Rangaistusvaltion paluu

Ranskalainen sosiologi Loïc Wacquant iskee sekä sanoin että nyrkein. Hänen mukaansa rangaistusvaltio on tehnyt paluun.

Kalifornian Berkeleyn yliopiston sosiologian professori arvioi hiljan eräässä haastattelussa amerikkalaista henkistä ilmapiiriä.

”Yhdysvalloissa ilmapiiri on hyvin epä-älyllinen. Täällä arvostetaan enemmän kukkaroa (porte-monnaie ) kuin kynää (porte-plume). Mammonaa ennen kynänvartta. Taloutta enemmän kuin kulttuuria.”

Nyrkkeillään vuonna 1960 Montpellierissä eteläisessä Ranskassa syntynyt ja varttunut Wacquant on takonut sekä miehiä kehässä että säkkejä harjoitussalissa. Piilottamatta kynäänsä pukukopin kaappiin. Teoksessaan Body and Soul (2002) harrastajanyrkkeilijä kuvaa, kuinka Chigagon slummien mustat rakentavat itselleen kehollista pääomaa.

Kehollinen pääoma-käsite juontaa iskevän sosiologin oppi-isään, ranskalaiseen Pierre Bourdieu´hun. Viime elinvuosinaan uusliberalismin aiheuttamaa sosiaalista kärsimystä tutkinut sekä työttömien, kodittomien ja paperittomien siirtolaisten oikeuksia puolustanut Bourdieu teki tunnetuksi muun muassa sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman käsitteet.

Pariisin eurooppalaisen politiikan ja sosiologian tutkimuskeskuksen Centre d´Europe tutkijana myös toimiva Wacquant jatkaa vuonna 2002 edesmenneen opettajansa ja työtoverinsa tiellä. Hän on erikoistunut kaupunkiyhteisöjen, kaupunkiköyhyyden, rotujen epätasa-arvon ja kehon sosiologiaan.

Hänen tutkimustrilogiansa kaupunkien uloslyödyistä (Urban Outcasts 2008), köyhien rankaisemisesta (Punishing the Poors vuodelta 2009 ) sekä rangaistusvaltion paluuta käsittelevä uusin osa (Deadly Symbiosis 2011) kertoo uusliberalismin varjopuolista. Puolista, joista markkinavoimien ylistäjät niin usein vaikenevat. Samoin kuin aihepiirin aiempi teos Les prisons de la misère (Kurjuuden vankilat, 2000).

Luennoidessaankin nyrkkeilijän tanssahtelevin askelin välistä liikehtivä professori on pyydetty alustaja molemmin puolin Atlantia.

Wacquantin keskeisen teesin mukaan markkinoiden vapautta edellyttävä uusliberaali yhteiskunta kurittaa köyhiä rangaistusvaltiolla.

”Rangaistusvaltiosta on tullut uusliberaalin aikamme vastaus epäjärjestykselle ja köyhyydelle. Poliisin, tuomiovallan ja vankiloiden rautanyrkki ei enää vastaa pelkästään rikollisuuteen . Tänään rautanyrkki vastaa myös uusliberalismin kasvattamaan sosiaaliseen turvattomuuteen sekä etnisten ryhmien eriarvoiseen asemaan. Näkyvä rautanyrkki toimii liitossa markkinavoimien näkymättömän käden kanssa.”

Wacquantin mukaan rangaistusvaltion paluusta kielivät niin läntisen Euroopan kuin monen eurooppalaisen uusliberaalin mallimaan Yhdysvaltain vankien määrän kasvuluvut.

”Kahden viime vuosikymmen aikana vankien määrä on kaksinkertaistunut Ranskassa, Italiassa ja Belgiassa, Englannissa Ruotsissa, Portugalissa ja Kreikassa lähes kaksinkertaistunut, Espanjassa ja Hollannissa lisääntynyt neljänneksen. Kun Englannissa ja Walesissa oli vielä vuonna 1992 sataatuhatta asukasta kohti 88 vankia niin vuonna 2008 jo 150 vankia.

Vaikka rikollisuus väheni Yhdysvalloissa vuosina 1980–2010, vankien lukumäärä viisinkertaistui. Yhdysvalloissa kymmenestätuhannesta tutkitusta rikostapauksesta 21 tekijää sai vankeutta vuonna 1975. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin luku on kuusinkertaistunut 125 vankiin.”

Lontoon ja eteläisen Englannin viime kesän mellakat näyttäisivät osaltaan vahvistavan Wacquantin väitettä rangaistusvaltion paluusta. Mellakoista ainakin 1500 ihmistä joutui oikeuteen. Kahdelle parikymppiselle miehelle langetettiin jo neljä vuotta ehdotonta vankeutta heidän pantua Facebookiin kehotuksen mellakointiin.

Uutisten mukaan Britannian istuva pääministeri on tukenut oikeuden tekemiä päätöksiä, jotka kieltävät nuorisoryhmin oleskelun ja kavereiden tapaamisen julkisissa tiloissa, kuten tietyillä kaduilla ja aukioilla. Kriitikoiden mielestä valtio on kriminalisoimassa usein työväenluokkaan kuuluvien sekä etnisen vähemmistöjen nuorten tapaamiset ainoalla heille käytettävissä olevalla julkisella tilalla. Rangaistusvaltion poliisi pitää myös alituiseen silmällä nuorten omia julkisia kerhojakin.

Wacquant korostaa, ettei rautanyrkin paluu näy pelkästään kasvaneina vankilukuina. Vaan myös valvonnan yleisenä lisääntymisenä, liikkumisen rajoittamisena, pidätyksinä,säilöönottoina sekä rangaistus- ja valvontahallinnnon budjettimenojen huikeana nousuna esimerkiksi Ranskassa, ja Britanniassa ja ertityisesti turva-alan yritystoiminnan kasvuna.

” Maailman tätä nykyä suurin turvallisuus- ja vartiontialan konserni G4S työllistää 600 000 työntekijää ympäri maailmaa. Britanniassa tämä 40 000 työntekijää työllistävä konserni ylläpitää neljää yksityistä vankilaa ja kouluttaa kymmenentuhatta vartijaa valvomaan Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaisia.

Yhdysvalloissa julkisen rautanyrkin budjetti on kasvanut vuodesta 1982 vuoteen 2001 vaatimattomat 364 prosenttia. Uusliberalismin oppien mukaisesti monien maiden suosima rangaistus- ja valvontatehtävien ulkoistaminen on merkinnyt myös sitä, että alan yritykset hyötyvät siitä, mitä enemmän tuomioistuimet langettavat ehdottomia tuomioita ehdollisten sijasta.”

Iskevän sosiologin havaintoja tukee myös äskettäin ilmestynyt tuore Michelle Alexanderin kirja (Mass Incarceration in the Age of Colourblindness). Sen mukaan yksityiset vankilayhtiöt käyttävät miljoonia politiikkojen lobbaamiseen ja vastustavat jyrkästi tuomioiden lyhentämistä tai muuttamista ehdollisiksi.

Wacquant ruotii jyrkästi sitä monen uusliberalismin sisäistämää, usein paremman ja omasta mielestään ilmeisen kunnon väen näkemystä,jossa rikollisuus nähdään moraalisena kysymyksenä. Näkemyksen mukaan rikoksia tekevät tai niihin sortuvat usein kristinuskon vahvistamat moraalikäsitykset hylänneet tai huonon kasvatuksen sekä riittämättömän koulutuksen saaneet yksilöt.

Lontoon mellakoiden yhteydessäkin esiin nousi näkemys, jonka mukaan ikkunansärkijöitä, tappelijoita ja varkaita kohtaan pitää osoittaa nollatoleranssia; toisin sanoen laittaa telkien taa ja sassiin paremmiston silmistä. Usein sama paremmisto vaikenee niistä moraaliarvoista, joita tarvitaan neliökilometrin alueella Lontoon cityn pörssi- ja pankkisaleissa. Köyhyyttä ja vankeutta niin Ranskassa ja Brasiliassa kuin Britanniassa ja Yhdysvalloissa tutkinut Wacquant on toista mieltä.

”Tiukentunut kriminaalipolitiikkaa ei johdu rikollisuuden kriisiytymisestä. Pikemmninkin kyseessä on tietoinen yritys vastata sosiaalisesta ja taloudellisesta syrjäytymisestä nouseviin ongelmiin. Näitä ongelmia lisäävät työelämän sääntelyn purku, pätkätyön kasvu, julkisten palvelujen yksityistäminen sekä kaupunkialueiden eriytyminen ja eräiden, monesti etnisten vähemmistöjen asuttamien alueiden rapistuminen. Pohjimmiltaan rangaistusvaltion paluussa on kyse hyvinvointivaltion rapautumisesta ja sen kurinpidollisista paikkausyrityksistä. Kyse on poliittisesta pyrkimyksestä määritellä sosiaalinen epäjärjestys rikollisuudeksi. Yrityksestä korvata uusliberalismin syventämän eriarvoisuuden kritiikki sodalla rikoksia vastaan. Esimerkiksi Britanniassa vankien määrä on lyhyessä ajassa nelinkertaistunut vaikka väkivaltarikokset ovat pysyneet ennallaan tai vähentyneet.”

Tilannetta molemmin Atlantia tutkiva ja vertaileva Wacquant näkee silti Euroopan tien poikkeavan eräin kohdin Yhdysvaltain tiestä. Euroopassa sosiaalipolitiikka ja rangaistusvaltio käyvät osan matkaa käsi kädessä, ovat saman kolikon eri puolia.

Rankaisevasta työllistämispolitiikasta Wacquant ottaa esimerkiksi työnhakijan, joka menettää työllistämistukensa ellei ota vastaan tarjottua alipalkattua pätkätyötä. Tutkijan kotimaassa Ranskassa ns. prekatariaattityöt eli lyhytaikaiset, väliaikaiset, alipalkatut ja vuokratyöt ovat lisääntyneet sekä vasemmisto- että oikeistohallitusten aikana. Työnantajien on aiempaa helpompi erottaa työtekijä ja teettää heillä ylitöitä.

”Sen sijaan että rangaistusvaltio ja sosiaalipolitiikka pidettäisiin toisistaan erillään, niiden välillä vallitseekin yhteys. Jos esimerkiksi kaupungeissa jatkuvasti laiminlyödään tai ylenkatsotaan monien maahanmuuttaryhmien elinolojen parantaminen - kuten mahdollisuus asuntoon, opetukseen ja työhön, niin seuraukset näkyvät ennen pitkää katurikollisuutena. Usein vielä rikoksia tekevät ja niiden uhrit tulevat samasta ryhmästä.

Mielestäni tänä lisääntyvän sosiaalisen epävarmuuden ja taloudellisen eriarvoisuuden aikakautena hyvinvointipolitiikalla sekä kriminaalipolitiikalla säädellään ja kontrolloidaan köyhyyttä.

Rankaisupolitiikkaa ja sosiaalipolitiikkaa hallitsee sama moraalista käyttämistä korostava ajatusmalli. Tästä mallista johdettujen tekniikoiden avulla stigmatisoidaan, valvotaan, rajoitetaan sekä yhä kasvavasti rangaistaan asiakkaita, jotta he osaisivat palata moraalisesti oikealle tielle.”

Keskeistä Wacquantin mukaan on ymmärtää, ettei nykyinen, monien mielestä rapautunut hyvinvointipolitiikka ja rangaistusvaltio ole seurausta uusliberalismista vaan ne ovat olennainen osa uusliberaalia valtiota.

Iskevän sosiologin mukaan poliittinen eliitti yrittää ylläpitää rangaistusvaltion avulla valtion menettämää auktoriteettia ja legitimiteettiä, palauttaa aiemman fordistisen ja keynesiläisen hyvinvointi- ja talouspolitiikan tieltä erkaantumisen takia menettämäänsä arvovaltaansa ja asemaansa.

Kalifornialaisen Berkleyn yliopiston sosiologian professori Loïc Wacquant vertaa uusliberalismin edellyttämää yhteiskuntamallia kreikkalaisen taruston hirviömäiseen hahmoon: puoliksi ihmisestä, puoliksi hevosesta koostuvaan kaksipäiseen kentauriin.

Wacquantin mielestä monien tutkijoidenkin sisäistämä yleinen käsitys uusliberalismin edellyttämistä mahdollisimman vapaista markkinoista ja mahdollisimman kevyestä julkisesta hallinnosta piilottaa tämän kentaurin olemassaolon.

Todellisuudessa uusliberalismi suosii yhtäältä yritysvaltaa ja tuloeroa kasvattavaa, ylimpiä sosiaaliryhmiä hyödyttävää politiikkaa. Ja toisaalta puolustaa kiivaastikin itseään ja etujaan, itse ajamiensa työelämän rakenteiden purkamisesta kärsineitä, statukseltaan ja sosiaaliselta luokka-asemaltaan alempia vastaan.

Koska uusliberaali todellisuus herättää epätoivon ja syrjäytymisen lisäksi valtio- ja yritysvallan vastustusta ja vastarintaa, se tarvitsee hirviönsä, kentaurinsa rautanyrkkinsä - köyhiä kurittavan rangaistusvaltionsa.

Esa Aallas

Lähetä: