Baltasar Garzón: Järjen voima

Espanjalainen tutkintatuomari Baltasar Garzón on universaalioikeuden keskeisiä ideologeja. Hän on varmasti maailman tunnetuimpia hallitusrikollisten jahtaajia, - aina siitä asti kun hänen antamansa pidätysmääräys pysäytti Chilen ex-diktaattori Augusto Pinochet´n Lontooseen syksyllä 1998.

Tämä arvostettu espanjalaistuomari on viimeksi työskennellyt Haagissa -. YK:n kansainvälisen rikostuomioistuimen neuvonantajana. Sieltä hän on siirtymässä Kolumbiaan, asiantuntijaksi rauhanhankkeisiin, Amerikan valtioiden järjestön kutsusta.

Mutta Baltasar Garzón ei ole lähtenyt Espanjasta kansainvälisiin tehtäviin omasta, vapaasta tahdostaan.

Paremminkin Garzón on kuin savustettu ulos kotimaastaan. - Hänet on Espanjassa syrjäytetty tuomarinvirastaan toistaiseksi - ja tilanne uhkaa muuttua pysyväksi.
Espanjan korkein oikeus ajaa useita syytteitä häntä vastaan. - väitetyistä virkarikoksista.

Syytteet nostettiin pian sen jälkeen, kun Garzón oli esittänyt Francisco Francon diktatuuriajan rikosten selvittämistä - ja tutkinut laajaa korruptiota Espanjan oikeiston kansanpuolueen riveissä.

Garzónin puolustajat sanovat, että kyseessä on oikeistopiirien masinoima ajojahti, - ja että siihen osallistuvat Garzónin henkilökohtaiset vihamiehet Espanjan oikeuslaitoksen huipulla, maan korkeimmassa oikeudessa.

Hänet pidätettiin virasta jo viime vuoden toukokuussa - yksinomaan siksi, että häntä vastaan on vireillä syytteitä. Korkein oikeus ei näytä pitävän kiirettä ratkaisuilla. Oikeistolehdissä syytteistä kirjoitetaan kuin Garzón olisi tuomittu. - Ennen ihailtu tuomari on nyt leimattu, riepoteltu mies.

Tuoreen haastattelukirjan julkistamistilaisuudessa Madridissa Garzón sanoi, että hänestä tuntuu kuin olisi surffilaudalla aallokossa - kaataako seuraava aalto, ja saako enää päätään pinnalle.

On kuin ei enää itse eläisi omaa elämäänsä, hän kuvaili.

Tietysti Garzónilla on myös paljon tukijoita, kautta maailman.
Haastattelukirjan toimittaneet Isabel Coixet ja Manuel Rivas ovat halunneet tarjota hänelle mahdollisuuden puolustautua julkisesti.

Kirja nimeltä La Fuerza de la Razón, Järjen voima, syntyi alkuvuodesta madridilaisessa kerrostaloasunnossa. - Manuel Rivas haastatteli Garzónia tuntikaudet, Isabel Coixet kuvasi. Haastattelusta tehty dokumenttifilmi esitettiin Berliinin elokuvajuhlilla.

Garzón näkee joutuneensa ajojahdin kohteeksi lähinnä siksi, että hän puolsi Francon kauden rikosten tutkintaa kotimaassaan. Hän sanoo, että uhreilla on kiistaton ja universaali oikeus saada tietää totuus, saada oikeutta ja hyvitys.

Garzónin mukaan on jokaisen tuomarin perustehtävä huolehtia siitä, että uhrit saavat nämä kolme asiaa: totuuden, oikeutta, ja hyvityksen.

Espanjassa Francon diktatuurihallinnon rikokset jätettiin tutkimatta armahduslailla. Tutkinta on siis lailla kielletty. Kaikki poliittiset ryhmät hyväksyivät sen aikoinaan kansallisena sovintona - ja oikeisto pitää siitä erittäin tiukasti kiinni.
Niin tiukasti, että kadonneiden vasemmistolaisten ruumiita on nimettömissä joukkohaudoissa yhä toista sataa tuhatta - eikä valtio tee asialle mitään, vaikka omaiset sitä kuinka pyytävät.

Kadonneiden omaisilla on ns. historiallisen muistin yhdistyksiä - joita tukee väljästi melko tuore laki. Juuri heidän tutkimuspyyntönsä tuli Garzónin työpöydälle vuonna 2008 -

"Kun hoidettavakseni tuli arvonnalla tutkimuspyyntö Francon ajan rikoksista Espanjassa, niin toimin kuten laki minua velvoittaa.
Vastaanotin kanteet, ja ryhdyin normaalisti alustaviin varmennuksiin rikosnimikkeen määrittämiseksi - ja tarkentaakseni suunnilleen uhrien lukumäärän.
Sitten sovelsin ja tulkitsin Espanjan lakeja sekä kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia, Euroopan sekä Amerikan ihmisoikeustuomioistuinten doktriineja, Espanjan tuomioistuinten linjaa, ja myös kokemuksia kansainvälisistä ihmisoikeusmekanismeista.
Päätin ottaa kanteet käsittelyyn lokakuussa 2008.
Päätöksellä oli tietenkin erityinen tavoite: täyttää ihmisoikeudet totuuden, oikeuden ja hyvityksen saamisesta. - Tämä vastaa valtiolle kuuluvaa velvollisuutta suojella ja kunnioittaa ihmisoikeuksia, ja tutkia ihmisoikeusrikkomukset.
Sovelsin lakeja ja normeja tavalla, joka mielestäni parhaiten palveli uhrien suojelemista, rikoksen tutkintaa ja syyllisten henkilöllisyyden selvittämistä - ja selvitin myös onko heitä elossa".

Etenkin syyllisten elossaolon selvittäminen sai Espanjan oikeiston näkemään punaista. - Garzón tiedusteli sitä julkisella kuulutuksella. Konservatiivinen ABC -lehti julkaisi närkästyneenä kenraali Francon kuolintodistuksen, - koska tuomari Garzón ei ole näemmä asiasta tietoinen.

Garzónin tuomioistuimen syyttäjälaitos torjui jatkotutkimukset, mutta ei nähnyt tuomarin toiminnassa moitittavaa.
Sitä vastoin Korkeimman oikeuden hyväksymässä syytteessä virkarikoksesta esitetään, että Garzón olisi jättänyt tietoisesti armahduslain huomiotta.
Tässä on tietysti kyse tulkintaeroista - Espanjan armahduslain ja kansainvälisen oikeuden periaatteiden välillä on räikeä ristiriita.
Garzón on kansainvälisen oikeuden nojalla murtanut diktatuurien jälkeisiä armahduslakeja ja rankaisemattomuutta Etelä-Amerikassa - hänen mielestään myös Espanjan olisi selvitettävä menneisyytensä.

"Mielestäni jokaisen tuomarin Espanjassa tulisi tuntea velvollisuudekseen tutkia teot, joita ei ole tutkittu, jotka eivät ole vanhentuneet - ainakaan minun tulkintani mukaan -. Ja jotka ovat harvinaisen vakavia.

Demokratian tien ei pidä olla unohduksen tie, koska jos se sitä on, niin polku johtaa meidät ennemmin tai myöhemmin tuhoon, kasautuvan eettisen vajeen takia.
Jos väitetään, että kansallinen sovinto on tosiasia, - ja ettei ketään kiinnosta joukkohautojen avaaminen, totuus väkivallanteoista tai syyllisten vastuu - niin sellainen väite merkitsee tietämättömyyttä ihmissielusta. Ja tietämättömyyttä siitä kehityksestä, johon kansainvälinen yhteisö on yltänyt ihmisoikeuksien saralla viimeisten 65 vuoden aikana.

Niin kauan kuin kuolleita on ojanpohjilla, eikä ole tehty kaikkea mahdollista heidän löytämisekseen, - niin kauan kansallinen sovinto ei ole todellinen.

Näiden rikosten massiivisuuden edessä valtiolla ja sen instituutioilla - etenkin oikeuslaitoksella - on velvollisuus vastata uhrien tarpeisiin. Ne eivät voi jäävätä itseään.
Tätä ei edellytä vain oma kansallinen lainsäädäntö, vaan myös kansainvälisen oikeuden yleiset periaatteet - kuten kaikki ne kansainväliset sopimukset, joihin Espanja on liittynyt.
Nämä sopimukset muodostavat osan valtion sisäisestä lainsäädännöstä, kun ne on ratifioitu."

Virkarikossyytteen takia Garzón joutuu puolustamaan tuomarin tulkintavapautta.
Hän katsoo, että syytteeseen asettaminen erilaisen tulkinnan vuoksi vaarantaa koko oikeuslaitoksen riippumattomuuden. Hän on ulkomaisten tukijoidensa kanssa kannellut Espanjan Korkeimman oikeuden menettelystä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Strassburgiin.

"Yhden ainoan, hierarkkisen ja ylhäältä sanellun tulkinnan pakottaminen, - kuten Espanjan Korkein oikeus tekee katsoessaan erilaisen tulkinnan rikolliseksi,- johtaa oikeuslaitoksen riippumattomuuden kannalta vaarallisiin ja vääristäviin seurauksiin.
Minä varoitan näistä seurauksista niin kauan kuin minulla energiaa riittää.
Monet tuomarit eivät ehkä huomaa mitä on tapahtumassa, koska ajattelevat, että tilanne koskettaa vain minua - mutta kyseessä on hyvin vaarallinen harhautuminen."

Korkein oikeus on hyväksynyt myös kaksi muuta syytettä Garzónia vastaan. Toinen liittyy hänen pitämiinsä seminaareihin New Yorkin yliopiston vierailevana luennoitsijana viitisen vuotta sitten. Se pyrkii leimaamaan Garzónin lahjustenottajaksi.
Kolmas syyte taas koskee kansanpuolueen ison lahjusvyyhden puhelinkuunteluita. Garzón määräsi kuunneltaviksi tutkintavankeudessa olleiden puhelut asianajajiensa kanssa. KuunteIu paljasti raskauttavia seikkoja - nauhoitukset vuotivat julki, mutta eivät kelpaa todistusaineistoksi - asianajajien puheluita ei olisi saanut kuunnella.
Garzón siis hankki tietoa, joka ehkä muuten olisi jäänyt pimentoon. Nyt hän on kuitenkin siitäkin hyvästä syytteessä ja syrjäytettynä virasta.
Garzón kutsuu korruptiota demokratian syöväksi. Ja korruptiosta huolimatta Espanjan oikeistolle on luvassa maanvyöryvoitto seuraavissa vaaleissa.

"Elämme Espanjassa vaikeita aikoja monin tavoin. Poliittisesti kansalaisissa ei näy innostusta, joka ulottuisi pitemmälle kuin että kuka voittaa vaalit.
Kaipaan syvempää pohdintaa politiikan tehtävästä ja merkityksestä kansalaisten palvelijana, ja demokratian tukijalkana.
Korruptiotapauksiin suhtaudutaan sellaisella lauhkeudella, että sen pitäisi herättää meissä kaikissa syvää huolta julkisen elämän rappiosta.
Tämän päivän Espanjassa liian suuri osa yhteiskunnasta hyväksyy veltosti instituutioiden arvostuksen rapistumisen, vaikka järjestelmä kaipaisi puhdistusta.
Korruptoituneille jopa taputetaan typerästi, ja kuunnellaan manipuloivia puheita heiltä, joiden konkreettisten etujen mukaista on, ettei tilanne muutu."

Garzónin omaa tilannetta seurataan ulkomailla usein typertyneinä. Monen on vaikea uskoa, että nykypäivän demokraattisessa Espanjassa halutaan tuhota kansainvälisesti arvostettu hahmo.
New York Times -lehti otsikoi pääkirjoituksensa asiasta ykskantaan: Vääryys Espanjassa.
1990-luvulta alkaen Garzón on soveltanut työssään universaalioikeutta -. Hän on horjuttanut ihmisoikeusrikosten rankaisemattomuutta useissa maissa. Argentiinassa se on vienyt tuomiolle koko entisen diktatuurihallinnon.
Madridilaisesta Audiencia Nacional -tuomioistuimesta on tullut paljolti Garzónin ansiosta paikka, josta on voinut hakea oikeutta kautta maailman.
Garzón on tutkinut myös Yhdysvaltain toimia Guantanamossa, palestiinalaiset ovat nostaneet Madridissa kanteita Israelia vastaan.
Toiminta on kohdannut ankaraa vastustusta - sekä Espanjan oikeuslaitoksessa että ulkomaisissa hallituksissa.
Garzón selittää kansainvälisen oikeuteen nojaavan universaalioikeuden periaatteet näin:

"Universaali rikosoikeus merkitsee mahdollisuutta jahdata tiettyjä rikoksia riippumatta tekopaikasta tai uhrien ja tekijöiden kansalaisuudesta. Ja riippumatta myöskään valtion intresseistä.
Tällaisia rikoksia ovat terrorismi, kidutus, tahdonvastaiset katoamiset, rikokset ihmisyyttä vastaan, mielivaltaiset teloitukset, murhat, kansanmurhat."

Tavoite on tarjota uhreille mahdollisuus hakea oikeutta ja taistella rankaisemattomuutta vastaan, jos näitä rikoksia ei lainkaan tutkita niiden tekomaassa, Garzón sanoo.
Hänen ensimmäinen menestyksensä universaalioikeuden käytössä tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä - Chilen ex-diktaattori Augusto Pinochet´n pidätys Lontoossa 1998. Garzón kuvailee tapahtumat haastattelukirjassaan: hän sai yllättäen tukea eräältä brittidiplomaatilta Madridissa - Scotland Yard suhtautui ensin töykeästi, mutta ääni kellossa muuttui lähetystöneuvos John Dewn ansiosta.
Garzón ei ollut uskoa todeksi, että hänen antamansa pidätysmääräys mm. kansanmurhaepäilyn johdosta todella pannaan täytäntöön."

"Se tapaus todella merkitsi käännekohtaa ennen ja jälkeen. Siitä huolimatta, että Pinocet palasi Chileen, missä hänen profiiliaan nostettiin ottamalla hänet vastaan sotilaallisin kunninosoituksin.
Silti vahvistui, että rankaisemattomuuden aidat olivat murtuneet. Avautui kokonainen meri, kun jokea pidätellyt patomuuri särkyi.
Chilessä tuomarit alkoivat puuttua Pinochet´n oikeuksiin, häntä vastaan avattiin syytteitä. (...)
Myöhemmin seurasi vyöry Argentiinassa, kun siellä armahduslait kumottiin. Nestor Kirchnerin hallitus, ja etenkin hän itse, ryhtyi puolustamaan ihmisoikeuksia.
Sen ansiosta nyt Argentiinassa on yli tuhatsata ihmistä tutkittavina tai syytteessä ja yli 600 oikeusjuttua on meneillään. Toistasataa tuomiota on jaettu kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Yhteiskunta saa oikeudelta vastauksen, jota on odottanut vuosia. Vihdoinkin uhrit saavat mitä he aina pyysivät: oikeutta".

Haastattelukirjansa julkistuksessa Garzón vaikutti perin alistuneelta omaan kohtaloonsa. Hän lupasi tukijoilleen, että puolustautuu - mutta samalla hän sanoi jättävänsä hyvästejä - tarkoittaen, ettei usko enää palaavansa tutkintatuomarin virkaan, jota hän on hoitanut yli 20 vuotta.

Tuona aikana hän on ehtinyt käsitellä lukuisia isoja juttuja -, jotkut Garzónin vetämät tutkimukset ovat jopa dramaattisesti vaikuttaneet espanjalaiseen yhteiskuntaan.
Argentiinassa, Chilessä, Guatemalassa, ja muuallakin, tuomari Garzón on diktatuuririkoste uhrien sankari tänä päivänä.
Ja tuomiolle joutuneiden syvästi vihaama.

Itse nyt kotimaansa tuomiota odottavana Garzón halusi lukea tukijoilleen ääneen kirjansa viimeisen kappaleen.

"Haluan kohdistaa viimeiset sanani kaikille heille, jotka taistelevat hankkiakseen oikeutta, totuutta ja hyvitystä monien hirveyksien uhreille. Jotka joskus ovat unohdettuja, parjattuja, syyllistettyjä ja väärin kohdeltuja. Mikään ponnistus ei riitä tuomaan täyttä hyvitystä. Mutta me julkisesti vastuulliset, ja koko yhteiskunta, - olemme velvollisia kamppailemaan sen saavuttamiseksi, koska me kaikki olemme siitä vastuussa.
Uhrit näyttävät meille tien, jota kulkea, jotta saisimme takaisin arvokkuutemme - sillä he eivät sitä koskaan ole menettäneet".

Jyrki Palo

Teos:
Manuel Rivas, Isabel Coixet (toim.) "Baltasar Garzón - La Fuerza de la Razón", haastattelukirja, Debate-kustantamo, 2011, 207 s.

Kommentoi Lähetä: