Onko sosiaalinen Eurooppa vielä mahdollinen?

Eurooppalaisten kristittyjen täytyy nousta vastarintaan ja estää sosiaalivaltion purkaminen. Velkariisin nimissä tehdyt julkisten menojen leikkaukset uhkaavat jo kristillisiä perusarvoja: solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta, sanoo saksalainen sosiaalietiikan professori Franz Segbers.

Sosiaalietiikan professori Franz Segbers on yksi saksankielisen Euroopan tunnetuimpia kirkon ja yhteiskunnan välisen moraalisen suhteen saarnamiehiä. Segbers on avannut sekä katolisen, että evankelisen kirkon ovet avoimelle kysymyksenasettelulle rahasta ja taloudellisen vallan käytöstä.

Tapaan Marburgin yliopiston professorin Itä-Berliinissä, mihin hänet on kutsuttu saarnaamaan Zionkirkkoon. Kyseessä on Dietrich Bonhoeferin kotikirkko. Bohnhoefer oli 1900-luvun kuuluisin saksalainen teologi, natsien murhaama vastarintataistelija ja poliitisen teologian edelläkävijä.

Kysyn Segbersiltä Zionkirkon kaikuvassa sakastissa, miten meidän eurooppalaisten kristittyjen tulisi suhtautua nykytilanteeseen, missä esimerkiksi Kreikassa säästetään julkisissa menoissa niin rankalla kädellä, että vanhukset näkevät nälkää ja sairaat jätetään ilman lääkkeitä.

"Puhumme nyt siitä Euroopasta, joka muodostaa maailman rikkaimman alueen. Missään muualla ei ole vaurautta niin paljoa kuin euroalueella.

Ja on suoranainen skandaali, että olemme mukana organisoimassa ja siis osaltamme vastuussa siitä eurooppalaisesta politiikasta, joka johtaa eteläisessä Euroopassa, niin Kreikassa kuin Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa, siihen että hätä ja kurjuus ovat jälleen tätä päivää.

Me näemme, että näissä maissa EU:n, Euroopan keskuspankin ja Maailmanpankin muodostama niin sanottu troikka painostaa maat toimenpiteisiin, jotka johtavat sosiaalivaltion sortumiseen. Tämä on tietoisesti valittu ohjelma. Mario Draghi, EKP:n tämänhetkinen pääjohtaja on sanonut, että nyt on kysymys siitä, että täytyy luoda ja palauttaa finanssimarkkinoiden luottamus. Sosiaalivaltio on tehtävänsä tehnyt, sanoo Draghi.

Tällä ajatuksella Mario Draghi irrottaa eurooppalaisen sosiaalipolitiikan ja talouspolitiikan siitä pitkästä traditiosta, jonka ansiota on, että Euroopassa erot rikkaiden ja köyhien välillä ovat suhteellisen pieniä ja että sosiaalivaltio on rakennettu juuri Eurooppaan.

Sosiaalivaltio tarkoittaa että valtio ottaa vastuuta ihmisten sosiaalisista riskeistä, kuten sairaudesta,työttömyydestä, työkyvyttömyydestä, ikääntymisestä. Valtio vastaa siitä, että näissä epävarmuuden tai kriisin tilanteissa ihmiset voivat edelleen jatkaa turvattua ja siedettävää elämää.

Mario Draghi sanoo, että kääntäkää koko kuvio ympäri. Meidän täytyy elvyttää finanssimarkkinat. Sosiaalivaltio on käytetty loppuun.

Täten Draghi jättää jäähyväiset Euroopan parhaille perinteille. Hän hylkää tradition, jonka juuret ulottuvat mitä syvimmin kristilliseen sosiaalietiikkaan. Ja minusta meidän täytyy havahtua, oikeastaan - ja sanon tämän tietoisesti – meidän tulee tyrmistyä siitä mitä juuri nyt keskellä Eurooppaa tapahtuu.

Stéphane Hessell, yksi harvoista yhä elossa olevista Euroopan ihmisoikeusjulistuksen kirjoittajista, entinen ranskalais-saksalainen vastarintataistelija, Buchenwaldin keskitysleiristä selvinnyt kirjailija ja diplomaatti julkaisi vastikään kirjan nimeltä: Tyrmistykää!

Siinä hän kirjoittaa, miten meille tänään kehdataan sanoa, että Euroopassa ei ole mahdollista maksaa vanhuksille kunnollisia eläkkeitä. Hessell korostaa miten tämä Eurooppamme on rikkaampi kuin koskaan ennen. Se tarkoittaa, että nyt meidän täytyy päivittää käsityksemme siten että tässä kriisissä nämä samat eurooppalaiset perusarvot ovat myös samaisen kriisin ratkaisu.
Ja nämä perusarvot ovat: solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus.
Meidän täytyy tehdä kaikkemme estääksemme, ettei Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa tai Italiassa ajan oloon uhrata näitä parhaita sosiaalivaltion perinteitä. Sama uhka koskee nimittäin jo muitakin maita. Ja miksi näin uhkaa käydä? Jotta finanssikapitalismi toimisi entiseen tapaan."

Saksan työministeriö julkisti hiljan tutkimuksen, jonka mukaan liittotasavallassa joka kolmas työntekijä tulee saamaan vanhuusköyhyyteen johtavaa eläkettä. 35 vuotta keskipalkalla ahertanut työntekijä tulee saamaan kuukaudessa 688 euroa eläkettä.

Eli miljoonat Euroopan vauraimman maan kansalaiset on tuomittu kaikkein vähäisintä toimeentuloa vastaavaan eläkeläisköyhyyteen. Jo nyt on puistossa tyhjiä pulloja keräävä mummo Saksassa aivan tavallinen näky.

Kysyn professori Segbersiltä, miten tämä ristiriita sopii yhteen kristillisen sosiaalietiikan kanssa?

"Euroopassa maksettavat liian alhaiset eläkkeet ovat seurausta politiikasta, joka laskee työmarkkinoilla yhä laajentuvan matalapalkkasektorin varaan. Meillä Saksassa meillä on yksi suurimmista matalapalkkasektoreista koko Euroopassa.

Missään muualla ei makseta niin alhaisia palkkoja suhteessa maan koko palkkatasoon, kuin Saksassa! Saksa on yksi niistä harvoista maista Euroopassa, missä ei ole määritelty edes vähimmäispalkkaa. Ei siis ole mitään alarajaa, minkä alle palkka ei saa pudota. Kun ihmiset tekevät vuosikausia töitä tällaisten työehtojen kanssa, niin ei vanhana voi saada sellaista eläkettä, millä voisi elää suistumatta köyhyyteen.

Saksa ajaa sellaista politiikkaa, missä se yhtäällä komeilee maailman suurimman vientimaan kunniapaikalla, ja on saavuttanut erittäin korkean taloudellisen kilpailukyvyn. Juuri tämä hyvä kilpailukyky on ostettu nälkäpalkoilla ja niitä seuraavilla alhaisilla eläkkeillä. Ja minä olen sitä mieltä, että tässä tarvitsemme selvän kurssin muutoksen."

Mitä meidän pitäisi kristittyinä tehdä? Kristityillä meillä olisi kai uuden testamentin hengen mukaan velvollisuus toimia lähimmäisen rakkauden, jakamisen ja oikeudenmukaisuuden puolesta?

"EU:n alkuperäinen ajatus oli rauhan, sosiaalisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden luominen. Näin piti tiivistää rauhaa Euroopassa. Ja nyt tästä rauhan ideasta on tullut kilpailun ideaali.
EU:n päämääränä on sisäinen ja ulkoinen kilpailukyky.
Ja nyt näemme, että tästä kilpailun ideasta ovat ajatukset sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja solidaarisuudesta työnnetty häiritsevinä taka-alalle ja tuhottu.

Ja minä uskon, että meillä on kristittyinä ja kirkkona erittäin tärkeä rooli. Meidän täytyy tehdä nyt selväksi että Euroopan unioni ilman oikeudenmukaisuutta ja ilman solidaarisuutta johtaa perikatoon.

Kirkkoisä Augustinut on sanonut että yhteiskunta ilman oikeudenmukaisuutta on rosvojoukko! Elämme Euroopassa missä rikkautta on enemmän kuin milloinkaan ennen. Samaan aikaan on tämä Eurooppa mitä syvimmin jakautunut! Yli 80 miljoonaa eurooppalaista on työttömänä. Puolet Espanjan ja Portugalin ja Kreikan nuorisosta on vailla työtä ja vailla ammatillista tulevaisuutta. Tällaisena hetkenä me tarvitsemme uuden paluun eurooppalaisen ajattelun alkulähteille."

Saksassa talouslehdet kirjoittavat innolla, miten liittotasavaltaan nyt saadaan uutta ja pätevää ammattityövoimaa Espanjasta. Samaan aikaan nousee kuitenkin pelko siitä, että Euroopassa kasvaa kokonainen sukupolvi nuoria ihmisiä, jotka eivät elämässään ole nähneet muuta kuin epävarmuutta ja kodittomuutta - siinä missä piti olla ammatillinen ja taloudellinen tulevaisuudenusko.

Marburgin yliopiston sosiaalietiikan professori Franz Segbers näkee rikkaiden maiden itsekkyyden ajavan nämä nuoret seuraamaan siirtotyöläisinä isiensä jälkiä.

"Koska köyhyys ja työttömyys Euroopassa kasvaa, niin se on kouriintuntuva osoitus politiikan virheistä. Tästä syystä tarvitsemme täyskäännöksen. Ei saa olla niin, että hyvinvointi ja rikkaus lisääntyy Euroopassa ainoastaan osalle väestöä. Ja väestön toinen osa suljetaan kaiken hyvän ulkopuolelle.

Espanjassa ja Kreikassa on joukoittain nuoria, joilla ei ole minkäänlaisia ammatillisia tulevaisuuden visioita ja jotka vaeltavat sankoin joukoin mm. Saksaan. Näiden nuorten kohtalo on samanlainen kuin heidän isovanhemmillaan. Nämä tulivat niin sanottuina vierastyöntekijöinä Saksaan.

Ja nyt tulevat vuorostaan hyvin koulutetut insinöörit ja lääkärit ja opettajat, joilla ei ole mitään ammatillisia mahdollisuuksia kotimaassaan. Samalla tämä tarkoittaa, että lähtömaista jäävät puuttumaan juuri kipeästi tarvittavat, korkeasti koulutetut ammattilaiset.

Euroopan kriisimaat ovat investoineet korkeaan koulutukseen. Nyt me Keski-Euroopassa, eritoten Saksassa, säästämme vastaavat kustannukset, kun saamme korkeasta koulutettuja lääkäreitä ja insinöörejä juuri samoista kriisimaista, jotka olemme säästöohjelmillamme ja velkapolitiikallamme kurjistaneet siihen tilaan, että ammattilaiset joutuvat pakenemaan kotimaistaan."

Saksassa on perinteisesti käyty moraalista keskustelua käsitteillä: tekijät - ja - uhrit. Tällä viitataan natsiaikaan - eli siihen vastuuseen ketkä olivat aktiivisia syyllisiä hirmutekoihin. Ja ketkä omasta tahdostaan riippumatta uhreja. Kysyn professori Segbersiltä, ketkä ovat nyt, finanssikapitalismin oloissa ne vastuulliset tekijät. Ja kenelle lankeaa uhrin osa?

"Uhreja ovat eläkeläiset joiden eläketurvaa on leikattu. Uhreja ovat ne nuoret, joilla ei koulutuksesta huolimatta ole ammatillisia mahdollisuuksia. Uhreja ovat ne ihmiset, joiden palkat on leikattu. Tämä tarkoittaa, että uhreja ovat kaikki ihmiset, jotka joutuvat uhraamaan elämänsä finanssimarkkinoiden pitämiseksi tyytyväisinä.

Mitä me nyt juuri koemme, on sitä samaa mitä globaalissa merkityksessä rikas pohjoinen on tehnyt köyhälle etelälle,kehittyneet maat kehitysmaille, jo vuosikymmeniä sitten. Silloin myös, mm. Argentiinassa ja kaikissa latinalaisen Amerikan maissa oli finanssikriisejä. Eteläisten maiden ulkomaan velat nousivat kriisimittoihin.

Ja tuolloin teologit kehittivät sanonnan, että me elämme uhrikapitalismissa. Meidän täytyy uhrata sosiaalivaltion perusteet, jotta meistä tulee jälleen luottokelpoisia.

Ja juuri tämä tapahtuu jälleen - tällä kertaa vain euroalueen sisällä. Jotta eteläisen Euroopan maat voivat säilyttää luottokelpoisuutensa, täytyy heidän uhrata sosiaalivaltionsa. Vastuulliset tekijät ovat sellaiset henkilöt, joiden edun mukaista on omaisuuden lisääminen.

Konkreettisesti niitä ovat pankit. Ja suurten omaisuuksien haltijat, jotka ovat investoineet tuotto-odotuksilla ladattuihin sijoitusmuotoihin, kuten valtiolainoihin, voidakseen edelleen jatkaa omaisuuden kasvattamisen prosessia. Kuvaavaa on, kun Kreikassa päätettiin ensimmäisestä velkojen leikkauksesta, niin eräs amerikkalainen sijoitusrahasto jätti kanteen EU-tuomioistuimelle.Heidän mukaansa Kreikan velkojen leikkaus loukkasi pääomasijoittajien ihmisoikeuksia. Koska omistaminen lukeutuu ihmisoikeuksiin.

Käännettynä tämä siis merkitsee: kreikkalaisten, italialaisten, espanjalaisten ihmisten ihmisoikeuksia kouraistaan ankaralla kädellä, koska heidän sosiaalinen turvallisuutensa, heidän oikeutensa työhön, heidän oikeutensa terveydenhuoltoon ... kaikki tämä uhrataan jotta pääomien ja omaisuuksien omistajat voivat pankkien välityksellä kartuttaa omaisuuttaan."

Euroopan unionista sanotaan löydetyn jo alun perin sen säädöksiin jätetty vika, systeemihäiriö, jonka vuoksi sekä euroalueen taloudet että velkaantuminen kehittyvät näin epätasaisesti.

Onko finanssimarkkinoissa jonkinlainen eettinen systeemivirhe, joka kristittyjen tulisi havaita ja joka pitää saada oikaistua?

"Systeemivirheellä on nimensä. Ja se nimi on finanssikapitalismi. Se on itseohjautuva järjestelmä, joka ruokkii itse itseään. Finanssikapitalismin voittoja ei käytetä yhteiskunnan ja hyvinvoinnin parantamiseen tai sosiaalivaltion rahoittamiseen.

Kaikki nämä muut menoerät nähdään ainoastaan kuluina, jotka vähentävät tuottoja. Finanssikapitalismi on näin rakenteellisesti säädetty sillä tavalla, että se lisää omia tuottojaan muiden yhteiskunnan kulujen kustannuksella. Ja siitä syystä meidän täytyy ratkaista tämä finanssimarkkinoiden ongelma toisella tavalla. Talous täytyy järjestää sillä tavalla, että voitot palautuvat yhteiskunnan hyödyksi."

Me evankeliset olemme lähtökohdiltamme protestanttinen uskontokunta, eli protestiliike - pitäisikö protestanttisten kristittyjen siis protestoida nykyistä enemmän?

”Kyllä vaan, meidän pitää protestoida enemmän. Käydä vastarintaan. Koska suunta on väärä. Teologi Dietrich Bonhoeferillä on muuan kirjoitus, missä hän - nimenomaan vastarintataistelijana - kehotti heittämään kapuloita rattaisiin, jos vaunujen kuljettaja on humalassa. Kielikuva selittyy sillä, että finanssisysteemi on umpihumalassa. Se on yksinkertaisesti väärä.
Ja siksi täytyy heittää kapuloita rattaisiin. Etteivät vaunut enää vaan vyöry eteenpäin ja aivan väärään suuntaan.

Finanssikapitalismi on systeemivirhe, joka meidän on korjattava. Tämä korjausliike tarkoittaa, että eräät asiat täyty ikään kuin kytkeä pois päältä ja kieltää. Emme voi elää järjestelmässä, missä elanto ja hyvinvointi on mahdollista ainoastaan sillä edellytyksellä, että sosiaalivaltio puretaan.

Tämän hetken Euroopassa meidän on oltava tarkkoina. Euroopan eteläisissä valtioissa sosiaalivaltiota puretaan jo räväkkää vauhtia.Ja minä toivon, että kirkot ovat niitä paikkoja, missä ihmiset voivat miettiä kaikkea mitä on tekeillä: mikä nyt menee pieleen. Jotta ihmiset saavat voimaa nousta vastarintaan ja kehittää uusia vaihtoehtoja."

Kirkon opetuksen maltillisuuden tuntien penään sosiaalietiikan professori Segbersiltä onko tämä mahdollista? Entä jos kirkko pelkää oman maineensa politisoitumista? Vai olisiko sittenkin aivan normaalia, että kirkko ottaa kantaa politiikan ja talouden kysymyksiin?

"Me käymme tätä keskustelua Zionikirkossa. Paikka ei ole tunnettu pelkästään Dietrich Bonhoeferin saarnoista ja konfirmaatiosta.Tämä oli myös DDR:n aikaan, vuosina 1988 – 89 tärkeä kansalaisaktivistien kokoontumispaikka. Tästä kirkosta on jo kertaalleen saanut alkunsa vallankumous. Se johti Saksan Demokraattisen tasavallan sortumiseen. Ja olisipa todella hienoa, jos me kirkkona sitoudumme tähän perinteeseen ja sanomme, että kun tältä paikalta ovat jo kertaalleen lähteneet liikkeelle ne herätteet, jotka lopulta kaatoivat epäoikeudenmukaisen valtiodiktatuurin, niin miksi ei siis finanssidiktatuuri ole yhtä lailla kaadettavissa."

Jorma Mattila

Kommentoi