Nettiajan vapaamatkustajat

Digitaaliset parasiitit tuhoavat kulttuuriteollisuuden, väittää tuore kirja 'Free ride'. “Tieto haluaa olla ilmaista”. Alun perin tämän kuuluisaksi tulleen lauseen esitti teknologia-alan ajatusjohtaja Stewart Brand hakkerikokouksessa 1980-luvun puolivälissä. Tuon lauseen tietävät kaikki, ja siitä on tullut liiankin kuuluisa, sanoo Robert Levine, amerikkalainen kirjailija. Lause on alkanut määritellä internet-politiikkaa ja kulttuuribisnestä verkossa.

"Tämän takia sanomalehdet antoivat sisältönsä ilmaiseksi, siksi televisiosarjoja esittävä internetpalvelu Hulu ei veloita käyttäjiä, ja sen takia musiikin kuuntelijat olettavat albumien olevan ilmaisia. Olemme valitettavasti unohtaneet loput Brandin lausahduksesta. Loppuosa kuuluu näin: Toisaalta, tieto haluaa olla kallista, koska se on niin arvokasta. Oikea informaatio oikeassa kohtaa muuttaa elämäsi. Toisaalta, tieto haluaa olla ilmaista, koska sen julkaisemisesta tulee halvempaa ja halvempaa. Nämä kaksi vastavoimaa taistelevat keskenään", Levine kirjoittaa.

Levine on kirjoittanut kirjan tästä taistelusta. Kirjan uhoava otsikko kuuluu näin: "Ilmainen kyyti: Kuinka digitaaliset parasiitit tuhoavat kulttuuribisneksen, ja kuinka kulttuuribisnes voi iskeä takaisin." Kirja on internetpoliittinen puheenvuoro internetin vapaudesta ja ilmaisuudesta, internetyhtiöiden vallasta ja tekijänoikeuksista. Levine syyttää digitaalista piratismia ja ilmaisuuden kulttuuria siitä, että kulttuurin tuottajien - kuten kirjailijoiden ja muusikoiden - on yhä vaikeampaa tienata elantonsa työllään.

Levine itse ei kuulosta yhtä uhoavalta kuin kirjansa nimi. Mies vastaa puhelimeen Berliinistä, johon hän on muuttanut New Yorkista. Levine kertoo, mistä kirjan tarina sai alkunsa. Mennään takaisin 2000-luvun alkuun, siihen aikaan kun musiikin jakopalvelu Napster tuli suosituksi Yhdysvalloissa. Napsterin käyttäjät pystyivät jakamaan ja kopioimaan keskenään musiikkia, josta he pitivät. Napster keräsi kymmeniä miljoonia käyttäjiä. Palvelu joutui vaikeuksiin levy-yhtiöiden lakivaateiden kanssa ja joutui lopettamaan toimintansa alkuperäisessä muodossaan.

Robert Levine muiden mukana oli aluksi innoissaan Napsterista. Hän ajatteli, että se on merkki uudenlaisista mahdollisuuksista medialle ja kulttuurille. Hän ajatteli, että Napsterin kaltainen vertaisjakaminen demokratisoi kulttuurintuotantoa ja -jakelua. Hän näki siinä etuja, kuten uusia mahdollisuuksia taiteilijoille olla yhteydessä faniensa kanssa.

"Sitten aloin miettiä, ettei näin tule tapahtumaan. Netissä on liikaa piratismia, ja ilmassa on liikaa vääriä uskomuksia. Samaan aikaan kuulin yhä useamman ihmisen sanovan, että kaiken verkossa pitää olla ilmaista. Samaan aikaan piraattipuolueet nostavat päätään eri puolilla maailmaa. Tajusin, ettei se tarina, minkä ihmiset kuulevat tästä asiasta, ole ainoa versio. Tarinassa on toinenkin puoli. Ihmiset sanoivat, että levy-yhtiöt ovat typeriä, koska ne veloittavat kaikesta. Yhdysvalloissa sanomalehdet eivät veloittaneet sisällöstään, mutta niilläkin meni huonosti. Aloin ajatella, että ehkä kyse ei ole vain mediayhtiöistä, jotka ovat typeriä, vaan ehkä kyse on teknologiayrityksistä, jotka yrittävät hyötyä tilanteesta ja täyttää verkon materiaalilla, jonka joku muu on tuottanut, maksamatta siitä.”

Siksi Levine päätti kirjoittaa kirjan ja kertoa sen toisen puolen tarinasta - sen puolen, joka hänen mielestään on vaiettu. Se toinen, tunnettu puoli on hänen mukaansa kerrottu monta kertaa: kuinka elitistinen ja usein byrokraattinen musiikki- ja julkaisumaailma on internetin myötä tullut lähes jokaisen ulottuville.

Tässä Levinen tarinassa pahiksia ovat ne, jotka suosivat digitaalisia parasiitteja: Google, Stanford ja muut internetin vapautta ajavat tahot. Internetin vapaudella tarkoitetaan tässä sitä, kuka omistaa internetin. Tässä keskustelussa taistellaan siitä, saavatko internetyhteyden tarjoajat eli verkko-operaattorit määritellä, mitä netissä jaetaan. Tämä kiista on jatkunut vuosia.

Verkko-operaattoreiden mielestä heidän rakentamiaan verkkoja ei saa käyttää mihin tahansa. Suurien tiedostojen kuten elokuvien jakaminen kuormittaa verkkoa ja voi hidastaa yhteyksiä.

Vastapuolina ovat niin sanotun vapaan ja neutraalin internetin kannattajat. Heidän mielestään operaattorit eivät saa määritellä,mitä käyttäjät verkossa tekevät. Vapaata verkkoa puolustavat eturintamassa myös valtavat internetyhtiöt kuten Google, Facebook ja verkkokauppa Amazon. Nämä yritykset haluavat, että kaikki pääsevät nettiin helposti ja halvalla, koska ne tienaavat siitä rahaa. Niiden liiketoiminta tapahtuu verkossa. Mitä enemmän ihmisiä verkossa pyörii, sitä parempi näille yrityksille.

Levinen mielestä internetyhtiöt käyttävät verkon vapauskeskustelua suojana, joka peittää niiden varsinaiset tavoitteet. Tämä tavoite on tehdä rahaa, ja nämä yritykset yrittävät hyötyä muiden tekemästä sisällöstä kavalin keinoin.

“Suurin osa internetyhtiöistä, joiden bisnes perustuu tiedon tai viihteen ilmaiseen jakamiseen, eivät rahoita sisältöä, jota ne jakelevat. Joissakin tapauksissa tämä on laillista, kuten blogeissa, jotka tiivistävät sitä, mitä sanomalehdet kertovat. Toisissa tapauksissa tämä on laitonta. Mutta idea on sama: Piilaaksossa se tieto, joka haluaa olla ilmaista, on melkein aina tietoa, joka kuuluu jollekulle muulle,” Levine kirjoittaa.

Levine kertoo esimerkin YouTubesta, Googlen omistamasta internetissä toimivasta videonjakopalvelusta. Kuka tahansa voi ladata YouTubeen videoita. Sinne päätyy paitsi ihmisten itse tekemiä kotivideoita, myös televisio- ja elokuvayhtiöiden omistamaa, tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Levine kritisoi YouTubea siitä, ettei se koettanut suodattaa tekijänoikeudella suojattua materiaalia tarpeeksi voimakkaasti sivuiltaan ennen kuin oikeudenkäynnit yhtiön siihen patistivat.

YouTubea nimittäin suojaa digitaalinen tekijänoikeussäännös, jonka mukaan sivuston ylläpitäjä ei ole vastuussa palveluunsa ladatusta laittomasta sisällöstä. Palvelun pitää kuitenkin poistaa laiton sisältö, kun palvelun ylläpitäjälle siitä ilmoitetaan. YouTube ja muut vastaavat palvelut saavat siis levittää laitonta sisältöä, kunnes niille siitä huomautetaan.

“Nämä yritykset saavat niin sanotun ilmaisen kyydin ja hyötyvät toisten tekemästä työstä. Fakta, että video voidaan jakaa käytännössä ilmaiseksi YouTubessa ei ole muuttanut sitä kustannusta, joka menee sisällön tuottamiseen. Tämä johtaa siihen, ettei sisällöntuottajille pian makseta mitään”, Levine kirjoittaa.

Levine hahmottelee kirjassaan yhteyksiä internetin ilmaisuutta puolustavien yhtiöiden, yhteiskunnallisten vaikuttajien ja poliitikkojen välille. Hän kertoo esimerkiksi siitä, kuinka Google rahoittaa tutkimuskeskuksia, jotka Levinen mielestä puolustavat tutkimuksellaan Googlen ja muiden internetyhtiöiden etua. Hän ottaa esimerkkejä huippuyliopistoista kuten Harvardista ja Stanfordista.

Levine suomii kirjassaan myös tekijänoikeuden uudistajia, kuten Creative Commons-lisenssejä. Creative Commons-lisenssit ovat vaihtoehto perinteiselle tekijänoikeudelle, ja näitä lisenssejä käytetään määrittelemään verkkosisällön uudelleenkäyttämistä.

Creative Commons-lisenssien avulla valokuvan tai tekstin omistaja voi esimerkiksi määritellä, saako sisältöä jakaa eteenpäin, saako sitä muokata ja saako sitä käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Sisällöntuottaja voi valita itselleen sopivan lisenssin.

Creative Commons-lisenssien käyttö on levinnyt internetissä.Lisenssien ytimessä on ajatus, että sisältöä ei niinkään tarvitse suojata toisten käytöltä, koska on usein tuottajankin etu, että sisältöä jaetaan - siksi käyttöä estävän tekijänoikeuden sijaan käyttöä tulisi ohjata ja määritellä.

Levine esittää Creative Commons-lisenssin lähestulkoon Googlen ja muiden internetyhtiöiden salajuonena lisätä internetin ilmaista,tekijänoikeudesta vapaata sisältöä. Hänen mielestään on epäilyttävää, että Creative Commons-lisenssit kehittäneen organisaation johtokunnassa istuu johtaja YouTubesta sekä kuvanjakopalvelu Flickrin perustaja ja sijoittaja. Johtokunnan varapuheenjohtaja on Googlen toisen perustajan, Sergey Brinin, anoppi.

Nämä yritykset haluavat Levinen mukaan verkkoon yhä enemmän sisältöä, jossa ei ole tekijänoikeuksia. Esimerkiksi kuvanjakopalvelu Flickrissa ihmiset jakavat kuvia usein valitsemiensa Creative Commons-lisenssien alla. Tässä kohtaa Levine unohtaa mainita, että ihmiset haluavat julkaista kuviaan vapaaehtoisesti Flickrissa, vaikka muitakin vastaavia kuvanjakopalveluita on olemassa. He myös itse valitsevat millaisella tekijänoikeudella tai lisenssillä valokuvansa varustavat.

Levinen mainitsemat rahan ja vallan yhteydet ovat kiinnostavia ja kertomisen arvoisia. Lukija jää kuitenkin miettimään seuraavaa kysymystä: Kiinnostavaa, mutta mitä sitten? Etenkin, kun selvää on, että vastapuoli, kuten mediayhtiät, musiikki- ja elokuvateollisuus lobbaavat omaa kantaansa vähintäänkin yhtä voimakkaasti.

Mistä sitten löytyisi ratkaisu Levinen kuvaamiin ongelmiin?Euroopasta, Levine sanoo. Monissa Euroopan maissa nimittäin on säädetty aiempaa tiukempia lakeja digitaalisia tekijänoikeuksia puolustamaan. Sellaisia Levine kaipaisi Yhdysvaltoihinkin. Kirjailija haluaa myös, että internetyhtiöt ottavat enemmän vastuuta piratismin kitkemisestä. Esimerkiksi laitonta sisältöä, kuten valokuvia ja tekstiä, sisältävien sivustojen valvontaa pitäisi lisätä.

Piratismin estäminen lisäisi kulttuuribisneksen kannattavuutta verkossa, Levine sanoo. Siten kulttuuribisnes saisi ympärilleen myös lisää rakenteita, joka tekisi kulttuurista myös verkossa kannattavaa.

“Ei ongelma ole niinkään internetissä oleva ilmainen sisältö, vaan se, ettei netissä ole markkinoita. Tarkoitan sitä, että jos yrität myydä jotakin, ja joku muu antaa sen pois ilmaiseksi, on hyvin vaikea myydä sitä. Tässä ei ole niinkään kyse ilmaisuudesta tai maksullisuudesta, vaan enemmänkin on kyse jakelun kontrolloimisesta.”

Hetkinen: mutta ihmisethän maksavat verkossa vaikka mistä!Minäkin ostin hänen kirjansa iPadiini verkkokauppa Amazonin Kindle-kaupasta, ja sähköisten kirjojen kauppa käy tänä jouluna kuumempana kuin koskaan. Talousuutislehti Wall Street Journal veloittaa verkkosisällöstään, samoin yleisuutislehti New York Times. Ihmiset maksavat musiikista iTunesissa. Ehkä nämä keinot tehdä rahaa sisällöstä internetissä ovat jo löytyneet?

“Tarkoitan sitä, että todelliset markkinat puuttuvat. Piratismin uhka pitää sisällön hinnat alhaalla. Otetaan esimerkki: Verkkokauppa Amazon ilmoitti Yhdysvalloissa, että sopiva hinta sähköiselle kirjalle on 10 dollaria. Kustantajilla oli paine hyväksyä tämä, koska jos kirjojen hinta olisi korkeampi, piratismin riski kasvaisi. Kun on tällainen paine ulkopuolelta, hinnat eivät vastaa todellisia hintoja”, Levine sanoo.

Kirja on kiinnostava ja tarpeellinen puheenvuoro internet-politiikasta ja kulttuuribisneksen tilanteesta. Kiinnostavinta antia ovat tekijänoikeuden lyhyt digitaalinen historia sekä kertaus Googlen taistelusta kirjaimperiuminsa luomiseksi verkossa. Paikoin kirjan argumentointi kuitenkin pettää jyrkän mustavalkoisuuden takia. Täältä Piilaaksosta päin katsottuna tuntuu myös, kuin kirjailija haluaisi siirtää offline-mailman toimintamallin verkkoon: sekä ihmisten ostokäyttäytymisen että bisnesmallit, ja kääntää kellon takaisin Gutenbergin aikaan.

Musiikkiteollisuus ja julkaisubisnes etsivät vielä oikeita keinoja toimia verkossa ja tehdä rahaa, ihan samoin kuin Levinen paljon kritisoima YouTube, joka ei ole osoittautunut Googlelle taloudelliseksi menestykseksi, eikä sivusto tuota voittoa. Ei ole Googlen, Yahoon tai Microsoftin syy, että elokuva-, musiikki- ja kirjabisnes ovat heränneet liian hitaasti digitaaliseen kehitykseeni, ja siksi ne nyt jälkijunassa etsivät toimivia ansaintamalleja.

Keskusteluun journalismin tulevaisuudesta kirjalla ei ole juuri uutta annettavaa.

Vielä viimeinen kysymys, ennen kuin kirjailija katoaa Berliinin yöhön. Miksi Levine jakaa yhden luvun kirjastaan ilmaiseksi verkossa?

“Se oli kustantajani Random Housen päätös. Ihmiset keskittyvät tähän ajatukseen ilmaisuudesta. Mutta “ilmainen” minun kirjassani tarkoittaa sitä, kuka maksaa kulut. Kun jaan luvun kirjastani ilmaiseksi, en ajattele sitä ilmaisena sisältönä, vaan markkinointina.Jos luet luvun ja pidät siitä, ostat kirjan.”

Tanja Aitamurto

Kommentoi Lähetä: