Tunisian vallankumous ja arabimaat

Kun tästä puheenvuorosta sovittiin, oli Tunisiassa tapahtunut vallankumous. Sen jälkeen suurmielenosoitukset levisivät Egyptiin ja Hosni Mubarak joutui luopumaan vallasta. Egyptiläinen kirjailija Sonallah Ibrahim totesi: ”Tällaista ei ole nähty Egyptissä sitten 1919 suurten mielenosoitusten jälkeen. Silloin oli kaduilla miehiä ja naisia, muslimeja ja kristittyjä sekä rikkaita ja köyhiä vaatimassa brittiläisen miehitysvallan loppua."

Egyptiläiset liberaaliset tahot ajoivat tällöin maallistumista, länsimaistumista ja samaistumista Välimeren länsipäähän. Hassan al-Banna perusti 1920-luvulla Muslimiveljeskunnan vastustamaan tätä kaikkea.

Tämä puheenvuoro perustuu tuoreeseen lehdistöseurantaan, jonka perustan ovat muodostaneet muutamat päivälehdet, erityisesti amerikkalainen ”International Herald Tribune” ja ranskalainen ”Le Monde” sekä ranskalaiset aikakausilehdet ”Jeune Afrique” ja ”Courrier International”. Näitä ovat täydentäneet muutamat historioitsijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden teokset.
Tavoitteena on ollut päästä yli päälle karkaavan uutistulvan rakenteiden ja yhteyksien analyysiin. Pyrin erityisesti viittaamaan keskusteluihin yhteiskuntamalleista, valtiomalleista ja talousmalleista. Tässä yhteydessä on mielenkiintoista, että keskustelussa viitataan jatkuvasti arabimaiden ulkopuolisiin malleihin kuten Iraniin ja Turkkiin tai länsimaisiin tai itämaisiin malleihin. Yleistykset ovat tuskin mahdollisia, sillä arabimaat ovat hyvin erilaisia.

Yleisiä taustatekijöitä

Kun levottomuuksien yleisiä syitä on pohdittu, on usein mainittu ruuan hintojen viimeaikainen nousu. Vertailukohta on vuosi 2008, jolloin oli levottomuuksia useissa Etelän suurkaupungeissa. Muutamat tutkijat ovat nähneet yhtäläisyyksiä Euroopan historian merkittävään vuoteen ”kansojen kevääseen” 1848, jolloin ruuan hintojen nousu myötävaikutti kapinointiin demokratian puolesta eri puolella Eurooppaa.

Monet ovat korostaneet amerikkalaisen sosiaalisen median kuten ”Facebookin” ja ”Twitterin” sekä kännykkäkameroiden roolia ”vapauden airueina”. On painotettu myös qatarilaisen televisioyhtiön ”Al Jazeeran” merkitystä mielenosoitusten esiintuojana. Mutta ”Al Jazeeran” kanavilla esiintyy myös tiukkapipoisia islamilaisia saarnaajia ja sen toimitus korosti muslimiveljesten roolia sekä Tunisiassa että Egyptissä. Lisäksi tiukasti kontrolloiduissa maissa kuten Iranissa näitä uuden teknologian välineitä on käytetty hallinnon vastustajien paljastamiseen ja paikallistamiseen.

On myös käytetty vertauskuvaa laajasta ”koulutetusta työttömästä nuorisosta aikapommina” Etelässä ja erityisesti arabimaissa. Alle 25-vuotiaiden osuus kokonaisväestöstä vaihtelee 65 %:sta noin 40 %:iin. Tunisiassa on tilastoitu nuorison ongelmia jo pitkään, mutta Ben Alin hallinto ei sallinut näiden selvitysten julkistamista. Kun nämä nyt ovat tulleet julki, v. 2005 todettiin, että 41 % nuorista tunisialaisista haaveili muuttamista maasta. Perusteena mainittiin olemattomat tulevaisuuden mahdollisuudet Tunisiassa.

Yhteistä useimmille arabimaille on ollut autoritaarinen hallinta ja voimakas panostus sisäiseen turvallisuuskoneistoon. Kun ne pakotettiin liberalisoimaan talouttaan 1980-luvulta lähtien, syntyi ns. ”kleptokraattinen” ilmiö, jossa yksityistettyjä merkittäviä yhtiötä ja muita talousetuja jaettiin hallitsijan sukulaisille ja suosikeille. Nämä perustivat yritysryppäitä ja laajensivat toimintaansa. Näin on ollut asian laita myös Tunisiassa ja Egyptissä, jotka ovat tämän puheenvuoron aiheita. Uskoisin, että näiden tapausten tarkastelulla on merkitystä myös sen kannalta, mitä muissa arabimaissa tapahtuu lähiaikoina.

Tunisia ja Egypti ovat erilaisia

Tunisia on pieni arabimaa, jonka 8 miljoonan asukasluku on alle puolet Kairon väestömäärästä. Tunisiassa on ollut hyvä koulutusjärjestelmä ja naiset ovat poikkeuksellisen tasa-arvoisia islamilaisen taustan omaavassa maassa. Sinne on muodostus laaja keskiluokka ja palvelusektorin osuus kansantaloudesta on länsimaista tasoa. Tunisia on siirtynyt väestölliseen siirtymävaiheeseen syntyvyyden laskettua merkittävästi. Maassa vallitsee kuitenkin merkittävä alueellinen eriarvoisuus vauraampien rannikkoalueiden ja köyhemmän sisämaan välillä.
Ben Alin ajan Tunisiassa oli suhteellisen pieni armeija, mutta merkittävä ammattiliittojen keskusjärjestö. Turismi ja tekstiiliteollisuus kehittyivät merkittävästi ja talouden liberalisoinnin jälkeen mm. useita ranskalaisia suuryrityksiä laajensi sinne toimintaansa. Tunisia pääsi mukaan EU:n lähentymisohjelmaan.

Tunisiassa on näin periaatteessa paremmat lähtökohdat demokratiaan siirtymiseen kuin useimmissa muissa arabimaissa.
Erityispiirre tunisialaisessa keskustelussa on ollut, että siellä on viitattu Etelä-Euroopan, erityisesti Espanjan ja Portugalin siirtymiseen sotilasvallasta demokratiaan 1970-luvulla. Samalla tavoin tunnettu espanjalainen kirjailija Juan Goytisolo on viitannut Espanjan historian opetuksiin tässä yhteydessä.

Muutamia Egyptin erityispiirteitä

Tarkastelen seuraavassa lyhyesti Egyptin armeijaa, Muslimiveljeskuntaa ja koptilaista kirkkoa. Egyptin armeija on vahva instituutio, jolla on sotakokemusta. Sen budjettia ei ole koskaan esitelty parlamentissa. Nasserin valtakaudella armeijaa saattoi pitää radikaalina organisaationa, mutta sittemmin se muuttunut yhä konservatiivisemmaksi. Kuten Pakistanin armeijalla ja Turkin armeijalla aikanaan on Egyptin armeijalla merkittävä rooli maan taloudessa. Se on tietysti toiminut asevarusteluteollisuudessa, mutta se on myös suuri maanomistaja ja harjoittaa maataloutta ja elintarviketeollisuutta. Se on myös suuri rakentaja, sillä se on rakentanut maanteitä, siltoja ja satamia sekä asentanut telekommunikaatioita. Se on lisäksi mukana turismissa ja urheilustadionien rakentamisessa. Mubarakin valtakaudella armeija sai merkittävää avustusta Yhdysvalloista ja useat upseerit saivat siellä koulutusta.

Muslimiveljeskunta on perustettu Egyptissä ja se on säilynyt merkittävänä poliittisena organisaationa huolimatta eri hallitsijoiden siihen kohdistamasta väkivaltaisesta vainosta 1930-luvulta lähtien. Länsimaiseen islam-keskusteluun osallistunut Tariq Ramadan, joka on Hassan al-Bannan pojanpoika, on pohtinut Veljeskunnan asemaa nykytilanteessa:

”Muslimiveljeskunta ei ollut keskeinen tekijä Hosni Mubarakin vallan kaatumisessa. Muslimiveljeskunta ja islamistit eivät edusta kansalaisten enemmistöä. On ilmeistä. että he haluavat osallistua uuteen demokraattiseen järjestelmään siirtymiseen, mutta kukaan ei tiedä, mikä suuntaus loppujen lopuksi voittaa. Sitä, miten kirjanoppineiden ja maltillisten Turkin tien kannattajien välit kehittyvät, on vaikea ennustaa. On kuitenkin ilmeistä, että Veljeskunnan poliittinen ajatus on kehittynyt merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana."

Kun Egyptissä on merkittävä kristillinen vähemmistö, koptilaiset, jotka tuntevat itsensä uhatuiksi mm. Muslimiveljeskunnan edustajien esittämien kannanottojen johdosta, nuori koptilainen lehtimies Kamal Ghobrial kiinnittää huomiota uskonnon konservatiivisiin piirteisiin:

”Egyptin virallisen sunnalaisen islamin keskeinen instituutio Al-Azhar ja koptilainen kirkko ovat kehittyneet samanlaisen konservatiivisen mallin mukaisesti. Ortodoksinen koptikirkko nojautuu yhteen ainoaan ja oikeaan ajatukseen, joka on ollut tiukka ja pysyvä vuosisatojen ajan. Sen edustajat ovat valmiit käyttämään kerettiläisyyden leimaa kaikkia uudistajia ja erilaisia mielipiteitä esittäviä vastaan.”

”Jeune Afrique”-viikkolehden tunisialaissyntyinen päätoimittaja Béchir Ben Ahmed on sitä mieltä, ettei Egyptin kohdalla voida vielä puhua vallankumouksesta:

”Armeija, johon Mubarak kuului ja joka on hallinnut tavalla tai toisella pitkään Egyptiä, on säilyttänyt hyvät suhteet kansalaisiin. Niinpä on väärin kutsua Egyptissä tammi- ja helmikuussa 2011 tapahtunutta kansannousua vallankumoukseksi ja tässä mielessä kehitys on ollut erilainen kuin Tunisiassa."

Keskustelua ulkopuolisista malleista

Kun länsimaisissa tiedotusvälineissä pohditaan mullistusten voivan johtaa uusien mullahien hallitsemien Iranien syntymiseen, Iranin 1979 vallankumouksen aikana aluksi presidentiksi noussut ja sittemmin Ranskaan paennut Abolhassan Bani-Sadr otti kantaa tähän kysymykseen:

”Jos kansalaiset luopuvat poliittisen tilan käytöstä, sen täyttävät erilaiset poliittiset järjestöt, joilla saattaa olla hyvin erilaisia tavoitteita. Huolimatta näiden organisaatioiden välisistä eroista, kuten maallisuus ja islamilaisuus, niiden olisi pystyttävä sitoutumaan yhdessä demokraattiseen periaatteisiin. Näiden periaatteiden rikkomista tulisi kaikkien vastustaa.
Iranin vallankumouksen perustavanlaatuinen opetus on, etteivät kaikki organisaatiot sitoudu demokraattisiin tavoitteisiin. Koska demokraattinen rintama oli hajanainen, se joutui pala palalta vallanhimoisen papiston vainon kohteeksi ja ajettiin lopuksi syrjään."

Läntisessä lehdistössä ja osin paikallisissa puheenvuoroissa on viitattu Turkin malliin esimerkkinä ja vaadittu Muslimiveljeskunnan seuraavan Turkin hallitsevan islamilaistaustaisen puolueen AKP:n esimerkkiä. Toisaalta Turkin hallitus näkee asemansa vahvistuvan Lähi-Idässä ja markkinoi avoimesti Turkin esimerkkiä. Turkki on myös hyötynyt Egyptin ja Tunisian aiemmin kukoistaneen turismin lamaantumisesta. Istanbulissa olevan Galatasarayn yliopiston kansainvälisten suhteiden laitoksen johtaja Beril Dedeoglu kommentoi:

”Kaikki riippuu siitä, mistä mallista puhutaan. Monet analyytikot puhuvat Turkista, jossa armeijalla on ollut keskeinen rooli maan uudenaikaistamisessa. Toisten mielestä taas islamilaisen puolueen AKP:n toiminta on hyvä esimerkki, jota tulisi seurata. Tämän mallin puolestapuhujilla on hyvin erilaiset taustat aina islamilaisista tahoista länsimaisiin analyytikkoihin. Mitkähän lienevät perustelut? Vaikea tietää."

Kriittisessä turkkilaisessa keskustelussa huomautetaan lisäksi, että Turkin kehitys yksipuoluevallasta ja armeijan vallankaappauksista demokratiaan kesti useita vuosikymmeniä. Lisäksi AKP ajaa edelleen varsin islamilaisia tavoitteita kuten naisten huivien käytön rajoitusten poistamista, naisten aviorikosten kriminalisointia sekä alkoholin saannin rajoituksia.

Kiinan voimakas talouskasvu on tuonut viime vuosikymmenen aikana Kiinan mallin vaihtoehdoksi Etelässä länsimaiselle mallille etenkin vuoden 2008 jälkeen, jolloin Yhdysvalloista liikkeelle lähteneen ja typerän rahoitusmarkkinoiden vapauttamisen aiheuttama kriisi syöksi Lännen talouden kriisiin. Algerialainen lehtimies Akram Belkaid kommentoi:

”Muutamat sanoivat vielä vähän aikaa sitten, ettei demokratia sovi arabeille, tämähän on kulttuurikysymys. Hieman myöhemmin, kun jasmiinivallankumous oli onnistunut Tunisiassa, muutamat osoittivat tunisialaisen yhteiskunnan ja Lännen tiettyä läheisyyttä. Samaan aikaan taustalla keskustellaan Kiinasta, jossa talouskasvu on ollut vauhdikas, mutta poliittinen järjestelmä hyvin autoritaarinen. Kiinan malli on samaten kulttuuriin perustuva ja poliittinen ajatus. Sen mukaan nimenomaan autoritaarinen poliittinen malli suosii talouskasvua."

Kiinaa hallitseva kommunistipuolueen diktatuuri on sensuroinut uutisointia Tunisian ja Egyptin viimeaikaisista tapahtumista.

Muutamia siirtymäkauden ongelmia

Tunisiassa on käynnissä keskustelu maan uudesta tulevaisuudesta. Siellä toimii useita työryhmiä ja myös kaduilla ja kahviloissa keskustellaan. Kaduilla on mielenosoituksia eri asioiden puolesta ja toisia asioita vastaan. Mutta on vaikea karsia samanaikaisesti ja nopeasti vanhaa Ben Alin järjestelmää, luoda uutta järjestelmää sekä ylläpitää lakia ja järjestystä. Vaikuttaa siltä, että liiallinen kiire ja kärsimättömyys vaarantavat Tunisian siirtymistä demokratiaan.

Työläiset lakkoilevat parempien palkkojen, työolojen ja eläkkeiden vuoksi. Nuoremman polven yrittäjät tuntevat itsensä poispelatuiksi. Tunisialaisen tekstiiliteollisuusyrityksen ” Arts et Décon” toimitusjohtaja Abdelaziz Dargouth kommentoi:

”Tunisian teollisuusliiton Utican johto on menettänyt täysin arvovaltansa, koska se oli läheisissä yhteyksissä Ben Alin hallintoon. Se on täysin näkymätön julkisessa keskustelussa. Ammattiyhdistysten keskusliitto UGTT on sen sijaan neuvotellut jatkuvasti väliaikaisen hallituksen kanssa."

On ilmeistä, että aiemman talousmallin, joka perustui talousliberalismiin ja halvan työvoiman hyödyntämiseen, aika saattaa olla ohi Tunisiassa. Kansallismielisten ryhmien vaikutusvalta tulee lisääntymään.

Myös Egyptissä työläiset lakkoilevat parempien palkkojen, työolojen ja eläkkeiden vuoksi. Vallan ottanut armeija ei ole talousliberalismin kannattaja, koska sillä on suuria taloudellisia etuja puolustettavanaan ja Egyptissä vallitsee toisaalta epäluuloa vallitsevaa talousjärjestelmää kohtaan talousliberalismin synnyttämien väärinkäytösten ja vähemmän myönteisten kehityskulkujen kuten tuloerojen kasvun johdosta. Saattaa olla, että talousnationalismi vahvistuu maassa.

On epätodennäköistä, että työttömän nuorison asema tulisi parantumaan lähitulevaisuudessa. Se ei ole juuri mukana uuden puoluejärjestelmän rakentamisessa. Näiden maiden talousrakenteessa on vaikea luoda merkittävästi uusia työpaikkoja, kun ottaa huomioon, että EU-maiden paljon monimutkaisemmassa talousrakenteessa vallitsee nykyään laaja nuorisotyöttömyys. EU-maissa vallitsee lisäksi suuntaus, jonka mukaan maahanmuuttoa on rajoitettava. Laajan työttömän nuorison turhautuneisuus tulee jatkumaan sekä Tunisiassa että Egyptissä.

Koska vallankumouksellinen keskustelu on rajoittunut lähinnä politiikkaan ja yhteiskuntaan, näiden maiden merkittävät ympäristö- ja luonnonvaraongelmat ovat jääneet taustalle. Joidenkin mukaan nämä jopa pahenevat julkisen vallan säätelyjen heiketessä. Vesiongelma tulee olemaan joka tapauksessa keskeinen sekä Tunisiassa että Egyptissä tulevaisuudessa.

Jussi Raumolin

Kommentoi Lähetä: