Puheenvuoroja-sarjassa vuoroviikoin lauantaisin klo 17.40 - 17.55, uusinnat tiistaina klo 18.00 ja keskiviikkona klo 21.30

Orbanistan

Martti Puukko. Kuva: Yle

Unkarin pääministeri ei kirjailija György Konradin mukaan pidä EU:sta, koska EU on kansallisten valtioiden yläpuolella oleva auktoriteetti. Kukaan nationalistisesti suuntautunut egokeskeinen poliitikko ei pidä EU:n luomista rajoista, koska EU pienentää kansallisesti suuntautuneen hallitsijan valtaa ja egoa. Vanha tunnettu sanontahan kuuluu, että ”valtio olen minä”.

Unkarin juutalainen vuonna 1933 syntynyt György Konrad on eräs Unkarin tunnetuimmista nykykirjailijoista. Kommunistivallan aikana Konrad kritisoi näkyvästi silloista järjestelmää.

Konradin tunnetuimpien teosten joukkoon kuuluvat myös suomeksikin julkaistut kirjat, Vierailija, Pidot puutarhassa ja Kivikello.

Konrad on toiminut myös kansainvälisen PEN:in puheenjohtajana.

Olen tavannut Konradin usein vuosien varrella. Nyt vierailin hänen kesähuvilallaan Balaton-järven pohjoispuolella, päivänä jolloin Unkarissa ja koko Keski-Euroopassa lyötiin helle-ennätyksiä.

Edellisestä tapaamisestamme onkin vierähtänyt jo jonkin aikaa. Siitä on kai jo joitakin vuosia. Muistan, että kun keskustelimme Unkarin tilanteesta noin kymmenen vuotta sitten, olit melko optimistinen. Mutta nyt et enää ole…

György Konrád. Kuva: Martti Puukko"En ole optimistinen, mutta sanon, että kaikki on aina tilapäistä, vähän niin kuin sääilmiötkin. Niitä tulee ja ne menevät. Virheiden kasaantuminen auttoi Viktor Orbanin puolueen Fideszin valtaan. Samoin virheet perustuslaissa auttoivat puoluetta saamaan kahden kolmasosan enemmistön parlamentissa. Myös se että puoleen johtajan ja pääministeri Viktor Orbanin päähän on pinttynyt kummallisia mielipiteitä ja näkemyksiä on luonut nykytilanteen. Hänellä on yksinvaltaisia piirteitä ja ajatuksia.
Nythän on niin, ettei meillä täällä itäisessä Keski-Euroopassa ole kovin monia vaihtoehtoja. Itse asiassa niitä vaihtoehtoja on kaksi. Me voimme suuntautua länttä tai itää kohti. Jälkimmäinen vaihtoehto merkitsee suurempaa diktatuuria, jonkinlaista yksinvaltaista järjestelmää."

Olet kutsunut Unkaria Orbanistaniksi…

"Kyllä, Unkarin ja Keski-Aasian entisten neuvostotasavaltojen välillä on yhä enemmän yhtäläisyyksiä. Unkarissa on nyt painostava ilmapiiri. Tällä hetkellä maan oppositio on melko heikko. Pääministeri ja hallitus jahtaavat nyt kaikenlaisia riippumattomia ilmiöitä tässä maassa. Samoin toimitaan niitä ihmisiä kohtaan, jotka olivat näkyvissä viroissa ennen kuin Orbanin puolue saavutti valtaenemmistön. Unkarin nykyjärjestelmä rakentuu henkilökohtaisen lojaaliuden varaan eli kyse on lojaalisuudesta Viktor Orbania kohtaan. Jos Orban katoaisi jostain syystä, hänen puolueensa FIDESZ ei kykenisi ylläpitämään nykyhallintoa, koska kyse on niin paljon Viktor Orbanin henkilön painoarvosta. Unkari on nyt eräänlainen Führerstat eli maassa on henkilökeskeinen hallinto. Italiassa ja Saksassa oli aikanaan henkilökeskeiset hallinnot, aivan kuten kommunistimaissakin. Kommunistimaissa on perinteisesti palvottu johtajia. On puhuttu henkilökultista. Nyt Unkarissa on yhden puolueen järjestelmä, joka työntää ulos niitä asiantuntijoita ja yleensäkin ihmisiä, jotka eivät ole olleet Orbanin kannattajia. Unkarin nykytilanne ei ole terve."

Ein Reich, ein Volk, ein Führer...

"Niin, mutta täällä ei ole Gestapoa, joka vangitsisi ihmisiä."

Muistan sen ajan kun Viktor Orban oli pääministerinä ensimmäisen kerran. Tilannehan oli silloin hieman toinen. Itsekään et ollut silloin niin kriittinen häntä kohtaan.

"Niin, silloin hänellä ei ollut rajatonta valtaa. Rajaton valta luo houkutuksia… Minusta tuntuu, että hän kokee jonkinlaista viehätystä, eräänlaisen Kiinan tai Keski-Aasian mallin suuntaan. Vaikuttaa, että häntä houkuttaa sellainen malli, jossa yhdistyisivät paternalistinen hallinto ja talouskasvu."

Onko Viktor Orban myös EU-vastainen henkilö?

"Hän ei pidä EU:sta, koska EU on kansallisten valtioiden yläpuolella oleva auktoriteetti. Kukaan nationalistisesti suuntautunut egokeskeinen poliitikko ei pidä EU:n luomista rajoista, koska EU pienentää kansallisesti suuntautuneen hallitsijan valtaa ja egoa. Vanha tunnettu sanontahan kuuluu, että ”valtio olen minä”. On ongelma kun yksi henkilö pitää itseään lähes kaikkien alojen asiantuntijana… EU:ssahan on kaksi suuntausta, toinen niistä korostaa kansallisten valtioiden ylivaltaa, mutta EU:ssa on myös federalistinen suuntaus, joka korostaa enemmän Euroopan roolia ja sen kannattajat haluaisivat syventää integraatiota kansallisten hallitusten yli. Tuon suuntauksen kannattajat haluaisivat, että olemassa olisi ankarimpia rangaistuksia niille, jotka rikkovat yhteisiä sääntöjä. Tuota kamppailua ei ole vielä ratkaistu."

Voidaanko siis sanoa, että Viktor Orban on nationalisti?

"Orbanismin virallinen ideologia on eräänlainen menestyksellinen sekoitus kansallista ja sosiaalista demagogiaa. Aivan hänen hallintonsa aluksi hän ajoi läpi lakeja, joita kutsuttiin Unkarin kansakunnan lailliseksi yhdistämiseksi. Se tarkoittaa sitä, että Unkarin ulkopuolella asuville unkarilaisille myönnettiin kaksoiskansalaisuus ja äänestysoikeus. Tämä tarkoittaa myös niitä unkarilaisia vähemmistöjä, jotka ovat jääneet maailmansotien seurauksena nyky-Unkarin rajojen ulkopuolelle. Ongelmana tässä on Unkarin näkökulmasta se, että äänestysoikeuden antaminen oli puhtaasti puoluepoliittinen siirto. Euroopan kannalta ongelma oli siinä, että asiasta ei neuvoteltu naapurimaittemme kanssa…
Ideologisesti ottaen Orbanin nationalistisuus ei ole alueellista laatua eli tarkoitan tällä nyt naapurimaihin suuntautuvia aluevaatimuksia. Hänen nationalisminsa on ongelmallista siksi, että se on suuntautunut viime aikoina EU:ta vastaan. Hän on sanonut, että EU toimii jonkinlaisena siirtomaavaltana. Se olikin erään Orbanin tueksi järjestetyn mielenosoituksen keskeinen iskulause. Niin maaliskuun viidentenätoista tänä vuonna mielenosoituksessa julistettiin, että me emme ryhdy siirtomaaksi. Se oli hänen vastauksensa EU:n demokratiavaatimuksiin. EU:ssa ollaan jo huolissaan muun muassa Unkarin demokratiavajeesta, oikeusvaltion tilanteesta ja median tilanteesta… Kun Euroopan Unioni on kritisoinut Viktor Orbania ja hänen hallitustaan, hän on kääntänyt kritiikin unkariksi sanomalla, että nyt EU kritisoi Unkarin kansaa. Se on hänen tapansa toimia. Hän laittaa Unkarin kansakunnan itsensä eteen kilveksi tai pikemminkin panttivangiksi. Orban on nationalistinen. Hänen poliittinen tarkoitusperänsä on yhdistää Unkarin oikeistosiipi yhdeksi puolueeksi ja vaikuttaa siltä, että hänestä tuntuu siltä, että niin voi tehdä vain nationalistisen lippujen alla."

Unkarin medialaki on saanut kovasti kritiikkiä…

"Unkarin medialaki on täysin ennenkuulumaton ja ennennäkemätön Euroopassa ei siis ole ihme, että Unkarin hallitus puolustelee sitä jakaen sen lain ikään kuin pienempiin osiin. Hallitus esittää, että Unkarin medialain eri osilla on aina jossakin Euroopan maassa vastineensa eli tarkoitan sitä, että yhdellä osalla on vastine jossakin ja toisella osalla taas jossain muualla. Tuo on siis hallituksen tapa puolustautua kritiikkiä vastaan.
Aloitetaanpa digitaalisesta mediasta. Unkarin uusi medialaki asettaa digitaalisen median yhden pyramidimaisen mediahallinnon alaisuuteen. Tämä koskee koko lehdistöä, televisiota, radiota ja online-lehdistöä. Tuota hallintoa johtaa yksi Viktor Orbanin nimeämä henkilö. Tuo hallintoelin hallinnoi niin lähetystaajuuksia ja median vapautta. Se on aivan ennen kokematonta. Unkarissa laki antaa yhdelle Viktor Orbanin nimeämälle henkilölle vallan päättää lähetystaajuuksista! Lain mukaan sama henkilö valitaan sitten automaattisesti niin sanotun medianeuvoston johtoon, jonka tehtävänä on valvoa sananvapautta. Medianeuvostossa on viisi Fideszin nimeämää jäsentä. Kaikki muiden puolueiden ehdokkaat pudotettiin pois jo ennen nimeämisvaihetta. Se on täysin ennen kokematonta! Nyt yksi puolue on määrännyt henkilöt, jotka päättävät mediayrittäjien elämästä ja kuolemasta eli siitä keille lisenssejä voidaan myöntää, sekä mahdollisista juttujen sisältöön liittyvistä rangaistuksista. Eli yksi puolue hallitsee täysin Unkarin medianeuvostoa. Unkarihan joutui EU:n painostuksen vuoksi tekemään viime vuonna joitakin lievennyksiä medialakiinsa, mutta noita lievennyksiä ei ole otettu vielä vahvistettu. Hallituksen on vahvistettava liennytykset toukokuun loppuun mennessä. Nähtäväksi jää miten asiassa tulee käymään. En näe kuitenkaan näkymiä kovinkaan valoisina, koska hallituksella on yli kahden kolmasosan enemmistö eli perustuslaillinen enemmistö ja se pystyy tekemään mielensä mukaan muutoksia Unkarin perustuslakiin. Meillä on nyt siis täysin virallisestikin kumileimasimena toimiva parlamentti. Nyt päätöksiä voidaan tehdä ilman, että niistä edes keskustellaan. Kun perustuslakioikeus on sanonut jostain asiasta, että on toimittu vastoin perustuslakia, perustuslakiin on tehty muutos. Se on merkinnyt loppua myös demokraattiselle oikeuslaitokselle."

Eivätkö unkarilaiset toimittajat protestoi?

"Unkarin medialaissa on määrätty uskomattoman korkeita sakkoja rikkomuksista. Mediavaikuttajien on täytynyt tehdä sopimus yhden puolueen medianeuvoston kanssa… Tietääkseni vain kahdella maalla on Unkarin tyyppinen mediatilanne. Ne maat ovat Azerbaidzan ja Kazakhstan. Irlannissa yritettiin luoda samantyyppistä järjestelmää, mutta siellä toimittajat kapinoivat sitä vastaan. Unkarissa toimii sensuuri. Nyt medioiden omistajat haluavat miellyttää hallitusta ja yhden puolueen valitsemaa medianeuvostoa, jolla on valta viedä lisenssi, miltä tahansa yrittäjältä, jota sama medianeuvosto on varoittanut. Medianeuvostolla on valta päättää esimerkiksi lasten ohjelmien ja unkarinkielisten ohjelmien määrästä… Kutsun itse medialakia määritellyksi itsesensuurilaiksi. Se ei siis ole suoraa sensuuria, paitsi tietenkin mitä tulee niin sanottuun julkiseen tiedonvälitykseen. On tärkeää myös muistuttaa, että julkinen tiedonvälitys on muuttunut täysin ja se on yhden hallintoelimen alainen. Julkisella tiedonvälityksellä ei ole tässä maassa oikeutta itse valita mitä uutisissa kerrotaan. Uutisissa välitetään hallituksen kontrolloimaa kuvaa. Olemassa on monia skandaalinomaisia julkiseen mediaan liittyviä tapauksia. Noin tuhat korkeatasoista journalistia on saanut potkut. Julkisesta televisiosta on tullut hallituksen propagandaa levittävä äänitorvi. Suora sensuuri koskee siis julkista tiedonvälitystä, kun taas itsesensuuri on tullut hallitsevaksi piirteeksi muissa medioissa ja medialaki on toiminut siinä suhteessa keskeisenä tekijänä."

Miten Unkarin älymystö suhtautuu tilanteeseen? Protestoivatko he?

"Kyllä, mutta ei nykyinen hallitus piittaa protesteista. Kaikki ammattimaiset journalistiyhdistykset, paitsi hallituksen oma, kaikki media-asiantuntijat ja noin 95 prosenttia kansainvälisesti tunnetuista intellektuelleista ovat protestoineet meneillään olevaa kehitystä vastaan, mutta tämä hallitus, jolla on yli kahden kolmasosan enemmistö ei yksinkertaisesti välitä protesteista. Hallitus haluaa pysyä valitsemallaan vaarallisella nationalismin ja sosiaalisen populismin tiellä. Kyse on mielestäni suorastaan klassisesta populistisesta enemmistöhallituksesta, joka saattaa kannattaa jopa täysin toisiaan vastaan olevia asioita, kunhan niillä vain on kansalaisten enemmistön eli yli 51 prosentin kannatus. Ei sellainen hallitus välitä vähemmistöjen äänistä ja näkemyksistä. Kyseessä on hallitus, joka on suorastaan itsetietoisen ylpeä siitä, ettei se ole liberaalisdemokraattinen. Nyt nykyinen mediajärjestelmä palvelee hallitusta hiljentämällä kaikki mahdolliset protestit. 95 prosenttia unkarilaisista ei todennäköisesti saa edes tietää protesteista, kun ihmisille kerrotaan vain hyviä uutisia."

Pääministeri Viktor Orban on kuitenkin yhä melko suosittu täällä. Johtuuko hänen suosionsa tuosta massiivisesta mediatuesta?

"Kyllä median keskittymisellä on oma merkityksensä. Sanoisin, ettei medialla olisi niin suurta merkitystä, mikäli julkisessa yhteiskuntaelämässä olisi kaksi muuta yhtä voimakasta tekijää. Mutta viime vaaleissa kävi niin, että kaikki muut puolueet kuin Fidesz pyyhkäistiin käytännössä lähes pois kartalta. Niin parlamentin sääntöjä muutettiin, eikä muilla puolueilla ole nyt mahdollisuutta perustaa omia tutkivia komiteoita, eikä niillä kääntyä perustuslakioikeuden puoleen. Niinpä media olisi nyt ainut tapa kontrolloida hallitusta. Online-media on melko vapaa ja sen merkitys onkin kasvanut viimeisten kahden vuoden aikana. Printtimedia on hyvin haavoittuvainen, niinhän se on yleensäkin Euroopassa… Täällä kuten sanoin hallitus kontrolloi täysin julkista mediaa. Unkarin tilanne muistuttaa hyvin paljon myös Venäjän tilannetta. Molemmissa maissa julkinen televisio toimii propagandan välittäjänä. Sitten olemassa ovat kaupalliset televisiot, jotka eivät anna poliittista informaatiota. Unkarissa on yksi riippumaton radiokanava, jonka nimi on Klubradio ja yksi riippumaton kaapeli-tv-kanava ATV, joka ei siis näy joka kodissa. Niin nykyinen medianeuvosto on nyt vienyt Klubradiolta taajuusoikeudet ja radio taistelee nyt taajuusoikeuksiensa puolesta oikeudessa. Kaikki loput, yksityiset radio tai tv-kanavat ovat joko uskomattoman kaupallisia ja viihdepitoisia."

Oletko havainnut, että jossain toisessa EU-maassa olisi edes jotenkin vastaava tilanne?

"Minusta tämä yksipuolisuus on kuten jo aiemmin totesin aivan ennennäkemätöntä. Ei täälläkään ole ennen nähty vastaavaa. Läntisessä Euroopassa ei voida toimia tällä tavoin. Täällä hallitus toteuttaa nyt niin kutsuttua 9, 9, 9 systeemiä. Hallitus nimeää koko julkiseen hallintoon kuten oikeuslaitokseen valitsemiaan ihmisiä yhdeksäksi vuodeksi ja nuo ihmiset voidaan syrjäyttää vain mikäli joku toinen parlamentin kahden kolmasosan enemmistö haluaa niin tehdä. Tämä tarkoittaa sitä, että nuo ihmiset on valittu käytännössä eliniäksi. Niin, mutta Unkarihan on Euroopassa, eikä hallitus voi toimia aivan kuten se saattoi toimia kommunismin aikana. Mutta vaara onkin siinä, että nyt tehtyjä päätöksiä voidaan muuttaa vain muuttamalla niitä lakeja, joita tämä hallitus jättää seuraajilleen… Se on todellinen vaara. Jos tilanne olisi sellainen, että seuraavien vaalien myötä nimitykset ja vastaavat voitaisiin helposti muuttaa, eihän tässä olisi niin valtavaa ongelmaa, mutta kun niin ei ole.

Tämä hallitus on siis vahvistanut Viktor Orbanin aseman monin eri tavoin. Hän on itsekin sanonut eräässä lehtihaastattelussa, että hän määrittelee pelisäännöt neljäksikymmeneksi vuodeksi."

Miten luonnehtisit häntä henkilönä?

"Hän on hyvin lahjakas, hyvin agresiivinen… Hän ei ole tehnyt eläissään mitään muuta kuin politiikkaa. Hän johtaa lakimiehistä koostuvaa hallitusta…"

Unkarin taloudellinen tilannehan ei ole kovin hyvä. Eikö Viktor Orban tarvitse EU:ta?

"En usko, että hän haluaa Unkarin eroavan EU:sta. Sen sijaan se, että hän näyttää uskovan siihen, että hän pystyy improvisoimaan taloudenkin saralla kerran toisensa jälkeen on mielestäni hyvin vaarallista. Hän näyttää uskovan, että Euroopan talous kääntyy taas nousuun ja että Unkari, joka on taloudellisessa mielessä vain Saksan jatke tulee selviytymään jotenkin. Joku ulkopuolinen tarkkailija voisi kysyä onko Unkarilla laajat öljy tai kaasuvarat, kun maa pystyy toteuttamaan nykyisenlaista hallittua demokratiaa. Niitä Unkarilla ei ole ja siksi Orbanin politiikka on taloudellisessakin mielessä vaarallista."

Martti Puukko

Martti Puukko | 12.5.2012

Kommentoi

Eurooppalaisia, Amerikkalaisia ja Kolmannen maailman puheenvuoroja vuoroviikoin. Ennen suomeksi julkaisemattomia kirjoja, tekstejä ja haastatteluja. Tuottaja Juha Kulmanen.

Eurooppalaisia puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat

Eurooppalaisia puheenvuoroja: Kokaiini pyörittää maailmaa
Eurooppalaisia puheenvuoroja: Euroopan keskuspankki leikkii uskottavuudellaan
Eurooppalaisia puheenvuoroja: Nykyajan Ruhtinaan päätöksenteon vaikeus

Kolumneja ja puheenvuoroja

Radio 1 vastaa

Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa

Anna Simojoki | 18.5.2013

Kolmannen maailman puheenvuoroja

Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?

Kirsi Crowley | 17.5.2013

Kolumni

Taidetta ilman tietoa

Otso Kantokorpi | 15.5.2013

Ykkösaamun kolumni

Jyrki Katainen kuunteluoppilaana

Risto Uimonen | 14.5.2013

Lisää kolumneja ja puheenvuoroja

Uusia keskusteluja

Amerikkalaisia puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat

Amerikkalaisia puheenvuoroja: Tekijät - uusi teollinen vallankumous
Amerikkalaisia puheenvuoroja: Amerikan tekemä maailma
Amerikkalaisia puheenvuoroja: Automatisoi tämä

Kolmannen maailman puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat

Kolmannen maailman puheenvuoroja: Filippiinit Aasian uusi tiikeri - mutta millä hinnalla?
Kolmannen maailman puheenvuoroja: Äänekkäät metsät Himalajalla
Kolmannen maailman puheenvuoroja: Vallankumous, jota ei tullutkaan
Muualla Yle.fi:ssä