Toimittajiin kohdistuva väkivalta Meksikossa

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut perulainen kirjailija Mario Vargas Llosa on sanonut, että Meksiko on täydellinen diktatuuri. Mitä hispaanisen maailman yksi tärkeimmistä intellektuelleista näillä sanoillaan tarkoittaa? Sitä, että Meksiko näyttää demokratialta, mutta toimii kulissien takana kuin diktatuuri.

Poliittinen väkivalta on lisääntynyt Meksikossa. Meksikon väkivallan kasvulla tarkoitetaan useimmiten huumekartellien aiheuttamaa pelkoa, sieppauksia, kidutusta ja siviilien hävittämistä.

Viranomaisten mukaan maan huumesodassa kuoli viime vuonna runsaat 15 000 ihmistä. Vuosi oli presidentti Felipe Calderonin julistaman huumekartellien vastaisen sodan väkivaltaisin.

Noin puolet viime vuoden uhreista surmattiin Meksikon kolmessa pohjoisessa osavaltiossa Chihuahuassa, Tamaulipasissa ja Sinaloassa. Kuolonuhrien määrän kasvu rauhoittui vuoden loppua kohti.

Meksikon huumesodassa on viranomaislähteiden mukaan saanut surmansa kaikkiaan noin 38 000 ihmistä.

Väkivalta ei nyt kohdistu vasemmistopuolueisiin ja ammattiyhdistysliikkeen jäseniin, kuten kylmän sodan oikeistodiktatuurien aikaan kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt uhrien profiili on erilainen. Väkivalta kohdistuu nyt valikoituihin ryhmiin, kuten toimittajiin.

Meksiko on tällä hetkellä toimittajille maailman kolmanneksi vaarallisin maa. Mexico Cityssä asuva journalisti Jacinto Rodriguez on tavannut useita toimittajia, joita aseelliset ryhmät ovat siepanneet. Rodriguez on viime vuodet omistanut tutkimuksilleen toimittajiin kohdistuvasta väkivallasta. Tapaan hänet muutaman sadan kilometrin päässä Meksikosta Texasin pääkaupungissa Austinissa Yhdysvalloissa. Juuri ennen tapaamistamme ihmisoikeusjärjestöt ovat todenneet, että toimittajien vaino on mennyt niin pitkälle, että Meksikossa ei enää ole lehdistönvapautta. Onko asia näin, Jacinto Rodriguez?

"Tämä tieto on tullut ihmisoikeusjärjestöiltä, joihin kuuluu mm. Lontoossa päämajaansa pitävä Artikkeli 19 -niminen järjestö. Minusta tämä on mitä pehmein ja kohteliain tapa kertoa, mitä Meksikossa tapahtuu. Olisi rehellisempää sanoa, että toimittajat kokevat Meksikossa suoraa uhkaa, ja heistä on tullut väkivallan uusi kohderyhmä. Aiemmin journalistit joutuivat väkivallan uhreiksi sivullisina selkkausten ja sotien aikana. Nyt heistä on tullut väkivallan kohde.

Olen tavannut useita siepattuja ja kidutettuja toimittajia. Meksikossa sieppauksista käytetään termiä levantón. Kyse ei ole joissakin Etelä-Amerikan maissa niin kutsutuista express-sieppauksista, joiden tavoitteena on vaatia lunnaita siepatun omaisilta, vaan tällä hetkellä sieppauksilla ja sen seurauksena ihmisen katoamisella tarkoitetaan Meksikossa siviilihenkilön sieppausta kotoa, kadulta tai työpaikalta ilman näkyvää ja ilmoitettua syytä. Usein siepattu ei tiedä, miksi hänet siepataan.

Joskus siepattu henkilö surmataan ja ruumis hävitetään. Toisinaan hänet päästetään pahoinpitelyn ja kidutuksen jälkeen vapaaksi. Ilmiö on vakava ja se on yllättänyt meksikolaiset toimittajat. Emme ole osanneet varautua siihen."

Suomessa mielivaltaisista katoamisista on alettu käyttää ilmaisua "tahdonvastainen katoaminen".

YK on todennut, että Meksikossa tahdonvastaisten katoamisten ja sieppausten uhriluvut alkoivat jyrkästi kasvaa kolme vuotta sitten vuonna 2008. Tuomioistuimet ovat olleet hampaattomia ongelman edessä. Oikeuslaitoksella ei ole keinoja tarttua siihen, koska poliisit ja kartellit ovat solmineet hämäriä näkymättömiä verkostoja. Kaikkein vaarallisin aihe toimittajalle on tutkia kartellien ja valtion ja kuntien viranomaisten välisiä sidoksia.

Meksikon hallituksella ei ole mitään selkeää politiikkaa, joilla kitkeä tätä pelottavaa ihmisoikeusongelmaa. Hallituksella ei ole tilastoja kadonneista eikä laskutapaa, jolla kartoittaa kaikkien siepattujen ja kadonneiden siviilien määrää. Toimittajien ammattijärjestöt arvioivat, että Meksikossa menehtyy nyt vuosittain parikymmentä toimittajaa ammattinsa vuoksi. Siepattuja ja kidutettuja on kymmeniä. Pelottelua ja uhkaa kokevia toimittajia on useita satoja. Kaikkiaan Meksikossa on huumeiden vastaisessa sodassa kuollut viime vuosien aikana enemmän siviilejä kuin esimerkiksi poliittisisa vainoissa Argentiinan ja Chilen diktatuurien kaudella kylmän sodan aikaan.

"Toimittaja, joka muutama vuosi sitten melko vapaasti tehdä juttua poliisien väärinkäytöksista, on nykyään pakotettu muuttamaan toimitatapaansa. Todellisuus pakottaa toimittajat muuttamaan sitä, mitä kutsumme journalismiksi. Tarkoitan asioihin perehtyvää, useitä näkökulmia valottavaa analyyttisen tiedon muodostamista, jonka välitys johtaa lukijan muodostamaan itse oman mielipiteensä.

Nyt monipuolisen tiedon saanti yhteiskunnasta on heikentynyt, tieto kaventunut. Tämä ei hämärrä vain toimittajien omia oikeuksia, vaan rajoittaa kaikkein kansalaisten oikeutta tietoon. Oikeus tietoon on sivistyksellinen ihmisoikeus. Demokratian tilan on taattava, että tämä oikeus toteutuu.

Sen sijaan maassani useilla alueilla, etenkin pohjoisissa ja eteläisissä osavaltioissa journalistin ammatti ei ole enää kovin mukava ammatti. Juttujen kirjoittaminen ja aiheiden työstäminen eivät tuota samaa iloa ja tyydytystä, kuten niin pitkään on ollut. Joskus töihin meno tarkoittaa – etenkin tietyillä alueilla - , että toimittaja ei voi olla varma, palaako hän kotiin. Työn tulos on muuttunut. Väkivalta vaikuttaa journalismin sisältöihin. Väkivalta tekee tiedonvälityksestä pinnallista, jopa typerää.

Toimittajan pitää liian usein valita itsensä, oman turvallisuutensa ja ammatillisen kunnianhimon välillä. Valinta on vaikea. Moni toimittaja vaihtaa ammattia, koska pelkää.

Kerron esimerkin: EL Sur- lehden toimitukseen Guerreron osavaltiossa hyökättiin viime joulukuussa. Hyökkäyksen takia päätoimittajat eivät enää tule töihin, vaan ohjaavat työtä kotoa tai muualta. He pelkäävät.

Pelko siis todella muuttaa toimittajien välisiä suhteita, mm. esimiesten ja alaisten välisiä suhteita – ja päivittäistä tapaa tehdä journalismia ja toimia tiiminä."

Entä soluttautuvatko kartellit ja yhteiskunnassa toimiva väkivaltakoneisto toimituksiin?

"Joitakin vuosia sitten soluttautuminen alkoi olla suuri ongelma. Aluksi toimituksissa ja toimittajien kesken liikkui huhuja soluttautujista. Muistan miten Sinaloan osavaltiossa huhuttiin olevan paljon soluttautujia, jotka tulivat toimituksiin esittäytyen toimittajina. Asiasta puhuttiin, kun istuttiin kahvilla luottokollegojen kanssa. Tällä hetkellä kyse ei ole huhupuheista - eikä soluttautujista enää jutustella vapaasti ruokapöydässä, vaan nyt soluttautuminen on fakta. Se on hyvin vakava ongelma!

Miten toimittaja voi tehdä rauhassa työtään, jos hänen pitää koko ajan pelätä, että hänen työtään seurataan ja että seuranta voi vähitellen muodostua hänelle uhaksi?"

Meksikolaisen toimittajan ja tutkijan Jacinto Rodriguezin mukaan toimittajat tietävät, että liittovaltion, osavaltioiden ja kuntien virkamiesten sekä poliisivoimien ja huumekartellien välillä on sopimuksia. Kartellit eivät olisi voimistuneet, jos niitä ei olisi sallittu. Meksikon hallitukset ovat vuosikymmeniä katsoneet huumakertelleja läpi sormien. Sidos kartellien ja virkamiesten välillä on olemassa, mutta toimittajat eivät ole kyenneet tarkkaan osoittamaan, kuinka se toimii. Aihe on liian vaarallinen.

Kaikki Meksikossa myöntävät, että tahdonvastainen katoaminen on ongelma. Tulkinta ongelman luonteesta ja syistä riippuu siitä, kuka puhuu. Maan senaatissa ja hallituksessa on erilaisia tulkintoja siitä, ketkä sieppaavat ja miksi. Meksikon korkeimmalla oikeudellakaan ei ole yhteistä näkemystä asiasta.

Vielä yhdeksänkymmentäluvulla, presidentti Carlos Salinas de Gortarin aikana kartellit eivät olleet suuri uhka hallitukselle, sillä ne eivät haastaneet hallituksen arvovaltaa. Nyt ne ovat alkaneet vetää showta. Siviilit jäävät kartellien ja huumepoliisien välisen konfliktin väliin. Siviilien ja toimittajien sieppauksia eivät tee vain kartellien palkkamurhaajat vaan poliisit, jotka itse saavat kartelleilta rahaa. Siksi he pyrkivät vaientamaan toimittajien suun.

"Toimittaja ei ole enää tarkkailija ja viestinviejä, vaan kohde. Huumekartellien toiminta on noussut uudelle tasolle, kun ne ovat tehneet toimittajista väkivallan kohteen."

Jacinto Rodrigues uskoo, että kansalaisyhteiskunnan painostus ja kansainvälinen painostus Meksikon hallitusta kohtaan voisivat hillitä katoamisia. Hallituksen ja presidentin pitäisi ensin tunnustaa, että maassa on tällä hetkellä ongelma, joka johtaa siviilihenkilöiden tahdonvastaisiin katoamisiin.

Puhuessaan Meksikosta täydellisenä diktatuurina perulainen kirjailija Mario Vargas Llosa tarkoitti, että meksikolaiseen yhteiskuntaan on vuosikymmenien aikana rakentunut näkymätön tyrannia, joka on kansainvälisen yhteisön edessä onnistunut ottamaan kasvoilleen demokratian naamion.

Auli Leskinen

Kommentoi