Köyhien ympäristöliike

"Väärin ymmärretty edistys tuhoaa enemmän elämisen edellytyksiä kuin se luo uusia. Siksi yhä enemmän ihmisiä on noussut Intiassa taisteluun vallitsevaa kehitystä vastaan, ” sanoo intialainen tunnettu ympäristöaktivisti Sunita Narain.

Aivan viime aikoina on näkynyt ja kuulunut maapallon tulevaisuuden kannalta merkittäviä uutisia. Ensinnäkin kasvussa oleva ihmisten määrä maapallolla ylitti seitsemän miljardin rajan.

Toiseksi kansainvälinen energiajärjestö IEA julkaisi raportin maailman energiankulutuksen näkymistä. Raportin mukaan fossiilisten polttoaineiden hallinta energiantuotannossa näyttää jatkuvan jatkumistaan, jolloin YK:n alaisissa kasvihuonekaasujen rajoittamisneuvotteluissa asetettua tavoitetta maapallon lämpötilan noususta vain kahdella asteella ei ole mahdollista saavuttaa. Pitäisi ryhtyä nopeasti radikaaleihin toimiin, jos tästä tavoitteesta halutaan pitää kiinni.

Kolmanneksi EU-maiden velkakriisi ja pankkisektorin vaikeudet ovat nousseet keskeiseksi aihepiiriksi G 20-maiden kokouksissa ja vielä vuoden 2011 alussa puheenjohtajamaa Ranskan esiintuomat ympäristöteemat ovat häipyneet taustalle. EU on ollut aloitteellinen kansainvälisissä ympäristöneuvotteluissa, mutta vallitseva talouskriisi on sysännyt meneillään olevat ilmakehän lämpenemisen rajoittamista koskevat neuvottelut taustalle myös uutisoinnissa. Valtion menojen leikkaukset ovat vähentäneet useissa maissa tukia uudistuvan energian kehittämiseen ja investoinnit näihin energialähteisiin ovat supistuneet.

Pitemmän tähtäimen pohdintoja näkyy vain harvoilla areenoilla. Saksalainen kehityspoliittinen aikakauslehti ”Entwicklung und Zusammenarbeit” julkaisi syyskuussa 2011 erityisnumeron ilmakehän lämpenemisen ja talouden välisistä yhteyksistä ja intialainen pitkän linjan ympäristöaktivisti Sunita Narain kirjoitti siihen avainpuheenvuoron, joka on tämän Kolmannen maailman puheenvuoron lähtökohta.

Esittelin tässä puheenvuorosarjassa Narainin ajatuksia jo 1991, jolloin hän kirjoitti silloisen yhteistyökumppaninsa Anil Agarwalin kanssa kansainvälistä huomiota herättäneen raportin ilmakehän lämpenemisestä länsimaisena kolonisaationa. Agarwal ja Narain vaikuttivat Intian ja monen muun kehitysmaan neuvotteluasemiin kansainvälisissä kasvihuonepäästöjen rajoituksiin pyrkivissä neuvotteluissa korostamalla länsimaiden keskeistä roolia jo hiileen nojautuvan teollistumisen alusta lähtien ja toisaalta korostamalla päästöjä henkilöä kohti.

Heidän New Delhiin perustamansa tutkimusyksikkö ” Centre for Science and Environment” on julkaissut useita raportteja Intian ympäristö- ja kehitysongelmista. Se julkaisi pioneeriraportin Intian ympäristön tilasta 1988. Raportti Intian perinteisestä vesitekniikasta on myötävaikuttanut sadeveden keruun palaamiseen Intian suurkaupunkeihin. Tämä laitos on myös julkaissut ”Down to Earth”-aikakausilehteä, jossa tarkastellaan erityisesti Etelä-Aasian ympäristö- ja kehitysongelmia. Agarwalin kuoleman jälkeen Narain on toiminut laitoksen johtajana.

Kun on seurannut ilmakehän lämpenemiseen vaikuttavien päästöjen rajoitusneuvotteluja jo 20 vuotta kuten Narain ja nähnyt vähäiset saavutukset ja neuvottelujen viimeaikaiset lukkiutumiset, ei ole ihme, että puheenvuorot tiukkenevat kuten Narainin tässä esiteltävä puheenvuoro. Kun esittelen lopussa Malediivien presidentin kannanottoja, niissäkin näkyy turhautumista. Malediivien edustajat ovat olleet mukana näissä kansainvälisissä neuvotteluissa jo Berliinin 1995 kokouksesta lähtien, jolloin pienten saarivaltioiden edustajat vaativat ensi kerran tiukkoja päästöjen leikkauksia. Ilmakehän lämpenemisen vaikutukset uhkaavat myös pieniä vuoristovaltioita kuten Bhutania.

Köyhien ympäristöliike

Sen jälkeen kun Intia ryhtyi liberalisoimaan kansantalouttaan, on talouskasvu nopeutunut siellä, mutta hallinto kantaa huolta Intian jäämisestä jälkeen Kiinan kehityksestä. Se on ryhtynyt panostamaan luonnonvarojen mobilisaatioon ja infrastruktuurihankkeiden kehittämiseen. Uusia kaivoksia pyritään valjastamaan käyttöön, suurvoimaloita pystytetään ja moottoriteitä rakennetaan. Nämä hankkeet ovat kohdanneet vastustusta ja jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä on ollut vastustamassa joitakin hankkeita.

Sunita Narainin mukaan ympäristönsuojelu ei merkitse paikallisyhteisölle mitään luksusta, vaan kyse on niiden olemassaolosta. Ne kyseenalaistavat myös vallitsevan talouskasvun ja kehityksen, koska ne tuntuvat tarjoavan niille vähän:

”Kutsun näitä ilmiöitä köyhien ympäristöliikkeeksi. Ne ovat oikeassa, sillä ulkopäin tuoduissa kehityshankkeissa on kyse paikallisten luonnonvarojen kuten veden, maan ja mineraalien hyödyntämisestä. Mutta nämä hankkeet eivät luo työpaikkoja, vaan paikalliset ihmiset menettävät perinteisen elämäntapansa. Väärin ymmärretty edistys tuhoaa enemmän elämisen edellytyksiä kuin se luo uusia. Siksi yhä enemmän ihmisiä on noussut Intiassa taisteluun vallitsevaa kehitystä vastaan.”

Kun poliisit ovat pyrkineet hajottamaan näitä mielenosoituksia, niissä on syntynyt yhteentörmäyksiä, joissa on kuollut ihmisiä. Tämä asettaa haasteen demokratialle:

”Nämä laajat vihreät kapinat ovat Intian demokratian testi. Maassa tarvitaan uusia suorituskykyisiä teollisuus- ja infrastruktuurihankkeita, mutta ne kohtaavat yhä enemmän kritiikkiä. Meidän tulee ottaa huomioon se, ettei niitä voida kuitenkaan toteuttaa vastoin kansalaisten tahtoa. ”

Sunita Narain tukeutuu gandhilaiseen ajatusperinteeseen, kun hän näkee köyhien intialaisten yhteisöissä elävän perinteisen viisauden, jolloin heillä on oikeus kapinoida väkivallattomasti korruptoitunutta hallintoa vastaan.

Intiassa käydään parhaillaan kovaa keskustelua kehityshankkeiden vastaisista liikkeistä, kun siellä toimii myös maolainen aseellinen vastarintaliike naxaliitit. Intian hallinto ei näe hyvällä silmin sen ajamien hankkeiden vastustusta ja se on käynnistänyt ”kehityksen rauhoittamiskampanjan”, jota jotkut tiedotusvälineet ovat kutsuneet ”Green Huntiksi” eli ”vihreäksi jahdiksi”. Jotkut toivoisivat ilmeisesti olevansa Kiinassa, jossa poliisi runttaa säälimättä kehityshankkeiden vastaiset mielenosoittajat maahan. Gandhilaiset ja naxaliitit kiistelevät puolestaan väkivallan oikeutuksesta. Tähän keskusteluun on sotkettu myös Lännestä tuotuja ideoita ”terrorismista”, mutta Intian Korkeimman oikeuden lausunto, joka kritisoi Intiassa omaksuttua uusliberalistista politiikkaa, toi erävoiton vastustajille.

Rikkaiden maiden vastuu

Narain toteaa, että rikkaissa maissa on jo pitkään edistetty energiatehokkuutta, mutta siitä huolimatta hiilidioksidipäästöt ovat nousseet jatkuvasti. Henkilöautot käyttävät vähemmän bensiiniä 100 kilometriä kohti, mutta koska ihmiset matkustavat enemmän ja useilla perheillä on useita autoja, niiden aiheuttamat päästöt lisääntyvät.

”Monet muttei läheskään kaikki rikkaiden maiden asukkaat ovat omaksuneet jonkinlaisen uuden ympäristöetiikan. He ostavat reilun kaupan ja biotuotteita, he ajavat hybridiautolla ja asentavat talonsa katolle aurinkopaneleita. Intian uusi keskiluokka seuraa esimerkkiä. He haluavat epäilemättä hyvää, mutta se, mitä he tekevät, on vain kuin vesipisara kuumalla kivellä”.

Maapallo ei kestä nykyään vallitsevaa energiavaltaista kasvumallia. Maapallon luonnonvarat ovat rajalliset ja energiatuotannon aiheuttamat riskit ovat valtavia.

”Hyvinvoivan maailman tulisi löytää tie sellaiseen talouskasvuun, joka ei tukeudu fossiilisiin polttoaineisiin ja tunnustaa rajojen olemassaolon. Se pitäytyy kuitenkin tuhoisassa talousmallissaan, vaikka on ollut jo kauan selvää, ettei tämä voi jatkua kauan ja ettei muu maailma voi seurata tätä esimerkkiä. Rikkaat maat eivät ole muuttaneet riittävästi elintapojaan ja juuri siksi eivät monikansalliset neuvottelut ole onnistuneet pysäyttämään ilmakehän lämpenemistä. Tuntuu siltä, että YK:n ilmakehäpolitiikka ja Kioton sopimus ovat osoittautuneet enemmän tai vähemmän arvottomiksi. Ilmakehän lämpenemisen vaikutukset iskevät kuitenkin kovimmin juuri kehitysmaiden köyhiin”.

Tarvitaan rajoituksia

Narainin mukaan on harhaa kuvitella, että ilmakehän lämpenemiseen liittyviä suuria ja monitahoisia ongelmia voidaan ratkaista muodikkaasti markkinamekanismiin nojautuvilla keinoilla. Hänen mukaansa vaaditaan paljon voimakkaampia toimia ja rajoituksia. Hänen mielestään on välttämätöntä puuttua kulutukseen. Seuraavassa sitaatissa ilmenee aineksia gandhilaisesta moraalisaarnasta. Mutta myös uskontojen pyhissä kirjoissa puhutaan siitä, että rikkailla on vaikea päästä taivaaseen:

”Drastiset rajoitukset ovat tarpeellisia. Kuitenkaan yksikään hallitus ei puhu kulutuksen rajoittamisesta. Tiedämme, että tehokkuus on osa ratkaisua, mutta tehokkuus ilman riittävyydestä puhumista on merkityksetön. Maailman mahtavien ahneuden tyydyttäminen ei voi olla kehityksen päämäärä. Pikemmin olisi pyrittävä tyydyttämään köyhien yksinkertaisia tarpeita.”

Sunita Narainin mielestä parasta intialaisessa demokratiassa voisi olla kehityksen päämäärien ja keinojen uudelleenarviointi. Vähemmällä on saatava aikaan enemmän ja tämän uuden kehitysmallin tulisi olla paljon nykyistä kestävämpi. Lisäksi laajojen kansalaispiirien täytyisi päästä osallisiksi kehityksen hedelmistä.
Hän päätyy artikkelinsa lopussa pohtimaan keskiluokan tulevaa roolia ja tämä on samansuuntainen kuin se, mitä monet muut asiantuntijat ovat viime aikoina korostaneet:

”Eräs aikamme suuria kysymyksiä on, voivatko kaupungit ja keskiluokka Intiassa sekä koko maailmassa ottaa opiksi tästä kaikesta riittävän nopeasti. Ei ole mahdollista, että harjoitetaan pitkään kallista ympäristönsuojelua, joka pyrkii paikkaamaan jälkikäteen suuria murtumia. Tulevaisuutemme riippuu siitä, voimmeko ottaa oppia köyhien ympäristöliikkeestä ja löytää uusia vastauksia vanhoihin ongelmiin ”.

Malediivit hukkumassa Intian valtamereen

Intian valtameressä Intian läheisyydessä sijaitsevan Malediivien saarivaltion presidentti Mohamed Nasheed on ollut meren pinnan nousun uhkaamien pienten saarivaltioiden puolestapuhuja ja hän on vaatinut tuntuvia päästörajoituksia. Kun kuolema uhkaa, joistakin tulee totuudenpuhujia. Hän lausui tuoreessa haastattelussa:

”Meillä on ongelmia puhtaan veden saannissa ja elintarviketurvallisuudessa ja meitä vaivaa sisäiset muuttoliikkeet. Nämä ovat ongelmia, joita muut maat tulevat kohtaamaan myöhemmin. Me olemme pakotetut suuntaamaan 40 % investoinneistamme sopeutumiseen ilmakehän lämpenemisen vaikutuksiin. Olemme joutuneet korottamaan veroja, eikä kukaan ole tyytyväinen. Jotta on mahdollista ymmärtää konkreettisesti lämpenemisen vaikutukset, täytyy kokea veden nousu asuntoonsa. Manhattanilla tämä vienee aikansa, kun sinne on rakennettu suojapatoja. Mutta jonakin päivänä tulevaisuudessa New Yorkissa vesi nousee korkealle ja asukkaat huudahtavat: ” Kas ilmakehän lämpeneminen on sittenkin totta”.”

Kun Kiinasta on tullut nopeasti maailman johtava hiilidioksidipäästöjen lähde ja sen päästöt henkeä kohti ovat saavuttamassa länsimaisen tason, Nasheedilla ei ole harhaluuloja nousevien teollisuusmaiden suhteen:

”Monet kehitysmaat sanovat, että teollisuusmailla on erityinen vastuu, kun ne ovat jo pitkään päästäneet hiilidioksidia ilmakehään. Mutta mikäli nousevilla teollisuusmailla olisi ollut mahdollisuus tehdä sama, ne olisivat sen tehneet ja ehkä pahempaakin jälkeä. Sanoisin nyt niin, että jos länsimaat vaipuisivat uneen, ja Kiina, Etelä-Afrikka, Brasilia ja muut nousevat talousmahdit harjoittaisivat ”business as usual”-politiikkaa, Malediivit häviäisivät kuitenkin maailman kartalta”.

Sekä Kiinan että Yhdysvaltojen johtajat ovat vastuuttomia, kun ne vastustavat lyhytnäköisesti päästöjen leikkauksia ja torpedoivat näin kansainvälisiä neuvotteluja tarpeellisista päästörajoituksista. Tuoreen IEA:n raportin mukaan näiden kahden suurvallan päästöt yhdessä ovat puolet kaikista maailman päästöistä.

Bhutania uhkaa vuoristotsunami

Intian naapurina oleva pieni Himalajan vuoriston kuningaskunta Bhutan on lähtenyt tosissaan kestävän kehityksen tielle. Se on luopunut pitkään käytössä olleesta, mutta harhaan johtavasta bkt-mittarista ja ottanut käyttöön vaihtoehtoisen kansallisen onnellisuuden mittarin. Kun maassa on paljon vesivoimaa ja metsiä, joidenkin laskelmien mukaan maa ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Siellä on rajoitettu raakapuun vientiä ja turismia sekä suojeltu biologista monimuotoisuutta.
Mutta ilmakehän lämpenemisen vaikutukset uhkaavat näitä pyrkimyksiä. Bhutanissa pelätään Himalajan jäätiköiden sulamisen aiheuttamia ”vuoristotsunameja” sekä maanvyörymiä ja viranomaiset ovat olleet pakotettuja aloittamaan näihin varautumisen. Kansallisen ympäristökomission puheenjohtaja Uguyen Tshewang lausuu:

”Jäätiköiden sulaminen uhkaa olemassaoloamme, mutta meillä ei juuri mahdollisuuksia painostaa teollistuneita maita. Ainoa keino mikä meillä on, on näyttää esimerkkiä kestävässä kehityksessä”.

Jussi Raumolin

Kommentoi Lähetä: