Intian ydinvoimaohjelma Fukushiman jälkeen

Fukushiman jälkeen maailma tuntuu jakautuneen ydinvoiman osalta kahtia: ydinvoimamyönteisiin ja kriittisiin maihin. Intiassa on keskusteltu erityisesti Jaitapurin jättivoimalasta.

”Elokuu vuonna 2022. Jaitapurin lähes 10 000 MW ydinvoimala jauhaa sähköä täydellä teholla Maharashtran osavaltiossa Länsi-Intiassa. Rannikolla maa järisee 8 Richterin asteikon voimakkuudella vahingoittaen reaktorin putkistoa. Radioaktiiviset päästöt pääsevät ilmakehään. Seuraa valtava paniikki. Päästöt kulkeutuvat lounaisten monsuunituulten mukana kohti jättikaupunki Mumbaita, joka on 250 kilometrin päässä.
Epätodennäköinen kauhuskenaario. Vai onko? Jos joku olisi esittänyt vastaavan skenaarion Japanista 10 vuotta sitten, tätä olisi syytetty pirujen maalaamisesta seinille. Kun Fukushiman reaktoreita ei saada hallintaan viikkojen ponnisteluista huolimatta, Intian ydinvoimaohjelma on joutunut kiihkeän keskustelun kohteeksi. Erityisesti on oltu huolissaan jättivoimalan suunnittelusta Jaitapuriin. Keskustelu on kilpistynyt kahteen kysymykseen: kestääkö Jaitapur luonnonmullistuksia ja kannattaako ylipäätään sijoittaa teknologiaan, jonka riskit ovat suunnattomat.”

Näin kirjoitti Sandeep Unnithan India Today -lehdessä maaliskuun lopulla. Fukushiman jälkeen maailma tuntuu jakautuneen ydinvoiman osalta kahtia: ydinvoimamyönteisiin ja kriittisiin maihin. Intia kuuluu Ranskan, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Suomen tavoin myönteiseen ryhmään. Kriittisiä ovat puolestaan esimerkiksi Saksa, Australia, Taiwan, Itävalta ja Italia.

Japanin tragedian jälkeen Intiassa on keskusteltu erityisesti Jaitapurin jättivoimalasta. Viime joulukuussa Intian hallitus allekirjoitti alustavan sopimuksen ranskalaisen Areva-yhtiön kanssa ydinvoimareaktorien rakentamisesta Jaitapuriin. Toteutuessaan Jaitapurin ydinvoimalakompleksista tulee maailmaan suurin. Se on noin kaksi kertaa suurempi kuin Japanin tuhoutunut Fukushima-voimala. Jaitapur on herättänyt jo vuosia kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Fukushiman onnettomuuden jälkeen keskustelu Jaitapurin turvallisuudesta on vain kiihtynyt. On kysytty, kannattaako voimalaa rakentaa seismisesti aktiiviselle alueelle, tai kannattaako kuutta reaktoria rakentaa niin lähelle toisiaan. Tai onko voimala yksinkertaisesti liian suuri? Entä Areva-yhtiön EPR-reaktorit – onko järkevää rakentaa jättivoimalaan reaktorit, joita ei ole testattu käytännössä missään?

Ydinvoimaa vastustavien aktivistien mukaan Jaitapur sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella. Alueella on tapahtunut kolme vakavaa maanjäristystä kahden vuosikymmenen aikana. Vuoden 1993 järistyksessä kuoli lähes 10 000 ihmistä. Kolme vuotta sitten alueella tapahtui viiden Richterin asteikon maanjäristys. Hankkeen puolustajien mukaan aktivistit liioittelevat alueen seismistä herkkyyttä. He korostavat sitä, että Jaitapur kuuluu viisiportaisella asteikolla luokkaan kolme, kun vaarallisimmat alueet sijoittuvat luokkaan viisi.

Atomienergiakomission puheenjohtaja Srikumar Banerjee on vakuutellut julkisuudessa, että Jaitapur tulee kestämään Japanin kaltaisen tsunamin ja yhtä voimakkaan maanjäristyksen. Kaikki ydinvoimateknologian asiantuntijat eivät kuitenkaan suhtaudu tilanteeseen yhtä luottavaisesti. Näin ajattelee esimerkiksi A. Gopalakrishnan, joka on atomienergiaa säätelevän komission entinen puheenjohtaja.

”Ydinvoimasta vastaavat viranomaiset eivät pysty sanomaan, kestävätkö voimalat Japanin kaltaista maanjäristystä tai 10 metristä tsunamia. Jaitapuriin rakennettavat EPR-reaktorit ovat intialaisille ja jopa ranskalaisille teknologialtaan aika tuntemattomia.”

Hänen kanssaan on samaa mieltä Vivek Monterio, joka työskentelee tutkijana Intian Tiedeinstituutissa:
”Jaitapurin EPR-tyyppistä reaktoria on testattu liian vähän ja se näyttää olevan altis vioille. Jos mallia ei paranneta, reaktorin jäähdytysjärjestelmä ei tule toimimaan luotettavasti. Jäähdytyksen epäonnistuminen voi johtaa säteilypäästöihin”.

Tällä hetkellä Areva rakentaa neljää EPR-reaktoria eri puolille maailmaa: kaksi tulee Kiinaan, Ranskaan ja Suomeen on puolestaan tulossa yksi reaktori. Monterio ja muut Jaitapuriin kriittisesti suhtautuvat viittaavaat usein Olkiluotoon rakennettavan ydinvoimalan jatkuviin ongelmiin kritisoidessaan Jaitapurin EPR-reaktoreita.

Intia ei ole Japani. Tätä Intian hallitus on vakuutellut huolestuneille kansalaisille Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Sanojensa vakuudeksi viranomaiset muistuttavat, miten hyvin ydinvoimalat selvisivät Gujaratin ja Tamil Nadun luonnonkatastrofeista.

”Gujaratissa tapahtui 6,9 Richterin asteikon maanjäristys vuonna 2001. Kakraparin ydinvoimala saatiin kuitenkin sammutettua turvallisesti. Kolme vuotta myöhemmin tsunami iski voimalla Tamil Nadun rannikolle. Kalpakkamin reaktori sammutettiin ongelmitta. Nämä tapaukset osoittavat, että ydinvoimalamme ovat turvallisia. Meidän voimaloissamme kaikki turvallisuustoimenpiteet käydään tarkoin läpi viiden vuoden välein. Ja kaikki ehdotetut turvallisuutta lisäävät toimenpiteet toteutetaan viimeistä piirtoa myöten”.

Ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvien mielestä Intian ydinvoimaloiden kokemukset eivät tue tuollaista optimismia. Päinvastoin, kahden viimeisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut monia pieniä onnettomuuksia, jotka olisivat voineet johtaa täydelliseen katastrofiin. Kotan ja Tarapurin voimaloissa vuoti raskasta vettä ympäristöön vuonna 1992. Raskaan veden vuoto tapahtui myös Kalpakkamissa Tamil Nadussa vuonna 1999. Radioaktiivista säteilyä pääsi puolestaan ilmakehään Kaigan voimalassa kaksi vuotta sitten.

Ydinvoimaloiden turvallisuudesta puhuttaessa keskustelu kääntyy helposti korruptioon. Viimeisen vuoden aikana Intiassa on tapahtunut useita vakavia korruptioskandaaleja. Maan ydinvoimateollisuuden budjetin arvioidaan olevan noin 150 miljardia dollaria. Suunnitteilla olevat voimalat on tilattu venäläisiltä, yhdysvaltalaisilta ja ranskalaisilta yhtiöiltä. Monet intialaiset ovatkin epäilleet, että yhtiöt ovat tarjonneet melkoiset voitelurahat, jotta viranomaiset ovat päätyneet tilaamaan ydinvoimalan juuri heidän yhtiöltään. Epäilyjä on vahvistanut Fukushiman kriisin keskellä paljastunut Intian hallituksen korruptioskandaali. Näin asiasta kerrottiin laajalevikkisessä The Hindu-sanomalehdessä.

”Maaliskuun puolivälissä Intian parlamentissa kuohui, kun Wikileaksin paljastus tuli julki. Wikileaksin mukaan eräs kongressipuolueen kansanedustaja oli esitellyt Yhdysvaltojen virkamiehelle ”pari kassillista käteistä”, joita oli tarkoitus käyttää opposition lahjontaan tärkeässä äänestyksessä vuonna 2008. Äänestys koski Intian ja Yhdysvaltojen ydinvoimasopimusta, joka varmisti Yhdysvaltojen tuen Intian massiiviselle ydinvoiman rauhanomaiselle käytölle. Kongressipuolue voitti liittolaisineen äänestyksen. Nyt parlamentissa epäillään, että se ei olisi onnistunut ilman lahjontaa. Pääministeri Manmohan Singh ja muut johtavat kongressipuolueen poliitikot ovat kuitenkin kiistäneet heihin kohdistuneet epäilyt.”

Sopimuksen hyväksyminen oli hyvin tärkeää energiateollisuudelle, sillä se avasi ovet ydinvoiman nopealle laajentamiselle. Yhdysvaltojen ja Intian sopimus oli sikäli harvinainen, että kansainväliseen ydinsulkusopimukseen kuulumaton maa sai luvan panostaa voimakkaasti ydinvoimaan. Intia tuottaa nyt vain 3 prosenttia energiastaan ydinvoimalla. Hallitus on kuitenkin suunnitellut kasvattavansa sen osuuden viisinkertaiseksi eli 20 000 MW kymmenessä vuodessa ja 40 000 MW vuoteen 2030 mennessä. Tämä merkitsisi sitä, että Intiasta tulisi yksi maailman nopeimmin ydinvoimaan investoivista maista. Siksi myös sellaiset kansainväliset ydinvoimayhtiöt, kuten Westinghouse ja Mitsubishi ovat Arevan ja venäläisen Rosatomin ohella kiinnostuneita Intian kasvavista markkinoista.

Intiassa on keskusteltu myös siitä, mitä maassa tapahtuisi vastaavassa katastrofissa kuin Japanissa. Miten maan pelastusviranomaiset selviäisivät? Entä sairaalat? Jos Japanin hyvin koulutettu ja suuronnettomuuksiin varautunut pelastusorganisaatio ei selvinnyt katastrofista nyt nähtyä paremmin. Kuinka tämä onnistuisi Intialta, jossa jo maan kehittymätön infrastruktuuri rajoittaisi vakavasti pelastustoimia. Intian suurkaupunkien rakennuskantakin on heiveröistä. Seismologi Arun Bapat kirjoittaa Down to Earth -aikakauslehdessä, että esimerkiksi Delhissä vain hyvin harvat rakennukset kestäisivät suurta maanjäristystä. Atomienergiaa säätelevän komission entinen puheenjohtaja A. Gopalakrishnan puolestaan toteaa, että

”Intia on huonosti organisoitunut. Se ei ole valmentautunut tämän mittaluokan onnettomuuksiin. Intialla on ollut toistaiseksi onnea, että sen ei ole tarvinnut testata järjestelmiään Fukushiman kaltaisessa tilanteessa.”

Turvallisuusongelmaksi on koettu myös ydinvoimasta päättävien organisaatioiden läpinäkyvyyden puute.

”Intian ydinvoimateollisuus on solminut ulkomaalaisten yhtiöiden kanssa sopimuksia, joille on ollut leimallista salamyhkäisyys. Sopimuksia on allekirjoitettu ruohonjuuritason vastustuksesta piittaamatta. Ydinvoimaloille on lunastettu maata alueilta, jonne ihmiset eivät halua ydinvoimaa. Japanin onnettomuuden jälkeen on väistämätöntä, että paikallisten ihmisten mielipiteet otetaan huomioon ydinvoimaloista päätettäessä - ja monet nykyisistä hankkeista on harkittava uudelleen”.

Näin toteaa Brahma Chelaney, joka on toiminut neuvonantajana Intian ydinvoimapolitiikasta vastaavassa kansallisessa turvallisuusneuvostossa.

Intian ydinvoimateollisuutta on arvosteltu jo vuosikymmeniä linnoittautumisesta omaan erinomaisuuteensa. Kriitikoiden mielestä ydinvoimasta päättävän pienen klikin olisi vihdoinkin ruvettava keskustelemaan asiasta avoimesti. Ympäristöaktivistien mukaan Intiaan pitäisi perustaa ydinvoimainstituutio, joka olisi riippumaton ydinvoimaa kannattavasta establishmentista.

”Tarvitsemme julkista ja avointa keskustelua ydinenergiasta. Ydinvoimasta päättävät uskovat, että ihmiset ovat joko heidän puolellaan tai heitä vastaan. Jos kysyt heiltä jotakin, saat vastaukseksi että ongelma on tekninen, etkä kykene ymmärtämään sitä. Kysyt toisen kysymyksen, he vastaavat, että Intia tarvitsee kipeästi ydinvoimaa, koska energiasta on huutava pula. Et voi kysyä heiltä mitään vähänkään kriittistä, koska sinut leimataan heti ydinvoiman fanaattiseksi vastustajaksi”.

Tällä tavoin arvostettu ympäristötoimittaja ja Down to Earth-lehden päätoimittaja Sunita Narain purki tuntojaan eräässä Fukushiman onnettomuuden jälkeisessä keskustelutilaisuudessa.
Ydinvoimasta päättävien keskustelemattomuus ilmeni hyvin myös siinä reaktiossa, jonka hiljattain Intian hallitukselle osoitettu avoin kirje aiheutti. Intian tiedeinstituutin johtajan P. Balaramin laatiman kirjeen oli allekirjoittanut 60 huippuasiantuntijaa ja aktivistia. He vaativat ydinvoimaohjelman radikaalia uudelleen arviointia. Niiden turvallisuudesta, todellisista kustannuksista ja ruohonjuuritason ydinvoimakriittisyydestä pitäisi keskustella avoimesti.
Hallituksen tiedeneuvoston puheenjohtajan kommentti avoimesta kirjeestä oli lyhyt ja tyly. Hän nimitti asiantuntijoiden kirjettä 'vastuuttomaksi'.

Intian hallitus on tyynnytellyt kansalaisia sanomalla, että Fukushima oli Intialle herätyssoitto. Samalla se on kuitenkin tähdentänyt, että Intian ydinenergiaohjelmaa ei tulla muuttamaan. Intian talous on kasvanut viime vuodet tasaisella 7-9 prosentin vauhdilla. Lisääntyvä energiantarve tullaan kattamaan tulevina vuosinakin ensisijaisesti kivihiilellä. Vaikka Intialla olisi erityisen hyvät edellytykset uusiutuvan energian tuottamiseen, Fukushiman onnettomuus ei näytä lisäävän kiinnostusta siihen. Uusiutuvan energian merkittävästä lisäämisestä on kyllä puhuttu jo vuosikymmeniä. Puhe on jäänyt kuitenkin retoriselle tasolle, sillä tuuli- ja aurinkoenergialla tuotetaan vain vajaa prosentti maan energiantarpeesta.

Tapio Tamminen

Kommentoi Lähetä: