Diktatuurista tasavaltaan. Meksikon vallankumouksen historiaa.

Vuosi 2010 on suuri vuosi Meksikossa. Ensinnäkin 200 vuotta tulee täyteen maan itsenäistymisestä ja toiseksi 100 vuotta on kulunut Meksikon vallankumouksen puhkeamisesta.

Tämä oli Latinalaisen Amerikan ensimmäinen vallankumous ja se edelsi Venäjän vallankumousta. Niinpä uusintapainoksia on otettu Meksikon vallankumouksen historiasta kirjoitetuista teoksista ja eräs näistä on Jesús Silva Herzogin 50-vuotta sitten julkaisema Meksikon vallankumouksen lyhyt historia.

Jesús Silva Herzog oli merkittävä toimija ja vaikuttaja viime vuosisadan Meksikossa. Hän harjoitti talousopintoja New Yorkissa 1912-1914, mutta palasi lehtimieheksi Meksikoon 1914 ja kuului vallankumouskenraali Eulalio Gutiérrezin lähipiiriin vallankumouksen jälkiselvittelyissä 1914-1917. Hän oli siten vallankumouksen silminnäkijä.

Vuoden 1917 jälkeen Herzog perusti muutamia kulttuurilehtiä ja toimi korkeakouluopettajana. Hän toimi Meksikon suurimman ja tunnetuimman yliopiston UNAM:n hallituksessa 1945-1962. Hän oli luomassa taloustutkimusta Meksikossa perustamalla ensimmäiseen meksikolaisen taloustutkimuslaitoksen ja taloustieteellisen aikakauskirjan sekä oli perustumassa tunnettua Fondo de Cultura Económica-kirjankustantamoa.

Hän oli myös merkittävä politiikan vaikuttaja. Hänen johtamansa asiantuntijaryhmä vaikutti suuresti Meksikon öljyvarojen kansallistamiseen 1938. Häntä pidetään Meksikon Suuren Talouspulan aikana omaksuman tuonninkorvauspolitiikan eräänä keskeisenä ideoijana. Hän toimi mm. Meksikon Moskovan suurlähettiläänä.

Lisäksi hän kirjoitti 13 kirjaa, jotka käsittelivät aatehistoriaa ja Meksikon keskeisiä kehityskysymyksiä kuten vallankumousta, talouskehitystä, öljyntuotantoa ja maatalousreformia. Herzog kuoli 1985 93-vuotiaana ja sokeutuneena, sillä hänellä oli huono näkö jo lapsuudesta lähtien. Hänen onnensa oli, ettei hän joutunut näkemään uusliberalismin voittokulkua.

Jesús Silva Herzogin lyhyt vallankumouksen historia käsittää 300 sivua ja se päättyy vuoteen 1917, jolloin Meksiko sai uuden radikaalin perustuslain ja vallankumousjohtaja Carranzasta tuli maan presidentti. Tällöin monilla tahoilla vallitsi käsitys, että vallankumous oli voittanut.

Herzogin teoksessa on runsaasti tapahtumahistoriaa ja silminnäkijän havaintoja, mutta siihen sisältyy myös rakenteellisia pohdintoja. Herzog korosti aina, että hän on vasemmistolainen. Niinpä kirjassa esiintyy marxilaisia tulkintoja kuten materialistinen historiankäsitys:

"Tällaisten pohdintojen johdosta Mariano Oteroa voi pitää materialistisen tai taloudellisen historiantulkinnan edeltäjänä Meksikossa"

Toisaalla on esillä luokkataistelu:

"On syytä korostaa että yhteiskuntaluokkien välisellä taistelulla on pitkä historia Meksikossa. Voidaan todeta, että perustuslaillisen vallankumouksen alkuvaiheessa, jättämällä pois poisvetäytyvät ja puolueettomat kansalaiset, Meksikon yhteiskunta jakautui kahteen selkeään leiriin. Kenraali Huertan hallinnon tukijoiden joukkoon kuului pankkiireja, suurteollisuuden ja suurkaupan edustajia, federaalinen armeija sekä korkea katolinen papisto. Tähän joukkoon on lisättävä suurmaanomistajat, joiden joukosta organisoitiin valkokaarteja puolustamaan heidän tiluksiaan sekä taistelemaan vallankumouksellisia ryhmittymiä vastaan. Sen sijaan tasavaltaisen Carranzan ja häntä tukevien kenraalien taustalla oli kaivostyöläisiä, työpajojen ja tehtaiden työläisiä sekä talonpoikia. Myös muutamia kymmeniä erilaisista taustoista tulleita intellektuelleja tuki vallankumouksellisia tavoitteita."

