Kanada kamppailee asemastaaan

Onko muuttuvassa maailmassa omaa asemaansa etsivä suurvalta, Yhdysvallat vielä kiinnostunut Kanadasta? Kaksi kanadalaista, oppositioparlamentaarikko Bob Rae ja tunnettu pääkirjoitustoimittaja Jeffrey Simpson pohtivat oman maansa syrjäytymisen syitä.

Kanadalaiset ovat tiedostamassa, että heidän maansa ei olekaan niin tärkeä kuin mitä kanadalaisten valtaosa on kuvitellut. Kanadalaiset ovat uskoneet aivan viime aikoihin saakka, että heidän maansa on niin rehellinen ja kunnollinen maa, että sillä on kysyntää pelkästään tuosta syystä. Varsin sinisilmäinen näkemys näkyi iskulauseessa The World Needs More Canada eli Maailma tarvitsee enemmän Kanadaa, jota osa kanadalaisista on toistellut pitkään.

Usko tällaisiin iskulauseisiin sai kovan kolahduksen lokakuussa 2010, kun Kanadaa ei valittukaan YK:n turvallisuusneuvostoon. Aikaisemmin Kanada pääsi turvallisuusneuvostoon kahdeksi vuodeksi joka kerran kun se asettui ehdokkaaksi eli kerran 10 vuodessa. Kanadalainen oppositioparlamentaarikko, liberaalipuolueen Bob Rae selittää, miksi kanadalaiset olivat niin pettyneitä.

"Ei se varsinainen shokki ollut, mutta pettymys kyllä. Monien kanadalaisten ja minun mielestäni tappio johtuu siitä, miten Kanada on käyttäytynyt kansainvälisessä politiikassa sekä siitä, että maailman voimasuhteet ovat muuttuneet suuresti."

Kööpenhaminan ympäristökokousta johtaneet tanskalaiset poliitikot olivat tosi järkyttyneitä, kun he havaitsivat, miten kielteisesti Kanada suhtautuu lähes kaikkiin, Euroopassa tutuiksi tulleisiin ympäristöpoliittisiin tavoitteisiin. Näin tapahtui vaikka Kanada on allekirjoittanut kasvihuonekaasujen rajoittamista koskevan Kyoton sopimuksen.

Liberaaliparlamentaarikon mielestä Kanadan jälkeenjääneisyydestä erityisesti ympäristökysymyksissä ei saa syyttää kanadalaisia vaan maan hallitusta.

"Meidän hallituksemme on suhtautunut hyvin passiivisesti ilmastonmuutokseen. Olette oikeassa: jos vertaamme Kanadan näkemyksiä lukuisten Euroopan maiden kantoihin me olemme todella jäljessä. Ja meidän jälkeenjääneisyyteemme vaikuttaa meidän maineeseemme Euroopassa ja kaikkialla maailmassa."

Kanada on energiantuottajamaa, jonka bitumihiekasta jalostettu öljy on erittäin tärkeä Kanadan taloudelle jo aikaisemmin löydetyn tavallisen öljyn ja kaasun lisäksi. Bitumihiekan jalostus öljyksi saastuttaa 12 kertaa enemmän kuin normaalin öljyn jalostus. Valtaosa öljyhiekasta jalostetusta öljystä menee Yhdysvaltain markkinoille. Johtuuko Kanadan kielteinen suhtautuminen ilmastonmuutoksen haasteisiin siitä, että sen itsensä pitäisi pakottaa energiayhtiöt ottamaan huomioon Kyoton sopimuksen vaatimukset?

"Minusta syyllisiä ei pidä etsiä energiayhtiöistä. Meidän ympäristöpolitiikastamme vastaa Kanadassa jo neljä vuotta vallassa ollut uuskonservatiivinen hallitus. Meidän hallituksemme ja sitä johtava konservatiivinen puolue eivät ole halunnut tunnustaa ilmastonmuutoksen olemassaoloa. Vasta nyt hallituksemme alkaa tiedostaa Kanadan jälkeenjääneisyyden ja sen, että Kanadan pitää kuroa umpeen välimatka muihin maihin. Ongelman tiedostamisen pitää johtaa nyt muutoksiin politiikassa. Koska Kanadan istuva hallitus on vastuussa siitä, että Kanadalla ei ole ympäristömuutoksen tunnustavaa politiikkaa minusta on väärin syyttää kanadalaista yleistä mielipidettä Kanadan jälkeenjääneisyydestä."

Oppositiopoliitikko Bob Raen lisäksi avarakatseisempi osa Kanadan tiedotusvälineistä on selittänyt Kanadan syrjäyttämistä turvallisuusneuvoston vaaleissa juuri sillä, että Kanada on jäänyt jälkijoukkoon ympäristöpolitiikan lisäksi myös muissa asioissa. Kanadassa ei ole tiedostettu riittävästi, että maailma on muuttumassa moninapaisemmaksi. Kiina on noussut toiseksi suureksi vaikuttajaksi Yhdysvaltain rinnalle, mutta sen lisäksi monet muut maat ovat etsimässä omaa paikkaansa tärkeiden maiden joukossa. Näin Yhdysvallat, jonka kainalossa Kanada on tavallaan elänyt vuosikymmenien ajan, ei ole enää ainoa suurvalta, vaikka sen vaikutusvalta on vielä merkittävä ja sotilasvoima mahtava.

Tunnetun kanadalaisen laatulehden, The Globe and Mailin pääkirjoitustoimittaja Jeffrey Simpson ruoski oman maansa nurkkakuntaisuutta jo keväällä 2010 julkaisussa artikkelissa, joka löytyy Canadian International Councilin eli Kanadan kansainvälisen neuvoston sivuilta.
Jeffrey Simpson:

"Kanadalaiset haluavat nähdä oman maansa suvaitsevaisena ja oikeudenmukaisena vaikuttajana, joka antaa myös paljon kansainvälistä apua ja suojelee demokraattisia arvoja. Juuri siksi sen asema pitäisi tunnustaa. Mutta nykyisessä kovan kilpailun, erilaisten vaarojen ja ympäristöuhkien maailmassa meidän on pakko herätä. Omaan napaansa tuijottavat maat jäävät syrjään pitkäksi aikaan. Erityisesti tämä vaara uhkaa maita, jotka näyttävät pyrkivän suojelemaan itseään maailmalta sen sijaan että ne keskittäisivät omat voimansa kilpailuun juuri tässä, nykyisessä maailmassa."

Kanadassa kaikki eivät ole havainneet, että suurvaltanaapuri on pahasti velkaantunut Kiinalle ja elää yli varojensa. Jopa edellä mainitun Kanadan kansainvälisen neuvoston nettisivuilla on kirjoituksia, joissa vielä toivotaan, että Yhdysvallat pelastaa syrjäytyneen Kanadan. Nämä kirjoittajat eivät havaitse, että itse Yhdysvalloilla ei ole enää samaa asemaa kuin aikaisemmin vaan sekin etsii nyt omaa paikkaansa moninapaisessa maailmassa. Tärkeimpien teollisuusmaiden G8:sta on tullut G20 eli nyt maailman asioita pohditaan 20 maailman tärkeimmän maan kokouksissa. Uudet vaikuttajamaat ovat nyt edustettuina aivan uudelle tavalla myös Kansainvälisessä valuuttarahastossa. Myös turvallisuusneuvoston uudistusta koskeva keskustelu käsittelee sitä, miten taloudellisesti kasvaneet, entiset kehitysmaat saadaan nyt mukaan päättämään maailman asioista.

Kun kylmän sodan loppu valmisti tietä uudelle maailmalle, Kanada solmi vapaakauppasopimuksen Yhdysvaltain kanssa. Koska kahden pohjoisamerikkalaisen maan taloudet ovat kiinni toinen toisissaan, se oli varmasti oikea sopimus, mutta kahden vuosikymmenen jälkeen maailma on hyvin erilainen.
Jeffrey Simpson:

"Yhdysvallat on edelleen Kanadan suurin kauppakumppani ja läheisin ystävä. Suhteet ovat kiinteät kaikilla kentillä ja perhesiteet ovat loputtomat. Nämä asiat säilyvät tulevaisuudessakin, mutta muuten kaikki on muuttunut. Yhdysvaltain osuus maailman taloudesta on pudonnut aikaisemmasta 25 prosentista 20 prosenttiin. Yhdysvallat on edelleen maailman suurin talous, mutta ero Kiinaan supistuu koko ajan. Vuonna 1990 Yhdysvaltain kauppavaje oli 30 - 40 miljardia dollaria, nyt se on 716 miljardia dollaria. Noin neljännes johtuu öljyn tuonnista. Yhdysvallat on nykyisin enemmän riippuvainen tuontiöljystä kuin 30 vuotta sitten kun presidentti Jimmy Carter huomautti tästä vaarasta.
Sen lisäksi maailman johtava maa elää lainaksi. Yhdysvallat on ottanut lainaa yli varojensa. Se on tuonut tavaraa enemmän kuin se on vienyt, kuluttanut enemmän kuin mitä se on ansainnut, ja vieläkin se pohtii lisäsijoituksia Afganistanin sotaan. Presidentti Barack Obama on päättänyt kasvattaa Afganistanissa olevia joukkoja 30 000 sotilaalla. Siihen tarvittavat rahat, 30 miljardia dollaria vuodessa Yhdysvallat joutuu lainaamaan."

Koska näin vastuuton talouspolitiikka ei voi jatkua loputtomiin, Yhdysvaltain pitäisi joko lisätä veroja tai leikata menoja, mutta vain seuraavia vaaleja ajattelevat parlamentaarikot eivät päätä kummastakaan. Se, että Yhdysvallat elää täysin yli varojensa on vakava uhka sen omalla vakaudelle mutta myös koko maailmalle ja erityisesti Kanadalla, jonka talous on tiiviisti sidoksissa Yhdysvaltain talouteen. Yhdysvallat on vieläkin ”välttämätön maa” eli maa jota tarvitaan sen hegemonian ja arvovallan vuoksi esimerkiksi erilaisten sopimusten neuvotteluissa. Siitä huolimatta Kanadan pitää muuttaa politiikkaansa selvästi ja nopeasti, Jeffrey Simpson kehottaa.

"Kanadalaisten täytyy luoda siteitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin kaikkiin niihin maihin ja talouksiin, jotka eivät riipu Yhdysvalloista, vaikka naapurisiteet ovat tärkeimmät tulevaisuudessakin. Koko maailmaa koskevat kehitysnäkymät pakottavat Kanadan monipuolistamaan suhteitaan ja luomaan itselleen globaalin aseman. Tulevaisuudessa Yhdysvallat menettää suhteellisesti asemiaan maailmassa kun taas monikansalliset järjestöt ja monikansallinen politiikka, multilateraalisuus vahvistavat asemiaan. Kauppasuhteet ja poliittiset valtasuhteet muuttuvat todella. Tulevaisuudessa Kanadan, keskisuurten valtioiden joukkoon kuuluvan maan on oltava niin monissa kansainvälisissä verkoissa kuin mahdollista. Meidän on tuettava niitä taloudellisesti ja kehotettava myös meitä suurempia valtioita osallistumaan kansainvälisiin instituutioihin."

Kysyn oppositiopoliitikolta, miten hän määrittelee Yhdysvaltain ja Kanadan suhteet. Kanadalla on toki ollut omat näkemyksensä: se ei ole osallistunut Kuuban vastaiseen saartoon eikä Irakin sotaan, ja se on ollut aina hyvin aktiivinen YK:n rauhanturvatoimissa kun taas Yhdysvallat karsasti YK:n toimintaa vuosien ajan.
Bob Rae:

"Me olemme naapureita ja Yhdysvaltain markkinat ovat elintärkeät meille, mutta me olemme kaksi itsenäistä maata, joilla on omat näkemykset. Toivon, että eräänä päivänä saamme hallituksen, joka on nykyistä tietoisempi maailman ongelmista ja muokkaa omat näkemyksensä ja oman poliittisen linjansa uuden tietoisuuden pohjalta."

Menneisyydessä Kanadalla oli itsenäisempi linja monissa asioissa. 60-luvulla se otti vastaan pakolaisina yhdysvaltalaisia sotilaita, jotka kieltäytyivät menemästä Vietnamiin. Tuo aika tuntuu hyvin kaukaiselta. Maahanmuuttajiin Kanada on suhtautunut ja suhtautuu edelleen erittäin myönteisesti. Kanada tunnetaankin runsaasti maahanmuuttajia ottavana maana, joka myös luo tilaa saapujien omille kulttuureille eli on selvästi monikulttuurimaa. Kysyn oppositiota edustavalta kansanedustajalta, miten hän selittää sen, että sisäpolitiikassa Kanadalla on hyvin avoin linja, mutta kansainvälisessä politiikassa se ei ole osannut mukauttaa omaa politiikkaansa maailmassa tapahtuneisiin muutoksiin.

"Te ette osaa erottaa Kanadan yleistä mielipidettä Kanadaa neljä vuotta hallinneen uuskonservatiivisen hallituksen linjasta. Hallitus ei puhu koko Kanadan puolesta. Meidän hallituksemme edustaa vain yhtä osaa Kanadasta. Kanada on edelleenkin avarakatseinen maa. Meistä on tärkeää, että suhtaudumme myönteisesti maahanmuuttoon ja yleensä maailmaan."

Ulkopuoliset eivät erota kansalaisten näkemyksiä Kanadan hallituksen linjasta, koska me tiedämme niin vähän Kanadasta.

"Se juuri on meidän ongelmamme. Juuri siksi meitä ei valittu turvallisuusneuvostoon. Nykyhallitus harrastaa hyvin yhdenvärisiä kampanjoita, joihin me, parlamentin jäsenet emme voi mitenkään vaikuttaa ja joissa laajempi, koko Kanadaa edustava näkemys ei tule esille."

Kanadan entinen Ukrainan ja Venäjän suurlähettiläs Christopher Wesdal on arvostellut Kanadan hallitusta mm. siitä, että se kampanjoi Georgian ja Ukrainan Nato-jäsenyyden puolesta, vaikka itse Yhdysvaltain johto tarkastelee Venäjä-suhteitaan uudesta näkökulmasta. Suurlähettilään mielestä Kanadan ulkopolitiikka on muokkaantunut usein liikaa kylmän sodan näkemyksiin takertuneiden, Kanadaan muuttaneiden esimerkiksi georgialaisten ja ukrainalaisten vaatimusten mukaan.

Talviolympialaisistaan tunnetusta Galgarysta tulee kuitenkin toisenlaisia uutisia. Galgary oli ensimmäinen tärkeä kanadalainen kaupunki, jossa kaupungin johtoon valittiin lokakuussa 2010 aivan uudenlainen poliitikko Nahaad Nenshi, joka on myös muslimi. Hänen vanhempansa muuttivat Kanadaan Tanzaniasta. Nenshi on opiskellut mm. Harvardissa, ollut työssä yritysmaailmassa ja kirjoittaa kolumneja lehtiin. Hän edustaa uutta kosmopoliittista Kanadaa, joka on syntynyt avoimen maahanmuuttopolitiikan tuloksena. Hänen puolestaan kampanjoivat Galgaryssa yhteiskunnassa uusia tuulia edustavat nuoret, sivistyneistön edustajat ja ympäristöliike. Nenshia verrataan Yhdysvaltain nykyiseen presidenttiin myös siksi, että hänen vaalikampanjansa sai liikkeelle samoja voimia ja sitä käytiin myös hyvin paljon netissä.

Oireellista on se, että Nenshi voitti vaalit juuri Calgaryssa, joka tunnetaan Kanadan cowboy-kulttuurin tyyssijana ja maan oikeistolaisimpana kaupunkina. Kanadan nykyinen, uuskonservatiivinen pääministeri Stephen Harper on kotoisin juuri Calgarysta. Myös liberaalin poliitikon, Bob Raen mielestä Nenshin valinta voi merkitä käännettä Kanadan politiikassa.

"Calgaryn maahanmuuttajien yhteisöä edustavan uuden kaupunginjohtajan valinta on todella huomattava muutoksen merkki. Kanadan politiikkaa seuranneet osasivat odottaa jotain tällaista. Juuri Calgarysta on tullut hyvin monikulttuurinen, monirotuinen kaupunki. Nenshin valinta kaupunginjohtajaksi kertoo jo alkaneesta muutoksesta."

Jeffrey Simpson muistuttaa, että vaikka poliittista taistelua käydään paikallisesti, sen ratkaisut ovat globaalisia, maailman nykytilanteen huomioon ottavia ratkaisuja. Kun Kanadan pääministeri kuuntelee oman lääninsä, Albertan maanviljelijöitä, hänen pitäisi muistaa, että omien markkinoiden suojelulla ei mennä pitkälle nykymaailmassa.

"Kanadan ulkopolitiikan tärkein tavoite löytyy sisäpolitiikasta. Elämän kaikilla kentillä toimivien johtajien – myös mediavaikuttajien – täytyy ryhtyä selittämään globaalin maailman ongelmia väestölle. Tavoitteena on saada väestö taaksemme kun yritämme tehdä Kanadasta mahdollisimman hyvin maailmaan yhteydessä olevan maan."

Liisa Liimatainen

Kommentoi Lähetä: