Anti-terrorismin sydämessä

Pariisin terrorismin vastaisen tuomioistuimen tutkintotuomari Marc Trevidic kirjoitti viime vuonna ilmestyneessa kirjassaan 'Anti-terrorismin sydämessa' siitä, miten Ranskassa on toimittu terrorismin vastaisessa työssä viimeisen puolentoista vuosikymmenen aikana. Ranska oli aina maaliskuuhun asti välttynyt pitkään iskuilta maaperällään. Trevidic kertoo salaisista operaatioista, terrorismin luonteen muuttumisesta ja siitä ääri-islamilaisesta mentaliteetista, jonka hän näkee uhkaavan vapausarvojamme.

Mohamed Merahista tuli maaliskuussa Ranskan Toulouse'issa kerralla kasvot pelottavalle ääri-islamilaiselle terrorismille. Ranska oli välttynyt terrori-iskuilta sitten vuoden 1995 metropommitusten jalkeen kokonaan. Niin Ranskassa kuin muuallakin ainakin vuoteen 2001 asti suuri yleisö eli kuin terrorismin uhkaa ei olisi ollutkaan. Yritykset hyökätä Strasburgissa joulumarkkinoille Al-Qaidan Frankfurtin iskuryhmän voimin tai Ahmed Ressamin suunnitelma
räjäyttää Los Angelesin lentokenttäterminaali 60 kilolla räjahteitä alkoivat herättää yleisoä ruususenunesta. Ja lopulta kaksoistornien tuho toivotti läntisen maailman tervetulleeksi uudelle vuosituhannelle karmaisevalla tavalla.

Kirjassaan ' Anti-terrorismin sydämessä', terrorismin vastaisen tuomioistuimen tutkintotuomari Marc Trevidic muistuttaa, että Ranskan tiedustelu oli varsin hyvin selvillä, että Afganistanin ja Pakistanin leireillä terrorismikoulutuksen oli tuohon mennessä saanut parikymmentätuhatta kansainvälistä jihad -taistelijaa. Trevidic hämmastelee edelleen, kuinka Yhdysvallat ei nähnyt mitään tulevan eivätkä Euroopan maat tunteneet vaaraa.

Britanniassa annettiin Londonistanin paholaisten valmistella rauhassa maaperää pahimmalle, kirjoittaa Trevidic.

"Lontoosta käsin toimi suurin matkanjarjestäjä afgaani-pakistanilaisille terrorismin koulutusleireille. Kun -90-luvun Algerian raakalaismainen ääri-islamistien kokonaisten kylien kurkunleikkaamistaistelu menetti charminsa, alkoi Al-Qaidan puhemiesten kutsu purra. Kansainvälisen jihadin ammattimaiseen koulutukseen ja talibanien suojelukseen - aika oli sille kypsä Algerian ja Bosnian pettymysten jälkeen.

Britannia ei asettanut ensimmäistakään estettä Algerian äärijarjestön GIA:n edustajien maahantulolle tai heidän sananvapaudelleen profetoida Ranskassa kielletyssä Al-Ansar -lehdessä tavoitteitaan. Jo vuonna -94 lehdessä kirjoitettiin, ' että kiistämätön voimamme on tappaa ranskalaisia kristittyjä' ja seuraavana vuonna varoitus 'de Gaullen pojille, etta pitäkää varanne - olemme selkänne takana ja leikkaamme kurkkunne niin maassa, merellä, ilmassa kuin vuorilla ja aavikoilla'. Nämä Londostanin huligaanit löysivät Finsbury Parkin ja Baker Streetin moskeijat kuin unelmansa. Juhlituimmat johtajat olivat Abou Hamza ja Abou Qatada. Londostanin saarnamiesten puheet innoittivat nuoria muslimeja samalla tavalla kuin toista sukupolvea beatlesit ja rolling stonesit."

Marc Trevidic muistuttaa eurooppalaisten vapaaehtoisten tulleen rekrytoiduksi Lontoossa afgaanileireille. Khaldenissa, Khostissa ja Darountassa taisteluoppinsa saaneita ei vuosien -95-2001 -välillä juurikaan seurattu, vaikka he kulkivat Britannian ja Afganistanin väliä ja suunnitteleivat terroritoimia. Trevidic ei väitä, etteikö
Britannian tiedustelupalvelu MI5 olisi tehnyt mitään, mutta vallalla ollut asenne 'wait and see' johti toimimattomuuteen, koska omalla maaperällä ei mitään ollut tapahtunut .

Terrorismin vastainen lainsäädantö käynnistyi Britanniassa vasta, kun Ahmed Ressam pidatettiin Washingtonissa räjähdyskuormineen ja kun Abou Dohan havaittiin rekrytoineen jihadin nimissä Lontoosta väkeä koulutusleireille. Britannian terrorismia ennaltaehkaiseva lainsäädäntö 'AntiTerrorism, Crime and Security Act' valmistui viisitoista vuotta Ranskan vastaavan jälkeen. Ranskan tiedustelupalvelun DST:n toimista Trevidic kertoo tarkan seurannan keski-Aasiaan matkustamisesta. Lentoliput ovat paras keino jäljityksessä. Hankaluutena kansainväliselle terrorismin vastaiselle tiedustelulle on se, että esimerkiksi Euroopassa rajanaapurien alueella asuvien epäilyksenalaisten liikkeistä ei hevin tietoa saa. Jos ajatellaan Ranskan maaliskuisen Mohamed Merahin iskuja sotilaita ja koulua vastaan Toulouse'issa ja Montaubassa, on Marc Trevidic viime vuonna kirjoittanut jihad -terroristien ajatusmaailmasta ja tiedustelutoimista varsin osuvasti, vaikka Merahiin ei kiinni päästykään ennen tuhoisia hyökkäyksiä.

" Al-Qaidan hyperterrorismin 'kulta-ajan' jälkeenkin DST on jatkanut samaa ennaltaehkäisevää strategiaa. Tärkeätä on seurata tänään kuten eilen omia jihadstejamme maamme rajojen ulkopuolella. Kun he lähtevat koulutukseen, osallistuvat taisteluihin tai kun he palaavat, on heidän psykologinen tilansa varsin ongelmallinen. He eivät koskaan ole kyllästyneitä sotaan, sillä se on pyhä ja he haluavat sitä lisää. Mitä enemmän he ovat kohdanneet kauheuksia, sitä enemmän heidän voidaan epailla tekevan niitä lisää.

Jos he ovat nähneet paljon ruumiita, erityisesti kuolleita naisia ja lapsia, mitä heille merkitsee muutama lisäruumis pariisilaismetrossa. Entäpä omat algerialaisislamistimme?
Kuinka voisi edes kuvitella, että he voisivat pelätä jossakin eurooppalaisessa kaupungissa tehtävää joukkomurhaa, kun kokonaiset kylät oli teurastettu Algeriassa?

Eurooppalaisten perusongelma on kuvitella, että kauhu on epätodellinen, jollakin tapaa mahdoton. Uskomme todellakin johonkin suojapaikkaan maailmassa jossa vain joskus viattomat kärsivät. Sotaa rauhan aikana ei osata kuvitella. Ajatustapamme ongelmallisuus on tarkalleen seurausta tästä hypystä neljänteen ulottuvaisuuteen. Nuoret muslimit haluavat jättää suojatun ja välinpitämättömän maailman kohdatakseen maailman, jota he eivät voi kuin kuvitella. Mukavuus käyttää heidän uskoaan, rukoukset eivat riitä sammuttamaan heidän janoaan toimintaan ja heidän täpötäyttä palavaa uskonnollista intoaan. Mutta he putoavat rikollisten käsiin. Ja nämä rikolliset seuraavat strategiaa, jossa
ei ole mitään humanistista.

Tällä hetkellä Ranskan maaperällä on ryhmiä, joilla ei ole mitään todellisia yhteyksia Al-Qaidaan ja Al-Zarkaoui'hin. Se synnyttää uudenlaisia näkymiä valvonnan ja pidattämisen suhteen. Kun nama ryhmät syntyvät 'valvotulla alueella', tilanne on kontrollissa. Mutta kaikki on toisin, kun kutsumus syntyy spontaanisti eri puolilla Ranskaa. Opiskelijat, joskus hyvinkin edistyneellä tasolla vaikkapa Montpelierissa ja Tourissa tai sitten nuoret toimettomat muslimit Toulouse'issa saavat päähänsä lähteä auttamaan irakilaisveljiaan. Nämä nuoret ovat tarpeeksi motivoituneita hylkäämään kaiken lähteäkseen tappamaan - joskus taistelemaan amerikkalaisia
vastaan, mutta usein räjäyttämään itsensä naisten ja lasten keskellä tyydyttääkseen sunnilaista Al-Qaidan maailmannäkemystä."

Vaikka Ranska ei lähtenyt aikanaan Irakin sotaan, ei se merkinnyt toimettomuutta terrorismitiedustelulle. Marc Trevidic kertoo kuinka hyvin nopeasti vanhat kaavat islamistien jäljittämiseksi eivät toimineetkaan. Ensin kuviteltiin, ettei mitään seurausta neutraalista Ranskan asenteesta tulisi, mutta pian huomattiin ennalta ehkäisevän strategian joutuneen voimavarojensa rajamaille. Huomio oli kiinnitettävä uuteen ilmiöön eikä suinkaan enää Al-Qaidan vanhojen 'opi-tappamaan-kymmenessä-tunnissa'-
oppikirjojen jäljittämiseen ja koodien purkamiseen.

Vuoden 2006 tienoilla alkoi Trevidicin mukaan kehitysvaihe terrorismissa, jota pitääkin kutsua enemmän humaaniksi kuin
tekniseksi. Kyseessä on tämä Toulouse'ssakin jo nähty ilmiö eli nuorison syvän vakaumuksen ja rehellisyyden kapina, joka kääntyy arvaamattomaksi terrorismiksi.

Trevidic on nähnyt aitiopaikalta eli tiedustelua auttavalta terrorisminvastaisen tuomioistuimen kokemuksista, kuinka täysin tyhjästä tiedustelun kannalta ilmestyi nuoria, jotka olivat valmiita lahtemään taistelemaan Irakiin. Tiedusteluanalyysien pohjalta Trevidic katsoo ensimmäisen uuden opetuksen olleen se, että integraatio ranskalaiseen yhteiskuntaan ei olekaan riittävä jarru ja että uskonnollisella sitoutumisella on enemmän painoa kuin 'kansallisella identiteetilla'.

Toinen opetus Ranskan nuorten jihadistien mielenliikkeistä oli se, etta vaikka nämä nuoret eivat saaneetkaan kuin nimellista materiaalista apua lähtiessaan Irakiin, saivat he roppakaupalla moraalista tukea, vaikkei heitä suostuteltu saati rekrytoitu lähtemään. Jihadin tekeminen Irakissa nähtiin Trevidicin mukaan taysin legitiimiksi suuressa osassa muslimiyhteisöä. Trevidic katsookin, että Yhdysvaltain vastainen 'islamilainen vastarinta' rakentui idealisoituna taisteluna. Huomattavaa on, etteivät Ranskan moskeijat tai muslimien internet -sivustot saarnanneet Yhdysvaltain vastaisuutta. Kyse oli jostakin muusta. Trevidic määrittelee terrorismia lain kirjaimen kautta ja jälleen kerran nousee mieleen se, kuinka nopeasti maaliskuun lounais-Ranskan tapahtumat määriteltiin terrorismiksi. Ranskan yleinen syyttäjä katsoi välittö masti Mohamed Merahin teot terrorismin tunnusmerkkejä kantaviksi, vaikka media puhuikin pitkään kriisipäivinä joukkomurhista ja sarjamurhaajasta.

"Rikoslaissa terrorismi määritellään yksilö llisenä tai kollektiivisena 'yrityksenä' , jonka tavoitteena on vahingoittaa vakavasti yleistä järjestystä pelottelun tai terrorin voimin. Eli on kysymys tuosta 'yrityksestä'. Termi 'yritys' jattaa sivuun kaiken improvisaation. 'Yritys' on inhimillisten ja materiaalisten keinojen yhteenliittymä tavoitteen palvelemiseksi. Näin ollen terroristihanke on perusteltavissa yhdenkin ihmisen tekemäksi, koska laki mainitsee mahdollisuuden yksilön 'yritykseen' tehdä se, vaikka yleisimmin 'yritys' on kollektiivinen ja se kehittyy pahantekijoiden keskuudessa. Ei siis tarvita vähempää kuin projekti, jolla on tavoitteena vahingoittaa vakavasti yleistä jarjestystä. Erona rikollisuuteen on se, että yleisen järjestyksen vahingoittaminen on seurausta rikollisesta toiminnasta, ei sen haluttu tavoite. Vaikutinta, jolla terroristi haluaa vahingoittaa yleistä järjestystä
ei laki määrittele. Rikollisessa toiminnassa rikoslaissa vaikutin on teoreettisesti samantekevä. Todellisuudessa, vaikutin ei ole samantekevä terrorismin ollessa kyseessä.

On voitava erottaa väkivaltaisia tekoja: on niitä, joilla etsitään kategorisen tavoitteen saavuttamista; on niitä jotka tehdään epätoivoisesti tai tympääntyneinä ja on terroriteot, joiden ensimmäinen vaikutin on poliittinen eli on kysymys maan tai alueen poliittisen tilanteen muuttamisesta. Demokratioissa kansalaiset voivat muuttaa tämän tilanteen äänestämallä ja saattamalla valtaan tämän politiikan mukaiset edustajat. Terrorismia vastaan asettuu enemmiston laki, kun taas vähemmistö haluaa tuoda 'näkokulmansa' esiin väkivallalla."

Uuden, maiden sisäisen terrorismin määrittely onkin huomattavasti vaikeampaa. Nuorten radikaali-islamistien profiilin tekemiseen kun yhdistyvät toistuva pikku-rikollisuus, uskonnollinen lataus, antisemitismi, viimeisimmän teknologian käyttaminen tai Yhdysvaltain vastaisuus ja hankalasti määriteltavat motiivit. 'Antiterrorismin sydämessä' -kirjassaan Marc Trevidic kertoo seikkaperäisesti, kuinka terrorismin rahoitus ei ole olleenkaan niin vaativaa ja luvuiltaan suurta kuin usein annetaan ymmärtää. Muutamien kymmenientuhansien eurojen voimin kyetään hankkimaan joukkotuhoon riittävä määrä aseita, ammuksia tai räjahteitä. Rahanpesu, luottokorttitietojen varastaminen sekä liittyminen asevarkauksia tekeviin rikollisiin on terrorivalmistelujen arkipäivää. Väärät paperit puolestaan ovat kulmakivi terrori-iskuja suunniteleville. Kaksoiskansalaispassit mahdollistavat väärien paperien tuplaamisen. Mutta identiteerin kätkeminenkään ei riitä, muistuttaa Trevidic. On sulaudutava lavasteisiin ennen iskuja. Tämä taiteenlaji mahdollisti myös syyskuun yhdennentoista onnistumisen.

Trevidic muistuttaa iskujen tekijoiden eläneen pitkaan vieraassa maassa tämän maan tapojen mukaan niin hyvässä kuin pahassa,
mutta omien uskonnollis-kulttuuristen tapojen vastaisesti.

"Lahjakkaimmille vastustajillemme väärät paperit kulkevat käsi kädessä vaaran elämäntavan kanssa. Vaarallisimpia eivät ole ne, jotka huutavat 'Allah Akbar' ennen iskuaan, vaan ne, jotka eivät koskaan iske ja jatkavat terroritoimiaan mahdollisimman pitkään. He ovat suunnittelijoita, täysin integroituneita. Omassa työssäni en ole heitä montaakaan kohdannut, mutta he ovat tehneet minuun paljon suuremman vaikutuksen kuin nämä kiihkomieliset, joiden kasvoilta ilman mitään vaikeutta voi lukea vihan. Attentaatin
ennakoiminen ei ole pikku-juttu silloin kun kyseessä ovat yksilöt, jotka käyvät töissä, juovat, juhlivat ja tanssivat, harrastavat rakkaussuhteita ja jotka varmasti eivät vieraile moskeijoissa.

Kuitenkin onneksi tiedustelupalvelut tuntevat jo usein heidän oikeat kasvonsa, vaikkei terroristi kanna mainoskylttiä mukanaan. Jo Al-Qaidalle sulautumisen taide oli osa strategiaa. Tämä strategia on kärsivällisyyttä. Bin Laden sanoi aikanaan, että lännellä on moderni teknologia eli kello, mutta hänelle ei ollut epäilystäkään siitä, että Allahin avulla islam voittaa. Tässä maailmassa, jossa kaikki kulkee nopeasti, Al-Qaida ottaa oman aikansa. 'Teillä on kello, meillä on aika', he sanovat."

Televisio ja muu moderni media ovat jo vuosikymmenten ajan jättäneet mieliimme kuvia terrori-iskuista, kaapatuista lentokoneista, kraatereista teillä ja toreilla. Terrorismin vastaisen
pariisilaistuomioistuimen tutkintotuomari Marc Trevidic on toistakymmentä vuotta kuulustellut ja tutkinut terrori-iskujen suunnittelijoita ja tekijöitä. Hän sanoo, että huolimatta
uutisbulletiinien kattauksesta, suurimmalle osalle ihmisistä terrorismia ei arjessa ole. Elämmehän rauhan aikaa. Vain kriisit herättävät, kun kasseja ja laukkuja aletaan tutkia siellä, missä ihmisiä on paljon.

Varsinkin -70 ja -80-lukujen terroriaallon jälkeen elettiin pitkään kuin uhkaa ei olisi ollutkaan. Mutta yhtä ihmisryhmää terrorismi ei
jätä ahdistamatta. Uhreja. Trevidic korostaakin tuon tuosta kirjassaan uhreja ja heidän tukemistaan.

"Uhreille aika on pysähtynyt, kuva iskusta syöpyy ikuisesti mieleen. Painajainen pysyy hereillä, sillä kuva terrorismista on pysähtynyt. Hetkeä ennen kaikki oli rauhallista. Linnut lauloivat, puheensorinaa oli ympärillä, lapset halasivat ennen töihin lähtoä, oli rakasteltu viimeisen kerran ja pariskunnat istuivat puiston penkillä. Sitten aamu päättyy sotaan. Kuoleman henkäisy, mykistävät äänet, liekit, nouseva pöly, vihlovat huudot. Totta kai, elämä jatkuu, eivätkä terroristit onnistuneet notkauttamaan pörssikurssejakaan kuin nimeksi.

Elämä jatkuu uhreillekin, mutta amputoituneena. Osa sielusta on varastettu. Uhrit pidättävät hengitystään, sillä he eivät ole saaneet tietää totuutta. Viisi, kymmenen, kaksikymmentä - kolmekymmentä vuotta myohemmin he saapuvat toimistooni saadakseen selville totuuden; tai edes kappaleen totuutta. Nämä vuodet ovat pitkiä kuin ikuisuus. Kollektiivinen muisti säilyttää tietysti pisimpään kaikkein merkittävimmät iskut, mutta uusia tulee ja ne pyyhkivät edelliset pois, attentaatit seuraavat toisiaan.
Ehkä yhtenä päivänä tapahtumien merkittävyys tajutaan. Ehkä huomenna ..."

(KIRJA: Au Coeur de l'Antiterrorisme,; Marc Trevidic; JCLattes 2011, 398 s.)

Ismo Nykänen

Kommentoi