Somalian oma Al-Qaida

”Afrikan unioni aikoo lähettää Etiopian joukkoja Somaliaan. Ovat menossa Al-Shabaabin ansaan.”

Tällaisen Twitter-viestin kirjoitti Al Jazeera kanavan somalialainen toimittaja Abdi Aynte viime kuussa. Viestin lopussa oli linkki New York Times lehden kirjoitukseen, joka kertoi Etiopian aikeista hyökätä Somaliaan islamistisen aseellisen ryhmän Al-Shabaabin joukkoja vastaan. Jo seuraavana päivänä sadat etiopialaissotilaat ylittivät Somalian rajan, vain vajaa kolme vuotta Etiopian armeijan nöyryyttävään vetäytymiseen päättyneen edellisen Somalian-miehityksen jälkeen.

Uudelleen kiihtynyt sotiminen Somaliassa ei ole herättänyt länsimediassa ja meillä päin kovin suurta mielenkiintoa. Tällä hetkellä Somaliassa on kuitenkin yli 10 000 sotilasta useista muista maista. Ennen Etiopiaa toinen naapurimaa Kenia lähetti sotajoukkojaan rajan taakse ja teki tuhoisia ilmapommituksia Al-Shabaabia ja Somalian eteläosien siviilejä vastaan. Somalian pääkaupungissa Mogadishussa on ennestään tuhansia Afrikan unionin sotilaita Ugandasta ja Burundista. Myös Yhdysvallat ja Ranska ovat kaikessa hiljaisuudessa lähettäneet Somalian maaperälle erikoisjoukkojaan.

Kenian armeijan hyökkäystä Somaliaan edelsivät kahden espanjalaisen avustustyöntekijän sekä brittiläisen ja ranskalaisen turistin kidnappaukset Kenian puolelta rajaa. Vielä tähän päivään mennessä ei ole tosin varmaa, että juuri Al-Shabaab oli sieppausten takana.

Kiihkoislamin äärilaitaa edustava Al-Shabaab on saanut kansainvälisessä uutisoinnissa eniten huomiota tapauksista, joissa aviorikoksesta syytetyt naiset on kivitetty kuoliaaksi. Al-Shabaab on myös sulkenut elokuvateattereita ja kieltänyt jalkapallon MM-kisojen otteluiden julkiset tv-katselut. Vastikään järjestö kielsi ulkomaisten avustusjärjestöjen toiminnan hallitsemillaan alueilla.
Al-Shabaab ilmoittaa pyrkivänsä ajamaan vallasta länsimaiden tukeman maltillisten islamistien hallituksen Somaliassa ja korvaamaan sen koraania kirjanoppineesti tulkitsevalla islamilaisella valtiolla. Somalialaistoimittaja Abdi Aynten mukaan tämä on kuitenkin vasta välitavoite. ”Al-Shabaabin lopullisena tavoitteena on auttaa muita globaaleja jihadisteja maailmanlaajuisen islamilaisen valtion synnyttämisessä”, Aynte kirjoittaa internetissä julkaistussa kirjoituksessaan The Anatomy of Al-Shabaab, eli Al-Shabaabin anatomia.

Abdi Aynten mielestä Al-Shabaabin menestyksestä voidaan osittain kiittää Yhdysvaltoja. Keväällä 2008 Bushin hallitus lisäsi Al-Shabaabin globaalien terroristijärjestöjen listalle, ja pian sen jälkeen Yhdysvallat surmasi ohjusiskussa järjestön johtajan Aden Hashi Ayron. ”Sitä ennen Al-Shabaab oli melko tuntematon ryysyläisarmeija, mutta pääsy Yhdysvaltojen terroristilistalle oli sille kuin kunniamerkki”, kirjoittaa somalialaistoimittaja Abdi Aynte.

”Monien islamilaista maailmanvallankumousta tavoittelevien globaalien jihadistien mielestä Al-Shabaab vaikutti tehokkaalta järjestöltä, jolla oli hyvät mahdollisuudet kehittyä merkittäväksi jihadistiarmeijaksi. Al-Shabaabin riveihin liittyi satoja ulkomaalaisia taistelijoita. Se valloitti aggressiivisesti lisää alueita haltuunsa, ja tiivisti yhteistyötä Al-Qaida-verkoston kanssa. Pian Al-Shabaab hallitsi maantieteellistä aluetta, joka oli suurempi kuin mikään muu Somalian hallinnollisista alueista, mukaan lukien maan virallisen hallituksen valvoma alue, Afrikan sarven kärjessä sijaitseva puoli-itsenäinen Puntmaa sekä itsenäiseksi julistautunut Somalimaa pohjoisessa. Al-Shabaabin islamilainen kalifaatti ulotti jyrkkään wahhabistiseen islamintulkintaan perustuvan hallintonsa Keski-Somalian kuivilta sydänmailta aina maan eteläosien hedelmällisille viljelymaille ja taisteli pääkaupungissa Mogadishussa Afrikan unionin rauhanturvajoukkoja vastaan.”

Al-Shabaab perustettiin vuonna 2003 Las Anoodissa Pohjois-Somaliassa järjestetyn islamistijärjestö Al-Ittihad al-Islamiyan kokouksen yhteydessä. Kokoukseen osallistui myös joukko somalialaisia Afganistanin sodan veteraaneja, jotka olivat lähteneet Afganistanista pian Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen. Kun lähinnä islamilaisena hyväntekeväisyysjärjestönä toiminut Al-Ittihad ei tuolloin innostunut aseellisesta taistelusta Somaliassa, Afganistanin sodassa olleet miehet päättivät perustaa oman järjestön, jonka nimeksi tuli Harakat al-Shabaab al-Mujahideen, Nuorten taistelijoiden liike.

Abdi Aynte toteaa kirjoituksessaan, että somalialaiset ovat perinteisesti aina olleet maltillisia muslimeja, ja Al-Shabaabin olikin aluksi vaikeaa saada kannatusta jyrkille ajatuksilleen. Somalia oli ollut vuosien ajan useiden eri klaaniarmeijoiden taistelukenttä. Poliittisen sekasorron keskellä eri puolille maata pystytettiin paikallisia islamilaisia tuomioistuimia, jotka onnistuivat tehokkaasti rauhoittamaan yksittäisiä alueita. Kyseessä oli klaanitaustoiltaan ja islamin tulkinnoiltaan hyvin sekalainen ja epäyhtenäinen joukko, jolla ei ollut pyrkimyksiä poliittiseen valtaan Somaliassa.

Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 2006, kun Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA ryhtyi rahoittamaan Mogadishun kaikkein pahamaineisimpia sotaherroja, jotta nämä sieppaisivat ja surmaisivat terroristiepäiltyjä ja radikaaleja islamisteja. CIA:n masinoiman yhteenliittymän keskeiset henkilöt olivat samoja sotajohtajia, joita vastaan Yhdysvaltojen erikoisjoukot kävivät sotaa YK:n rauhaanpakottamisoperaatiossa 90-luvun alussa. Useimmat näistä sotaherroista olivat tässä vaiheessa myös
Somalian väliaikaishallituksen ministereitä.

Kun täysin rauhanomaisia imaameja ruvettiin pidättämään ja luovuttamaan amerikkalaisille, myös maltilliset islamistit kokivat tarpeelliseksi yhdistyä. Syntyi Islamilaisten tuomioistuinten liitto, joka oli lähinnä epäpoliittisten klaanituomioistuinten koalitio.

”Tämä oli käännekohta Somaliassa. Maltilliset islamistit olivat tähän asti pyrkineet välttämään avointa konfliktia sotaherrojen kanssa, mutta nyt he tulivat heitetyiksi mukaan taisteluun. Maltillisilla islamisteilla ei kuitenkaan ollut omaa vahvaa armeijaa, joten he turvautuivat Mogadishussa vaikuttavaan hyvin aseistettuun ja kurinalaiseen aseelliseen ryhmään, Al-Shabaabiin. Al-Shabaabin johtajat olivat täysin tietoisia siitä, ettei heidän ääri-ideologiansa houkuttanut keskivertosomalialaisia. Niinpä he tekivät maltillisten islamistien kanssa sopimuksen: Al-Shabaabista tulisi Islamilaisten tuomioistuinten liiton sotilaallinen siipi, kun taas maltilliset esiintyisivät sen julkisina kasvoina.”

Ei kestänyt aikaakaan kun sotaherrat oli syösty vallasta. Tämän jälkeen Islamilaisten tuomioistuinten liitto onnistui Somalian nykyisen presidentin Sharif Sheikh Ahmedin johdolla ensi kertaa 16 vuoteen todella rauhoittamaan maan ja luomaan puitteet jonkinlaiselle hyvinvoinnille. Mogadishussa järjestettiin siivoustalkoita, ja sodassa tuhoutuneita rakennuksia kunnostettiin. Iäkkäät entiset poliisit palkattiin pitämään yllä järjestystä. Satama avattiin rahtiliikenteelle vuosien tauon jälkeen, samoin lentokenttä.

Kat-huumeen myynti oli kielletty ja Mogadishun kuuluisat asemarkkinat suljettu, mutta muutoin liike-elämä kukoisti ja ulkomailla asuvat somalialaiset rupesivat sijoittamaan säästöjään maan jälleenrakennukseen.

Al-Shabaabille tämä ei kuitenkaan riittänyt. ”Al-Shabaabin perustajat olivat Afganistanissa taistellessaan sisäistäneet ajatuksen maailmanlaajuisesta pyhästä sodasta. Heidän mielestään koko maailma oli muslimien ja ei-muslimien välinen taistelukenttä keskiaikaisen islamilaisen maailmanvallan henkiinherättämiseksi”, Abdi Aynte kirjoittaa. Oli vain ajan kysymys, milloin Al-Shabaab onnistuisi käynnistämään pyhän sodan Somaliassa.

”Tähän he tarvitsivat kuitenkin epätoivoisesti jonkin verukkeen. Vuoden 2006 konflikti Yhdysvaltojen ja Etiopian tukemia sotaherroja vastaan oli onnekas sattumus. Se antoi islamistisen liikkeen jihadistiselle vähemmistölle ratkaisevan mahdollisuuden organisoitua herättämättä suurempia epäilyksiä. Somalialainen suuri yleisö kannatti varauksetta sotaherrojen syöksemistä vallasta.

Mutta tämäkään konflikti ei vielä riittänyt sytyttämään kansainvälistä jihadia. Islamilaisten tuomioistuinten liiton maltilliset johtajat eivät varmasti myöskään halunneet globaalia jihadia. Somalian sotaherrojen kärsimän tappion jälkeisen epävarmuuden vallitessa Al-Shabaab ryhtyi provosoimaan Etiopiaa, alueen kristinuskoista voimapesää, hyökkäämään Somaliaan.”

Abdi Aynten mukaan Al-Shabaab sovelsi Somalian tilanteeseen Al-Qaidan strategiaopasta, Abu Bakr Najin kirjoittamaa teosta nimeltä Management of Savagery, eli Raakuuden hallinnointi. Jihadistioppaan mukaan suurvalta täytyy saada provosoitua hyökkäykseen, joka paljastaa vihollisen julmuuden kaikessa alastomuudessaan. Taisteluissa syntyy marttyyreja, ja näiden avulla on helpompi värvätä uusia taistelijoita.

Etiopia on Itä-Afrikan sotilaallinen suurvalta, jolla on Saharan eteläpuolisen Afrikan suurimmat maavoimat. Etiopialla oli ennestään sotilaita Baidoan kaupungissa Somaliassa suojelemassa maan vallasta ajettua väliaikaishallitusta. Kun Al-Shabaab uhkasi hyökätä Etiopiaan, jollei tämä vedä joukkojaan Baidoasta, Etiopia miehitti jouluna 2006 muutamassa päivässä huomattavan osan Somaliasta ja ajoi Islamilaisten tuomioistuinten liiton vallasta.
Etiopian miehitys oli kauhea. Etiopian joukot pommittivat asuinalueita Mogadishussa ja surmasivat miehityksen vastustajiksi epäiltyjä usein viiltämällä heidän kurkkunsa auki. Vuonna 2008, miehityksen viimeisenä vuonna, Somalian konfliktissa kuoli lähes 8 000 ihmistä, melkein yhtä paljon kuin samana vuonna Irakissa.
Mutta juuri tämä oli Al-Shabaabin taktiikka, Abdi Aynte kirjoittaa.

”Kaikesta päätellen oppikirjastrategia johti Al-Shabaabin kannalta haluttuun tulokseen. Etiopian invaasio antoi Al-Shabaabille sen kaipaaman tilaisuuden esiintyä somalialaisten silmissä vapaustaistelijoina. Al-Shabaab edusti tehokkuutta ja järjestystä. Sen jäsenmäärä ja taloudellinen tuki moninkertaistui. Joulukuussa 2008 kun Etiopia veti joukkonsa Somaliasta, Al-Shabaabista oli tullut suositumpi ja voimakkaampi kuin koskaan, se oli osoittanut Etiopian heikkouden, ja ennen kaikkea, se oli onnistunut muuttamaan kotimaisen, kaikkien somalialueiden yhdistymiseen pyrkivän taistelun osaksi globaalia jihadia.”

Abdi Aynten mukaan Al-Shabaab menestyi sotilaallisesti ja sai kannatusta ihmisten keskuudessa useasta eri syystä. Ensinnäkin se kykeni taitavasti hyödyntämään somalialaisten vanhoja pyrkimyksiä liittää naapurimaihin kuuluvat somalialueet yhtenäiseksi Suur-Somaliaksi. Toiseksi Al-Shabaabin uskottavuutta lisäsi se, että se pysytteli tietoisesti loitolla Somaliaa riivanneista klaaniristiriidoista. Menestyksen tärkein syy oli kuitenkin Etiopian joukkojen kaksi vuotta kestänyt miehitys.

Taistelussa Etiopian miehitysjoukkoja vastaan Al-Shabaab onnistui Aynten mukaan myös heikentämään maltillisten islamistien asemaa Somaliassa ja hankkimaan samalla julkisuutta maailmanlaajuista jihadia tavoitteleville pyrkimyksilleen.

Ulkomaalaisilla taistelijoilla ja muiden maiden kansalaisuuden saaneilla somalialaisilla onkin tänä päivänä huomattava asema Al-Shabaabin johdossa. Järjestön ylimmässä päättävässä elimessä, shura-neuvostossa, enemmistö jäsenistä on Aynten mukaan muiden maiden kansalaisia.

Naapurimaiden hyökkäyksellä Somaliaan pyritäänkin nimenomaan estämään Al-Qaidaa rakentamasta maahan pysyviä tukikohtia. Abdi Aynte toteaa, että mikäli Al-Shabaab kykenee tarjoamaan pysyvän turvapaikan ulkomaalaisille jihadisteille, tämä antaisi Al-Qaidalle uutta elinvoimaa. Al-Qaidan yhteistyö Al-Shabaabin kanssa olisi Aynten mukaan todennäköisesti myös kestävämpi kuin sen suhde Afganistanin talebanien kanssa.

”Tähän on kolme keskeistä syytä. Ensinnäkin talebanit olivat ensisijassa kotimainen liike, joka pyrki hallitsemaan Afganistania wahhabistisen islamintulkinnan mukaisesti. Talebanit tunnustivat valtioiden väliset rajat, eivätkä koskaan pyrkineet globaaliin jihadiin. Al-Shabaab on tässä mielessä talebanien vastakohta. Toiseksi talebanit ovat ennen muuta pashtunkielisten pataanien liike. Siksi sen vaikutusvalta ulottuu pääasiassa pashtunkielisille alueille Afganistanissa ja Pakistanissa. Al-Shabaab on sen sijaan menestyksekkäästi ylittänyt Somalian klaanirajat ja onnistunut värväämään joukkoihinsa myös satoja ulkomailla ja muissa maanosissa varttuneita somalialaisia nuoria miehiä, jotka militantin ideologian innoittamina voivat aiheuttaa sekasortoa länsimaissa. Kolmanneksi, talebanien johtajat eivät olleet Al-Qaidan aikaansaannosta, kun taas Al-Shabaabin johtajat ovat.”

Peik Johansson

Kommentoi