Lauantaisin klo 17.40 – 17.55, uusinta tiistaina klo 18.00 ja keskiviikkona klo 21.30
Kuka omistaa joogan?
Intialainen tutkija Meera Nanda sanoo, että ”jooga merkitsee Pohjois-Amerikalle samaa kuin McDonalds Intialle: molemmat ovat ulkomaalaisia tuotteita, jotka on sovitettu menestyksellä uuteen ympäristöönsä."
”Nykyisin Yhdysvalloissa ei voi olla törmäämättä joogaan: sitä opetetaan kaikkialla - terveysklubeilla, kylpylöissä ja jopa kirkoissa ja synagogissa. Noin 16 miljoonaa yhdysvaltalaista harrastaa jotakin joogan muotoa, erityisen suosittuja ovat liikuntaan ja kuntoiluun sovitetut joogat.
Voisi kuvitella, että intialaiset maahanmuuttajat olisivat tyytyväisiä tästä joogan voittokulusta? Näin ei kuitenkaan ole, sillä Yhdysvaltojen suurin hindujärjestö, The Hindu American Foundation, Hindujen amerikkalainen yhdistys on aloittanut kiistelyn joogan 'omistuksesta'. Se on syyttänyt amerikkalaista joogateollisuutta hindujen perinteen varastamisesta. Kun miljoonat amerikkalaiset suorittavat jooga-harjoituksiaan, he syyllistyvät järjestön mielestä itse asiassa älyllisen omaisuuden varkauteen, koska he eivät tunnusta velkaansa joogan kotimaalle, Intialle. Järjestön perustaja Aseem Shukla onkin kehottanut hinduja vaatimaan joogaa ja sen henkistä perinnettä takaisin itselleen. - Mutta kuinka voi palauttaa jollekin sellaisen, joka ei ole sille koskaan kuulunutkaan?”
Näin intialainen tutkija Meera Nanda kuvaa Himal-aikakauslehdessä joogan omistuksesta käytyä keskustelua. Nanda on tieteenfilosofi ja historioitsija, joka työskentelee Jawaharlal Nehru – yliopistossa Delhissä. Viime vuosina hän on erikoistunut hindunationalismiin.
Meera Nanda sohaisi kirjoituksellaan ampiaispesään, sillä vaikutusvaltainen Hindujen amerikkalainen yhdistys älähti tämän kirjoituksesta. Se syytti Nandaa tietämättömyydestä ja oman pesän likaamisesta. Kiistan ytimessä on kysymys henkisen perinteen patentoinnista. Voiko perinteen kohdalla puhua omistamisesta ja patenttien hallinnasta samaan tapaan kuin tekijänoikeuksista puhutaan kirjojen ja muiden kulttuurituotteiden kohdalla?
”Keskustelu joogan omistuksesta on vellonut nyt toista vuotta. Se alkoi New York Times -lehden laajasta artikkelista, jossa Hindujen amerikkalaisen yhdistyksen johtaja Aseem Shukla ja maailmankuulu new age-guru Deepak Chopra väittelivät joogan alkuperästä. Shukla syytti yhdysvaltalaista joogateollisuutta joogan hindulaisen alkuperän pimittämisestä. Deepak Chopra väitti puolestaan, että hindulaisuudella ei ole patenttioikeutta joogaan. Chopran mielestä jooga oli ollut olemassa jo kauan ennen hindulaisuuden syntyä, samalla tavoin kuin leipä ja viini olivat olemassa ennen Jeesuksen viimeistä illallista. Chopran mukaan hindut voivat omistaa joogan samalla oikeudella kuin kristityt leivän ja viinin. Shukla sätti Chopraa hindujen perinnettä hyödyntäväksi filosofiseksi keinottelijaksi. Deepak Chopra puolestaan syytti Aseem Shuklaata ja Hindujen amerikkalaista yhdistystä hindufundamentalistismista.”
CNN nosti kiistan uutisotsikoihin. Keskustelu jatkui Washington Post -lehden blogissa. Tässä vaiheessa Meera Nanda päätti osallistua keskusteluun. Nandan mielestä sekä Asem Shuklaa että Deepak Chopra ovat väärässä. Lännessä harjoitettu jooga on aika nuori ilmiö.
”Molemmat edustavat hindulaisuuden historian fundamentalistista tulkintaa. Chopra väittää, että jooga on osa ihmiskunnan 'ajatonta ikuista viisautta'. Hindujen amerikkalaisen yhdistyksen mukaan joogan juuret ulottuvat yli 2000 vuotta vanhoihin joogasutriin ja vielä näitä huomattavasti vanhempiin pyhiin Veda-kirjoituksiin.
Todellisuudessa lännessä yleistynyt jooga ei perustu ikiaikaiseen viisauteen tai joogasutriin. Päinvastoin moderni jooga on aika uusi ilmiö, sillä sen juuret ulottuvat vain reilun sadan vuoden päähän. Se syntyi tuolloin hindurenessanssin ja Intian nationalistisen liikkeen sivutuotteena.
Moderni jooga on intialaisen ja länsimaalaisen kulttuurin hybridi. Jooga-asanat eli fyysiset liikkeet mukautettiin vastaamaan lännessä suosittua voimistelua ja kehonrakennusmenetelmiä. Nämä innovaatiot yhdistettiin sitten luovasti Patanjalin ikivanhoihin joogasutriin. Näin suurin osa modernin joogan asanoista tai fyysisistä liikkeistä ovatkin uusia. Niillä ei ole juuri mitään tekemistä klassisen hindulaisen perinteen kanssa. Esimerkiksi Patanjalin 195 joogasutrassa käsitellään vain kolmessa lyhyessä sutrassa asanoita. Mahabharatassa puhutaan 900 kertaa joogasta, mutta vain kahdessa niistä mainitaan asanoista. Bhagavad Gitaa pidetään usein hindujen pyhimpänä kirjoituksena. Siinä ei puhuta jooga-asanoista tai fyysisistä liikkeistä mitään.
Hindujen amerikkalainen yhdistys on kuitenkin väittänyt, että hindujen muinaisissa kirjoituksissa olisi käsitelty myös joogan fyysisiä liikkeitä. Mutta kirjoitukset olisivat kadonneet. Sanotaan, että Pattabhi Joisin astanga-jooga perustuisi ikivanhaan kurunta – joogaan, joka olisi kirjoitettu palmun lehville. Pahaksi onneksi muurahaiset ovat kuitenkin syöneet nuo lehvät. Samoin väitetään, että Krishnamacharyan fyysisiä liikkeitä korostava jooga perustuisi hänen esi-isänsä välittämään tietoon. Esi-isän henki olisi sanellut yli 1000 vuoden takaa transsiin vaipuneelle joogagurulle tämän joogan perusteet. - Tällaiseen tietoonko hindulaisuuden älyllisen omistuksen oikeudet joogaan perustuvat? Kenen tekijänoikeuksista meidän pitäisi olla huolissaan. Esi-isien henkienkö?”
Oli selvää, että Meera Nanda sai kuulla kunniansa moisista väitteistä. Hindujen amerikkalaisessa yhdistyksessä Nandaa sätittiin kommunistiksi ja kristittyjen aisankannattajaksi. Kiista jatkui nyt Open magazine -lehdessä. Nandan vastaväittäjät myönsivät, että lännessä harjoitettu jooga on fyysisempää kuin perinteinen meditatiivinen jooga. Silti kysymys ei ole pelkästä kauneusvoimistelusta. Sitä paitsi fyysisellä joogallakin on juurensa hindulaisessa kulttuurissa. Hatha-joogassahan on perinteisesti korostettu venyttelyä, hengitysharjoituksia ja fyysisiä liikkeitä. Nandan mielestä länsimainen jooga muistuttaa hatha-joogaa, mutta sitäkin aika etäisesti.
”On tietysti totta, että hatha-joogasta löytyy fyysisiä liikkeitä käsitteleviä oppeja. Niitä on kuitenkin vähän verrattuna moderniin joogaan. Keskiaikaisissa hatha-joogaa käsittelevissä kirjoituksissa kuvataan aika niukasti fyysisiä liikkeitä. Esimerkiksi Pradipika mainitsee kirjoituksissaan vain 15 asanaa. Modernin länsimaisen joogan keskeinen guru B.K.S. Iyengar kuvaa teoksessaan Valoa joogasta 200 erilaista asanaa.
Jos joku hinduperinne voisi vaatia patenttia moderniin joogaan, se olisi pyhiksi miehiksi kutsuttujen sadhujen kehittämä jooga. Nämä olivat pilveä polttavia alkemisteja ja tantristeja, jotka työskentelivät usein lehmäpaimenina ja kantajina. He harjoittivat joogaa, joka perustui äärimmäisiin fyysisiin liikkeisiin. Sadhut uskoivat saavuttavansa joogallaan maagisia voimia, joiden avulla he pystyisivät hallitsemaan ruumiinsa ohella muuta aineellista maailmaa. Hindujen amerikkalainen yhdistys ei kuitenkaan rohkene puhua modernin joogan yhteydessä tästä perinteestä. Se olisi liian noloa – hehän haluavat kitkeä tällaiset ilmiöt länsimaisista Intia-mielikuvista.
Länsimaisen fyysisen joogan voittokulku näkyy Intiassakin. Nykyisin sadat miljoonat ihmiset seuraavat Baba Ramdevia, joka opettaa asana-keskeistä joogaa useilla tv-kanavilla. Tv-evankelista tunnetaan myös kulttuurinationalistina, joka saattaa heitellä kesken shown ulkomaalaisia tuotteita arvostelevia kommenttejaan. Kerran hän tokaisi, että Coca-cola maistuu pahemmalta kuin wc:n puhdistusaine”.
Kun keskustelu kävi kiivaimmillaan, Hindujen amerikkalainen yhdistys sai taustatukea entisen kotimaansa uutisista. Tuolloin valmistui perinteisen tiedon tallentamiseen erikoistunut digitaalinen kirjasto. Sen kokoaminen oli aloitettu kymmenen vuotta sitten, kun hindunationalistinen BJP-puolue piti valtaa Intiassa. Hindulahkojen johtajien ja 200 tutkijan ryhmä kokosi digitaaliseen kirjastoon kaikki perinteiset asanat eli joogan fyysiset liikkeet. Nyt kirjastoon tallennettuja asanoita on kaikkiaan 1300. Digitaalinen kirjasto käsittää noin 30 miljoonaa sivua informaatiota Intian perinteisestä tiedosta. Joogan ohella kattavasti on tallennettu tietoa hoitomuodoista, kuten Ayurvedasta.
Jos joku joogaguru yrittää nyt patentoida jonkun asanan, digitaalisesta kirjastosta on helppo tarkistaa, kuuluuko tuo asana Intian perinteisen tiedon piiriin. Jooga-teollisuus on kasvanut lännessä muutaman vuosikymmenen kuluessa 225 miljardin dollarin mittavaksi bisnekseksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on jo patentoitu noin 200 asanaa.
Jos Hindujen amerikkalainen yhdistys sai digitaalisesta kirjastosta lisäpotkua väitteilleen, että joogan perinne kuuluu hinduille, niin Meera Nanda puolestaan sai taustatukea tunnetulta historian professori D.N. Jhalta. Hän todistelee uudessa kirjassaan, että nykymuotoinen hindulaisuus on suhteellisen nuori uskonto. Itse asiassa se on maailmanuskonnoista nuorin. Sitä paitsi senkin intialaiset copyright-oikeudet ovat hatarat. D.N. Jhan mielestä hindulaisuus on pikemminkin brittien keksintöä kuin intialaisten. Se on joogan tavoin eräänlainen hybridi – länsimaalaisen ja intialaisen kulttuurin yhteinen luomus.
Jhan mukaan hindu-termiä käytetään viittaamaan uskontoon ensimmäisen kerran vasta 1800-luvulla. Nykymuotoinen hindulaisuus syntyi siirtomaavallan myötä paljolti brittiläisten tutkijoiden luomuksena.
Historian professori Jhan väitteet olivat liikaa Hindujen amerikkalaiselle yhdistykselle. Kuinka joku uskalsi väittää tuhansien vuosien takaista perinnettä maailman nuorimmaksi uskonnoksi. Yhdistyksen kellokkaiden pasmat menivät entistä enemmän sekaisin, kun Meera Nanda julkaisi jooga-keskustelun jatkeeksi Open Magazinessa artikkelin, joka oli otsikoitu provosoivasti: Spiritual bedfellows - henkiset petikaverit. Se käsitteli norjalaisen joukkomurhaajan Anders Breivikin ajattelun yhteyttä hindufundamentalismiin.
”Vaikka Breivik painoi liipaisinta, hän ei ole yksin vastuussa joukkomurhasta. Hän on maailmanlaajuisen islamin vastaisen internet-verkoston tuote. Breivik viittaa yli 1500-sivuisessa manifestissaan toista sataa kertaa Intiaan. Joukkomurhaaja kiittelee vuolaasti hinduja muslimien vastaisesta taistelustaan. Breivikin Intia-yhteys on syvempi kuin mitä ensi vaikutelma antaa ymmärtää. Euroopassa ei tiedosteta, että hinduoikeisto on veljeillyt vuosikymmeniä eurooppalaisen uusoikeiston kanssa. Breivikin mielestä he taistelevat yhteistä vihollista vastaan.
Hinduoikeisto puolustaa raivokkaasti rodullista ja uskonnollista puhtautta. Sen hyökkäyksen kärki suuntautuu islamin ohella kristinuskoon. Samalla se väittää puolustavansa joogan henkistä perinnettä. Tämä hindujen ehdottomuus on kiehtonut Breivikin tapaisia eurooppalaisia kulttuurinationalisteja. Viime vuosina hinduoikeisto on löytänyt entistä enemmän liittolaisia lännen islamin vastaisesta äärioikeistosta, uuspakanallisuudesta ja new age -liikkeen poliittisesta siivestä.”
Nandan mielestä kulttuurinationalismi on aina ongelmallista. Oli sitten kyse Hindujen amerikkalaisen yhdistyksen ristiretkestä joogan palauttamiseksi takaisin hinduille tai heidän aatteellisten tovereidensa kamppailusta puhtaan eurooppalaisen kulttuurin puolesta.
Monet kulttuuriset piirteet ovat joogan tavoin muovautuneet jo kauan ennen globalisaation aikakautta eri kulttuurien vuorovaikutuksessa. Meera Nandan mielestä tämän tunnustaminen on ensiarvoisen tärkeätä – ja tästä yhteisyydestä meidän pitäisi olla ylpeitä.
”Nykyinen jooga on ainutlaatuinen esimerkki aidosta globaalista innovaatiosta, jossa itäinen ja läntinen perinne on sulautunut joksikin sellaiseksi, jota arvostetaan ja josta iloitaan kaikkialla maailmassa. Muinaisella, keskiaikaisella tai modernilla hindulaisuudella ei ole kuitenkaan mitään erityisoikeutta joogaan.”
Tapio Tamminen
Kommentit: Uusin ensin Vanhin ensin
Eurooppalaisia, Amerikkalaisia ja Kolmannen maailman puheenvuoroja vuoroviikoin. Ennen suomeksi julkaisemattomia kirjoja, tekstejä ja haastatteluja. Tuottaja Juha Kulmanen.
Kolmannen maailman puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat
- Kolmannen maailman puheenvuoroja: Filippiinit Aasian uusi tiikeri - mutta millä hinnalla?
- Kolmannen maailman puheenvuoroja: Äänekkäät metsät Himalajalla
- Kolmannen maailman puheenvuoroja: Vallankumous, jota ei tullutkaan
Kolumneja ja puheenvuoroja
Ykkösaamun kolumni
Absoluuttinen sananvapaus johtaa kaaokseen
Aleksis Salusjärvi | 23.5.2013
Ykkösaamun kolumni
Natolla uusia tukijoita
Esko-Juhani Tennilä | 21.5.2013
Kolmannen maailman puheenvuoroja
Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?
Kirsi Crowley | 17.5.2013
Uusia keskusteluja
- Kuvataiteilijoiden koulutus ei ole tärkeää
- Absoluuttinen sananvapaus johtaa kaaokseen
- Miten kansalainen muuttuu potilaaksi?
- Mihin menet lehtiyhtiö?
- Ruskeala
- Natolla uusia tukijoita
- Wagner ajattelijana
- Syntyykö maaleja kirveelläkään?
- Ugrilampaat: suomalais-ugrilaisten kielten tulevaisuus
- Coachable moments!
- Suomettaresta Twitteriin
- Minkälainen on Suomen brändi?
- Anna vihje Viikon sitaatiksi
- Ilmianna fraasirikolliset!
Eurooppalaisia puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Saksan pelko
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Kokaiini pyörittää maailmaa
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Euroopan keskuspankki leikkii uskottavuudellaan


