Naiset jotka vihaavat miehiä

Sevillalaisen kirurgin miesasiapuheenvuoro arvostelee kovin sanoin kotimaansa feministiliikettä. Diego de los Santos näkee feminismin muuttuneen omia etuja ajavaksi valtarakenteeksi. Viitaten Espanjan perinteiseen mieskulttuuriin De los Santos kutsuu radikaalifeminismiä "uusmacholaisuudeksi", joka ei aja todellista sukupuolten tasa-arvoa.

Tuore kirja on ennen muuta kriittinen kannanotto Espanjassa säädettyyn erillislakiin, joka määrää parisuhdeväkivallasta miehille tuntuvasti kovempia rangaistuksia kuin naisille.
Kirjan esittelee Jyrki Palo:

'Espanja muistetaan vanhana mieskulttuurin machomaana, mutta tämän päivän modernissa Espanjassa miehiä syrjitään.' Näin sanoo sevillalainen kirurgi ja aluepoliitikko Diego de los Santos, tuoreessa miesasiakirjassaan 'Las mujeres que no amaban a los hombres' - suomeksi nimi on tässä tapauksessa käännettävä: Naiset, jotka vihaavat miehiä.

Ja ainakin sikäli Espanjassa miehiä todella syrjitään, että maassa on nykyisin kohuttu laki, jota voivat rikkoa vain miehet. Tämä viitisen vuotta voimassa ollut laki sukupuolten välistä väkivaltaa vastaan on kuin kouluesimerkki ns. positiivisesta syrjinnästä - lain perustavoite on kitkeä maasta nimenomaan miesten harjoittama väkivalta parisuhteissa.

Näin siitä huolimatta, että vanhan machomaan miehet eivät tilastojen mukaan edes ole erityisen väkivaltaisia naisiaan kohtaan. Väkilukuun suhteutettuna on esimerkiksi Suomessa tuntuvasti enemmän parisuhdeväkivaltaa kuin Espanjassa.

Vain miesten tekoja kriminalisoiva laki herättää Espanjassa paljon arvostelua - ja aktivoi miesasiakeskustelua. Tähän keskusteluun liittyy Diego de los Santosin kirja. Sen nimi - Naiset, jotka vihaavat miehiä - mukailee käänteisesti Stieg Larssonin menestystrilogian ykkösosan nimeä Miehet, jotka vihaavat naisia.

De los Santosin kirjan kansi on kuin käänteinen versio Larssonin bestsellerin espanjalaisversion kannesta: De los Santosin kirjan kannessa on tuoliin köytettynä hintelä mies, silmät sidottuna, avuttomana, hän ilmeisesti odottaa tuomiotaan.

Kirjan alaotsikko on Feministihallinto Espanjassa. De los Santos syyttää radikaalifeministien vahvaa poliittista vaikutusvaltaa siitä, että maassa nyt on miehiä syrjivä laki, laki, jota hän vertaa inkvisitioon ja diktatuureeihin.

Tämän sukupuolten välistä väkivaltaa kitkevän lain nojalla mies voidaan tuomita vankeuteen jo uhkailusta tai pakottamisesta - ja siis vain mies, sillä naisia koskee tavallinen lainsäädäntö, jonka rangaistukset ovat selvästi lievemmät, vaikka teko olisi sama.

Yli 53 000 miestä sai vankilatuomion syrjivän lain kolmen ensimmäisen voimassaolovuoden aikana, sanoo virallinen tilasto. Espanjan vankiloissa jo joka kymmenes vanki istuu nyt tuomiota sukupuolten välisestä väkivallasta.

'Ja kuitenkin tätä väkivaltaa pitää pahana yhteiskunnan ongelmana vain alle kolme prosenttia espanjalaisista', De los Santos huomauttaa.

De los Santosin mielestä lain taustalla on siis radikaalin feminismin vaikutusvalta poliittisissa puolueissa. Hän katsoo, että radikaalifeminismi ei pyri sukupuolten tasa-arvoon,vaan on seksistinen, syrjivä ideologia.

"Syrjivät ideologiat, kuten rasismi, määrittävät jäykän rajan kahden ihmisryhmän välille - käyttäen harvoja kriteereitä, tai vain yhtä ainoaa, esimerkiksi ihonväriä. Toinen ryhmä yhtenäistetään, ja kaikilta sen jäseniltä kielletään samanarvoisen ihmisen asema. Nämä 'toiset' ovat huonompia kuin me. He ovat vähempiarvoisia ihmisiä, mikä tekee syrjinnästä 'moraalisesti' oikeutettua.
Radikaalifeminismille mies on huonompi kuin nainen, ja huonompia ovat lähtökohtaisesti kaikki miehet.

(...)
"Feminismi on, vanhan macho-ajattelun tapaan, seksistinen ideologia. Jo tästä syystä se sotii yhtäläisten perusoikeuksien käsitettä vastaan. Mutta se menee pelkkää sukupuolten erottelua pitemmälle, kun se toimii miessukupuolta syrjivästi. Tämä tekee radikaalifeminismistä syrjivän ideologian.

(...)
"Syrjivät ideologiat kohdistavat kaikki ongelmat suhteisiin 'toisen' ryhmän kanssa. Ne syyttävät viime kädessä 'toista', ei vain kaikesta pahasta, joka meille tapahtuu tai voi tapahtua, vaan myös siitä, ettei meillä ole niin hyvin kuin pitäisi olla. Etsitään syyllinen, ja vaaditaan parannuksia syyllisen kustannuksella.

Mutta historia osoittaa, että pelkkä 'toisen' syrjiminen ei riitä, vaan syrjivät ideologiat johtavat aina, väistämättä, myös vainoamiseen.
Monia näitä piirteitä kuuluu radikaalifeminismin ideologiaan. Mutta feministi-ideologiaan liittyy myös erityispiirteitä, jotka tekevät siitä ainutlaatuisen.

Ensinnäkin, feministi-ideologia jakaa koko ihmiskunnan jyrkästi vain kahteen 'ryhmään' - naisiin ja miehiin. Toiseksi, feministi-ideologia luo uusia sukupuoleen liittyviä ennakkoluuloja, luokittelee ihmiskunnan moraalisesti sukupuolen perusteella, toinen on paha ja toinen hyvä, mikä taas oikeuttaa syrjinnän tämän yhden ainoan erityispiirteen pohjalta. Kolmas erityispiirre on, että feminismi on valmis syrjimään hyvin läheistä kanssaihmistä. Syrjitty ei ole musta tai juutalainen, vaan se mies, jonka kanssa asutaan yhdessä joka päivä, yleensä tiiviissä lähisuhteessa."

Diego de los Santos katsoo, että espanjalaista feminismiä hallitseva radikaalifeminismi käytännössä ylläpitää yhteiskunnan vanhaa macho-ajattelua. Se ammentaa siitä oman oikeutuksensa - ja perustelunsa.

Feminismistä on tullut eräänlaista naisten uusmacholaisuutta, joka rakentuu vanhojen ajatusmallien varaan, De los Santos analysoi.
Hyvin kiinnostavalla tavalla hän arvostelee perinteistä mieskuvaa, jonka mukaan 'mies ei itke' - eli ei juuri osaansa valita.

"Feminismi on syntynyt machoyhteiskunnassa. - Yhteiskunnassa, joka salli naiselle valituksen, ja etunsa ajamisen samoin tavoin kuin lapselle. Feminismi on naisen arkaaisen valituksen ilmentymä orastavassa demokratiassa, joka yhä on macholainen - jossa yhä toimivat vanhat roolit. Miehelle sitä vastoin, macho-ajattelu ei salli pienintäkään valittamista.

Vanha klishee 'miehet eivät itke' on vahingollinen macho-ajattelun ennakkoluulo, joka tällä vuosisadalla on edelleen voimissaan, vaikka sen juuret ulottuvat esidemokraattisen yhteiskunnan pimeyteen. Sen vuoksi miehet ovat hyväksyneet vaieten ne loukkaukset ja vääryydet, joita heidän osakseen on tuonut ensin machokulttuuri, ja sitten feminismi.

Feminismi ei tavoittele tasa-arvoa, koska sen tarkoitus ei ole poistaa yhteiskunnan macho-ajatteluun nojaavia suhteita.
Feminismi tavoittelee vain machokulttuurin osittaista konkurssia, joka yhtaikaa sekä katkaisee perinteen että jatkaa sitä. Feminismi haluaa säilyttää machokulttuurin naisille tuomat edut, ja poistaa haitat. Miehille tämä merkitsee juuri päinvastaista. Feminismi pyrkii säilyttämään naisten oikeuden heidän sukupuolensa ylisuojeluun. Se on machoyhteiskunnan periaate, joka meidän päiviimme asti tuo naisille monenlaista positiivista syrjintää kaikilla julkisen ja yksityiselämän alueilla, mistä taas seuraa miehelle negatiivista syrjintää, vain siksi että hän on mies. Siten tämä feminismi on uusi machokulttuurin ilmentymä, uusmacholaisuutta, tai postmodernia macho-ajattelua, puhtaasti syrjivää.

Se, että pojat eivät itke, että miehen valitusta ei edes kuulu, se on machokulttuurin antama tärkeä valttikortti radikaalifeminismille, joka pyrkii viemään oikeudet yhteiskunnan toiselta puolikkaalta."

Vanha mieskulttuurin kuva heikosta naisesta on siis feminismille käyttökelpoinen keppihevonen, katsoo Diego de los Santos. Hän arvostelee, että Espanjaan pari vuotta sitten perustettu tasa-arvoministeriö on sekin feministien hallitsema - eikä edistä todellista tasa-arvoa, vaan mm. viljelee machokulttuuria uudistavia iskulauseita.

"Radikaalifeminismi yrittää aina vahvistaa tiedostamattoman miesväestön seksististä macho-ajattelua, sitä, joka tarjoaa feminismille alibin, ja joka sanoo, että 'pojat eivät itke'.
Radikaalifeminismi tarvitsee miestä machokulttuurin velvoitteiden ja patoutumien rooliin. Se on paha haitta tasa-arvoisuuden periaatteen kehitykselle.

Espanjan tasa-arvoministeriön kampanjassa naisten pahoinpitelyjä vastaan käytettiin äskettäin slogania, joka sanoi: 'Kun lyöt naista, et enää ole mies'. Tämäkin osoittaa miten feministinen strategia pyrkii säilyttämään macho-ajattelun, joka on välttämätön feminismin omalle säilymiselle.

'Kun lyöt ihmistä, et enää ole ihminen', olisi sopiva iskulause tälle vuosisadalle, mutta sitkeästi vain jatketaan vanhaa macho-ajattelua."

Diego de los Santos on suuren sevillalaisen sairaalan kirurgian osaston ylilääkäri ja pienen andalusialaispuolueen paikallispoliitikko. Hän ei kuulu Espanjan parlamenttipuolueisiin, jotka säätivät kiistellyn lain sukupuolten välistä väkivaltaa vastaan.

Puolueet hyväksyivät lain viitisen vuotta sitten, yksimielisesti. Lakia arvostelevat nyt miesjärjestöt, monet tuomarit ja perhelakimiehet, mutta eivät poliittiset puolueet.

De los Santosin mukaan jokainen puolue haluaa esiintyä naisten etujen ajajana, jotta ei menettäisi naisäänestäjiä. Ja jotta puolue tässä erottuisi, on oltava näkyvästi naisasian puolesta. Espanjan pääministeri, sosialistipuolueen Jose Luis Rodriguez Zapatero ajoi lakia henkilökohtaisesti. Kun lakia valmisteltiin, pääministeri Zapatero sanoi New York Times -lehden haastattelussa, että hän on itse radikaali feministi.

"Radikaalifeminismistä on tullut avain vaalimenestykseen. Sitä mukaa kun kaikki poliittiset puolueet ovat omaksuneet tavallisen feminismin, on teesien radikalisoituminen muuttunut siksi 'oikeaksi' feminismiksi - todelliseksi ideologiseksi erottuvuudeksi puolueiden välillä.

Se vanha feminismi, jonka kaikki puolueet ovat omaksuneet Espanjan demokratian aikana, ei tuo kenellekään lisä-ääniä, koska
se on yleinen ja yhteinen ideologia.

Kauhistuttavaa on, että kaikilla puolueilla on kiusaus omaksua radikaalifeminismi. Tästä on osoitus, että laki sukupuolten välistä väkivaltaa vastaan hyväksyttiin yksimielisesti parlamentissa.

(...)
Sen lain säätämisellä tehtiin lailliseksi miehen yksipuolinen syrjintä sukupuolen nojalla. Se oli periaatteet sekoittava hetki, josta alkoi radikaalifeminismin kausi, ja jonka jälkeen kaikki on mahdollista.
Espanjan sosialistipuolueen eurovaaliohjelmassa viime kesänä sanottiin, että 'ajamme naisten oikeuksien eurooppalaista peruskirjaa'. Meidän pitää käsittää, että sellainen peruskirja on ihmisoikeuksien julistuksen vastainen, ja merkitsee ääntenkalastusta, jota ei voi hyväksyä. Ihmisen perusoikeuksien tulee koskea jokaista, ja lähtökohtana on oltava yhtäläinen kohtelu."

Espanjan perustuslakituomioistuin on lausunut, että laki sukupuoltenvälistä väkivaltaa vastaan ei loukkaa maan perustuslain tasa-arvopykäliä. Päätös syntyi äänin 7-5. Diego de los Santos pitää perustuslakituomioistuimen kantaa poliittisena, silllä puolueet nimittävät tuomioistuimen jäsenet. Paljon uusia valituksia on vireillä, ja laista on valitettu myös EU:n tuomioistuimiin.

Lakia soveltaa toistasataa erillistuomioistuinta kautta maan. Ne käsittelevät yli 150 000 parisuhderiitaa vuodessa. Lähes miljardi euroa on jo upotettu lain toimeenpanoon.

Tuomarikunnasta on tuotu esiin huoli, että on naisia, jotka hyväksikäyttävät lakia, tekevät vääriä ilmiantoja hankkiakseen etua itselleen - tai vahinkoa miehelle. Vääristä ilmiannoista ei ole rangaistusseurauksia.

Tasa-arvoministeriön mukaan vääriä ilmiantoja on ollut prosentuaalisesti vähän, mutta kysymys tietysti myös kuuluu ovatko kaikki paljastuneet, vai päätyykö Espanjan vankiloihin syyttömiä miehiä, esimerkiksi väitettyjen uhkausten takia.

Radikaalit naisjärjestöt sanovat, että tuomarit epäilevät liikaa naisten kertomuksia - miesjärjestöt taas, että tuomioita jaetaan pelkästään naisen todistuksen nojalla.

Diego de los Santos katsoo, että lailla on tuhottu myös demokraattisen oikeusjärjestyksen mukainen syyttömyysoletus. Hän vaatii miehiä puolustamaan omia perusoikeuksiaan.

"Kaikki väkivalta yhteiskunnassamme on tahra, jota vastaan on taisteltava. Mutta tahroja on monenlaisia. Yksi niistä, jatkuvasti kasvava, on kansalaisen perusoikeuksien riistäminen. Se on tyypillisempää alikehittyneelle maailmalle ja uskonnollisille fundamentalismeille kuin meidän demokraattiselle ympäristöllemme. Mutta kun ihmisoikeuksissa jälkeenjääneet maat hitaasti edistyvät, niin samalla me kuljemme taaksepäin, länsimaailman uusien fundamentalismien viemänä.

Laki sukupuolten välistä väkivaltaa vastaan saattaa luoda Espanjassa väkivaltaa, tuskaa ja kärsimystä, jollaista ei ennen ole tunnettu parisuhteissa. Pohjimmiltaan miehelle, mutta myös naiselle.

On karkotettava maasta se klishee, että 'miehet eivät itke'. Sillä se, ettei itketä, eikä nousta vastustamaan kaikkea vääryyttä selvästi ja kovalla äänellä, johtaa meidät umpikujaan."

Eurooppalainen puheenvuoro / Diego de los Santos: "Las mujeres que no amaban a los hombres - El régimen feminista en Espana", Almuzara-kustantamo 2010, 238 s.

Lähetä: