Lauantaisin klo 15.30 – 15.35, uusinta klo 22.05

Radio 1 tarjoaa konsertteja koko Suomeen

Vastaava tuottaja Anna Simojoki. Kuva: Juha-Pekka Inkinen / Yle

Anna Simojoki | 18.2.2012

Kuluneella viikolla on tullut paljon palautetta klassisen musiikin ohjelmista. Hyvä niin, sillä klassinen musiikki kuuluu Yle Radio 1:n kivijalkoihin. Osa kuuntelijoista toivoo klassista musiikkia lisää, toiset taas korvaisivat nykyisiä musiikkiohjelmia asiapuheella.

Näin eräs kuuntelija kehuu Figaro-ohjelmaa:

Kiitokset Minna Lindgrenille todella mainiosta ja mielenkiintoisesti ja oivaltavalla huumorilla höystetystä figaro-ohjelmasta. Se on oopperan ystävälle ja varmaan muillekin todellinen herkkupala!

Tiistaisin lähetettävää Figaroa toimittaa Minna Lindgrenin kanssa vuoroviikoin Paula Nurmentaus, joka hänkin on saanut kiitoksia työstään. Hyvä, että ohjelma kelpaa! Minustakin se on sekä hauska että kiinnostava.

Toinenkin palaute koskee oopperoita:

Minne (suorat) oopperaesitykset ovat kadonneet YLE Radio 1:stä? Millä nimellä niitä esitetään ja missä ajankohdassa? Aiemmin oli mukava odottaa lauantai-iltoja, jolloin Lauantain toivottujen jälkeen useimmiten noin klo 19 alkoi jokin mielenkiintoinen musiikkiohjelma (konsertti tai oopperaesitys tai puhelintoivekonsertti) vuorottelemassa kirjallisuusohjelmien kanssa. Nyt radiosta on vaikeampi löytää viihdyttävää, rentouttavaa ja samalla ylevöittävää ohjelmaa lauantai-illan ratoksi. Onko ooppera tyystin kadonnut radiosta?

Radio 1:n lauantai-illat eivät oikeastaan ole muuttuneet viime vuodesta, vaan lauantaisin radiosta tulee iltaseitsemän jälkeen yhä musiikkia ja kirjallisuusohjelmia. Oopperaa on tänä vuonna tullut vasta kerran, mutta ei se silti ole kadonnut Radio 1:stä.

Vuoden mittaan kanavalla esitetään kymmenkunta oopperaa. Niistä jokunen on tallenteita, mutta valtaosa on suoria lähetyksiä New Yorkin Metropolitanista. Ensi viikon lauantaina kanavalla soi kevään oopperoista järjestyksessä toinen, ja se on Giuseppe Verdin harvoin kuultu teos Ernani.

Koska Metropolitan on kesällä kiinni, lähes kaikki oopperaillat ovat Radio 1:ssä keväällä ja syksyllä. Kesällä on luvassa laulua ja soittoa Savonlinnan oopperajuhlilta. Siellä kantaesitetään heinäkuussa Kimmo Hakolan ooppera La Fenice, ja tuo esitys siis lähetetään suorana Radio 1:ssä.

Jatkan vielä klassisesta musiikista. Ensi viikon perjantaina Radio 1:n avulla on tarjolla harvinaista herkkua. Wienin filharmonikoiden loppuunmyyty konsertti Helsingin Musiikkitalossa nimittäin radioidaan suorana, ja konsertti alkaa radiossa heti iltaseitsemän uutisten jälkeen.

Wienin filharmonikoita johtaa Lorin Maazel. Konsertissa kuullaan rautaisannos Sibeliusta. Maailmankuulun orkesterin konsertin liput myytiin joulukuussa loppuun parissa minuutissa. Ensi perjantain konserttia voi seurata suorana myös netti-tv:stä osoitteessa yle.fi/klassinen.

Kiitos kaikesta palautteesta ja hyvää viikonloppua!

Anna Simojoki

Kommentoi Lähetä:

Mitä mieltä olet, mitä haluaisit kuulla vai jäikö jokin vaivaamaan? Kerro meille niin me koetamme vastata.

YLE Radio 1 saa palautetta, kommentteja ja tiedusteluja ohjelmistaan päivittäin.

Radio 1:n kanavajohto käy radiossa läpi ja kommentoi viikon aikana saapunutta palautepostia sekä kertoo Radio 1:n ohjelmistosta.

Radio 1 vastaa - uusimmat kuunneltavat

Radio 1 vastaa: Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
Radio 1 vastaa: Palautetta laidasta laitaan
Radio 1 vastaa: Joka kodin Guggenheim
Radio 1 vastaa: Radiouudistusten taustalla on tutkimustietoa
Radio 1 vastaa: Hemmetin tunarit!
Radio 1 vastaa: Puhetta puheesta
Radio 1 vastaa: Muutosten bulevardi

Kolumneja ja puheenvuoroja

Radio 1 vastaa

Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa

Anna Simojoki | 26.5.2012

Eurooppalaisia puheenvuoroja

Vihapuhe ei kieltämällä lopu

Esa Aallas | 26.5.2012

Ykkösaamun kolumni

Uusi tarvitsee ystäviä

Aleksis Salusjärvi | 24.5.2012

Lisää kolumneja ja puheenvuoroja

Muualla Yle.fi:ssä