Miten terrorismin vastainen sota raunioittaa maailmantalouden?

Italialaisen terrorismiasiantuntijan ja ekonomistin Loretta Napoleonin uusin kirja on nimeltään Terrorism and the Economy. How the the war on terror is bankrupting the world – Terrorismi ja talous. Miten terrorismin vastainen sota raunioittaa maailmantalouden.

Englannissa ja Yhdysvalloissa asuva ja työskentevä Napoleoni on kirjoittanut useita taloutta ja terrorismia käsitteleviä kirjoja: Vuonna 2003 julkaistussa kirjassaan Terror Inc. - Terrori Oy, hän kuvaa yksityiskohtaisesti lukuisien terroristijärjestöjen - kuten IRA:n, Hamasin, ETA:n ja al-Qaidan - varainhankintaa. Hän laski tuolloin terrorismin talouden pyörittävän maailmanlaajuisesti 1,5 biljoonan eli 1500 miljardin dollarin kokoista bisnestä, mikä vastaa kahden Iso-Britannian kokoisen valtion bruttokansantuotetta. Vuonna 2009 ilmestyneessä kirjassaan Rogue Capitalism. Capitalism's new reality - Roistokapitalismi. Kapitalismin uusi todellisuus - Napoleoni valottaa globaalin talouden syvällejuontuvia rikollisia piirteitä: orjakauppaa, merirosvousta, veritimantteja ja verikultaa, huumekauppaa, mafiatoimintaa, rahanpesua ja muuta enemmän tai vähemmän hämärää toimintaa, joka linkittyy monin tavoin viralliseen talouteen mm. veroparatiisien kautta.

Nyt Napoleoni on tarttunut ns. terrorismin vastaisen sodan maailmantaloudelle aiheuttamiin ongelmiin. Italiaksi aluperin kirjoitettu kirja - La Morsa. Distratti da al Queda, derubati da Wall Street. Come ne usciamo? (Puristusotteessa. Al-Qaidan hämäämiä, Wall Streetin ryöstämiä. Miten tästä selvitään?) on suhteellisen pessimistinen kirja Yhdysvaltojen ja maailmantalouden tilasta ja tulevaisuudesta.

Napoleonin kirjan ydinviestin voisi tiivistää seuraavasti: Terrorismin vastainen sota, siten kuin Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush on sen määritellyt, on poliittisesti ja sotilaallisesti täysin epäonnistunutta – ja mikä pahinta - taloudellisesti tuhoisaa. Itse asiassa USA:n terrorismin vastainen sota toteuttaa länsimaiden hegemoniaa vastustavien ääri-islamilaisten terroristiryhmien tavoitteet ajamalla Yhdysvaltojen talouden ja samalla sen poliittisen ja sotilaallisen vallan konkurssitilaan.

”Kun presidentti Bush aloitti kautensa 2000, hänen hallintonsa peri pienen budjettiylijäämän, mutta hän ei todellakaan siirtänyt sitä seuraajalleen. Presidentti Barack Obama, jonka kausi alkoi pahimman toisen maailmansodan jälkeisen talouskriisin keskellä, joutuu kohtaamaan yli 10 000 miljardin dollarin kansallisen velan – noin 70 % maan bruttokansantuotteesta tai 18 % maailmantaloudesta.

Mihin kaikki se raha meni? Kaksi sotaa, jotka ovat vielä käynnissä, ja hyvin kunnianhimoinen – vaikkakin epäyhtenäinen ja tehoton – turvallisuusjärjestelmä ovat nielleet Amerikan rahavarat ja tehneet USA:sta eniten julkista velkaa omaavan kansankunnan.

Tämä tapahtumankulku olisi ollut mahdotonta kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin Amerikan sotia rahoitettiin verotuloilla, eikä alhaisen korkotason politiikalla. Miten me voimme unohtaa Lyndon Johnsonin historiallisen päätöksen nostaa verotusta rahoittaakseen Vietnamin sodan kohoavia kustannuksia? ”

Taloustieteilijä Napoleoni ei juuri anna arvoa Yhdysvaltain harjoittamalle talouspolitiikalle, ja oman osansa saa myös Fedin eli Yhdysvaltain keskuspankin syvästi kunnioitettu pitkäaikainen johtaja Alan Greenspan, luotto- ja kiinteistökuplan isä.

”Alan Greenspanista, Yhdysvaltain keskuspankin mestarista, tuli uuden lainayhteiskunnan isäntä. Hänen deflaatiopolitiikkaansa tasoitti tietä globaalisaatiolle tai pikemminkin helpotti maailmantalouden länsimaisten finanssien kolonisaatiota. Valtio vetäytyi talouden areenalta ja antoi rahamarkkinoiden tehtäväksi talouden hallitsemisen.

Ei ole mikään ihme, että 1990-luvulla Alan Greenspanista tuli paljon merkittävämpi henkilö kuin presidentti Bill Clinton. Greenspan kontrolloi maailmantalouden toimintaa ja organisoi näennäistä jatkuvaa kasvua. Joka kerta kun taloudellinen kriisi testasi uuden järjestelmän toimivuuden - ruplan romahduksesta Yhdysvaltain minilamaan vuonna 2000 – Greenspan alensi keskuspankin korkoa ja siirsi kriisiä eteenpäin.

Se oli hölmö strategia, koska sen sijaan, että olisi ratkaistu talouden rakenteelliset ongelmat, deflaatio lykkäsi kriisin puhkeamsta ja mahdollisesti lisäsi sen vaikutuksia. Samaan aikaan tavalliset kansalaiset menettivät otteensa poliittiseen kontrolliin, koska he osallistuvat yhä vähemmän valtion asioiden hoitamiseen. Verojen alentamisen politiikka, mikä on ollut leimallista Clintonin ja molempien Bushien hallinnolle, vähensi veronmaksajien kiinnostusta siihen, miten valtion varojen käytettiin.”

Greenspanin johdolla harjoitettu uusliberalistinen talouspolitiikka on osasyy Yhdysvaltain talouden nykytilaan. Sama on näkyvissä myös uusliberalismin eurooppalaisessa ykkösmaassa, Iso-Britannissa, jonka julkinen velka vuonna 2010 oli 80 % bruttokansantuotteesta. Kumpikaan maailmantalouden johtomaa ei täytä EMU-kriteereitä, vaan ne painivat samassa sarjassa Portugalin kanssa.

Mutta miten nimenomaan ns. terrorismin vastainen sota on vaikuttanut Yhdysvaltain ja maailmantalouden romahdukseen? Napoleoni kuvaa kirjassaan yksityiskohtaisesti erilaisten toimenpiteiden ja ilmiöiden vaikutuksia talouden rapautumiskehitykseen.

Ensinnäkin, tuloksettomien ja yhä jatkuvien Irakin ja Afganistanin sotien käyminen pääosin kiinalaisella velkarahalla on köyhdyttänyt USA.n talouden, ja kun siihen lisätään Fedin velkaantumista edistävä delfaaltiopolitikkaa, niin velkaloukussa ovat niin valtio, finanssifirmat kuin kotitaloudetkin. Deflaatiopolitiikan aiheuttaman dollarin heikentymisen myötä Euroopan vienti on vaikeutunut, jolloin taantuma on iskenyt myös vanhalle mantereelle.

Toiseksi, öljyn hinnan jatkuva nousu sotimisen ja maailmanpoliitikan epävarmuuden sekä öljyfutuurikeinottelun vuoksi vaikeuttaa maailmantalouden pyörien pyörimistä monin tavoin, Erityisesti ruuan hinnan kallistuminen rankaisee tavallisia ihmisiä, erityisesti kehitysmaissa. Keinottelijat ovat löytäneet myös ruokamarkkinat, sillä noin 64% viljojen furtuurimarkkinoista oli vuonna 2008 spekulanttien käsissä, kun vuonna 2001 osuus oli vain 10 %.

Kolmanneksi, Bushin junailema terrorismin vastainen lainsäädäntö, Patriot Act, sai monet merkittävät arabisijoittajat siirtämään rahansa Eurooppaan tai islamilaisiin pankkeihin ja veroparatiiseihin, kuten Dubaihin ja Malesiaan. Myös Yhdysvalloissa aiemmin vuosikymmeniä jatkunut laajamittainen rahanpesutoiminta siirtyi Eurooppaan, koska Patriot Actin myötä dollarien liikkeitä seurattiin. Samalla epävirallisen talouden, rahanpesun tuoma taloudellinen hyöty katosi uudelta mantereelta. Sijoittajat siirsivät yhä enemmän varojaan euroihin ja puntiin.

”Patriot Act pakotti myös Kolumbian huumekartellin löytämään uusia tapoja hoitaa bisneksiään. Huumeparonit pelkäsivät dollarin vaihtojen, transaktioiden kansainvälistä valvontaa. Heidän perusongelmansa ei ollut laittomien voittojen kierrättäminen, vaan aivan konkreettinen käteisen siirtäminen maasta toiseen, ja niiden investoiminen USA:n finanssivalvontaviranomaisten ulottumattomiin. 9/11 jälkeen kartelli tiivisti liiketoimintayhteistyötään Calabian maakunnassa, Italiassa toimivan 'Ndrangheta – mafian kanssa.

Sisilialaissyntyinen, puolisotilaallisen kolumbialaisen AUC-järjestön johtaja Salvatore Mancuso toimi välittäjänä näiden kahden organisaation välillä. 'Ndrangheta tarjosi täyden palvelun huumeparoneille: huumeiden salakuljetusta, rahanpesua ja laillisia sijoituksia euroissa.”

Italian talouspoliisin, Guarda di Finanzan tilastojen mukaan rahanpesu lisääntyi 70 % vuodesta 2001 ja vuoteen 2004.

Napoleoni kutsuu Eurooppaa maailman suurimmaksi rahanpesulaksi. Euron käyttöönotto ja puutteelliset rahanpesu- ja talouden valvontasäännökset sekä Englannin viktoriaaninen lainsäädäntö ovat edistäneet harmaata taloutta terveen elinkeinoelämän kustannuksella.

Terrorismilla pelottelu on ollut täysin tarkoituksenhakuista, koska Euroopassa oli vaarallisempaa 1970- ja 1980-luvuilla kuin nyt. Todennäköisyys kuolla terrorismin uhrina on tänä päivänä suurin muslimimaissa, ei Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Napeoleonin mukaan presidentti Bush ei oikeastaan halunnut puuttua al-Qaidan rahoituslähteisiin ja pankkiireihin. Esimerkkinä hän mainitsee bahamalaisen veroparatiisipankin, Bank-al-Taqwan, jonka toiminta oli jo ennen syyskuun 11. päivän terrori-iskua Italian ja Saksan viranomaisten tutkinnassa terrorismiepäilyjen vuoksi. Pankin omistajiin kuuluivat Bin Ladenin klaani ja sen yhteistyökumppaneita, mutta myös muun muassa Kuwaitin kuninkaalliset ja Arabiemiraattin kalifaattiperhe. Tahattoman tai tahallisen tiedon pimittämisen ja sekoilemisen ansiosta pankin pääomistajat pystyivät laittamaan rahoiksi firmansa, vaikka se oli YK:n turvallisuusneuvoston terrorismilistalla ja sen omaisuus oli julistettu jäädytetyksi. Eikä pankin toimintaa ehditty tutkia, ennen kuin se lopetti toimintansa.

Yhdysvaltainen islamilaisessa ulkopolitiikassa näyttää olevan tärkeintä pitää suhteet kunnossa Saudi-Arabiaan, maailman suurimpaan öljyntuottajaan. Siksi ns. terrorismin vastaisen sodan varsinainen sodankäynti kohdistettiin Irakiin ja Afganistaniin, kertoo terrorismiasiantuntija ja ekonomisti Loretta Napeoleoni uusimmassa kirjassaan.

”Kun Berlinin muurin murtumisesta on kulunut 20 vuotta, USA on on häviämässä Afganistanin sodan, sodan joka on samankaltainen Yhdysvalloille kuin se sota, joka myötävaikutti epäsuorasti Neuvostoliiton hajoamiseen. Kun koalition joukot tänä päivänä taistelevat talebaaneja ja al-Qaidaa vastaan, Neuvostoliitto taisteli terroristiryhmäksi nimittämää vapaaehtoisten muslimiarmeijaa vastaan. Neuvostoliiton vastainen pyhä sota, jihad, oli CIA:n ja saudien rahoittama brutaali sota, ja se tuli liian kalliiksi Moskovalle, melkein raunioittaen Neuvostoliiton valtiontalouden.

Tuskainen ja häpeällinen vetäytyminen tapahtui siten, että viimeiset Neuvostojoukot poistuvat Afganistanista helmikuussa 1989, vain muutamaa kuukautta ennen Neuvostojärjestelmän hajoamista. Ilman tuota häviötä, emme ehkä juhlisi tänäpäivänä kylmän sodan loppumisen 20- vuotisjuhlaa tai yhdistynyttä Europpaa. On huomattavaa, että tämä Keski-Aasian maa, Afganistan näytttää taas kerran muokkaavan meidän tulevaisuuttamme.”

Napoleoni pitää USA:ssa ja aikoinaan Suomessa toteutettua pankkikriisin hoitotapaa taloudellisena verenvuodatuksena, joka ei paranna haavaa, vaan tyhjentää julkiset aarrearkut ja panttaa lastemme taloudellisen tulevaisuuden. Veronmaksajien rahojen uittaminen finanssilaitosten taseisiin on järjetöntä, varsinkin kun pankit ja vakuutusyhtiöt - kuten Citigroup, yhdysvaltain suurin vakuutusyhtiö AIG ja brittiläinen HBOS - ovat vuosien ajan toimineet vipurahastoina ja osakemeklareina eivätkä rahanlainaajina tai vakuutusfirmoina.

Kuten Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman, myös Napoleoni ehdottaa ratkaisuksi finanssijärjestelmän radikaalia muutosta ja pankkien kansallistamista...kyllä, kuulitte aivan oikein, väliaikaista pankkien kansallistamista kriisin yli ja finanssisektorin uudistamista kasinopelikerhoista todelliseksi pankki- ja vakuutustoiminnaksi. Yhdysvaltalaisten veronmaksajien rahoja on käytetty jo 3000 miljardia dollaria finanssisektorin pystyssä pitämiseksi. Pankkien kansallistamistoimet ja huonojen, finanssipelejä pelaavien oksien karsiminen on Napoleonin mukaan väistämätöntä - sillä mikään ei riitä tämän finanssikuplan laastaroimisessa.

”Obaman uuden Amerikan retoriikka on riittämätöntä ratkaisemaan näitä ongelmia. Tarvitaan kipeästi radikaalia toimintasuunnitelmaa, sekä ulkopolitiikassa että taloudessa, kahdessa taantuman pääkomponentissa. Miksi rahamarkkinoiden vapauttamista, deregulaatiota ei ole vieläkään laitettu aisoihin? Wall Street on yhtä vapaa ja dereguloitu kuin se oli ennen velkakriisiä.

Meidän rahamme ovat vaarassa. USA:n Kongressi ei ole ehkä valmis niihin kipeästi tarvittaviin uudistuksiin ja se voi olla ongelma Amerikalle ja maailmalle.”

Maarit Nermes

Kommentoi