Baltian erilainen ja yhteinen historia

Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen ´A history of the Baltic States´.

Kasekamp oli itse ajatellut keskittyä vain Viron historiaan, mutta kustantaja halusi mukaan myös Latvian ja Liettuan historian.

Tapasin Andres Kasekampin Tallinnassa.

Usein Baltian maat, Latvia, Liettua ja Viro nähdään hyvin samankaltaisina maina. Mutta jo varhaisemmasta historiasta lähtien niiden tiet ovat olleet hyvin erilaisia.

"Sanon ensin, että ajatus kirjoittaa kolmen Baltian maan historiasta ei ollut minulle mikään pettymys. Vaikka tunnenkin Viron historian paremmin kuin Latvian ja Liettuan historian, minusta tuntuu, että vertaileva lähestymistapa on hyvin hedelmällinen ja se tuo lisätietoa kansallisiin historioihin. On hyvin selvää, että Viro ja Latvian historiat ovat kulkeneet rinnakkain, kun taas Liettua on oma lukunsa aina 1900-luvulle asti. Siihen asti Liettualla oli paljon enemmän yhteistä Puolan kanssa. Liettua ja Puolahan muodostivat unionin usean vuosisadan ajan. Eräällä tavalla olisikin järkevämpää kirjoittaa kirjat Viron ja Latvian historiasta ja Liettuan ja Puolan historiasta. On kuitenkin täysin selvää, etteivät liettualaiset pitäisi sellaisesta ratkaisusta, vaan he kokisivat, että heidät marginalisoidaan. Sitä paitsi se olisi vastoin sitä ajattelutapaa, miten Baltian maat nähdään maailmalla..."

Liettua eroaa sikälikin muista Baltian maista siinä, että se oli valtio jo ennen kristinuskon tuloa.

"Onkin aika huomionarvoista, että Liettua oli Euroopan viimeinen pakanavaltio. Liettuan johtava pakanallinen dynastia johti myös nyky-Liettuan etelä ja itäpuolella ihmisiä, jotka olivat jo omaksuneet kristinuskon. Sillä alueella oli enemmän ortodoksikristittyjä kuin niitä pakanoita, jotka johtivat heitä. Tuossa on suuri ero Viron ja Latvian historiaan. Liettualaiset vastustivat menestyksekkäästi saksalaisia ristiretkeläisiä ja he kääntyivät kristinuskoon omin ehdoin.
Suurin ero kristinuskon omaksumisessa oli se, että Latvian ja Viron alueelle kristinusko juurrutettiin tulella ja miekalla. Liettuan suurruhtinaat hyväksyivät kristinuskon liitossa puolalaisten kanssa. Se auttoi heitä vastustamaan yhdessä saksalaisen ritarikunnan aggressiota. Se myös auttoi valtiota laajenemaan nykyisten Ukrainan ja Valkovenäjän alueelle. Myöhemmin suurena oli se, että koska Viron ja Latvian alueet kuuluivat saksalaisen kulttuurin vaikutuspiiriin protestanttinen reformaatioliike menestyi hyvin nopeasti tällä alueella. Puola ja Liettua säilyivät katolisina. Tuolla seikalla on ollut merkitystä myös maiden myöhemmän historian aikana."

Virossa puhutaan usein hyvästä Ruotsin vallan ajasta 1600-luvulla. Andres Kasekamp oliko Ruotsin vallan aika todellakin hyvää aikaa?

"Hyvä Ruotsin vallan aika on todellakin hyvin suosittu myytti, eivätkä vain virolaiset puhu siitä, vaan niin tekevät myös latvialaiset. On helppo ymmärtää miksi niin puhutaan, koska kaikki se mikä edelsi tai seurasi Ruotsin vallan aikaa oli niin paljon pahempaa. Toisin sanoen oli sotia, tuhoa ja vieraita valloituksia ennen ja jälkeen Ruotsin vallan aikaa. Ruotsalaiset tekivät maaseudun väestöä hyödyttäviä uudistuksia. Ruotsalaiset eivät tehneet uudistuksia siksi, että he olisivat ajatelleet ennen muuta maaseudun asukkaita, vaan he tekivät niitä saadakseen paremman tuoton Ruotsin kruunulle, jotta se voisi rahoittaa sodankäyntiään Keski-Euroopassa. Yhtäkaikki valtio laittoi enemmän painetta maanomistajia kohtaan, jolloin he eivät voineet toimia tahtonsa mukaan suhteessa alamaisiinsa… Kaikki virolaiset muistavat myös sen, että vuonna 1632 kuningas Kustaa Adolf toinen perusti Baltian provinssien ensimmäisen yliopiston, jota ennen koko Ruotsin imperiumissa oli vain yksi yliopisto. Mutta ehkäpä vielä paljon tärkeämpää oli se, että ruotsalaiset aloittivat myös peruskoulutuksen antamisen Latvian ja Viron alueella. Tuossa on niitä syitä miksi Ruotsin aikaa muistellaan myönteisesti."

Mennään ajassa eteenpäin. Baltian maat itsenäistyivät kivuliaasti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Niiden alkutaipaleellakin oli eroja. Liettuassa Puola nähtiin vihollismaana.

"Se oli suuri ongelma alueen maiden yhteistyön kannalta. 1920-luvun alussa oli olemassa suunnitelmia suuren Baltian liiton muodostamiseksi. Tuo liitto olisi ulottunut Helsingistä Varsovaan. Aluksi Suomen hallitus oli kiinnostunut asiasta, kunnes se kääntyi Baltian suunnasta Skandinavian suuntaan. Yksi suurimmista esteistä Baltia-yhteistyölle oli se, että Puolaa ja Liettuaa oli mahdotonta saada samaan liittoumaan. Helsingistä tai Tallinnasta katsottuna Puola, joka oli alueen voimakkain sotilasmahti, oli paljon houkuttelevampi yhteistyökumppani kuin Liettua. Syy siihen miksi Liettua ja Puola eivät tulleet toimeen keskenään oli kiista Puolan hallussa olleesta Vilnan kaupungista. Liettualaiset sanoivat sen olevan ikiaikainen pääkaupunkinsa, puolalaiset taas sanoivat, että Vilna on etnisesti puolalainen kaupunki. Kyse oli ongelmasta jota ei kyetty ratkaisemaan. Nykytermein asiaa kutsuttaisiin jäätyneeksi konfliktiksi. Kummalakin osapuolella oli asiaan aivan legitiimejä perusteita. Puolan ja Liettuan rajan yli ei ollut liikennettä, maiden välillä ei ollut posti- tai junayhteyksiä. Tapahtui joskus myös niin, että puolalaiset ja liettualaiset rajavartijat ampuivat toisiaan. Kyse oli siis hyvin vakavasti otettavasta vihanpidosta. Tuo vihanpito murskasi toiveet Baltian yhteistyöstä. Virolaisille oli itsestään selvää, että Neuvosto-Venäjä oli maan suurin uhka, latvialaiset taas katsoivat samanlaisella epäluulolla natsien hallitsemaa Saksaa ja Neuvostoliittoa. Mutta liettualaisille Neuvostoliitto oli ainut ystävä, koska se tuki liettualaisten vaatimuksia Vilnan suhteen. Liettualla oli ongelma Saksan kanssa koskien Klaipedan eli silloisen Memelin aluetta. Liettuan suurin huolenaihe oli kuitenkin Puola. Liettua yritti siis jotenkin tasapainoilla kolmen mahdollisen vihollisen, Neuvostoliiton, Saksan ja Puolan välillä…"

Kaikissa kolmessa Baltian maassa oli myös autoritaarinen hallinto. Liettuassa se alkoi vuonna vallankaappauksella 1926, Virossa ja Latviassa vuonna 1934. Andres Kasekamp miten luonnehtisit noita hallituksia.

"Autoritaarinen on oikea sana kuvaamaan niitä. Jos niitä verrataan moniin muihin sen ajan autoritaarisiin hallituksiin ne olivat melko lieviä, mutta olisi selkeä virhe sievistellä kutsumalla niitä ohjatuiksi demokratioiksi tai vastaaviksi. Ne olivat selkeästi autoritaarisia diktatuurihallituksia, mutta ne nauttivat myös melko yleistä hyväksyntää, koska Päts Virossa, Ulmanis Latviassa ja Smetona Liettuassa olivat olleet maidensa ensimmäisiä johtajia ja niiden itsenäisyyden perustajia. He olivat korkeasti kunnioitettuja henkilöitä… "

Vuonna 1939 kuten tunnettua solmittiin Neuvostoliiton ja Saksan välille sopimus, joka tunnetaan Molotov-Ribbentrop sopimuksena. Sillä oli erittäin vakavat seuraukset Baltian maille. Ne menettivät vuosikymmeniksi itsenäisyytensä. Suomi taisteli talvella 1939-40 Neuvostoliittoa vastaan. Andres Kasekamp mikä oli autoritaaristen hallintojen osuus siinä, että Baltian maat antoivat periksi Neuvostoliiton uhkan edessä?

"Noilla hallinnoilla oli selkeästi suuri osuus siihen. Viime aikoina ne ovat olleet hyvin keskeisen kritiikin kohteena. Sanotaan, että niin kävi koska päätökset tehtiin niin pienissä piireissä. Suomi on tässä asiassa vastakohtana. Suomi oli parlamentaarinen valtio. Suomessakin jotkut tahot olivat valmiita tekemään kompromisseja Neuvostoliiton kanssa. Uskoakseni myös Mannerheim oli halukas kompromisseihin, mutta eduskunta ei halunnut. Virossa, Latviassa ja Liettuassa tuota turvarakennetta ei ollut, vaan päätöksenteko jäi pienelle poliittiselle ja sotilaalliselle piirille… Tänään useimmat ihmiset täällä ajattelevat vaistomaisesti, että Suomi teki oikean päätöksen ja me teimme väärän päätöksen. Miksi niin tehtiin? Joku voisi sanoa ironisesti, että virolaiset käyttäytyivät Neuvostoliittoa kohtaan siten kuin Suomi käyttäytyy tänään Venäjää kohtaan eli pragmaattisesti. Tuolloin vuonna 1939 suomalaiset käyttäytyivät siten kuinka monet suomalaiset tapaavat nähdä Viron käyttäytyvän tänään suhteessa Venäjään eli itsepäisesti. Voidaan sanoa, että virolaiset olivat tuolloin paremmin informoituja. Viron hallitus tiesi hyvin, että mikäli se vastaa kielteisesti Venäjän uhkavaatimukseen niin Viroon hyökätään. Siitä ei ole epäilystäkään. Suomen päätös olla myöntymättä Neuvostoliiton vaatimuksiin näyttää perustuneen väärinkäsitykseen eli siihen, että Suomessa uskottiin Stalinin bluffaavan. Stalin taas ei uskonut, että suomalaiset olisivat niin tyhmiä, että ne tekisivät aseellista vastarintaa… On kohtalon ivaa, että Suomi teki oikean päätöksen väärän informaation perusteella kun taas Viro teki väärän päätöksen, joka perustui oikeaan informaatioon."

Voisimme puhua hyvin pitkään toisesta maailmansodasta Baltian maissa ja miehityksistä, joista viimeinen päättyi vasta vuonna 1991. Mutta emme tee sitä tällä kertaa. Nyt Baltian maat ovat itsenäisiä. Ne kaikki ovat niin EU:n kuin Natonkin jäsenmaita. Yhtäkaikki niillä kaikilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Andres Kasekamp millaiset ovat maiden suhteet Venäjään tänään?

"Niin tuskin on aihetta, josta voidaan puhua ottamatta Venäjää mukaan. Maissa on etnisen koostumuksen suhteen eroja. Niin Virossa kuin Latviassakin on suuret venäläisvähemmistöt kun taas Liettuassa ei käytännöllisesti katsoen ole. Liettualaiset antoivat maan kansalaisuuden kaikille automaattisesti kun taas Latvia ja Viro vaativat asukkailta kielikokeen ennen kansalaisuuden myöntämistä. Suhteet Venäjään eivät noudata maiden suhtautumista venäläiseen vähemmistöön, vaikka niin voisi helposti ajatella. Tällä hetkellä Baltian maista parhaimmat suhteet Venäjään on Latvialla. Latviassa on suurin venäläinen vähemmistö ja sillä on kaikkein tiukin lainsäädäntö. Liettua on se Baltian maa, jolla on huonoimmat suhteet Venäjään tällä hetkellä, vaikka se antoi kansalaisuuden kaikille… "

Miksi Liettualla sitten on huonoimmat suhteet Venäjän kanssa?

"Se on hyvä kysymys, koska syy hyville suhteille on olemassa. Minusta tuntuu, että suurin syy suhteiden tilaan on siinä, että liettualaiset ovat olleet kaikkein aktiivisimpia toimijoita naapuruston alueella. Jos palataan kauas taaksepäin historiassa niin nähdään, että Liettuan suurruhtinaskunnan alueeseen kuuluivat tämän päivän Valkovenäjä ja läntinen Ukraina.
Liettualaisilla on siis suuremmat intressit pitää aluetta näkyvillä niin EU:ssa kuin Natossakin. Niin siis Venäjän ja Liettuan geopoliittiset intressit törmäävät paljon selkeämmin. Latvia on sopeutunut viime aikoina paljon enemmän suhteessa Venäjään. Latvian presidentti Valdis Zatlers teki vuoden alussa menestyksekkään valtiovierailun Moskovaan. Nyt puhutaan nopean junavuoron rakentamisesta Riian ja Moskovan välille. Sitä pidetään suurempana prioriteettina kuin Baltian maita yhdistävän radan rakentamista.
Viron ja Venäjän suhteet olivat alimmillaan vuoden 2007 pronssisoturikiistan aikana, mutta suhteet ovat siitä hitaasti mutta varmasti parantuneet, ainakin Viron hallitus on pyrkinyt koko ajan parantamaan maiden suhteita… Mitään kovin näkyvää ei ole tapahtunut, mutta ilmapiiri on ainakin parempi kuin aiemmin. Keskinäisen syyttelyn jälkeen nyt näyttää, että olemassa olisi enemmän halua käytännölliseen yhteistyöhön. Mitään suuria läpimurtoja ei ole kuitenkaan tapahtunut. Rajasopimusta ei ole vieläkään ratifioitu. Mutta äänenpainot ovat muuttuneet parempaan suuntaan."

Martti Puukko

Kommentoi Lähetä: