Vanheneva väestö ja muuttoliikkeiden paine

Muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana ihmiskunnan keski-ikä nousee dramaattisesti. Samaan aikaan pula raaka-aineista, taloudellinen eriarvoisuus ja muuttoliikkeet luovat epävarmuutta. Yli kahdenkymmenen taloustieteilijän teoksessa 'Väestöjen yhteentörmäys - sota vai rauha' kuvataan riskien suuruutta ja haetaan ratkaisuja. Ranskalaisen asiantuntijaryhmän 'Le Cercle des économistes'in ajatuksia.

Ranskassa majaa pitävän taloustieteilijoiden ringin kaksi edellistä
kirjaa kapitalismin sodista ja ehtyvien luonnonvarojen maailmasta
saivat loppuvuodesta rinnalleen talous- ja väestötiedettä yhdistävän tutkimuskokoelman 'Le choc des populations. Guerre ou paix' eli pohdinnan siitä johtavatko väestökriisit sotaan vaiko rauhaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Tutkijat alleviivaavat sitä, että yhteistä, tasaista kehitystä ei ole, vaan niin rikkaudet kuin kurjuudet jakautuvat epätasaisesti.

Demografisten tilastojen valossa kuitenkin analyysin keskiöön nousee väistämättä maapallon väestön edelleen jatkuva nopea kasvu, mutta jo parinkymmenen vuoden päästä kasvu alkaa tasaantua ja ihmiskunta vanhenee nopeasti. Syntyvyys on voimakkaassa laskussa kaikkialla muualla kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Samalla nousevien maiden väestön odotettavissa oleva elinikä ottaa kiinni harppauksin kehittyneiden maiden elinikää.

Kun tänä vuonna meitä on seitsemän miljardia, saavutamme yhdeksän miljardin rajan vuoden 2050 tienoilla. Euroopassa nuoria on liian vähän; kun yhtä eläkeläistä kohti vuonna 1950 oli kolme työelämässä olevaa, on heitä nyt alle kaksi ja vain neljän vuosikymmenen päästä alle puolitoista. Samaan aikaan vanheneva väestö haluttaisiin pitää pidempään työelämässä, mutta yli 50-vuotiaiden työllistäminen koetaan hankalaksi - ja kun samaan aikaan neljäsosa alle 25-vuotiaista on työttömänä, on yhteistä venettä vaikea soutaa. Aktiiviväestö pelkää nääntyvänsä verotaakan alle.

Ja poliitikot näkevät varsinkin finassikriisin arvaamattomien vaikutusten paineessa valtioiden velkaantumisen pysäyttävän välttämättömän talouskasvun lähtötelineisiinsä.

Vaikka asiantuntijamme myöntävätkin uutuuskirjassaan sen, ettei niin taloustiedettä kuin väestötiedettäkään voi pitää koko ongelmavyyhtiä ratkaisevina eksakteina tieteinä, kannattaa heitä kuunnella esimerkiksi sen myyttiryppään purkamisessa, joka estää tällä hetkellä ajattelun yli `vanha-työntekija -on-huonompi -kuin-nuori´ -mantran.

"Demokgrafinen kehitys on kaikista tekijöistä uhkaavin kansallisille yhteisöille elää yhdessä."

Esimerkiksi iän ja tuottavuuden ymmärtämisessä olemme täysin neljän myytin ja väärän tiedon armoilla, sanoo tutkija Axel Borsch-Supan.

"Ensinnäkin vanhimmat työntekijät eivät ole vähemmän tuottavia. Tämä myytti on juurtunut alitajuntaamme saakka. Siitä on tullut niin totta, että kun yritysten rakenteita muutetaan, ensimmäisinä toimenpiteinä iäkkäimmät työntekijät irtisanotaan. Seuraavaksi, jos tilanne ei korjaannu, potkimme ulos kaikista nuorimmat. Mutta aloitamme aina vanhimmista, vaikka liukuhihnalla tuottavuus työntekijää kohti ei laske lainkaan edes 62-vuotiaiden kohdalla. Fyysisen voiman ja nopeuden putoaminen korvconomistes - asiantuntijat globaaliksi haasteiksi melko raskaan näkymän.

Vanhenemisesta tulee maailmanlaajuinen ilmiö. Kuitenkin seuraavien kymmenen, viidentoista vuoden aikana eli aivan näillä hetkillä jännitys kasvaa meidän kehittyneiden ja jo vanhentuvien maiden sekä kehittyvien ja ikärakenteeltaan erittäin nuorten maiden välillä. Välimeren eteläpuolella pitäisi luoda nuorille yli 50 miljoonaa työpaikkaa vuosikymmenessä jotta edes nykyinen korkea työttömyystaso pysyisi edes samana. Ongelmana on vain se, että esimerkiksi koulutusrakenteet ovat vielä kehittymättömät ja pelkona on nuorten kouluttamattomien työttömien siirtyminen työttömiksi Euroopan kaupunkeihin. Paine mittaviin muuttoliikkeisiin vuoteen 2030 asti on mitä todellisin. Yli rajojen ja Aasiassa rajojen sisalla kymmenin miljoonin. Ellei konkreettisia ratkaisuja löydetä, tilanteesta tulee kaoottinen, kirjoittavat talousrenkaan tutkijat.

"Ehkä poliitikot, media ja taloustieteilijät ovat kokonaan pudonneet kyydistä määritellessään kohdattavien ongelmien tärkeysjärjestyksen. Koko maailmanlaajuinen huoli on yksinomaan keskittynyt finansseihin, pääomiin ja niiden virtoihin; ja yhdeltä osaltaan ympäristöön, ilmastoon ja luontoon. G20 aikoo saada aikaan perussääntelyn finassimarkkinoille ja ilmastokysymyksissä on YK:n voimin juuri edistytty hieman. Mutta ei sanaakaan odotettavissa olevista muuttovirroista tai vähiin käyvistä raaka-aineista. Tämä on mitä vakavin tulevien ongelmien arviointivirhe! Kansainvälisten konfliktien riskit ovat huomattavat, ja ellei niihin puututa, tämä vuosisata tulee muistuttamaan 1900-lukua. Ratkaisu on yhteinen sääntelyjärjestelmä ihmisten, pääomien ja harvinaisten luonnonresurssien liikkumiselle. Maahanmuuttopolitiikkaan täytyy yhdistää kohdistettu apu ja koulutuksen siirtäminen ammattitaitovaatimuksineen sinne, missä liikkeellelähdön kynnys on matalin. Myös syntyvyyden säännöstelyä on jatkettava."

Taloustieteilijoiden rinki pitää tätä toimintalistaa toivon listana, sillä kaikissa edellisissä demograafisissa kriiseissä tuotantoa tai energiaa rajoittavat tekijät on onnistuttu voittamaan.

Miksei siis nyt? No, miljardi seitsemästä miljardista näkee nälkää, joten mitään ei ole vielä kokonaan voitettu edes verrattuna vuoteen 1800, jolloin meitä oli miljardi ja aliravittuja suhteessa aivan yhtä paljon. Toisaalta väestötieteen isä Malthus ei koskaan olisi voinut kuvitella, että kun hänen aikanaan tarvittiin maataloudessa 80 ihmistä ruokkimaan sata, niin nyt kaksi vuosisataa myohemmin kaksi ihmistä riittää turvaamaan ravinnon sadalle. Mutta onko meillä sitten syytä huoleen vai todellakin mahdollisuus toivoon?

"Niin, mitään ei ole vielä kirjoitettu. Tullaanko muuttovirtoja sääntelemään siten, että Euroopan, Venäjän tai Japanin demograafista deflaatiota voidaan pientää? Voiko se tapahtua ilman konflikteja? Voidaanko nousevien maiden pääluvun painoa tai niiden tarpeita hillitä kaikkien eduksi vaiko päinvastoin - onko sittenkin epäiltävä, että taloudelliset ja poliittiset konfliktit tulevat takaisin? Sota vai rauha?"

Vastausten antamisen vaikeus pohjautuu maailmanlaajuiseen epätasapainoiseen kehitykseen, kirjoittavat tutkijat Pierre Dockès ja Jean-Hervé Lorenzi. Viisikymmentä vuotta sitten pelättiin väkiluvun nousevan tämän vuosisadan puoliväliin mennessä 15 miljardiin. Syntyvyyden lasku naista kohti tapahtui niin nopeasti, ettei sitä -60-luvulla tajuttu ennakoida. Mutta kehitys ei ollut tasaista, vaan nyt on näkyvissä, että Afrikka kaksinkertaistuu väkiluvultaan neljässä vuosikymmenessä nykyisestä miljardista kahteen miljardiin. Siinä missä pohjois-Afrikan maissa syntyvyys naista kohden on tippunut jo lähelle eurooppalaista tasoa, on suuntaus Saharan eteläpuollella edelleen aivan toinen. Eivätkä Cercle des economistes -ringin tutkijat ole lainkaan varmoja, halutaanko asioista puhua niiden oikeilla nimillä.

Muukalaisviha ei ole vain populististen piirien valtti Euroopassa, vaan pohjois-Afrikan arabimaiden asenteet mustan Afrikan asukkaisiin ovat töykeät. Miten kay sille paineelle joka on pistamassa liikkeelle nuorta väkeä Saharan eteläpuolelta. Pohjoisen Afrikan maat eivät heitä halua, oman nuorison demografinen paine on aivan tarpeeksi. Suunnaksi on tulossa Eurooppa tai edelleen Pohjois-Amerikka, mutta erilaisten välisatamien kautta. Ja Afrikka pysyy ainoana nuorena maanosana pitkään tällä vuosisadalla. Sen köyhyys, onnettomat terveydenhuolto -, sosiaali -ja koulutusjärjetelmät sekä hallinnon rappio ajavat osaavia pois. Ja samalla Kiina etunenassä on ostamassa valtavia maa-alueita ruokkiakseen omaa miljardivaestöään. Ja taas toisaalta - Afrikasta nyt jo pois muuttaneet lähettävät lähtömaahansa perheidensa tukemiseen vuodessa 20 miljardia euroa. Ilman tata panostusta asiat olisivat viela huonommin. Talouskriisin arvioidaan kuitenkin iskevän pahasti tähän elintäkeään suoneen.

"Ja kun väkiluku kaksinkertaistuu parissa vuosikymmenessä ei Afrikalla ole juurikaan mahdollisuuksia takamatkansa kiinni kerimiseen. Nyt näyttää siltä, että maanosalle tehdyt kansainväliset tavoitteet eivät suinkaan toteudu vuonna 2015, vaan joskus vuosisadan lopulla. Afrikalla ei ole keinoja
tämän syklin purkamiseen."

Entä sitten vanheneva Eurooppa? Mitä on luvassa? Vastausta hakee vuoden -93 taloustieteen Nobelin saanut Robert W. Fogel. Hän kurkistaa vuoteen 2040, joka on siis edessä yhtä lähellä kuin vuosi -80 takana. Eikä hän näe muuta kuin maanosamme hälyyttävän alamäen. Sen syynä demografia ja kansantuotteen
kivulias kasvu. Väesto vanhenee vauhdilla. Kymmenen vuotta sitten kiinalaisten keski-ikä oli 30 vuotta saksalaisten ja italialaisten jo 40. Tasan kolmenkymmenen vuoden päästä keski-ikä Italiassa ja Saksassa on jo 50. Tällä vauhdilla riippuvuus aktiiviväestostä kasvaa niin paljon, että talouskasvu jää nimelliseksi. Fogel arvioi työperaisen verotuksen putoavan ja yritykset saavat niskaansa kannattavuutta nakertavan kuorman. Hän vertaa tilannetta Kiinaan ja näkee Kiinan investoivan massiivisesti inhimilliseen pääomaan eli koulutukseen. Yhden lapsen politiikka ajaa väestöjättiläisenkin yhteiskuntaa vanhentavaan sykliin, mutta siihen on ryhdytty valmistautumaan. Vanheneminen tai terveydenhuolto eivät nobelistille ole voittamattomia esteitä ja taloutta rasittavia kuluja.

"Koko keskustelun suunta terveydenhoitomenoista on muutettava radikaalisti. Samalla tavalla kuin sähkö tai teollisuus olivat talouden moottoreita sata vuotta sitten, terveysteollisuus tulee olemaan tämän vuosisadan talouden moottori. Tämä sektori stimuloi suuren joukon muita talouden alueita kuten koulutusta, kommunikaatio- ja rakennusteollisuutta seka teknologiaa.

OECD-maiden hallitusten ja yksityissektorin ennakoimat sosiaaliturvamallit tähtäävät terveydenhoitomenojen vähentämiseen. Nyt pitäisi saada aikaan perusterveydenhoitopalvelujen kokonaisuus kaikille ja toisaalle kallis vakuutuspolitiikka, joka takaisi luksus -palvelut niita haluaville.

Nämä terveyspalvelut olisi moduloitava niin, etta halukkaat saisivat ekstransa, mutta missään nimessä nämä erikoispalvelut eivät olisi perusterveyspalveluja, jotka kuuluvat kaikille kukkarosta riippumatta. Tämä malli voisi tehokkaasti vähentää paineita niin julkisenn kuin yksityisen terveyssektorin kuluihin. Muistutettakoon, että vuonna 2040 yli kolmannes kaikista maapallon asukkaista on yli 65-vuotiaita."

Taloustieteilijoiden tulevaisuuskirjassa vanhenemisen ja resurssien rajallisuuden sekä muuttoliikepaineiden lähitulevaisuus on ratkaistavissa vain kansainvälisellä yhteistyöllä.

Jos jokainen maa tai alue käpertyy vain omiin saavutettuihin asemiinsa, sulkee markkinansa, pääomavirtansa ja pääsyn muiden maiden ihmisiltä, haluaa elää seiniensä sisällä ja "jättää helvetin elettäväksi muille, johtaa se riskiin umpikujasta ja konfliktista", kirjoittavat tutkijat. Lopuksi he listaavat ehdotuksensa G20-ryhmälle pikaisia toimia varten:

"Vuoteen 2015 mennessä on saatava aikaan analyysi energia- ja maataloustuotteiden tarpeesta ja resursseista. Näiden tuotteiden hinnoilla on oltava sääntely. öljyn korvaamista maataloustuotteilla tulisi välttää.

Kehittyvien maiden valikoivalle maahanmuuttopolitiikalle tulisi rakentaa kahdenvälisiä ratkaisuja, jotta molemmat hyötyisivät muuttoliikkeestä. Jokainen maa voisi helposti listata sata tarvitsemaansa ammattia ja niille kelpoisuusehdot. Maahanmuuttajien oikeuksia olisi valvottava.

Euroopan,Venäjän ja Japanin olisi tuettava syntyvyyden kasvua tulonsiirroilla nuorille perheille.

Investointeja akselilla pohjoinen-etela olisi helpotettava, jotta tuotantoa voitaisiin tehda siella missa on sen työvoima.

Liian korkean syntyvyyden maiden koulutusedellytykset ja naisten aseman parantaminen vaativat jättimäisiä panostuksia. Kehittyneisiin maihin tulleiden maahanmuuttajien peruskoulutus-, harjoittelu ja jatko-opinnot on saatava käyntiin heti maahanmuuton tapahduttua.

No niin, paljon hienoja periaatteita ja anteliaita aikomuksia, voidaan meille sanoa. Ehkä, muttei ainoastaan. Nämä ovat prioriteetteja G20:lle. Eivätkä ne ole merkityksettömiä, jos tavoitteena on rauhallinen tulevaisuus.

Ismo Nykänen

(Teos:Le Cercle des économistes. Le Choc des Populations. Guerre ou Paix. Fayard 2010. 333 s.)

Kommentoi Lähetä: