Saksan energiapolitiikka poikkeaa Euroopan valtavirrasta

Andreas Kraemer kertoo olevansa onnellinen mies. "Minä teen juuri sitä mitä haluankin. Uskon että tutkimuksen keinoin pystyn työlläni vaikuttamaan ympäristöpolitiikan parantamiseen. Ja saan tästä vielä elantonikin." Andreas Kraemer on ekologisen instituutin johtaja Berliinissä. Tutkimuslaitos toimii myös Brüsselissä ja Washington DC:ssä Yhdysvalloissa.

Andreas Kraemer perehtyi ympäristökysymyksiin jo varhaisessa lapsuudessa. Hän on syntynyt Dortmundissa, Saksan teollistuneimmalla länsirajalla, Ruhrin alueella. Siihen aikaan kun terästeollisuus ja hiilikaivostoiminta kukoistivat.

Muutoin niin kauniin Reinin likaantuneilla rannoilla lapsuuden viettäminen ohjasi Kraemerin opiskelemaan ympäristöteknologiaa.Hän oli mukana perustamassa ympäristötutkimukseen ja ympäristölainsäädäntöön keskittyvää tutkimusinstituuttia ja on johtanut sitä jo 16 vuotta.

Riippumaton instituutti nauttii Saksassa laajaa arvostusta. Se tuottaa lainopillisesti ja tieteellisesti pätevää tutkimustietoa. Ja vaikka näkemykset toisinaan saattavat olla hyvinkin ristikkäiset, niin mm. Saksan ulkoministeriö ohjaa omia vieraitaan tutustumaan instituutin työhön.

Saksan liittotasavalta teki viime kesänä, pian Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen energiapoliittisen täyskäännöksen. Tai täyskäännös se oli ainoastaan nyt istuvalle, kristillisdemokraattien ja vapaiden demokraattien hallitukselle. Sama hallitus oli muutamaa kuukautta aikaisemmin ajanut tiukkaa linjaa saksalaisten ydinvoimaloiden käyttöiän jatkamiseksi. Fukushiman jälkeen alkoi hallituspuolueiden kannatus kadota osavaltiovaaleissa toisensa jälkeen. Oli suuren energiakäänteen aika; liittohallitus päätti, että Saksa sulkee viimeisenkin ydinvoimalansa vuoteen 2022 mennessä.

"Ensin haluan muistuttaa, että päätöstä ydinvoimasta luopumiseksi Saksassa valmisteltiin jo 1970 luvulla. Silloin satsattiin jo huomattavia summia uudistuvien energiamuotojen tutkimukseen. Tsernobylin katastrofin jälkeen me tiesimme Saksassa jo, että sitten kun haluamme luopua ydinvoimasta, niin meillä on tieto siitä miten se tapahtuu. Nimittäin edistämällä uusiutuvien luonnonvarojen tutkimusta ja lisäämällä niiden käyttöä.

Ja jo vuodesta 2000 on ollut olemassa atomivoimasta luopumisen sopimus Saksan liittohallituksen ja energiatalouden välillä. Nyt Fukushiman onnettomuuden jälkeen tämä pitkän tähtäimen sopimus oikeastaan vain vahvistettiin."

Vaikka Andreas Kraemer saa Saksan energiakäänteen, osittain virkansa puolesta, kuulostamaan verrattain helpolta, niin sitä tilanne ei millään muotoa ole. Liittohallituksen viimevuotinen poliittinen päätös jätti jälkeensä pitkän hiljaisuuden. Osittain siksi, koska koko talouspoliittisen agendan täytti silmille räjähtänyt Euroopan velkariisi. Mutta aivan selvää on, että Saksassa ei energiakäänteen onnistuminen määräaikaan mennessä ole missään tapauksessa kirkossa kuulutettu. Syviä kiistoja ja avoimia kysymyksiä on jäljellä vaikka kuinka paljon.

"Käytännön ongelmat Saksassa liittyvät tietenkin siihen mitä sen jälkeen tapahtuu kun atomivoimalat on kytketty pois päältä. Koko energiaverkostoon ja ennen muuta sähkön jakeluun täytyy löytää uudenlainen toimiva tasapaino. Myös uusiutuvien energiamuotojen lisärakentaminen tuottaa käytännön ongelmia.

Kaikkein kriittisin kohta on sähköverkon kapasiteetin nostaminen, niin että se pystyy ottamaan vastaan entistä enemmän uusiutuvaa energiaa. Ja myös niin että verkkoon päästämään syöttämään tätä uusiutuvaa sähköä juuri niillä paikkakunnilla missä sitä myös tuotetaan ja tarjotaan verkkoon ...ja että sähkö kyetään edelleen siirtämään sinne missä energia käytetään."

Vaikka energiakeskustelu Suomessa usein kulkee linjalla: ydinvoimaa-vai-ei ja miten ihmeessä sitä sähköä voisi tuulimyllyillä tai aurinkopaneeleilla tarpeeksi tuottaa, niin kiinnostavaa on, että Saksassa kaikkein polttavin kysymys keskittyy nimenomaan sähköverkkoon. Mielenkiintoiseksi sähköverkkokysymyksen tekee siihen kätkeytyvä filosofinen näkökulma sekä sukupolviristiriita.

"Voimaverkko on historiallisesti sillä tavalla rakennettu, että se kuljettaa sähkövirtaa aina yhteen suuntaan. Nimittäin suurista voimalaitoksista niille alueille, missä sähköä käytetään. Näin on aina ollut, mutta tämä ei voi olla huomisen malli. Huomisen sähköverkon täytyy toimia kuten internet toimii.

Internetissähän jokainen käyttäjä voi kaikkialla lähettää tiedusteluja, virittää kysymyksiä, syöttää verkkoon jotakin mikä on tarkoitettu kaikkien siinä mukana olevien käyttöön. Jokainen voi tuottaa ja tarjota nettisuvun ja siihen liittyviä palveluja ja jokainen voi milloin tahansa vetää palvelusta jotakin pois. Internetissä risteilee tietoja edes takaisin, samanaikaisesti kaikkiin suuntiin ja se on silti täysin organisoitua.

Tulevaisuuden sähköverkko on juuri kuin internet. Ja kun sähkövirta kulkee jatkuvasti kaikkiin suuntiin, niin se tulee kaikkialla myös tasapainottamaan tarjonnan ja kysynnän."

Mutta tämä on edelleen sitä mitä pitäisi tapahtua. Mikä todella nyt on tilanne on edelleen toinen juttu.

"Meillä on eräitä alueita, ennen muuta eteläisessä Saksassa, missä paikallisen uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotetun sähkön tarjonta on aivan liiallista.

Siellä verkko kuumenee koska virtaa on liikaa. Näissä tapauksissa täytyy vain huolehtia siitä, että sähköä päästään tasaamaan toisten alueiden kanssa. Joko poikittaisyhteyksillä sellaisten osavaltioiden kesken, joissa paikallinen tuotanto on vasta rakenteilla.

Tai muuttamalla sähkö voimavirraksi ja lähettämällä se valtakunnalliseen jakeluun voimaverkossa. Ja täällä törmätään verrattain alkeellisiin teknisiin ongelmiin – tarvitaan esimerkiksi lisää muuntoasemia, missä sähkön kulkusuuntaa kyetään muuttamaan."

Penään edelleen sitä eroa, mikä näyttää vallitsevan Saksassa, vaikkapa talousministeriön jakaman virallisen tiedon ja toisaalta hyvää tarkoittavien suunnitelmien välillä. Saksassa niin sanottu virallinen totuus on, että uutta sähköverkkoa täytyy rakentaa ainakin 4500 kilometriä. Ja todellisuudessa rakenteilla on vain noin 80 kilometriä.

Ja kun valmista pitäisi olla jo kymmenen vuoden kuluttua, niin miten rako kurotaan umpeen?

"Ei, ei siinä ole mitään suurta rakoa, sillä 80 kilometriä on todellisuudessa jo kolmasosa siitä mitä todella on tarvetta rakentaa.
On nimittäin olemassa tutkimus, jonka talousministeriö julkisti viime vuoden helmikuussa. Ja siinä sanotaan aivan selvästi, että uusiutuvan energian osuuden nostaminen neljäänkymmeneen (40%) prosenttiin koko Saksan energiantarpeesta on mahdollista toteuttaa rakentamalla 250 kilometriä lisää sähköverkkoa.

Siitä lähtien on jatkuvasti julkisuudessa esiintynyt väitteitä, että tarvitaan aina vaan enemmän kilometrejä. Parin kuukauden välein vaaditaan aina muutama sata kilometriä uusia johtoja lisää.Todellisuudessa tarvitaan nyt siis vain 250-, ja myöhemmin ehkä pari sataa kilometriä päälle.

Saksassa on, niin talousministeriössä kuin myös energiatalouden piirissä yhä ihmisiä, jotka eivät edelleenkään halua luopua atomivoimasta. Ja heidän intressejään palvelee se että saadaan uusiutuvat energiamuodot kuulostamaan mahdollisimman vaikeilta ja kalliilta."

Tieto kuulostaa merkilliseltä siinä valossa, että Saksassa on tehty ydinvoimasta luopumispäätöksiä niin sosiaalidemokraattien ja vihreiden, kuin myös kristillisdemokraattien ja liberaalien hallituskokoonpanoilla.

"Vastustus on edelleen joillain teollisuuden, talouden sekä talouspolitiikan alueilla erittäin voimakasta. Politiikan puolella erityisesti talousministeriössä. On olemassa pieni, hyvin koordinoitu ryhmä, jolla on käytössään paljon valtaa.

He eivät vaan pysty kuvittelemaan, että Saksan kaltaisen teollisuusmaan energiasysteemi olisi hoidettavissa ilman että joku määrää tahdin.

Perinteisesti koulutetun energiataloustieteilijän päässä on näkemys, että jossain täytyy olla oikein suuri voimalaitos, joka määrää muiden voimalaitosten tahdin.

Tarvitaan siis suurensuuri hiilivoimala tai ydinvoimala jota varten sähköverkko suunnitellaan ja rakennetaan. Ja kun se suuryksikkö on käynnissä, niin siihen voidaan sitten kytkeä pieniä voimaloita varavoimaksi.

Tämä on vanhan, keskittyneen sähköhuollon filosofia. Nuoremmat ihmiset, ovat kasvaneet internetin maailmassa ja eläneet koko ikänsä itse itseään tasapainottavan verkon kanssa. Näillä nuorilla ei ole mitään vaikeuksia käsittää miten sähköverkko voi löytää jatkuvasti uusia toimintareittejä. Nuoret käsittävät, että sähköverkko voi toimia niin, että sen johdossa on vain ikään kuin – kapellimestari.

Joku joka antaa ainoastaan pieniä viitteitä, signaalin siitä miten kokonaisuuden täytyy mennä. Ja kaikki loput, kuin orkesterin muusikot, hoitavat itsenäisesti osansa kokonaisuudesta ja pitävät verkon toiminnan tasapainoisena ja vauhdissa.

Tässä on luullakseni kysymys myös sukupolviongelmasta. Ne jotka on koulutettu ja ovat pärjänneen koko ikänsä vanhan, sentralistisen näkemyksen kanssa, heillähän ei ole koskaan ollut mitään syytä epäillä näkemyksensä oikeellisuutta.

Sitä vastoin tulossa oleva nuori sukupolvi haluaa luoda jotain varmaa ja samalla dynaamista. Jotain mikä on tehokasta ja samalla joustavaa ja innovaatioista ilonsa ammentavaa. Nämä ovat niitä ihmisiä jotka tulevat murtamaan Saksan energiakäännettä kohtaan esiintyvän vastarinnan."

Mikä sitten on ydinvoiman tulevaisuuden koko kuva? Berliiniläisen ekologisen instituutin laskujen mukaan atomivoimalla tuotetaan maailman sähkövirrasta vain muutama prosentti. Onko ydinvoima siis korvattavissa laajemmaltikin kuin vain Saksassa?

"Kysymys on siitä, miten nopeasti voi päästä ydinvoimasta eroon. Ja tämä riippuu kokonaan siitä, kuinka voimakas tahto kussakin maassa on sulkea ydinvoimalat. Japanissa näemme miten kohtalaisen lyhyessä ajassa pudotetaan atomivoiman osuus energianhuollossa kolmanneksesta nollaan vain 15 kuukaudessa.
Tämä siis siinä tapauksessa, jos japanilaisten suunnitelmat toteutuvat ja viimeinen ydinvoimala suljetaan kahdeksantena päivänä huhtikuuta 2012.

Japanin talous on juuri nyt sopeutumispakon alla. Japanissa on meneillään aivan uskomaton teknillinen ja taloudellinen tehtävä, mistä sen hallituksen, teollisuuden ja talouden täytyy suoriutua. Toivon tietenkin, että Japanissa kaikki onnistuu hyvin. En pitäisi kuitenkaan pitäisi kovin pahana vaikka Japanissa tarvittaisiin vuosi tai pari jatkoaikaa.

Mutta Japanin päätös siirtää noin suuri osuus kansallisesta energiantuotannosta uusiutuvaan energiaan sekä kaasuvoimaloihin – vaikkakin ja valitettavasti myös ylimenokauden ajaksi öljyyn – ansaitsee arvostuksen. Ja toivon että he tässä onnistuvat.

Ja sitten on toisessa laidassa tämä Saksan malli, missä atomivoimasta luovutaan hitaasti ja suunnitelmallisesti useamman vuosikymmenen kuluessa. Nämä kaksi mallia muodostavat äärilaidat ja kulmakivet joiden mukaan kaikki muut valtiot voivat orientoitua ja arvioida miten nopeasti juuri he voivat sanoutua irti ydinvoimasta."

Suomi ja Saksa ovat talouspoliittisesti kuin veljespari. Säästäväisiä tarkan budjettikurin vientiorientoituneita maita molemmat.

Mutta energiapoliittinen sukulaisuus on kaukana. Toinen maa lopettaa atomivoimalat kokonaan. Toinen rakentaa lisää ydinvoimaa niin paljon kuin ehtii. Löytyykö Berliinissä, Brüsselissä ja Washington D.C.:ssä toimivan ekologisen instituutin johtajalta Andreas Kraemeriltä ymmärrystä pohjoisen EU kumppanin ydinvoimalinjalle?

"En oikein pysty ymmärtämään miksi suomalaiset haluavat upottaa hyvät rahansa atomivoimaloihin. Te huomaatte omassa maassanne, miten ydinvoimalan rakentaminen aina vain myöhästyy. Se tulee jatkuvasti kalliimmaksi eikä töille saa enää minkäänlaisia päättymisajankohdan takeita. Maailman parhaat ydinvoimaloiden rakentajat eivät pysty suoriutumaan työstään.

Tähän sisältyy aika hämmästyttävä ilmiö. Normaali kehitys menee niin, että jonkin teollisuuden tai teknologian alueella kokemuksen karttuessa kustannukset alenevat. Nyrkkisääntö on, että tuotannon kaksinkertaistuessa kustannukset alenevat 15 prosenttia.

Suuri poikkeus on ydinvoimatalous. Mitä enemmän ydinvoimaloita rakennetaan, sitä kalliimmiksi ne tulevat. Ja ydinvoima käy koko ajan kalliimmaksi, siitäkin huolimatta se sitä subventoidaan julkisin varoin, vaikka sille on annettu vastuuvapauksia, vaikka ydinvoimaloiden rahoituskuluja alennetaan valtiollisilla takauksilla, niin tästä kaikesta huolimatta ydinsähkön hinta nousee jatkuvasti.
Siksi minulta ei riitä lainkaan ymmärrystä sille, että suomalaiset, joita pidän talouspoliittisesti hyvin kyvykkäinä, tekevät tällaisia virheitä, jotka ovat laskennallisesti aivan tunnistettavia."

Jorma Mattila

Kommentoi