Toisaalta Herzog ei ole dogmaatikko, vaan hän korostaa myös uskonnon ja kansallisuusaatteen merkitystä ja pitää poliittista taistelua ja johtajien ominaisuuksia merkittävinä.

Taustaa

Kun Herzog pohtii alussa vallankumouksen taustatekijöitä, hän painottaa maanomistuksen historiaa ja kaupungin ja maaseudun välistä suhdetta. Hän tarkastelee myös luonnonmaantieteellisiä tekijöitä ja viittaa tautien kuten keltakuumeen ja malarian aiheuttamista ongelmiin tropiikissa sekä vesihuollon laiminlyöntien aiheuttamiin lavantautiin ja koleraan.

Liberaalien voimien pääsy valtaan 1850-luvun puolivälissä loi uuden perustuslain ja katolisen kirkon maanomistukset otettiin valtion haltuun. Tämä synnytti sisällissodan, johon myös ulkovallat puuttuivat. Konservatiivinen kenraali Porfirio Díaz kaappasi viimein vallan itselleen ja hänen yksinvaltansa säilyi 1860-luvulta 1900-luvun puolelle asti:

"Edeltävät rivit osoittavat, kuinka suurmaanomistuksella on ollut kielteinen rooli maamme historiassa: ´hacendado´ muodosti yhdessä sotilaan ja katolisen papin kanssa saatanallisen kolmiyhteyden, joka on ollut oleellinen tekijä Meksikon kansan vaikeuksien taustalla. Aivan viime aikoihin asti kolmella sanalla on ollut traaginen kaiku Meksikon historiassa: hacienda, sacristie, caserne."

Mutta keskiluokka alkoi nousta vähitellen 1800-luvun lopulla ja ammattiyhdistysliike syntyi rautateillä ja kaivoksilla. Se vaati rajoituksia ulkomaiseen omistukseen. Liberaalinen ja demokraattinen puolue järjestäytyivät 1900-luvun alussa ja ne vaativat mm. poliittisia vapauksia, suoraa kansanvaalia, oikeuslaitoksen itsenäisyyttä ja koulutukseen panostamista. Kun v. 1910 järjestettiin presidentinvaalit ja yli 80-vuotias Porfirio Díaz asettui edelleen ehdolle, syntyi hänen uudelleen valintaansa vastustava liike. Demokraattien ehdokkaaksi nousi Francisco Madero.

Herzog kommentoi Maderon vaalikampanjaa:

"Nämä lauseet kuvaavat hyvin tulevan caudillon hyväuskoisuutta ja puutteellisia tietoja Meksikon historiasta. Madero erehtyi väittäessään, että konservatiivinen puolue oli täysin voitettu, kun liberaaliset joukot valtasivat Ciudad Mexicon 1867 ja keisari Maximilian teloitettiin. Mutta konservatiiviset ja taantumukselliset voimat ovat edelleen sotajalalla Meksikossa v. 1960."

Vallankumous ja Francisco Madero valtaan 1911

Presidentinvaalien tulos oli se, että Porfirio Díaz valittiin edelleen presidentiksi. Demokraatit kritisoivat vaaleja väärennetyiksi ja Madero vaati aseelliseen taisteluun ryhtymistä laittoman presidentinvallan kaatamiseksi. Hän vaati myös laittomien maanhankintojen palauttamista alkuperäisille omistajille:

"Nämä lauseet selittävät hyvin sen, miksi Emiliano Zapata ja hänen liittolaisensa tarttuivat aseisiin vallankumouksen puolesta. Itse asiassa heitä ei kiinnostanut sellainen sanamagia kuten ´uusi vaalijärjestelmä´ tai ´presidentin uudelleenvalinnan vastustaminen´, kuten kaupunkilaisintellektuellien laatimissa manifesteissa luki, vaan koska he uskoivat lupauksiin maatalousuudistuksesta. Morelosin osavaltion viranomaiset ja suurmaanomistajat olivat ryöstäneet heidän maansa ja he ajattelivat, että nyt oli koittanut oikeuden hetki. Monet muut ryhmät eri puolilla Meksikoa ajattelivat samoin ja tarttuivat aseisiin vallankumouksen puolesta."

Aseellisen vastarinnan laajennuttua eri puolille maata Porfirio Díaz joutui luopumaan vallasta 1911 ja uuden perustuslaillisen edistyspuolueen johtaja Madero nousi uudeksi presidentiksi. Hän joutui kuitenkin tekemään kompromisseja vanhan hallinnon kanssa.
Herzog kritisoi Maderoa voimakkaasti. Tämä oli hyväntahtoinen idealisti ja optimisti. Hän kannatti perinteistä talousliberalismia, eikä ymmärtänyt Meksikon todellisia ongelmia:

"Sen sijaan vakavampi ongelma oli se, että Madero uskoi jatkuvasti Meksikon ongelmien olevan pohjimmiltaan poliittisia ja ne voitiin ratkaista kertaheitolla. Hän uskoi jatkuvasti sanamagiaan kuten tehokkaisiin vaaleihin ja poliittisiin vapauksiin. Näillä oli kuitenkin vain vähän tarjottavaa kaupunkien ja maaseudun proletariaatille."

Madero joutui kahden tulen väliin. Toisaalta radikaalit vallankumoukselliset kuten Emiliano Zapata jatkoivat aseellista taistelua ja toisaalta konservatiiviset vastavallankumoukselliset kenraalit organisoivat sotilaskapinoita.

Kenraali Victoriano Huertan vallankaappaus 1913

Konservatiivinen kenraali Victoriano Huerta käytti sotilaskapinaa hyväkseen ja kaappasi vallan itselleen helmikuussa 1913. Vastavallankumoukselliset voimat pyrkivät palauttamaan asiantilan ennalleen maassa.

USA:n suurlähettiläs Henry Lane Wilson toimi aktiivisesti Maderon kaatamiseksi ja pyrki vaikuttamaan uuden hallituksen muodostamiseen. Hän ilmeisesti pelkäsi mm. vallankumouksen vaikutuksia pohjoisamerikkalaisten yritysten suuriin taloudellisiin intresseihin Meksikossa. Tämä herätti rajua keskustelua, jossa viitattiin Monroen oppiin ja US Armyn laajojen meksikolaisalueiden valtaukseen 1840-luvulla. Ja jälleen yhdysvaltalaiset joukot tunkeutuivat Pohjois-Meksikoon vedoten maan sekasortoon.

"Muutamat pohjoisamerikkalaiset sanomalehdet osoittivat puolueettomuutta kuten New York World-lehti. Ne kritisoivat voimakkaasti suurlähettiläs Henry Lane Wilsonin toimia ja tämä kutsuttiinkin pian takaisin kotimaahansa, mutta tämän diplomaatin väliintulon aiheuttamia kärsimyksiä Meksikossa oli vaikea korjata. Kenraali Huerta uskoi, että on mahdollista palauttaa rauha maahan väkivalloin. Hän uskoi voivansa hallita perinteisin keinoin ja pysäyttää kansan nousu puolustamaan oikeuksiaan. Hänen sokeutensa johdosta neljä apokalypsian ratsumiestä laukkasi pian ympäri maata levittäen sotaa, ruttoa, nälkää ja kuolemaa."

Vallankumoukselliset joukot ryhtyivät taisteluun Huertan hallintoa ja häntä tukevaa federaalista armeijaa vastaan eri puolilla maata, ja raskaita tappioita kärsinyt Huerta jouti luopumaan vallasta kesäkuussa 1914.

Venustiano Carranza presidentiksi ja uusi perustuslaki 1917

Huertan tappion jälkeen vallankumouskenraalien välille syntyi ristiriitoja. Etelän talonpoikaississien johtaja Emiliano Zapata edusti vasemmistolaista siipeä, joka halusi radikaaleja yhteiskunnallisia uudistuksia. Sen sijaan pohjoisen vallankumousarmeijan komentaja Francisco Villa edusti oikeistolaista siipeä. Herzogin mukaan Villasta tuli maailmalla tunnetuin vallankumousjohtaja, koska Yhdysvaltojen lehdistö loi hänestä myyttisen kuvan. Hän ei selvästikään pitänyt Villasta, sillä hän kuvaa tätä primitiiviseksi luonnonvoimaksi.

Vallankumouksen organisaattorista Venustiano Carranzasta, joka edusti perustuslaillista keskustaa, tuli vähitellen vallankumouksellisten johtaja. Hänen voitti Villan, joka myös tavoitteli johtajuutta, useissa taisteluissa 1915. Yhdysvaltojen uusi idealistinen presidentti Woodrow Wilson tunnusti perustuslaillisten vallan Meksikossa.

Carranza piti marraskuun lopulla 1915 puheen Matamorosissa, jossa hän viitoitti suuntaa:

"Carranza aloitti Matamorosin puheensa piirtämällä kuvan Meksikon historiasta korostamalla erityisesti porfirismin kautta. Tämä hallinto antoi itsestään edistyksellisen kuvan, mutta kansakunta ei juuri edistynyt sen hallinnon aikana. Tämän jälkeen perustuslaillinen caudillo totesi, ettei vallankumouksessa ollut kyse pelkästä sanamagiasta. Vallankumouksen ei tullut ajaa vain poliittisia tavoitteita, vaan sillä oli laajemmat päämäärät. Vallankumousliikkeen ei tullut rajoittua vain jakamaan maata ja perustamaan useita kouluja, totesi don Venustiano, vaan se pyrkii tekemään Meksikosta kaikkien samoista ongelmista kärsivien kansankuntien sielun. Omien sanojensa ja innostuksensa eteenpäin viemänä se tuntee itsensä profeetan kaltaiseksi ja julistaa, että muiden latinalaisamerikkalaisten maiden tulisi seurata Meksikon osoittamaa suuntaa.

Meksikon vallankumouksen tapahtumien pohdinta johtaa myös kansainvälisyyteen, sillä onhan julistettu, ettei oikeudenmukaisuus vallitse maan päällä ennen kuin jokainen kansalainen tuntee olevansa kotona, missä tahansa maapallolla hän asuukaan."

Perustuslailliset laativat Meksikolle uuden radikaalin perustuslain loppuvuodesta 1916 ja alkuvuodesta 1917 ja se oli kansainvälisesti uutta luova. Herzog korostaa sen luonnonvaroja koskevaa pykälää. Sen mukaan maaperä ja vesivarat olivat periaatteessa kansakunnan omaisuutta. Kansakunnalla oli oikeus rajoittaa yksityistä omistusta julkisen intressin perusteella. Yksityisomaisuutta voitiin ottaa julkiseen haltuun julkisen hyödyn perusteella. Maan kuoren sisältämät luonnonvarat kuten malmit ja mineraalit olivat myös periaatteessa kansakunnan omaisuutta. Latifundiat tuli hajottaa pienmaaomistuksen edistämiseksi.
Meksikolla oli näin uusi perustuslaki ja Carranza valittiin presidentiksi keväällä 1917. Tilanne vaikutti suotuisalta.

Historian jatkosta

Meksikon 1920-lukua voidaan kuitenkin pitää synkkänä. Vallankumousjohtajien keskinäinen taistelu jatkui ja kaikki keskeiset johtajat Carranza, Villa ja Zapata saivat surmansa. Talonpoikien keskuudesta nousi kristinuskoa puolustava aseellinen Cristeras-kapina.

Uusi vallankumouspuolue PRI sai vihdoin vallan käsiinsä ja pyrki maan vakauttamiseen. Presidentti Lázaro Cárdenasin hallinnon aikana 1930-luvulla toteutettiin vallankumouksen keskeisiä tavoitteita kuten maanomistuksen reformi ja öljyvarojen kansallistaminen. Tämä oli ensimmäinen öljyvarojen kansallistaminen ns. Etelän öljyntuottajamaissa. Herzogin mukaan vallankumous jatkui 1930-luvun lopulle asti, mutta sen jälkeen Meksiko konservoitui. Hän kirjoitti teoksensa lopussa v. 1960:

"Nälkä on edelleen tosiasia, sillä 60 % Meksikon asukkaista kärsii riittämättömästä ravinnosta. Maapula on edelleen tosiasia, koska tuhannet talonpojat ovat edelleen maattomia. Oikeudenmukaisuuden vaatimus on hyvin jatkuvasti oikeutettu maassa, jossa etuoikeutettu eliitti ja puoli-eliitti kahmivat valtaosan kansantuotteesta haltuunsa. Monet kansalaiset janoavat edelleen vapautta, sillä heillä ei ole riittävää aineellista elintasoa, mikä on kunniallisen aseman edellytys nyky-yhteiskunnassa."

Lähetä: