Lauantaisin klo 13.55 - 14.00, uusinta klo 23.00

50 vuotta sitten radio soi nykyistä enemmän

Tällä viikolla olen sukeltanut 1960-luvun radiomaailmaan. Noin viidessäkymmenessä vuodessa suomenkielinen radiotarjonta on kasvanut aika lailla. Vielä 60-luvulla suomeksi saattoi kuunnella joko yleisohjelmaa tai rinnakkaisohjelmaa, eikä suinkaan ympäri vuorokauden. Yleisohjelma alkoi arkisin aamukuudelta ja päättyi iltakahdeltatoista, ja jokaisen päivän päätteeksi soi Maamme-laulu.

Näihin aiheisiin minut on houkutellut kuuntelija, joka on lähettänyt meille tällaisen sähköpostin:

"Tervehdys Savosta! Kysyisin sellaista omituista asiaa, että milloin Yleisradio soitti ensimmäisen kerran Hartaita säveliä -nimisen äänilevykonsertin? Sehän on jo jatkunut pitkään (ja niin pitääkin), mutta tarkkaa aloitusvuotta en millään muista ja haluaisin sen tietää."

Kysymykseen vastaaminen on edellyttänyt kevyttä salapoliisintyötä. Toisin sanoen kiipesimme työkaverini kanssa portaat ylös Radio 1:n kokoushuoneeseen, jonka takaseinän kirjahyllyssä on rivissä Radiokuuntelija-lehden vanhoja vuosikertoja. Niistä löytyy tällainen tieto:

Hartaita säveliä -ohjelma lähetettiin radiossa ensimmäisen kerran maanantaina 2. päivänä syyskuuta vuonna 1963. Aivan ensimmäiset Hartaat sävelet soivat yleisohjelmassa puoli kahdeksalta aamulla, ja niiden jälkeen lääninrovasti Jaakko Haavio piti aamuhartauden.

Vuoden 63 syyskuussa hengellinen ohjelmisto lisääntyi yleisohjelmassa muutenkin, sillä tuolloin siirryttiin lähettämään kahta aamuhartautta yhden sijaan. Lisäksi iltahartaudet muuttuivat jokapäiväisiksi, ja niiden jälkeen lähetettiin joinain päivinä hengellistä musiikkia, ei tosin läheskään aina.

Radiokuuntelija-lehden lukeminen ei jäänyt minulta vain Hartaiden sävelten selvittämiseen, sen verran kiinnostava tuo punaselkäinen vuosikerta on. Tyystin epätieteellisen selaamisen perusteella näyttää siltä, että syksyllä 63 yleisohjelmassa oli hyvin paljon musiikkia ja nykyiseen Radio 1:een verrattuna vähänlaisesti puhetta. Rinnakkaisohjelma taas merkitsi valtaosin Sävelradiota ja uutisia. Meneillään on tainnut ollut radiomullistusten vuosi, sillä Sävelradiokin alkoi juuri tuona vuonna. Sävelradio-ohjelmahan aloitti säännöllisen iskelmien soittamisen, mikä oli Ylen radiohistoriassa ennenkuulumatonta.

Musiikki siis soi, mutta oli puhettakin seassa, esimerkiksi tiedeohjelmia, kirjallisuutta ja kuunnelmia. Valuutta- ja arvopaperikurssejakin luettiin radiossa kuudesti viikossa.
Radiokuuntelija-lehden tiedoista löytyy myös tällaisia ohjelmia:

Kouluradio, Kielivartio, Matkailumietteitä, Maaseudun koulupulmia, Viisasten kerho kokoontuu sekä Hopeavuosien aikaan – ohjelmaa vanhuksille. Unohtamatta tietenkään Ohjelmansiirtoketjun mittaustaukoa, jonka ajaksi radiolähetykset keskeytyivät jopa tunniksi.

Aikaa on kulunut, ja vaikka radioon tehdään yhä samankaltaisia ohjelmia kuin 60-luvullakin, uuttakin on tullut paljon. Puhumattakaan siitä, että nykyään kanavia piisaa, ja Suomessa voi jo kuunnella keskimäärin noin 20 radiokanavaa.

Kiitos postista, joka sai hetkeksi kurkkaamaan viidenkymmenen vuoden taakse! Ja kiitos kaikesta muustakin postista!

Palaan lopuksi vielä hengellisten radio-ohjelmien historiaan ja kerron, että Yleisradio lähetti ensimmäisen aamuhartauden suorana lähetyksenä Helsingin Vanhasta kirkosta vuonna 1932. 80-vuotisjuhlan kunniaksi sekä aamuhartaus että Hartaat sävelet kuullaan ensi keskiviikkona suorana lähetyksenä Vanhasta kirkosta. Juhlahartaudessa puhuu emeritusarkkipiispa John Vikström. Lähetys alkaa varttia vaille kahdeksalta aamulla.

Anna Simojoki | 3.3.2012

Kommentoi

Mitä mieltä olet, mitä haluaisit kuulla vai jäikö jokin vaivaamaan? Kerro meille niin me koetamme vastata.

Yle Radio 1 saa palautetta, kommentteja ja tiedusteluja ohjelmistaan päivittäin.

Radio 1:n kanavajohto käy radiossa läpi ja kommentoi viikon aikana saapunutta palautepostia sekä kertoo Radio 1:n ohjelmistosta.

Radio 1 vastaa - uusimmat kuunneltavat

Radio 1 vastaa: Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa
Radio 1 vastaa: Kunnon kuultavaa kenelle tahansa
Radio 1 vastaa: Tasapuolista maailmanloppua
Radio 1 vastaa: Toivekonsertit ovat kuuntelijoille tärkeitä
Radio 1 vastaa: 20.04.2013 13.55
Radio 1 vastaa: 06.04.2013 13.55
Radio 1 vastaa: Elämää Pöljän kylällä
Radio 1 vastaa: Bulevardi Luostarin puutarhaan
Radio 1 vastaa: Lapsonen kevään
Radio 1 vastaa: Isoisän jäljillä

Kolumneja ja puheenvuoroja

Ykkösaamun kolumni

Natolla uusia tukijoita

Esko-Juhani Tennilä | 21.5.2013

Radio 1 vastaa

Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa

Anna Simojoki | 18.5.2013

Kolmannen maailman puheenvuoroja

Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?

Kirsi Crowley | 17.5.2013

Kolumni

Taidetta ilman tietoa

Otso Kantokorpi | 15.5.2013

Lisää kolumneja ja puheenvuoroja

Muualla Yle.fi:ssä