Mitä vikaa museossa?

Palautetta on taas tullut monenlaista: kysyvää ja toteavaa, kiittävää ja moittivaa. Kiitos niistä kaikista.

Nostan tässä erityisesti yhden teeman esiin. Alustukseksi luen otteita Helena Kallion lähettämästä pitkähköstä kirjeestä. Näin hän kirjoittaa:

”Taannoin eräs radion työntekijä luonnehti radioinstituutiota niin, että se ”ei ole mikään museo”. Tämä sopii nykyajan jatkuvaan edistyksen ja kehityksen nimissä tapahtuvaan muutoshakuisuuteen; mikään muu ei sitten olekaan niin merkityksellistä kuin jatkuva muuttaminen. Sitähän myös Yle Radio yhdessä tehdään enemmän tai vähemmän sopivissa yhteyksissä….

Omassa mielessäni museo piirtyy pelkästään positiivisena asiana sekä arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttäjänä ja esittelijänä että elävän henkisen ilmapiirin keskuspaikkana.”

Näin siis Helena Kallio Kurusta. Kiitos kirjeestä. Itse ajattelen hyvin samalla tavoin museoista – olen niiden vankkumaton ystävä: esimerkiksi Guggenheim-museon saaminen Helsinkiin olisi minun mielestäni aivan suurenmoista. Mutta ei nyt mennä siihen, kinastellaan siitä jossain muualla.

Kysymys on ennemminkin siitä pitääkö tai saako radio muuttua? Pitäisikö juuri Yle Radio 1:n olla ikuisesti muuttumattoman radioilmaisun linnake – oikea muuttumattomuuden museo?

Ennen kuin jatkan sen pohdintaa, luen vielä toista aiheeseen liittyvää palautekirjettä. Tämä kirje tulee Saksasta ja lähettäjänä on Maija-Leena Forys:

”Tässä hurahti kolmisenkymmentä vuotta ilman YLEä, pari kertaa vuodessa
sukulaisvierailujen aikana sitten taas kuuntelin vanhaa tuttua ohjelmaa,
vertailin silloin suomalaista kultturiohjelmaa täkäläisiin WDRn ja SWRn
kultturiohjelmiin ja kyllä YLE melkein aina voitti.

Kiitos Yleisradio, näin ihanan vanhanaikaista ja nostalgista
radio-ohjelmaa tuskin muualta löytyy, vanhat traditiot: keskipäivän
mietelause ja kirkonkellot, aamu- ja iltahartaudet, olikohan niitä ennen niin usein…”

Näin kiittelee Maija-Leena Forys pitkässä ja ansiokkaassa radiomuistelussaan, joka kattaa noin kuusikymmentä vuotta Helsingin olympialaisista nykypäivään.

Kiitoksia on aina mukavaa saada, mutta kyllä tällainen palaute panee myös miettimään.

Olemmeko todella noin muuttumattomia, radion Kansallismuseo?

Meidän ei pitäisi sitä olla.

Älkää ymmärtäkö väärin: Yle Radio 1 ei suinkaan harjoita ikärasismia, me emme missään tapauksessa halua päästä eroon vanhoista kuulijoistamme tai muuten väheksy heitä. Mutta me tarvitsemme myös uusia kuuntelijoita. Ei välttämättä nuorisoa, mutta nuorempiakin.

Vielä kymmenen vuotta sitten Yle Radio 1 tavoitti neljäsosan suomalaisista viikoittain, parina viime vuotena enää vajaan viidesosan. Lasku on hidasta, mutta pitkän päälle tuhoisaa. Meidän täytyy vanhojen rakkaitten kuulijoidemme lisäksi löytää myös uusia kuulijoita. Se on suorastaan velvollisuutemme.

Siksi myös Yle Radio 1:ssä tehdään pienin, mutta määrätietoisin askelin sellaisia muutoksia, jotka laajentavat kulttuurikäsitystä ja näin helpottavat uusienkin kuulijoiden kotiutumista mainioiden ohjelmiemme ääreen.

Muutoksia ei siis tehdä itsetarkoituksellisesti joidenkin konsulttien neuvosta, kuten jotkut ymmärrettävästi epäilevät.

Muutoksia tehdään, jotta Yle Radio 1 voisi vastakin täyttää tehtävänsä suomalaisen ja kansainvälisen kulttuurin väittäjänä, esittelijänä ja tuottajana.

Jatkan mielelläni tätäkin keskustelua kanssanne. Tämä puheenvuoro julkaistaan nettisivuillamme, jossa sitä voi myös kommentoida.

Ja tässä tulevat osoitteet:

Sähköpostitse yle.radio1.fi@yle.fi ja perinteinen paperipostiosoite on Kaj Färm, PL 6, 00024 Yleisradio. Tai tämän nettisivun kautta.

Nauttikaa myös ulkoilmasta. Talvi on nyt kauneimmillaan.

Kaj Färm

Kommentoi Lähetä: