Modernit Machiavellit

Britannian entisen pääministeri Tony Blairin esikuntapäällikkö Jonathan Powell toteaa uudessa kirjassaan näin: "Machiavelli on yhä väärinymmärretty filosofi. Sama koskee Tony Blairia poliitikkona. Piintyneiden käsitysten muuttaminen vain vie aikansa."

"Machiavellin mainetta on palautettu viitisensataa vuotta. En aio palauttaa Blairin kolhiintunutta mainetta. Mutta en yllättyisi jos hän ajan mittaan osoittautuisi yhdeksi aikamme suurista ruhtinaista. Hallitsijaksi, jota kohtasi Machiavellin ruhtinaalta edellyttämä Fortuna, onni . Mieheksi, jolla riitti sekä rohkeutta että taitoa hallita vuosikymmen Britanniaa – virheineen."

Näin arvioi britit Irakin sotaan ja Pohjois-Irlannin rauhansopimukseen vienyttä esimiestään Jonathan Powell teoksessaan The New Machiavelli (How to wield power in the modern world), uusi Machiavelli. Powell toimi Blairin pääministerikaudella vuosina 1997-2007 esikuntapäällikkönä maailmankuulun oven, Lontoon Downing Street 10:n takana.

Powell kirjasi tästä bunkkeriksi kutsusta vallan sisäpiiristä kertyneitä kokemuksiaan päiväkirjoihinsa. Niiden valossa Powell pohtii, pätevätkö viidensadan vuoden takaiset neuvot ajassamme. Kirjoittaja myös arvelee joidenkin esimerkkiensä kelpaavan opiksi uralle aikoville.

Niccolò Machiavelli antaa aikansa Firenzen uudelle hallitsijalle Lorenzo de Medicille omistamassaan Ruhtinas-teoksessaan realistisia neuvoja siitä, kuinka päästä valtaan, kuinka pysyä vallan kahvassa ja kuinka hallita kaihtamatta kovia tai julmiakaan keinoja.

Ajan virrassa teokseen ovat turvautuneet niin Napoleon kuin Kekkonen tai vaikka Kone-yhtiön pääomistaja Pekka Herlin. Mussolini piti Ruhtinasta valtiomiehen opaskirjana, filosofi Bertnard Russell gangsterien käsikirjana.

"Mielestäni Ruhtinas on yhä paras vallankäytön ohjekirja. Vaikka maailma on muuttunut dramaattisesti viidensadan vuoden aikana , niin monet Machiavellin ruhtinailta edellyttämät ominaisuudet pätevät aikamme machiavelleihin. Machiavellia ei kiinnostanut niinkään se, mikä on hyvää tai pahaa, vaan se mikä toimii. Oman kokemukseni perusteeella Machiavelli osui oikeaan osoittaessaan mitä vaaroja seuraa siitä, jos meitä hallitaan myyttien eikä todellisuuden perusteella."

Kävellessään keväällä 1997, ensi kertaa esimiehensä alaisena bunkkeriin Powell muistelee Machiavellin ohjetta, jonka mukaan ruhtinas on toista mieltä markkinatorilla, toista palatsissaan. Britanniassa valta vaihtuu vaalien jälkeen nopeimmin maailmassa: 48 tunnin jälkeen vaalikampanjasta vielä väsyneen voittajan on alettava hallitsemaan. Kelpo virkamiehenä Powell valmistautui jo ennakolta ennen vaalitulosta yhteen vaikeammista tehtävistään.

"Tiesin että ensimmäinen taisto Blairin bunkkerissa tullaan käymään esikuntani kesken työhuoneista, siitä ketkä esikunnasta pääsevät lähimmäksi pääministerin huonetta. Siksi valmistelin huonejärjestyksen etukäteen varmuuden vuoksi. Kun myöhemmin jouduin päättämään kolmen virkailijan siirrosta bunkkerin halutuimmista huoneista muualle, tuntuivat viikkojen neuvottelut hankalimmilta kuin vuosikausia käymämme Pohjois-Irlannin rauhanneuvottelut."

Firenzen ruhtinaiden hovissa keskiajalla työskennelleen Powellin kollegan mukaan uudella ruhtinaalla on valtansa ensi päivinä erityinen momentuminsa; tilaisuutensa päättää jostain merkittävästä hankkeesta tai uudistuksesta. Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama tajusi momentuminsa päättämällä terveydenhoitoremontista ennen sitä vastustamaan noussutta republikaanien teekutsu-liikettä.

"Valitettavasti tämä machiavellismi on helpompi todeta kuin toteuttaa. Uudella labourilla oli heti vuoden 1997 vaalivoiton jälkeen tilaisuutensa muuttaa brittiläistä politiikkaa perusteellisesti - tarkoitus oli ottaa liberaalidemokraatit mukaan hallitukseen ja yhdistää täten edistykselliset voimat ensi kertaa vuosisataan. Kuherteluista huolimatta ei kumpikaan osapuoli uskaltautunut yhteiselle alttarille. Samoin epäröimme liian pitkään julkisten palvelujen remonttia, osin kokemattomuuttamme,Thatcherin pitkän konservatiivikauden jälkeen."

Britannian viime kevään vaalit muistuttivat tästä käyttämättömästä momentumista. Vuonna 2007 pääministerinä Blairia seuranneen Gordon Brownin johtama labour hävisi vaalit. Voittaneen tory-puolueen pääministeri David Cameron tajusi momentuminsa ja otti toisen vaalivoittajan liberaalidemokraatit hallitukseensa.

Ruhtinas Blairin ja ruhtinaaksi halunneen Brownin tunteja kestäneillä sunnuntaipuheluilla ja raivokohtauksilla höystettyä , intohimoista, eroon päättynyttä poliittista rakkaussuhdetta Powell kuvaa jopa näytelmäaiheeksi kelpaavalla tarkkuudella vuorosanoja myöten. Tämän valtapelin mustapekka Brown vaati jatkuvasti ruhtinasta lunastamaan kaverilleen lupaamansa vallanvaihdon. Vihdoin vuonna 2007 ruhtinaaksi päässyt Brown lakkautti ensi töikseen Powellin viran.

"Jos tekosi pitää olla voimakas, tee se yhdellä iskulla, äläkä kiduttavissa jaksoissa. Muista tehdä paha nopeasti, hyvä vähitellen."

Eli parempi kerta rutina kuin ainainen kitinä. Neljännesvuosisadan vallassa viihtynyt oma machiavellistimme noudatti neuvoa usein erottamalla ja nimittämällä yllättäen pahaa vertakin aiheuttaen hallituksia Ruhtinas-teoksen hyvin tuntenut Mussolini teki pahaa nopeasti sallimalla raukkamaisesti sinappikaasujen käytön Abessinian, nykyisen Etiopian valloituksessa.

Blair puolestaan päätti lähettää brittisotilaita niin Afganistaniin, Kosovoon kuin Irakiin. Vuoden 2002 Irak-päätös jakaa yhä syvästi brittejä leimaten Blairin presidentti George W. Bushin aisapariksi. Parhaillaan Britanniassa erityinen Irak -tutkimuskomissio setvii sitä, toimiko Blair oikein vai väärin.

Esimiestään Tonyksi läpi teoksensa kutsuva Powell ymmärtää median sotaintoilijaksi syyttämää ruhtinastaan.

"Politiikon uralla ei ole vaikeampaa ja vatsaa kurnivampaa hetkeä kuin päättää omien sotilaiden lähettämisestä sotaan. Pääministerille kyse on yksinäisestä momentista, päätöksestä itsensä kanssa. Päätöstä edeltävinä ja seuranneina öinä Tony heräsi painajaisiinsa kylmän hien virratessa: tuliko tehtyä oikein vai väärin. Kosovon tapauksessa Tony uteli myös edeltäjänsä Margaret Thatcherin kantaa. Rautarouvan mielestä päätöstä sotaan lähdöstä ei pidä antaa minkään komitean tehtäväksi."

Powellin ironiset havainnot brittiministereistä kiinnostanevat myös huhtivaalien jälkeen salkkua tavoittelevia kotimaisia machiavellistejämme.

"Ministereitä löytyy kahta sorttia: toiset pakahtuvat salkustaan niin, että unohtavat lähes tyystin pitämästä yhteyksiä heidät nostaneisiin rivijäseniin, talkoolaisiin ja kansanedustajiin; toiset taas samaistuvat ministeriöönsä kykenemättä näkemään mitään reviirinsä yli."

Hallituksen strategia ja poliittiset avaukset jäävätkin pääministerille ja hänen sohvakabinetilleen, jona lehdistö piti Powellin johtamaa esikuntaa. Kuuloetäisyydeltä ruhtinaansa antamia potkuja ministereilleen seuranneen esikuntapäällikön mielestä liike-elämässä potkujen antaminen käy helpommin. Politiikassa kun potkut saanut politiikko ei häviä pelikentältä, vaan siirtyy monesti omaa hallitustaan kitkerästi arvostelevaksi alahuoneen takapenkkiläiseksi.

Machiavellin ei tarvinnut pohtia, miten tulla toimeen Lontoon iltapäivälehtien ja kaksikymmentäneljätuntisten uutiskanavien kanssa. Silti firenzeläinen valtioviisas korosti ruhtinaan hyvää esiintymis- ja ilmaisutaitoa markkinatoreilla. Powellin mukaan neuvo pätee yhä.

"Kansa katsoo mieluimmin sitä mitä näkee silmiensä edessä kuin vaivautuu perehtymään taustoihin. Paras kuulemani neuvo poliitiikkojen tv-keskustelujen seuraamisesta niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissa kuului: pane ääni pois päältä. Keskusteluissa pärjää parhaiten kameraan vakuuttavimmin katsova ja miellyttävimmin esiintyvä. Asioita ei ruudussa kannata argumentoida.

Aina kun Tony kävi virkahuoneessani hän pyysi sulkemaan television eikä hän juuri välittänyt lukea bunkkeriin tulevia lehtiä. Hänelle oli tärkeämpää se mitä on tehty, ei se mitä on sanottu."

Powellin mukaan nahkansa mediaa vastaan kovettanut Blair piti myös parlamentissa kerran kuussa pidettyjä pääministerin kyselytunteja ainoastaan oppositiojohtajien keinona päästä television iltauutisiin.

Silti media piti bunkkeria alituisessa hälytystilassa. Erityisesti Powellia, jonka kotiasunnon roskapöntöstä vauvanvaippojen seasta tutkivan toimittajan löytämät luottamukselliset muistiinpanot Sunday Times julkaisi. Jos media vainuaa verta, mikään ei pelasta politiikkoa toimittajien ajojahdilta, tuumii kirjoittaja.

Toki modernit machiavellit tarvitsevat mediaa pyrkiessään ruhtinaiksi. Labouria keskiluokkaistanut Blair sai luotua suhteet mediamoguli Rupert Murdochin enemmän kuviin ja otsikoihin kuin arvioivaan tekstiin perustuviin miljoonapainosten tabloideihin.

Vaikka ei itse viihtynyt koskaan täyttä aikaa katsomoissa, joissa tiesi paparazzien vain kyttäävän hetkeä, jossa pääministeri kaivaa epähuomiossa nenäänsä.

Ruhtinaan viimeisessä luvussa Niccolò Machiavelli kehottaa ruhtinas Lorenzo de Mediciä toteuttamaan teoksen kirjoittajan oman passion, intohimon: keskiaikaisen Italian yhdistämisen. Powellin mukaan Tony halusi palauttaa Thatcherin Euroopasta etäännyttämälle Britannialle johtavan roolin Euroopan unionissa.

Mutta "sekä - että" eikä "joko - tai" -suhteita Yhdysvaltohin ja Eurooppaan tärkeinä pitänyt pääministeri epäonnistui nousemaan unionissa Saksan-Ranskan valta-akselin ylle. Epäonnistui, koska Jonathan Powellin mukaan puntaansa rakastavat britit eivät kerta kaikkiaan rakasta Eurooppaa. Yritystä kuitenkin riitti.

"Amsterdamin huippukokouksessa Tonyn pääministerikauden alussa äkkäsimme, kuinka voisimme mainiosti visualisoida Britannian paluuta johtavaan rooliin Euroopassa. Alankomailla kun oltiin, isännät ehdottivat lyhyttä polkumatkaa kokouspaikalta lounaalle.

Pihistimme yhden parhaista pyöristä valmiiksi Tonylle, jotta hän erottuisi kuvissa johtajien pyöräletkan kärkenä. Valitettavasti Saksan liittokansleri Helmut Kohl kieltäytyi ja käveli, vaikka Suomenkin pyylevä presidentti Martti Ahtisaari pääsi pyörän selkään kahden avustajan tuella - meidän Tonymme letkaan."

Esa Aallas

Kommentoi Lähetä: