Lauantaisin klo 17.40 – 17.55, uusinta tiistaina klo 18.00
Onko äärikonservatiivinen teekutsuliike ohimenevä ilmiö vai pysyvä muutosvoima?
Obama-huuma vaihtui Yhdysvalloissa vuoden 2010 aikana äärikonservatiivien esiinmarssiksi.
Mitä teekutsuliike haluaa?
“Me haluamme maamme takaisin”, tohtori Bridget Melson sanoo painavasti. Hän on psykoterapeutti, kolmen lapsen äiti ja kalifornialainen Tea Party- eli teekutsuliikkeen aktivisti. Hän haluaa maansa takaisin nykyiseltä hallinnolta, joka hoitaa hänen mielestään maan talouspolitiikkaa heikosti. Sekä osavaltion että valtion velka on liian suuri, eivätkä nykyiset päättäjät pysty tilannetta hoitamaan, Melson sanoo.
“Haluan maani takaisin” on yksi tunnetuimmista amerikkalaisen äärikonservatiivisen teekutsuliikkeen iskulauseista. Lause on tullut tutuksi viimeisen vuoden aikana, kun liike on vahvistunut. Liike haluaa pienentää hallintoa, alentaa veroja ja vahvistaa perustuslain asemaa.
Liikkeen nimi on peräisin 1700-luvun lopun Bostonista, jossa asukkaat kapinoivat brittien siirtomaahallintoa vastaan. Kapina huipentui Bostonin Teekutsuiksi nimetyssä tapahtumassa.
Nykyinen teekutsuliike ei ole oma puolueensa, vaan se tukee konservatiivipuolueen ehdokkaita. Ryhmä nousi pinnalle viime vuonna, kun se osoitti mieltään Yhdysvaltain hallituksen talouden elvytyspakettia vastaan. Liike on alueellista osastoista koostuva ryhmä, jonka voima on ruohonjuuritason toiminnassa. Liikettä pitävät pystyssä tohtori Bridget Melsonin kaltaiset vapaaehtoistyöntekijät, jotka paiskivat olan takaa töitä marraskuun alussa pidettyjä kongressin välivaaleja varten.
Miksi vastaliikkeeksi profiloituneesta teekutsuliikkeestä on tullut niin suosittu?
“Konservatiivisten arvojen kannattajat ovat todella turhautuneita. He ovat huolissaan perusasioista: terveydenhoidosta, oikeuksistaan, rahasta, perinteisestä
avioliittoinstituutiosta. Eri puolilla maata on tällaisia konservativismin keskittymiä, ja teekutsuliike yhdistää heidät”, liikkeen aktivisti, tohtori Bridget Melson sanoo.
Melson itse inspiroitui teekutsuliikkeestä tavattuaan konservatiivipuolueen poliitikon Sarah Palinin. Sen jälkeen Melson perusti paikallisen teekutsuosaston Pohjois-Kaliforniaan.
“Sarah Palin inspiroi minua toimimaan paremman maan puolesta. Kun näin, kuinka vastuuttomasti poliitikot hoitivat Kalifornian osavaltiota, samoin kuin koko maata, päätin toimia. Ajattelin lasteni tulevaisuutta ja kuinka heikolta se näytti taloudellisesti, ellen tekisi jotakin. Äitini jäi juuri eläkkeelle, ja hän on huolissaan siitä, onko hän oikeutettu parhaaseen mahdolliseen terveydenhuoltoon”, Melson sanoo.
Teekutsulaisten mielestä heidän liikkeensä on ensimmäinen järkevä vastavoima nykyiselle hallitukselle ja sen harjoittamalle politiikalle. He kokevat, että heidän tehtävänsä on auttaa amerikkalaisia näkemään, mihin valtion rahat menevät. Heidän mielestään kumpikaan puolueista, eivät demokraatit eivätkä konservatiivit vastanneet heidän tarpeitaan. Siksi he perustivat teekutsuliikkeen.
“Kumpikaan puolue ei puhunut meille, eivätkä ne kuunnelleet meitä. Demokraatit käänsivät selkänsä meille, ja he haukkuivat meitä väärin perustein rasisteiksi. Nyt lopulta konservatiivipuolue alkaa kuunnella meitä, ja on ilmaissut kiinnostuksensa tehdä yhteistyötä. Neuvottelemme siitä parhaillaan, mutta emme aio antautua heille, jos konservatiivit lopettavat kuuntelemasta meitä”, Melson sanoo.
Teekutsulaiset ovat protestoineet muun muassa veronkorotuksia ja presidentti Barack Obaman elvytyspakettia vastaan. New York Times-lehden siteeraaman kyselyn mukaan teekutsuryhmää kannattaa vajaat 20 prosenttia amerikkalaisista.
Kannattajat ovat tutkimusten mukaan konservatiiveja, valkoisia, uskonnollisia ja yli 45-vuotiaita, paremmin koulutettuja ja varakkaampia kuin keskivertoväestö, sekä he kokevat poliittiset näkemyksensä erittäin konservatiivisiksi.
Vaikka teekutsulaiset kannattavat vaaleissa konservatiivipuolueen poliitikkoja, he eivät ole tyytyväisiä konservatiivipuolueen toimintaan. Heidän mielestään konservatiivipuolue ei ole lunastanut lupauksiaan. Esimerkiksi 1990-luvulla puolue ei pystynyt uudistamaan hallintoa niin kuin se lupasi, Kalifornian republikaanipuolueen varapuheenjohtaja Tom Del Beccaro sanoo:
“Aluksi konservatiivit pystyivät uudistuksiin. Mutta kävi niin kuin usein käy: Mitä pitempään poliitikot istuvat kongressissa, sitä enemmän he alkavat muistuttaa Washingtonia sen sijaan, että he yrittäisivät uudistaa sitä. Käännekohta oli vuosina 2005 ja 2006, kun kävi ilmi, etteivät kongressissa istuvat edustajat pysty enää uudistuksiin. On luonnollista, että kun kumpikaan Yhdysvaltain kahdesta puolueesta ei pysty tarjoamaan ratkaisuja kansan ongelmiin, ihmiset etsivät niitä muualta, kuten teekutsuliikkeestä”, sanoo Tom Del Beccaro.
Vaalit menivät teekutsuliikkeen osalta hyvin. Vaaleissa menestyi kymmeniä teekutsulaisten tukemia ehdokkaita, ja konservatiivit valtasivat enemmistön Yhdysvaltain edustajainhuoneesta. Liike oli avaintekijä konservatiivien menestyksessä: Jopa neljä kymmenestä äänestäjästä sanoi kannattavansa teekutsuliikettä.
Demokraattipuolueen kannatusalueella Kaliforniassa liike ei saanut ehdokastaan lävitse. Mutta työ jatkuu, teekutsuliikkeen paikallisaktiivi tohtori Bridget Melson vannoo. Hän sanoo, että Kaliforniassa liikkeeseen liittyy lähes joka päivä uusia jäseniä. Samaa kuuluu teekutsulaisilta eri puolilta maata, hän sanoo.
Monen amerikkalaisen mielestä liike on kuitenkin vain ohimenevä ilmiö, joka on paisunut mittasuhteistaan median liioittelun takia. Siksi koko liikettä ei pitäisi ottaa vakavasti. Tätä mieltä on sanfranciscolainen Frank Morales.
“Teekutsuliike on konservatiivien uutiskanavan Fox Newsin ja konservatiivipuolueen luomus. Fox News kertoo ryhmästä ikään kuin se olisi suurikin liike ja antaa sille liikaa huomiota ilmiön todelliseen kokoon nähden”, San Franciscon kaupungin koulupiirissä työskentelevä Frank Morales sanoo.
Hänen mielestään teekutsuliike on kerännyt äärioikealla olevat ihmiset yhteen. Sellaiset, jotka haluavat kieltää totuuden ja ovat rasisteja, Frank Morales sanoo.
Teekutsuliikkeen aktiviinen jäsen tohtori Melson on tottunut tällaiseen kritiikkiin, eikä hän siitä hätkähdä. Melson sanoo, että teekutsulaiset keskittyvät hankkimaan uusia jäseniä.
Tämä teekutsuliikkeen ja sen kritisoijien vastakkainasettelu on tuttua monelle amerikkalaiselle. Ja moni on kyllästynyt siihen. Väsymys jatkuvasti kärjistyvään vastakkainasetteluun sai ihmiset liikkeelle suurin joukoin lokakuun lopussa Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washington DC:hin. Silloin satojatuhansia ihmisiä kokoontui tapahtumaan, jonka nimi oli Rally for Sanity, eli Järjen puolesta. Tapahtuman järjestivät television talkshown juontaja Jon Stewart ja tv-hahmo Steve Colbert.
Washington DC:n ytimessä, Valkoisen Talon kupeessa ihmiset kanniskelivat kylttejään, jotka viestivät kahta asiaa: Valtavirtamedia kärjistää maan ongelmia luomalla tarpeetonta vastakkainasettelua, ja maan kahtiajako on lopetettava.
Tapahtumaan osallistunut Eli Dicken oli paikalla marssimassa oikeellisen tiedonvälityksen puolesta. Hänen mielestään Yhdysvalloissa kovimmin huutavat ihmiset, jotka ovat äärioikealla tai äärivasemmalla, ja tästä melusta syntyy kuva, että koko Amerikka olisi kahtiajakautunut.
“Suurin osa ihmisistä Amerikassa ei vihaa toisiaan. Amerikassa on paljon minunkaltaisiani tavallisia ihmisiä, jotka ovat mielipiteineen keskellä. Haluamme kompromisseja. Kompromisseissa ei ole mitään vikaa.”, Dicken sanoo.
Demokraattipuoluetta kannattavan Dickenin mielestä Rally for Sanity-tapahtuma itsessään on osoitus siitä, että tavalliset amerikkalaiset voivat kokoontua yhteen hyvän asian puolesta, ilman vastakkainasettelua.
Dicken sanoo, että tapahtuma on ensimmäinen askel saada ihmisiä tietoiseksi siitä, mitä maassa on tapahtumassa. Hän näki Rally for Sanityn vastaiskuna kesällä Washington DC:ssä pidetylle Glenn Peck-tapahtumalle, joka oli kansallinen teekutsulaisten kokous. Olen demokraatti, mutta en sanoisi, että vastustan teekutsuliikettä- en halua yhtään enempää kärjistymistä, Dicken sanoo.
Maan yhtenäisyyden puolesta paikalle Washington DC:hin oli tullut myös konservatiivien kannattaja Tony Pham.
“Olen täällä, koska haluan osoittaa, että konservatiivit ja demokraatit voivat työskennellä yhdessä. Hyväksymme kompromissit, keskellä olemisen. Suurin osa meistä ei kannata kaikenlaista liioittelua ja äärimmäisyyksiin viemistä”, it-asiantuntijana työskentelevä Tony Pham sanoo.
Hän on huolissaan siitä, mitä teekutsuliike aiheuttaa konservatiivipuolueelle. Hänen mielestään liike on puskenut puoluetta äärioikealle, ja se vahingoittaa koko puolueen mainetta. Erityisesti, kun media kirjoittaa liikkeestä korostaen sen äärimmäisyyttä.
“Kun laittaa television päälle, kuulee vain äärimmäisiä näkemyksiä oikealta ja vasemmalta. On enää vaikeaa löytää järkevää keskustelua politiikasta”, Tony Pham sanoo.
Teekutsulaiset yhtyvät valtavirtamediaan kohdistettuun kritiikkiin, ja tietenkin heidän mielestään media käsittelee liikettä epäreilusti. Se ei kuitenkaan hidasta liikkeen kasvamista, koska sen tarvitseekin välittää koko ajan vähemmän siitä, mitä valtavirtamedia siitä kirjoittaa. Liike nimittäin keskittyy viestimään suoraan kannattajilleen blogeissa ja sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa.
Taitava internetin ja sosiaalisen median käyttö on siivittänyt liikettä menestykseen. Niiden avulla ryhmä on saanut yhdistettyä hajanaiset joukkonsa nopeasti. Kalifornian republikaanipuolueen varapuheenjohtaja Tom Del Beccaro kertoo:
“Internetin ja radion avulla teekutsuliike on kasvanut nopeammin. Liikkeellä ei ole kalliita postituskustannuksia, eikä ihmisten tarvitse matkustaa tapahtumiin, vaan virtuaalisilla työkaluilla saadaan asiat hoidettua ja enemmän ihmisiä yhteen. Se on tehokkaampaa järjestäytymistä kuin ennen.”
Teekutsuliikkeen paikallisaktiivi tohtori Briget Melson kertoo värväävänsä uusia jäseniä Facebookissa ja Twitterissä.
“Kerron Facebookissa tukijoillemme, kuinka heidän kannattaa äänestää, miten he voivat osallistua liikkeen toimintaan ja varainkeruuseen. Kirjoitan myös blogia, ja kannustan muita tekemään myös niin.”
Yhdysvaltain välivaalit toivat liikkeelle uusia haasteita. Kuinka liike järjestäytyy, meneeko se selkeästi konservatiivipuolueen kylkeen vai jatkaako erillisenä ryhmänä? Kukaan ei tiedä, kuinka pysyväksi Tea Party-liike jää. Melsonin mukaan liike hakee muotoaan parhaillaan.
“Emme aio perustaa omaa puoluetta, koska itsenäisellä, kolmannella puolueella ei ole mahdollisuuksia menestyä tässä maassa. Seisomme konservatiivipuolueen takana, jos he pelaavat korttinsa oikein. Silloin vuoden 2012 senaatti- ja presidentinvaaleissa heidän takanaan ovat kaikki teekutsulaiset”, Melson lupaa.
Kalifornian republikaanipuolueen varapuheenjohtaja Tom Del Beccaro arvioi, että teekutsuliikkeen vaikutusvalta saattaa jonkin ajan kuluttua murentua, jos konservatiivipuolue vastaa äänestäjiensä odotuksiin ja siihen kohdistunut turhautuminen laukeaa. Teekutsulaisilla on kuitenkin juuri nyt vaalimenestyksensä takia vaikutusvaltaa politiikassa.
“Teekutsuliike on lähitulevaisuudessa hyvin vaikutusvaltainen. Liike velvoittaa kummatkin puolueet, sekä demokraattipuolueen että konservatiivit uudistamaan politiikkaansa. Liikkeellä on myös suuri vaikutus presidentinvaaleissa, koska seuraavan ehdokkaan on oltava sellainen, joka on sitoutunut uudistuksiin”, sanoo Kalifornian republikaanipuolueen varapuheenjohtaja Tom Del Beccaro.
Melson ja muut teekutsuaktivistit katsovat jo tuleviin vaaleihin, vuoden 2012 senaatti- ja presidentinvaaleihin.
“Tämä on vasta alkua. Ihmisillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä teekutsulaiset saavat vielä aikaan. Etsimme parhaillaan seuraaviin vaaleihin ehdokkaita, joita voimme esittää konservatiivipuolueelle”, Melson sanoo.
Kommentoi Lähetä:
Eurooppalaisia, Amerikkalaisia ja Kolmannen maailman puheenvuoroja vuoroviikoin. Ennen suomeksi julkaisemattomia kirjoja, tekstejä ja haastatteluja. Tuottaja Juha Kulmanen.
Amerikkalaisia puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat
- Amerikkalaisia puheenvuoroja: Kuunteleminen internetissä
- Amerikkalaisia puheenvuoroja: Free ride eli netin vapaamatkustajat
- Amerikkalaisia puheenvuoroja: 10.11.2011 13.55
Kolumneja ja puheenvuoroja
Radio 1 vastaa
Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
Anna Simojoki | 26.5.2012
Eurooppalaisia puheenvuoroja
Vihapuhe ei kieltämällä lopu
Esa Aallas | 26.5.2012
Ykkösaamun kolumni
Uusi tarvitsee ystäviä
Aleksis Salusjärvi | 24.5.2012
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!
Eurooppalaisia puheenvuoroja - uusimmat kuunneltavat
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Orbanistan
- Eurooppalaisia puheenvuoroja: Venäjän kapitalismin ensimmäinen aalto


