Kuoleeko perinteinen egyptiläinen talonpoika fellah?

Perinteinen egyptiläinen talonpoika fellah on hyvin pitkäikäinen asukas maapallolla. Hänen iäkseen voidaan arvioida 5000 vuotta, sillä hän on peräisin ajalta, jolloin ensimmäiset kastelujärjestelmät rakennettiin Niilin laaksoon muinaisessa Egyptissä. Maantieteilijä Habib Ayebin Egyptin maaseudun kriisiä tarkastelevan teoksen esittely.

Kun viimeaikaisessa globaalissa ympäristöhistoriassa on pohdittu sitä, voidaanko historiasta havaita pitkän aikavälin kestäviä tuotantotapoja suurten sivilisaatioiden aikakaudella, egyptiläinen fellah on nostettu esiin hyvänä esimerkkinä. Hän on jatkanut viljelystään Niilin vuosittain tuoman hedelmällisen lietteen turvin samaan aikaan kun Egyptiä hallinneet valtakunnat ja imperiumit ovat hävinneet toinen toisensa jälkeen.

Mutta nyt tuo perinteinen egyptiläinen talonpoika fellah uhkaa hävitä uudenaikaistumisen paineissa. Tämä on maantieteilijä Habib Ayebin tuoreen teoksen aihe. Hän on tutkija Kairon amerikkalaisen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen keskuksessa. Ayeb on aiemmin kirjoittanut kolme kirjaa Lähi-Idän vesiongelmista, joten hän tutkii Lähi-Idän ja Egyptin keskeisiä kehitysongelmia. Veden saatavuus on eräs Egyptin maatalouden ydinongelmia ja Niilin vettä on pidetty perinteisesti elämän lähteenä Egyptissä.

Habib Ayeb viittaa teoksensa alussa ranskalaiseen maataloussosiologiin Henri Mendrasiin, joka julkaisi 1968 teoksen monituhatvuotisen talonpojan kuolemasta Ranskassa. Tilalle tuli voimakkaasti koneistunut, kaupallisesti suuntautunut ja erikoistunutta tuotantoa harjoittava amerikkalaistyylinen farmari.
Ayebin tutkimuksen aikaperspektiivi on kuitenkin suhteellisen lyhyt, vain noin 200 vuotta. Hän lähtee liikkeelle 1800-luvun alkupuolella Egyptiä hallinneen Muhammed Alin toimeenpanemista uudistuksista.

Keskustelussa fellahin kuolemasta on sinänsä kysymys suurista asioista, vaikka fellahien määrä on supistunut kolmeen ja puoleen miljoonaan. Kun lasketaan heidän perheensä mukaan, kyse on 16 miljoonasta ihmisestä. Habib Ayeb korostaa, että hänen tutkimuksensa lähtökohta on nimenomaan fellah ja tämän kokemat ongelmat. Kysymys on näin kriittisestä tutkimuksesta, joka pyrkii kyseenalaistamaan Egyptissä 1980-luvun lopulta lähtien omaksutun liberaalin uudistuspolitiikan.

Hän kritisoi kvantitatiivisia mittareita yli kaiken muun korostavaa valtavirran tutkimusta:

”Sosiologisen ja taloudellisen tutkimuksen pelkistäminen muutamiin numeroihin, tilastoihin ja yleisindekseihin, jotka saattavat olla sinänsä hyödyllisiä, on kuitenkin harhaanjohtavaa ja jopa vaarallista. Näiden numeroiden ja keskiarvojen taustalla on naisia ja miehiä, jotka elävät jokapäiväistä elämäänsä ja joita ei voi vangita paikalleen pysähtyneisiin tilastoihin. Jotta voitaisiin välttää ahtaat ja keinotekoiset luokitukset ja hyvin monimutkaisten tilanteiden pakottaminen liialliseen yksinkertaistamiseen, tarvitaan uusia tarkastelukulmia. Tarvitaan systemaattista tutkimusta ja sekä määrällisten että laadullisten tekijöiden monipuolista huomioimista. Niinpä jatkuva uusien välineiden ja uusien tutkimus- ja analyysimenetelmien kehittäminen on uusi haaste tutkijoille ja päättäjille”.

Maatalouden liberalisoiminen

Gamal Abdel Nasserin hallinnon kaudella suoritettiin maatalousreformi, jolloin suurtilallisten maita jaettiin pienviljelijöille ja maatalouden omavaraisuutta pyrittiin parantamaan kehittämällä lannoiteteollisuutta. Maataloutta tuettiin ja hintoja säädeltiin.
Mutta Egypti kävi jatkuvasti sotia ja velkaantui suuresti. Kauppataseen vaje oli jatkuvasti merkittävä. Niinpä se joutui monen muun kehitysmaan tavoin rakennesopeutuksen kohteeksi 1980-luvun loppupuolella. Maatalouden liberalisointi alkoi 1990-luvun alussa. Suurtiloja palautettiin niiden entisille omistajille. Suurmaanomistajien ja valtion rooli korostui maatalouden osuuskunnissa ja maatalouden rahoituslaitoksissa. Hallitus käynnisti samanaikaisesti suuria kyseenalaisia hankkeita kuten aavikon asuttamisen.

”Kaksi muuta toimintalohkoa vahvistivat maataloussektorin liberaalia uudistamista. Tuotantopanosten hintojen ja maataloustuotteiden hintojen vapauttaminen alisti sektorin vapaiden markkinoiden pelille. Samanaikaisesti edistettiin hyvähintaisten tuotteiden kuten vihannesten ja kukkien tuotantoa. Näitä vietiin Persianlahden ja Euroopan markkinoille. Toiseksi kaikki tuotantovälineiden ja maataloustuotteiden tukimuodot poistettiin asteittain”.

Kun pientalonpoikien etuja riisuttiin jatkuvasti ja heidän asemansa vaikeutui, yksikään poliitikko ei puhunut heidän uhraamisestaan edistyksen alttarille. Jotkut saattoivat sivulauseessa mumista välttämättömästä pahasta. Sen sijaan valtaa pitävien tahojen ja asiantuntijoiden keskuudessa esiintyi suorasukaisempaa puhetta:

”Kuten Timothy Mitchell on esittänyt, pienviljelijöiden syrjäyttäminen ei ollut ainoa uudistajien tavoite. Hänen mukaansa Kairossa pidettiin 1995 konferenssi, jossa oli mukana USAID:in ja Egyptin maatalousministeriön edustajia, agribisneksen konsultteja sekä amerikkalaista ja egyptiläistä yliopistoväkeä. Siellä todettiin, että Egyptin maatalouden tulevaisuus perustui pääasiassa teknologian käytön laajentamiseen, jotta saataisiin supistettua maatalouden työvoiman tarvetta. Näin syntyvä työvoiman ylijäämä sekä maataloustuotteiden hinnan pitäminen halpoina auttaisivat pitämään kaupunkien palkkatasoa halpana. Tämä taas lisäisi teollisuuden kannattavuutta.”

Maatalouden uudenaikaistamisen ajajat unohtivat kuitenkin sellaiset strategiset käsitteet kuten maataloussektorin suvereenisuus ja maatalousomavaraisuus. Maatalous voimaperäistyi, se erikoistui ja uusia vientituotteita kehitettiin. Vaikka Egyptissä on merkittävä maatalouspotentiaali, väestön kasvaessa ulkomaisen viljan tuonti lisääntyi kuitenkin merkittävästi. Kun viljan maailmanmarkkinahinta nousi huomattavasti 2008, Egyptin kaupungeissa oli mielenosoituksia ja mellakoita viljan hinnan nousun johdosta.
Egyptin riippuvuus Niilin vedestä ja veden yhteiskunnallinen ulottuvuus

Egypti ja Egyptin maatalous ovat lähes täysin riippuvaisia Niilin vedestä ja siksi vedensaanti Niilistä on kansallisen turvallisuuden keskiössä:

”Egypti on aina pyrkinyt samaan joko suoraan tai epäsuorasti hallintaansa Niilin virtauksen lähteitä. Juuri tämän vuoksi Egyptin silloinen johtaja Muhammed Ali lähetti armeijansa miehittämään Sudania 1800-luvun alussa. Samasta syystä Gamal Abdel Nasserin hallinto vastusti jyrkästi Sudanin itsenäisyyttä Afrikan maiden itsenäistyessä. Ja samasta syystä Nasser päätti rakentaa Assuanin suurpadon, joka oli hydropoliittinen vastaus Sudanin itsenäistymisen asettamaan uuteen haasteeseen. Tarkoituksena oli luoda 165 miljardin vesikuutiometrin vesivaranto, joka sijaitsi pääosin Egyptin rajojen sisällä. Näin Egypti varautui mahdollisuuteen, että se joutuisi latvavirran maiden painostuksen kohteeksi”.

Assuanin padolla oli yleensäkin suuri vaikutus. Se keskeytti mm. vuosituhansia saapuneen hedelmällisen lietteen tulon fellahien pelloille ja tätä korvaamaan piti kehittää lannoiteteollisuutta. Toisaalta kalakannat romahtivat Niilin suistossa ja suolainen merivesi alkoi tunkeutua lähellä Välimeren rantaa oleville pelloille.
Jatkuva väestönkasvu uhkaa kuitenkin pienentää egyptiläisten käytössä olevaa vesimäärää ja latvavirran mailla kuten Etiopialla on uusia kehityshankkeita Niilin veden hyödyntämiseksi. Vesiturvallisuus tulee säilymään Egyptin keskeisenä ongelmana.

Habib Ayeb kiinnittää erityistä huomiota vedenkäytön ja kulutuksen sekä köyhyyden ongelmavyyhtiin. Hän pyrkii luomaan uusia tarkastelukulmia, johon hän on saanut virikkeitä intialaisen osattomuuden tutkijan Amartya Senin työstä:

”Kun ryhdytään analysoimaan hydraulista köyhyyttä, on syytä käyttää aluksi yksinkertaista teoreettista viitekehystä. Haluaisin korostaa tässä yhteydessä viittä ulottuvuutta. Ensin on syytä ottaa huomioon yleinen veden saatavuus. Toiseksi tarkastellaan sitä, saavatko kuluttajat ja käyttäjät riittävästi puhdasta vettä. Kolmanneksi tutkitaan sitä, esiintyykö paikallisella tasolla demokratiaa. Neljänneksi pohditaan kuluttajien ja käyttäjien kykyä vaikuttaa asioihinsa. Viides kysymys koskee kuluttajien ja osallistumista veden hallintoon ja sen käytön valintoja koskeviin ratkaisuihin. Jotta kyettäisiin arvioimaan hydraulista köyhyyttä tarkemmin tietyssä maassa, tutkimusmenetelmiä pitäisi kehittää ja indikaattorien määrää tulisi lisätä”.

Tässä ei ole mahdollista eritellä, miten nämä viisi ulottuvuutta esiintyvät Egyptissä. Viittaan vain veden saastumisongelmiin. Ayebin mukaan moniin kastelukanaviin kaadetaan orgaanisia jätteitä ja niistä löytyy suoloja ja monia maataloustuotantoon liittyviä kemiallisia jätteitä kuten keinolannoitteiden, kasvimyrkkyjen ja hyönteismyrkkyjen jäämiä. Mitä enemmän siirrytään pohjoiseen päin pitkin jokivartta, sitä pahemmaksi veden saastuminen tulee. Terveydenhuoltoministeriö totesi jo 1980-luvun lopulla, että Kairon ja Niilin suiston välinen vesi kelpasi huonosti kotitalouskäyttöön. Saastunut vesi on johtanut sairauksien yleistymiseen.

Vesihuolto on vähitellen parantunut, mutta vanhat perinteet elävät edelleen. Noin 40 % naisista, joiden talo oli yhdistetty uudenaikaiseen vesihuoltojärjestelmään, pesee edelleen pyykkinsä kastelukanavissa. Tätä ongelmaa selvittäneet tutkijat ovat esittäneet, että nuoret naiset haluavat tällä tavoin osoittaa julkisesti olevansa mahdollisia päteviä kotitalouden hoitajia. Toinen syy on se, että kastelukanavia halutaan käyttää paljon vettä vaativiin töihin, jotta säästetään vesilaskuissa.
Vesitekniikan koneistaminen ja paikallisen vesihallinnon uudistaminen

Samalla tavoin kuin maatalous koneistui, uusi koneellinen tekniikka tunkeutui myös vesivarojen hyödyntämiseen. Ensimmäiset hyöryvoimalla toimivat pumput otettiin käyttöön Egyptissä 1880-luvulla ja öljypumput 1930-luvulla. Nämä eivät kuitenkaan murtaneet fellahien perinteistä vetoeläimiin nojautuvaa ja yhteisöllistä sakia-järjestelmää.

Uudet tehokkaat ja helposti liikuteltavat pumput alkoivat tulla käyttöön 1980-luvun alussa ja niiden leviäminen sai aikaan mullistuksen, jossa siirryttiin perinteisestä eläinpohjaisesta energiasta uuteen öljypohjaiseen energiaan. Tämä aiheutti perinteisen osaamisen häviämisen sekä perinteisten paikallisyhteisöjen hajoamisen:

”Ensin siirtolaisten tuoma ja sittemmin yksityisten sijoittajien, valtion ja suurten maatalousalan sijoitusyhtiöiden ajama uusi vesitekniikka johti tilanteisiin, joissa perinteinen fellahien tekniikka korvautui joko brutaalisti tai asteittain insinööritekniikalla. Tämä siirtymä synnytti selvän ristiriidan perinteisen paikallisen yhteisöllisen organisaation, johon sisältyi vedenkäytön ja ristiriitojen säätelytapoja, sekä uuden ulkopäin tuodun järjestelmän välille. Tämä uusi järjestelmä noudatti keskusvallan poliittisia päämääriä, insinöörien tieteellisiä päämääriä ja sijoittajien taloudellisia päämääriä”.

Maailmanpankki, USAID ja hollantilaiset neuvonantajat saivat tämän jälkeen aikaan paikallisen vesihallinnon uudistamisen, joka perustui länsimaisiin esimerkkeihin paikallisten vedenkäyttäjien yhdistyksistä. Tarkoituksena oli saada uusiin yhdistyksiin vahvoja johtajia, jotka pystyisivät pitämään puoliaan ministeriön virkamiehiä vastaan. Mutta tämä oni idealismia, kun otetaan huomioon Egyptin vallitsevat olosuhteet:

”Tosiasiassa uudella johtajalla ei ole ollut halua tehdä mitään pesäeroa hallinnollisiin elimiin tai paikallispolitiikkoihin nähden. Näillä on ollut taipumuksena erottaa johtajat, jotka ovat osoittaneet liiallista itsenäisyyttä tai jotka ovat kiistäneet heidän esittämiään valintoja. Itse asiassa uudet varakkaat johtajat liittoutuivat pian paikallishallinnon kanssa. Näin ilmenee uusi korruption muoto, jossa insinöörit, uudet johtajat ja paikallispoliitikot liittoutuvat keskenään. Tällä on selvä ero aiempiin kasteluyhteisöihin nähden, joissa vallitsi jonkinlainen keskinäinen myönteinen korruptio. Mutta nyt pientalonpojat ovat poissuljetut tästä keskinäisestä palvelusten vaihdosta”.

Yhteenvetona edellisestä voisi todeta, että egyptiläiset pientalonpojat on pelattu ulos paikallisen maatalouden ja vesitalouden uusista järjestelmistä, heidän valtiolliset tukensa on poistettu ja uusi maatalous- ja vesitalousteknologia toimii heitä vastaan. Heidät on siis ajettu nurkkaan, jossa on jäljellä heikosti vaihtoehtoja.

Lopuksi

Habib Ayeb pitää mahdollisena, että fellahit perheineen joutuvat siirtymään paisuvan Kairon slummeihin. Tämä suurimittainen ihmisten juuriltaan repiminen saattaa luoda edellytyksiä uuden poliittisen radikalismin ja jopa terrorismin syntymiselle.

”Vaikka tämänsuuntainen kehitys ei ole kohtalon sanelema ja väistämätön, fellahin katoaminen näyttää valitettavasti peruuttamattomalta. Ainoa mahdollisuus säilyttää nämä pientalonpojat maaseudulla olisi tietoinen ja aktiivinen politiikka, joka pyrkisi vähentämään yleensä köyhyyttä ja edistämään kestävää kehitystä. Jos pyritään vähentämään pientalonpoikien köyhyyttä puuttumatta samalla heidän vaikeuksiinsa saada riittävästi vettä, maanomistuksen ongelmiin sekä heidän puutteellisiin mahdollisuuksiinsa päästä osallisiksi palveluista, tämä politiikka ei johda mihinkään tuloksiin”.

Vastaavanlaisia kehityskulkuja on havaittavissa Aasiassa. Mutta siellä, erityisesti Kiinassa ja Intiassa, ovat mittasuhteet hyvin erilaiset ja kyse on sadoista miljoonista ihmisistä. Näissä maissa lisääntyvä maaltapako aiheuttaa valtavan kaupungistumisen ongelmavyyhdin. On lisäksi hyvä kysymys, mistä saadaan sitten riittävästi käsivarsia maaseudulle, kun nykyisen voimaperäisen maatalouden tuotantopanosten kuten öljyn ja lannoitteiden ehtyessä siellä tarvitaan lisää työvoimaa.

Jussi Raumolin

Kommentoi Lähetä: