukaan sulkea. Niin kuin vaikkapa kahvila tai huoltoasema, joka ei tuota voittoa.

“Yritysjohtajat pitävät ajatuksesta muuttaa koulut kauppapaikaksi, jossa kuluttaja on kuningas. Mutta kauppapaikan ongelma on se, että siellä ei ole yhteisöjä. Sen sijaan siellä on kuluttajia, mutta koulunkäyminen ei ole sama kuin ostoksilla käyminen. Vanhempien ei pitäisi joutua etsimään sopivaa koulua heidän lapsilleen. Heidän pitäisi pystyä viemään lapsensa lähikouluun ja olettaa, että koulussa on hyvin koulutetut opettajat ja että opetus on hyvää”, Ravitch kirjoittaa.

Hallitus on suunnannut koulutukseen vuosittain lisää rahaa, mutta koulut eivät ole pystyneet saavuttamaan lain tavoitteita. Presidentti Barack Obama on ilmoittanut, että No Child Left Behind-laki korvataan uusilla linjauksilla. Koulujärjestelmän uudistamistarpeesta vallitsee poliittinen yksimielisyys, mutta uudistuksen suunta ei ole selvillä. Demokraattien mielestä koulut tarvitsevat lisää rahaa, eivätkä he halua, että koulujen tai opettajien menestystä mitataan vain testein. Konservatiivit ovat testien kannalla, ja he haluavat lisätä osavaltioiden ja koulujen vastuuta opetuksesta. He ehdottavat myös ostopalveluseteleitä, joilla vanhemmat voisivat maksaa lapsensa yksityiseen kouluun. Soppaa hämmentää vielä lisää se, ettei Yhdysvalloissa ole yhtä maanlaajuista opetussuunnitelmaa, vaan jokaisella osavaltiolla on omansa.

Presidentti Obama on pyrkinyt kannustamaan kouluja parempaan suoriutumiseen miljardien dollarin ohjelmalla, joka palkitsee hyvin menestyviä kouluja antamalla näille palkinnoksi kehitysrahaa.

Osavaltiot ja niiden koulupiirit saavat päättää, kuinka käyttävät kehitysrahan. Esimerkiksi New Yorkin kaupungissa testit ovat koulu-uudistuksen ydin, ja palkintorahaa aiotaan käyttää uusien testien kehittämiseen. Testeillä on tarkoitus mitata opettajien onnistumista työssään.

Budjettileikkauksista kärsivät eniten julkiset koulut, joita suurin osa amerikkalaisista käy. Yksityisiä kouluja on vähän, ja ne elävät lukukausimaksuin, lahjoituksin, varankeruukampanjoin ja säätiöiden tuella. Yksityisten koulujen vetovoima kasvaa samalla kun julkinen järjestelmä murenee.

Asuinpaikan valinta on koulutusasiantuntija David Plankin mukaan yksi tärkeimpiä aineksia koulujärjestelmän yksityistämisessä.

“Tärkein tekijä yksityistämisessä on asuntomarkkinat ja se, missä ihmiset päättävät asua. Ihmiset maksavat talostaan mielettömiä summia elääkseen täällä Palo Alton koulupiirin alueella, sen sijaan että asuisivat pari mailia itään toisessa, huonompimaineisessa koulupiirissä. On näitä etuoikeutettuja asuinalueita, joissa on loistavat julkiset koulut, ja vanhemmat maksavat paljon saadakseen talon täältä.”

Näiden etuoikeutettujen alueiden kouluja käyvät lapset, joiden vanhemmat ovat varakkaita ja joiden vanhemmat haluavat satsata lastensa koulutukseen. Nämä vanhemmat haluavat olla mukana kouluyhteisössä ja he opettavat tarvittaessa erikoistaitoja kuten taidetta ja italiaa.

Leikkaukset ja koulujärjestelmän sekava tilanne kuitenkin vaikuttavat myös yksityisiin kouluihin. Opettajan ammatin arvostus on laskenut, ja Stanfordin kyljessä sijaitsevan, arvostetun yksityiskoulun Menlo Schoolin on vaikea löytää opettajia täyttämään avoimia työpaikkoja. Menlo School tunnetaan laatukouluna, ja vanhemmat maksavat vuodessa yli 30 000 dollarin lukukausimaksua koululle.

“On vaikea löytää opettajia avoimiin virkoihin. Opettajien ammattijärjestöjä mustamaalataan eikä opettajille makseta tarpeeksi palkkaa, että he voisivat elää arvonsa mukaista elämää. Opettajat vaihtavat ammattia, ja erityisesti matematiikan ja tieteiden opettajia on vaikea löytää”, Menlo Schoolin keskikoulun johtava opettaja Erin Brigham sanoo.

Hänen mukaansa opettajat eivät halua pysyä ammatissaan, vaan etsivät muita, paremmin palkattuja ja arvostettuja ammatteja.

Presidentti Obamakin on kiinnittänyt tähän ongelmaan huomiota. Hän kehotti tänä vuonna kongressille suunnatussa puheessaan amerikkalaisia kouluttautumaan opettajiksi, että työmarkkinoille tulisi uutta opettajaukuntaa korvaamaan eläkkeelle jääviä. Obama myös kannusti amerikkalaisia arvostamaan opettajia.

Miten amerikkalaisesta koulusta tulisi parempi? Tarvitaanko lisää rahaa, vai miten viallinen järjestelmä voitaisiin korjata?

Koulutusasiantuntija David Plankin ennuste on synkkä:

“Ratkaisua ei ole. Jonkun pitäisi pystyä perustelemaan, että koulutukseen kannattaa sijoittaa julkisia varoja. Ja tilanne on nyt sellainen, että kaikki julkiset kulut ovat suurennuslasin alla ja niitä kyseenalaistetaan, oli kyse sitten teiden rakentamisesta tai ydinvoimaloiden turvallisuudesta. Koulutus on itseasiassa ollut pitkään suojellussa asemassa”, Plank sanoo.

Koulutushistorioitsija Diane Ravitchilla on muita aineksia ratkaisuun. Hänen mukaansa jokaisella koululla pitää olla opetussuunnitelma, jota seurataan. Hän käyttää esimerkkinä Japanin ja Suomen mallia, jossa opetussuunnitelma on kaiken ydin.
Hän myös patistaa amerikkalaisia määrittelemään, mikä on hyvä koulu ja millaista tietoa tarvitaan.

"Jos haluamme parantaa koulutusta, meillä pitää ensin olla visio siitä, mitä on hyvä koulutus. Meillä pitää olla tavoitteita, joihin kannattaa pyrkiä. Jokaisen, joka on mukana lasten koulutuksessa, pitää kysyä itseltään, miksi lapsia koulutetaan. Millainen on hyvin koulutettu ihminen? Millaisella tiedolla on eniten arvoa? Mitä toivomme, kun lähetämme lapsiamme kouluun? Mitä me haluamme heidän oppivan ennen kuin he valmistuvat koulusta?"

Tanja Aitamurto

Kommentoi Lähetä: