Barrikadeilta politiikkaan

Maailman uutismedia raportoi paikan päältä Egyptistä, mutta lähinnä hotellien parvekkeilta. Kumouksessa mukana olleiden ajatuksista pääsi perille seuraamalla heidän Facebook-sivujaan tai twiittejään. Nyt puolestaan esitellään egyptiläisen bloggaajan Mahmoud Salemin ajatuksia.

”En tiedä miten aloittaisin tämän kirjoittamisen. Olen kamppaillut väsymystä vastaan, sillä en ole nukkunut kunnolla kymmeneen päivään. Olen yöpynyt eri ystävien luona yrittäen parhaani mukaan pysyä erossa erittäin hyvin rahoitetun ja tehokkaasti organisoidun, säälimättömän hallinnon edustajista, jotka pitävät minua lähinnä vain ärsyttävänä hyönteisenä, joka on tullut aika lyödä hengiltä.”

Näin aloitti egyptiläinen bloggaaja Mahmoud Salem blogikirjoituksensa helmikuun 3. päivänä. Tuhannet tai kymmenet tuhannet ihmiset olivat kerääntyneet Kairon keskustan Tahrir-aukiolle vaatimaan minimipalkan korottamista, 30 vuotta voimassa olleen poikkeustilan kumoamista ja lopulta myös presidentti Hosni Mubarakin eroamista.

Maailman uutismedia raportoi tapahtumista paikan päältä – tai läheisten hotellien parvekkeilta, ja ne jotka halusivat välitöntä tietoa mielenosoittajien mielenliikkeistä ja kamppailusta pelättyjä poliisivoimia tai hallituksen palkkaamia rettelöitsijöitä vastaan, seurasivat Facebookin välityksellä jaettuja paikallisten bloggaajien kirjoituksia tai Twitter-palvelun kautta lähetettyjä twiittejä.
Tässä Mahmoud Salemin pikayhteenveto Kairon kansannousun alkupäiviltä.

”Kaikki ei alkanut näin epätoivoisesti. Tammikuun 25. päivänä kaikki käynnistyi rauhanomaisesti. Vastoin kaikkia odotuksia onnistuimme kokoamaan yhteen satoja tuhansia ihmisiä. Mellakkapoliisi hyökkäsi meitä vastaan pampuilla, kyynelkaasulla ja kumiluodeilla, mutta onnistuimme hajottamaan heidän barrikadinsa ja pääsimme Tahrir-aukiolle. Hallitus vastasi sulkemalla matkapuhelinyhteydet alueella, ja keskiyön jälkeen he hyökkäsivät aukiolle ja ajoivat meidät pois. Seuraavana päivänä yritimme palata Tahrir-aukiolle, ja myös sitä seuraavana päivänä. Sitten tuli perjantai, ja internetin ja puhelinliikenteen katkaisemisesta huolimatta, hallituksen rosvojoukoista, kyynelkaasusta ja luodeista piittaamatta, valloitimme aukion uudelleen. Siitä lähtien olemme taistelleet sen pitämiseksi.”

Bostonissa Yhdysvalloissa opiskelleen 29-vuotiaan Mahmoud Salemin blogista tuli äkkiä maailmankuulu, lähinnä sen vuoksi että toisin kuin useimmat egyptiläiset bloggaajat, hän kirjoittaa englanniksi.

Tunisian ja Egyptin kansannousujen kommentaareissa lännessä on jatkuvasti muistettu korostaa internetin ja nimenomaan Facebook-ryhmien osuutta mielenosoitusten koollekutsumisessa. Egyptissä kansannousua ei silti pysäyttänyt edes Hosni Mubarakin hallituksen päätös katkaista Kairon puhelin- ja verkkoyhteydet, päinvastoin. Suurimmat, miljoonien ihmisten mielenosoitukset organisoitiin helmikuun alussa, kun verkkoyhteydet olivat poikki, työpaikat ja kaupat olivat kiinni ja armeija oli julistanut ulkonaliikkumiskiellon kello kolmesta iltapäivällä aamukahdeksaan, Mahmoud Salem kirjoittaa Rantings of a Sandmonkey blogissaan.
Helmikuun 3. päivänä verkkoyhteys toimi taas ja hallituksen propagandakoneisto masinoi lukuisia vaikutusvaltaisia egyptiläisiä kirjoittamaan Facebookissa, että mielenosoittajien pitäisi nyt lähteä kotiin, sillä olihan presidentti Mubarak jo ilmoittanut, ettei hän aio enää asettua ehdolle ensi syksyn vaaleissa.

”Olen juuri nyt lähdössä Tahrir-aukiolle mukanani lääketarpeita sadoille haavoittuneille. Tiedän, että tänään hyökkäykset meitä vastaan tulevat kovenemaan, sillä he eivät halua antaa meidän jäädä aukiolle perjantaiksi, jolloin olemme suunnitelleet vielä suurempaa mielenosoitusta. Toivomme, että kaikki tulevat paikalle, ja kieltäydymme olemasta muuta kuin rauhanomaisia. Mikäli olette Egyptissä, tulkaa Tahrirille tänään ja huomenna perjantaina. On tärkeää näyttää heille, että kamppailu Egyptin sielusta ei ole päättynyt. Tuokaa ystävät mukananne, tuokaa lääkkeitä, tulkaa katsomaan miltä Mubarakin lupaukset näyttävät todellisessa elämässä. Egypti tarvitsee teitä. Olkaa sankareita.”

Mahmoud Salemin myöhemmistä blogikirjoituksista saa hyvän kuvan mielenosoittajien poliittisen valveutumisen kehittymisestä.
Helmikuun 6. päivänä Salem totesi, ettei hän halua esiintyä kansannousun johtajana eikä edes sen puhemiehenä. Hän oli vain yksi osanottaja suuressa kansanliikkeessä, joka oli ylpeä siitä, ettei sillä ollut johtajia tai edustajia.

Mielenosoittajilla oli etukäteen julkilausutut tavoitteet: he vaativat demokratiaa, vastuullista hallintoa ja kansalaisvapauksia.
Kansannousun pitkittyessä oli kuitenkin syytä arvioida mielenosoitusten saavutuksia ja määritellä tarkemmin, mitä tulisi tehdä seuraavaksi. Hallitus oli tässä vaiheessa eronnut. Presidentti Mubarak oli luvannut luopua vallasta ja parlamentin oli määrä ryhtyä laatimaan uutta perustuslakia.

Mutta poikkeustila oli yhä voimassa, parlamentti koostui vanhan vallan korruptoituneista edustajista, eikä uusia vaaleja ollut vielä luvattu. Hallitus ja armeija valittivat sen sijaan, etteivät mielenosoittajat tienneet mitä halusivat eivätkä nämä olleet kyenneet edes nimeämään keskuudestaan edustajia, jotka voisivat ruveta neuvottelemaan hallituksen kanssa.

”Suokaa anteeksi, mutta tuo on täyttä roskaa. Ei ole kyse siitä, etteivät mielenosoittajat tiedä, mitä he haluavat (itse asiassa voitte lukea vaatimuksistamme kaikkialla). On pikemminkin kyse siitä, että vaatimuksemme eivät ole mitään neuvottelukysymyksiä. Ei ole mitään järkeä ruveta neuvottelemaan hallituksen kanssa ennen kuin useat meidän vaatimuksistamme on toteutettu.”

Samassa blogimerkinnässään Mahmoud Salem kuitenkin ehdotti, että mielenosoittajien tulisi jo ryhtyä suunnittelemaan poliittisen toiminnan tulevaisuutta sen jälkeen kun välittömimmät tavoitteet olisi saavutettu ja presidentti Mubarakin hallinnosta päästy eroon.
Kairon Tahrir-aukiolla, Aleksandriassa, Al-Mansurassa ja Suezissa mielenosoittajien nimet, osoitteet ja vaalipiirit tulisi merkitä ylös, jotta nämä voitaisiin jatkossa kutsua mukaan rakentamaan todellista demokraattista liikettä, joka voisi osallistua vaaleihin esimerkiksi Egyptin yhtenäisyyspuolueen nimellä.

Kyseessä olisi epäideologinen ja väliaikainen ruohonjuuritason puolue, jonka päätavoitteena olisi voittaa paikkoja parlamentissa ja vaikuttaa presidentinvaalin tulokseen, jotta Egyptiin saataisiin tulevaisuudessa todellinen demokraattinen järjestelmä. Kun tämä tavoite olisi saavutettu, puolue voisi lakkauttaa itsensä ja antaa sen jäsenten muodostaa omia ryhmittymiään sen mukaan mitä poliittisia ideologioita he kannattivat, egyptiläisbloggaaja Mahmoud Salem kirjoitti.

”12. helmikuuta 2011. Tänään ihmiset olivat aiempaa päättäväisempiä. Hosni Mubarakista oli vihdoin päästävä eroon, erityisesti eilisillan provokatiivisen puheen jälkeen. Menin presidentinlinnan edustalle yhdessä tuhansien egyptiläisten kanssa, ja piiritimme sen kokonaan. Muutaman tunnin päästä kuulimme uutiset: Mubarak oli luopunut vallasta!”

”Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin ei hän oikeasti luopunut vallasta… vaan armeija syrjäytti hänet vallasta. Vaikka ei se mitään. Me tulemme vielä saamaan varastetut rahat takaisin ja käytämme ne maan jälleenrakentamiseen.”

”Tänä iltana menen ensimmäistä kertaa nukkumaan ilman pelkoa siitä, että turvallisuuspoliisi vainoaa minua tai että hallituksen kätyrit sieppaavat minut tai että hallituksen palkkaamat hakkerit hyökkäävät verkkosivustolleni. Tänä iltana tunnen itseni ensimmäistä kertaa vapaaksi… ja se on mahtavaa!”

Vain muutama päivä sen jälkeen kun Hosni Mubarak luopui vallasta, naapurimaassa Libyassa alkoi oma kansannousu. Yhdysvaltojen ja Ranskan ilmapommitusten jälkeen kansainvälisen median huomio on kohdistunut Libyaan ja Egyptin tapahtumat ovat meillä hädin tuskin ylittäneet uutiskynnyksen. Kairon Tahrir-aukiolla mielenosoitukset ovat joka tapauksessa keskeytyneet, mutta työläiset ja julkisen hallinnon työntekijät ovat lakkoilleet edelleen eri puolilla maata.

Egyptissä valtaan tulleet kenraalit muokkasivat hiukan maan perustuslakia, ja viime kuussa uudesta perustuslaista järjestettiin jo kansanäänestys. Mahmoud Salem ja suurin osa kansannousun organisoijista vastustivat uutta perustuslakia, sillä se antoi etulyöntiaseman hallitsevalle NDP-puolueelle ja Muslimiveljeskunnalle, jotka ovat valmiiksi hyvin järjestäytyneitä ensi syksyksi kaavailtuja vaaleja varten.

Kansanäänestyksessä hallituksen perustuslakiehdotus voitti selvästi 77 prosentin ääniosuudella. Äänestyskelpoisista egyptiläisistä vain 40 prosenttia kävi äänestämässä. Mahmoud Salem luetteli blogissaan syitä siihen, miksi perustuslakiehdotusta vastaan äänesti vain 23 prosenttia äänestäjistä.

”1) Kuinka moni egyptiläinen osallistui kansannousuun parhaimmillaan? Sinä päivänä kun Mubarak luopui vallasta, noin kymmenen tai 20 miljoonan ihmisen arvioidaan lähteneen kaduille. Mitä 20 miljoonaa on jaettuna Egyptin 85 miljoonan väkiluvulla? Se on 23 prosenttia. Tämä merkitsee sitä, että 65 miljoonaa egyptiläistä ei koskaan osallistunut protesteihin, ja todennäköisesti useimmat heistä kaipaavat vanhan hallinnon aikaista vakautta ja turvallisuutta. Suuri enemmistö on tottunut sanomaan aina ”kyllä”, eikä ole mitään syytä uskoa, että he olisivat muuttaneet mieltään tai käyttäytymistään.”

”2) Kairo ei ole yhtä kuin Egypti. Lopettakaa nurkkakuntainen ajattelu, että Kairo olisi maailmankaikkeuden keskus. Kairossa ja sen lähistöllä asuu 25 miljoonaa ihmistä, 60 miljoonaa asuu muualla maassa. Ja olkaamme rehellisiä, ei-puoli ei onnistunut välittämään sanomaansa tehokkaasti. Meillä ei ollut tv-mainoksia, ei ruohonjuuritason kampanjaa eikä kunnollista debattia.”

Mahmoud Salem jatkaa toteamalla, että mielenosoitusliike ei enää edusta tavallista kansaa ja että monessa suhteessa mielenosoittajien ja kansan enemmistön ensisijaiset tavoitteet eivät enää kohtaa.

Siinä missä monet Tahrir-aukion mielenosoittajat haluaisivat kumota koko Egyptin hallintojärjestelmän ja nähdä oikeudenkäyntejä Mubarakin hallinnon pääpukareita vastaan, suurin osa Egyptin kansasta kaipaa ennen muuta parempaa palkkaa, parempaa elintasoa ja paluuta turvalliseen arkeen niin nopeasti kuin mahdollista.

Mielenosoittajien kampanjointi poliittisten aktivistien pidätyksiä vastaan ei välttämättä herätä sympatioita kansan syvissä riveissä. Protestoinnin kohteena oleva armeija on monien mielestä tällä hetkellä ainoa osapuoli, joka kykenee estämään Egyptiä ajautumasta täydelliseen kaaokseen.

”No niin, nyt tulee vaikea kohta. Tämä on se kohta, jolloin lopetamme vallankumouksen leikkimisen ja opettelemme pelaamaan politiikkaa, maan tulevaisuuden tähden. Se merkitsee sitä, että meidän tulee kiinnittää enemmän huomiota siihen miltä asiat näyttävät, ja siihen että meillä olisi kannatusta, tarvittaessa jopa erilaisten kansalaisoikeuksia koskevien vaatimusten kustannuksella.”

Egyptiläisbloggari Mahmoud Salem esittää eräänlaisen toimintaohjelman poliittisen demokratialiikkeen rakentamiseksi.
Ensinnäkin hänen mukaansa kansanäänestyksen tulosta tulee nyt kyetä hyödyntämään. Voidaan nimittäin olettaa, että ei-puolen saama äänimäärä vastaa varsin tarkasti demokratialiikkeen kannatusta eri puolilla maata. Nyt tiedetään missä vaalipiirissä demokratialiikkeen täytyy tehdä enemmän töitä kannatuksen nostamiseksi ennen syksyn parlamenttivaaleja.

Vaalikampanjoissa tulisi Mahmoud Salemin mielestä keskittyä kansalaisia välittömästi koskettaviin asioihin, kuten minimipalkan nostamiseen, mikä oli kansannousun alkuvaiheessa yksi keskeisimmistä vaatimuksista.

Demokratialiikkeen tulee myös järjestäytyä ja jalkautua kaduille ja kyliin eri puolille maata voittamaan ääniä myös kansan suuren enemmistön keskuudessa, joka ei kuulu Facebookiin eikä käytä internetiä.

Demokratialiikkeen pitäisi Salemin mukaan myös pyrkiä yhteistyöhön maltillisten imaamien kanssa. Mubarakin NDP-puolueen kansanedustajista ja heidän menneisyydestään olisi puolestaan kerättävä tietopankki. Lisäksi liikkeen tulisi valmistautua propagandasotaan paitsi hallitusta myös islamistien Muslimiveljeskuntaa vastaan.

”Siinä kaikki tällä erää, mutta antakaa minun vielä muistuttaa, että olette voimakkaampia kuin uskottekaan. Olette pakottaneet Mubarakin ja hänen hallituksensa lähtemään. Olette muuttaneet tämän maan, antaneet sille tulevaisuuden, ettekä varmasti anna kenenkään enää kaapata sitä käyttäen hyväksi ihmisten tietämättömyyttä. Mubarakin NDP-puolue ja islamistit ovat vain saman kolikon eri puolia, eikä kumpaakaan tule päästää hallitsemaan tätä maata enää koskaan. On aika nähdä asiat selvästi ja ryhtyä organisoimaan ihmisiä, nyt välittömästi. Ja mikäli kenelläkään on asiasta epäilystä: Me tulemme voittamaan!”

Peik Johansson

Kommentoi Lähetä: