Puiden istuttamisen merkitys

Hiljattain edesmennyt, kenialainen Wangari Maathai sanoi seuraavat sanat kuultuaan että hänelle oli myönnetty Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2004: "Kun istutamme puita, istutamme rauhan siemeniä ja toivon siemeniä. Samalla myös turvaamme lastemme tulevaisuuden. Saatuani eilen kuulla tuon hämmästyttävän uutisen minulle myönnettävästä palkinnosta menin miltei ensi töikseni istuttamaan afrikantulppaanipuun taimen. Tämä tapahtui Mount Kenian juurella. Tuo vuori on ollut inspiraation lähde niin minulle kuin meitä edeltäneillekin sukupolville."

Näin totesi kenialainen ympäristöaktivisti ja maan nykyisen hallituksen varaympäristöministeri Wangari Maathai lehdistötiedotteessaan saatuaan tietää, että hänelle myönnetään tämänvuotinen Nobelin rauhanpalkinto työstään kestävän kehityksen, demokratian ja rauhan puolesta.
Wangari Maathai on ensimmäinen afrikkalainen nainen, joka on koskaan saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Maathai on entinen Nairobin yliopiston eläinlääketieteen professori, mutta hän on tullut laajemmin tunnetuksi ennen kaikkea kenialaisen Green Belt Movementin eli Vihreän vyöhykkeen liikkeen perustajana ja pitkäaikaisena toiminnanjohtajana.

Nobel-palkinnon kunniaksi loppuvuodesta ilmestyi myös uusintapainos Vihreän vyöhykkeen liikkeen toimintaa esittelevästä Wangari Maathain kirjasta The Green Belt Movement: Sharing the approach & the experience.

Vihreän vyöhykkeen liike on vuonna 1977 perustettu ympäristönsuojeluun ja kehitykseen keskittyvä ruohonjuuritason kansalaisjärjestö, jonka toiminnan ydinalueena on valtakunnallinen ruohonjuuritason puidenistutuskampanja. Toisin kuin monet muut järjestöt Afrikassa, Vihreän vyöhykkeen liike ei ole minkään ulkomaisen järjestön haaraosasto, vaan se on syntynyt paikallisesta aloitteesta ja se on rekisteröity Nairobissa, missä sillä on päämajansa. Järjestö on kokonaan kenialaisten hallinnoima. Pyrimme tietoisesti turvautumaan toiminnassamme nimenomaan paikalliseen osaamiseen, tietoon, viisauteen ja asiantuntemukseen.

Wangari Maathai korostaa kirjassaan Vihreän vyöhykkeen liikkeen omavaraisuutta, paikallisuutta ja sitä, että puunistutuksen takana ovat viime kädessä Kenian maaseudun naiset. Mutta ensimmäiset yritykset puunistutuskampanjan käynnistämiseksi tehtiin itse asiassa jo 70-luvun alkupuolella Langatan kaupunginosassa Kenian pääkaupungin Nairobin laitamilla. Wangari Maathain silloinen aviomies oli valittu alueen kansanedustajaksi maan parlamenttiin, ja vaalikampanjassa aktiivisesti mukana ollut puoliso yritti lunastaa miehensä vaalilupauksia työpaikoista palkkaamalla köyhiä maaltamuuttajia ehostamaan kaupunginosan yleisilmettä siivoamalla katuja ja istuttamalla puita.

Vasta myöhemmin Wangari Maathain toimiessa Kenian valtakunnallisen naisjärjestön ympäristövaliokunnan jäsenenä puunistutuskampanja käynnistettiin maaseudulla, ja pian kampanja irrottautui naisjärjestön alaisuudesta omaksi järjestökseen.

Vihreän vyöhykkeen liikkeen alkuvaiheen menestyksestä suuri kiitos kuuluu Maathain mukaan YK:n apulaispääsihteerinä toimineelle Helvi Sipilälle, joka omalta osaltaan vaikutti siihen, että YK:n naisjärjestö Unifem myönsi merkittävän rahasumman Kenian maaseudun puunistutuskampanjaan. Vihreän vyöhykkeen liikkeen toimintaa on myöhemmin tuettu myös Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista suomalaisjärjestö Ympäristö ja kehitys ry:n kansalaisjärjestöhankkeen kautta.
Vihreiden metsävyöhykkeiden istuttamisen tarkoituksena on ollut helpottaa polttopuunsaantia.

Maailman vähemmän teollistuneissa ja vähemmän kuluttavissa maissa yli 90 prosenttia maaseudun asukkaista on köyhiä ja sen vuoksi ruuanlaiton ja asuntojen lämmityksen suhteen riippuvaisia huokeasta ja helposti saatavasta polttoaineesta, kuten viljankorsista, polttopuista ja lehmänlannasta.
Siellä missä näistä polttoaineista on pulaa, perheet joutuvat joskus muuttamaan ruokavalionsa sellaiseksi, jonka valmistaminen vaatii suhteellisen vähän energiaa. Näin siitä huolimatta, että tämä heikentäisi ruuan ravinnollista laatua.

Niissä paikoissa puolestaan, missä polttopuuta kerätään ympäristöstä mutta uusia puita ei istuteta tilalle, polttopuun saatavuus kotitilan läheisyydessä vähenee nopeasti, mikä pakottaa polttopuun kerääjät, yleensä naiset, vaeltamaan yhä pidempiä matkoja polttopuun hankkimiseksi. Tämä on vaivalloista ja aikaavievää. Siellä missä polttopuu haetaan metsistä, luonnon monimuotoisuus tulee vähitellen myös uhatuksi.

Polttopuunsaannin helpottamiseksi Vihreän vyöhykkeen liikkeen puunistutuskampanjoissa ihmisiä neuvotaankin istuttamaan useita eri puulajeja lähelle kotitaloa. Kampanjassa suositaan etenkin paikallisia puulajeja ja erilaisia hedelmäpuita, joista saadaan kipeästi kaivattua lisäravintoa. Jokaista polttopuuksi hakattua puuta kohti neuvotaan istuttamaan kaksi uutta puuntainta.
Puunistutuskampanja hyödyttää naisten perustamia taimitarharyhmiä myös rahallisesti, sillä jokaista vielä kolmen kuukauden kuluttua elossa olevaa istutettua tainta kohti Vihreän vyöhykkeen liike maksaa naisryhmille pienen kasvatuspalkkion. Tämän vuoksi taimitarharyhmät joutuvat itse opettelemaan pitämään kirjaa taimista ja taimitarhojen taloudesta, jolloin maaseudun usein koulujakäymättömät naiset oppivat hallinnollisia taitoja ja kantamaan vastuuta. Samalla naisten itsetunto kohenee.
Osa taimitarhoista on perustettu myös koulujen yhteyteen, jolloin koululaiset osallistuvat taimien hoitamiseen ja oppivat samalla kunnioittamaan ympäristöä.

Hyvin yksinkertaiseen ajatukseen perustuvalla puunistutuskampanjalla näyttääkin siis olevan lukuisia myönteisiä kerrannaisvaikutuksia Kenian maaseudun ruohonjuuritasolla. Mutta pitkällä aikavälillä tärkeimpänä tavoitteena on Wangari Maathain mukaan ennen kaikkea eroosion hillitseminen.

Maa on eräs Kenian kaikkein tärkeimmistä kansallisista luonnonvaroista. Maaperän hedelmällistä pintakerrosta tulisi pitää erittäin arvokkaana voimavarana, etenkin ottaen huomioon sen keskeisen roolin maanviljelysvaltaisen talouden ylläpitämisessä. Silti itse maaperään sinänsä kiinnitetään vain vähän tai ei lainkaan taloudellista huomiota, ehkäpä sen vuoksi, että sen häviämisen vaikutukset ovat asteittaisia eivätkä ole vielä koetelleet väestön suurta enemmistöä.

Sadekausien aikana tuhansia tonneja pintamaata valuu Kenian maaseudulta jokiin ja edelleen mereen ja järviin. Maaperää menetetään myös tuulieroosion myötä niillä alueilla, missä maaperällä ei ole kasvipeitettä. Pintamaan menetystä tulisi pitää verrannollisena maa-alueiden menettämiseen maahan tunkeutuvalle viholliselle. Mikä tahansa maa, joka joutuisi sillä tavoin uhatuksi, mobilisoisi kaikki mahdolliset voimavarat, mukaan lukien raskaasti aseistetut sotavoimat, puolustamaan tuota mittaamattoman arvokasta maata.

Wangari Maathai selostaa kirjassaan, kuinka Vihreän vyöhykkeen liike pyrkii toisaalta mobilisoimaan ihmisiä istuttamaan puiden taimia omille kotitiloilleen, mutta samalla liikkeen aktiivit pyrkivät innostamaan erityisesti maaseudun naisia perustamaan itse omia taimitarhoja puunistutuskampanjan eteenpäinviemiseksi. Liike onkin levinnyt kylästä toiseen nimenomaan sen ansiosta, että kylien naiset ovat ottaneet taimituotannon sivutoimiseksi työtehtäväkseen.

Taimitarhojen perustamista ja niiden toimintaa varten on olemassa yksityiskohtainen ja hyvin käytännönläheinen kymmenkohtainen suositusohjelma. Toiminnan yhtenä perusajatuksena on, että taimet jaetaan halukkaille puunistuttajille ilmaiseksi ja jos puu jää elämään, taimitarhan naiset saavat siitä hyvästä Vihreän vyöhykkeen liikkeen keskustoimistosta pienen, viiden sillingin eli Euroopan rahassa noin kymmenen sentin suuruisen kasvatuspalkkion.

Kun taimitarhalla on riittävästi taimia valmiina jaettavaksi ihmisille, asiasta tiedotetaan esimerkiksi jumalanpalvelusten yhteydessä, kouluissa tai markkinapaikoilla. Taimitarharyhmien jäsenet kehottavat puiden istuttamisesta kiinnostuneita kaivamaan kuoppia, jotka ovat leveydeltään ja syvyydeltään noin kaksi jalkaa. Taimet luovutetaan vasta sen jälkeen kun taimitarharyhmän jäsen on käynyt tarkastamassa ja hyväksymässä kuopat. Taimen istuttajaa neuvotaan poistamaan taimi kasvatusastiasta tai juuria suojaavasta muovipussista ennen istuttamista. Kasvatusastiat ja pussit palautetaan taimitarhalle uudelleenkäyttöön. Mikäli maaperä on köyhää, kuopan pohjalle tulee myös lisätä lantaa.

Puunistutuskampanjan ohella Kenian Vihreän vyöhykkeen liike on vuosien varrella laajentanut toimintaansa muunkinlaiseen maaseudun alueelliseen kehitykseen. Vihreän vyöhykkeen liike on järjestänyt seminaareja niin luomuviljelystä kuin vapaakaupan turmiollisuudestakin ja kampanjoinut ruokakasvien viljelyn puolesta rahakasvien kahvin ja teen sijaan. Järjestön uudessa ruokaturvaohjelmassa viljelijöitä neuvotaan suosimaan perinteisiä viljelykasveja, kuten maniokkia, jamssia, bataattia, nuolijuurta sekä hirssiä ja durraa.

Presidentti Moin valtakaudella Vihreän vyöhykkeen liike ja Wangari Maathai kamppailivat kovasti myös ihmisoikeuksien puolesta. Maathai itse joutui useaan otteeseen pidätetyksi osoittaessaan mieltään Kenian poliittisten vankien vapauttamisen puolesta tai liikemiesten ja poliitikkojen laittomia maanvaltauksia ja kyseenalaisia rakennushankkeita vastaan.
Järjestön erityisissä kansalaiskasvatushankkeissa onkin Wangari Maathain mukaan pyritty korostamaan niin sanotun huonon hallinnon, korruption ja ympäristön köyhtymisen välistä yhteyttä.

On todella suuri häpeä, että lähinnä huono hallinto on johtanut useisiin niihin virheisiin ja vastoinkäymisiin, jotka tänä päivänä pilaavat kuvan Äiti Afrikasta ja hankaloittavat monien afrikkalaisten mahdollisuuksia itse vaikuttaa myönteisesti omaan kehitykseensä. Jotkut uskovat, että afrikkalaiset elävät köyhyydessä, koska he ovat saamattomia ja aloitekyvyttömiä, mutta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Hyvin paljon johtuu heidän johtajiensa harjoittamasta huonosta hallinnosta, ja afrikkalaisia on hallittu huonosti jo pitkään.

Wangari Maathain mukaan nimenomaan huono hallinto onkin ollut niin Kenian kuin koko Afrikankin kehityksen suurin este. Kun hallitus ei hoida tehtäviään, riippuvuus ulkomaisesta kehitysavusta kasvaa, ja mitä syvempi tuo riippuvuus on, sitä tiukemmin avunantajat voivat sanella avun ehtoja, usein omien intressiensä mukaisesti.

Mutta riippuvuus ulkomaisesta rahoituksesta koskee yhtä lailla myös Vihreän vyöhykkeen liikettä, joka saa suurimman osa rahoistaan eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysapubudjeteista.

Joidenkin avunantajien mielestä Vihreän vyöhykkeen liikkeen taimitarhojen tulisikin alkaa myydä taimiaan eikä jakaa niitä enää ilmaiseksi. Mutta kun tiedetään, ettei Kenian maaseudun köyhillä välttämättä ole yhtään ylimääräistä rahaa puuntaimien ostamiseen, on ehdotettu myös muita varainhankintamenetelmiä, kuten ekosafarien järjestämistä valistuneille pohjoisen turisteille.
Uusiin kaavailuihin kuuluu myös kenialaisen puunistutuskampanjan laajentaminen muihin Afrikan maihin, ja onpahan Vihreän vyöhykkeen liikettä pyydetty avustamaan puunistutuskampanjan käynnistämisessä myös Chicagon köyhissä kaupunginosissa Yhdysvalloissa.

Oli rahoituksen lähde sitten lopulta mikä hyvänsä, Vihreän vyöhykkeen liikkeen kohdalla voidaan kuitenkin sanoa, että apu on mennyt perille.

Puunistutuskampanjan ansiosta Keniassa on istutettu yli 30 miljoonaa puuta, taimitarhoilla on työllistetty tuhansia ihmisiä, kasvatuspalkkioista saamillaan tuloilla maaseudun köyhät naiset ovat voineet esimerkiksi maksaa lastensa koulumaksut, Wangari Maathai luettelee.

Vihreän vyöhykkeen liike on toimittanut taimitarhoille puutarhatyökaluja, joista on ollut käyttöä varmasti koko kylälle. Järjestön aloitteesta Kenian parlamentti on säätänyt lain ympäristön ja metsien suojelemiseksi. Kouluihin on otettu ympäristöoppi uudeksi oppiaineeksi.

Liike on myös toiminut esikuvana ja inspiraation lähteenä, ja siitä on tehty sekä elokuvia että lukuisia lehtijuttuja, mikä on Wangari Maathain mielestä ollut erityisen rohkaisevaa, sillä yleensähän Afrikasta kerrotaan vain huonoja uutisia. Vihreän vyöhykkeen liike on ollut toivon merkki.

Naaron kylän naiset kertovat tarinoita menneistä vaikeista ajoista, jolloin heidän oli kuljettava pitkiä matkoja hankkiakseen tai ostaakseen polttopuita ja kannettava sitten selkä vääränä painavia puutaakkoja takaisin kotiin. He myös puhuvat ajoista, jolloin heidän oli muutettava ruokavalionsa toisenlaiseksi, koska ruuanlaittoon ei ollut riittävästi polttopuita.

Nyt he kuitenkin ylpeinä kertovat, kuinka he saavat polttopuita maksutta ja läheltä omalta kotitilaltaan. He ovat myös huomanneet maaperän eroosion hidastuneen. Monet linnut ja piennisäkkäät ovat palanneet. Ilma on nykyään puhtaampaa, ja puut antavat varjoa. Miehet ovat kiitollisia ja ylistävät naisia loistavasta työstä, jonka nämä ovat tehneet koko kylälle.

Peik Johansson

Lähetä: