Lauantaisin klo 13.55 - 14.00, uusinta klo 23.00

Radio 1 haluaa olla sekä tuttu että yllättävä

Anna Simojoki. Kuva: Juha-Pekka Inkinen/YLE

Nyt on saatu vajaa viikko kuunnella vuoden 2012 radio-ohjelmia. Koska ohjelmistoa on jonkin verran muutettu, palautetta on tullut paljon. Kiitos siitä!

YLE Puheen saamaan valtavaan palauteryöppyyn emme sentään yllä, Puhehan on muuttunut huomattavasti. Varsinkin Puheen illat ovat aivan toisenlaiset kuin viime vuonna, sillä iltaisin Puheen valtaa nykyään urheilu.

Radio 1:n muutokset ovat tähän verrattuna pieniä, mutta muutos on aina muutos, kuten tämän seuraavan palautteen antaja huomauttaa:

Hei ja hyvää alkanutta vuotta Ylen Ykköselle! Olen Ykkösen (ja Puheen) puheohjelmien uskollinen kuuntelija. Nyt kirjallisuusohjelmien aikatauluja on pantu uusiksi (ainakin Kirjakerho ja Epookki). Myös joitakin muita seuraamiani ohjelmia on siirretty. Varmaan teillä on ollut painavia perusteita aikataulumuutoksille, mutta kyllä se meitä kuulijoita nyt aika paljon haittaakin, kun elämä menee uusiksi tältä osin...

Kirjoittaja on oikeassa; ohjelmiston sisäistäminen vie aikaa. Pahoittelen muutoksista aiheutuvaa mielipahaa. Samalla toivon, että se menee pian ohi, ja Radio 1 tuntuu taas sopivasti tutulta ja sopivasti yllättävältä. Kuuluttajat ja me muutkin kanavalla kerromme ohjelmien uudesta järjestyksestä parhaamme mukaan. Tietoa saa myös täältä.

Moni muutos on itse asiassa tehty siksi, että ohjelmat löytyisivät mahdollisimman vaivattomasti. Radio 1:ssähän on liki sata ohjelmanimikettä, eikä niiden kaikkien alkamisaikoja totisesti ole helppo muistaa.

Niinpä olemme ryhmitelleet tarjontaa ohjelmatyypeittäin. Tästä lähin esimerkiksi arkisin aamuyhdeksältä tulee aina musiikkia heti Ykkösaamun jälkeen. Kymmeneltä on vuorossa asiapuhetta kuten Eve Mantu tai Kalle Haatanen. Yhdestätoista kahteentoista tarjolla on musiikkiohjelmaa kuten Välilevyjä. Keskipäivän uutisten jälkeen siirrytään tieteen ja ajankohtaispuheen maailmaan. Ja niin edelleen, usein vuorotellen puhetta ja musiikkia.

Äskeisen palautteen antajan mainitsemat kirjallisuusohjelmat lähetetään arkisin aina osana Kulttuurituntia, samoin kuin muutkin kulttuuriohjelmat, esimerkiksi Epookki tai Aristoteleen kantapää. Kulttuuritunti alkaa Päivän peilin jälkeen kello 17.20. Viikonloppuisin kulttuuriohjelmia sitten uusitaan.

Eikä kaikki sentään muutu. Kannattaa muistaa, että lukuisat ohjelmat ovat yhä vanhoilla paikoillaan.

Ensimmäisen viikon kokemuksen perusteella muutoksista eniten hämmennystä on aiheuttanut Päivän mietelauseen siirtäminen aamuun. Olemme saaneet esimerkiksi tällaista palautetta:

Vai niin, että Päivän mietelause muuttuu Aamun mietelauseeksi. Sitten minä ja kaltaiseni, jotka työn, levon tai sairauden vuoksi ovat vielä unten mailla kello seitsemältä jäävät mietelausetta paitsi. Päivän mietelause keskeytti sopivasti päivän, antoi sille suunnan. Aamuisinhan on aamuhartaudet, jotka ajavat saman asian. Harkitsisitte vielä!

Toinen kuuntelija kutsuu mietelauseen siirtämistä älyn riemuvoitoksi ja hävyttömäksi ratkaisuksi. Moni toivoo päätöksen peruuttamista. Myös mietelauseen uusimista keskellä päivää on ehdotettu useassa palautteessa.

Päivän mietelause siirrettiin keskipäivästä aamuseitsemän tuntumaan muun muassa siksi, että siihen aikaan ohjelmisto on muutoinkin rauhallista. Aamussa mietelause tavallaan käynnistää päivän. Lähiviikkoina kuulostelemme tarkoin, kuinka mietelauseet uuteen paikkaansa sopivat.

Tehkää tekin niin, ja lähettäkää muutoinkin palautetta kanavastamme. Hyvää viikonlopun jatkoa ja hyvää uutta vuotta!

Anna Simojoki

Anna Simojoki | 7.1.2012

Kommentoi

Mitä mieltä olet, mitä haluaisit kuulla vai jäikö jokin vaivaamaan? Kerro meille niin me koetamme vastata.

Yle Radio 1 saa palautetta, kommentteja ja tiedusteluja ohjelmistaan päivittäin.

Radio 1:n kanavajohto käy radiossa läpi ja kommentoi viikon aikana saapunutta palautepostia sekä kertoo Radio 1:n ohjelmistosta.

Radio 1 vastaa - uusimmat kuunneltavat

Radio 1 vastaa: Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa
Radio 1 vastaa: Kunnon kuultavaa kenelle tahansa
Radio 1 vastaa: Tasapuolista maailmanloppua
Radio 1 vastaa: Toivekonsertit ovat kuuntelijoille tärkeitä
Radio 1 vastaa: 20.04.2013 13.55
Radio 1 vastaa: 06.04.2013 13.55
Radio 1 vastaa: Elämää Pöljän kylällä
Radio 1 vastaa: Bulevardi Luostarin puutarhaan
Radio 1 vastaa: Lapsonen kevään
Radio 1 vastaa: Isoisän jäljillä

Kolumneja ja puheenvuoroja

Ykkösaamun kolumni

Natolla uusia tukijoita

Esko-Juhani Tennilä | 21.5.2013

Radio 1 vastaa

Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa

Anna Simojoki | 18.5.2013

Kolmannen maailman puheenvuoroja

Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?

Kirsi Crowley | 17.5.2013

Kolumni

Taidetta ilman tietoa

Otso Kantokorpi | 15.5.2013

Lisää kolumneja ja puheenvuoroja

Muualla Yle.fi:ssä