Lauantaisin klo 13.55 - 14.00, uusinta klo 23.00

Klassinen musiikki on olennainen osa Radio 1:tä

Yle Radio 1 saa tasaisesti palautetta, vaikka on lomakausi parhaimmillaan. Kanavaa siis kuunnellaan.

Eräs kuuntelijamme kritisoi Ylen radiokanavien työnjakoa. Luen otteita hänen sähköpostistaan:

Ylen pitäisi muuttaa koko radiokanavasysteeminsä uuteen uskoon, nythän ongelma on se että oikeasti mielenkiintoiset ja oikeasti toimitetut puheohjelmat tulevat lähes kaikki Yle Radio 1:stä, mutta välillä tulee aina tuntikausia klassista musiikkia, joten kanavan kuunteleminen on hankalaa, jos on nimenomaan kiinnostunut näistä laadukkaista puheohjelmista tai kuunnelmista.

Yle Puhe on sen sijaan mennyt laadussa ihan alas, siellä puhutaan niitä näitä jostain perheen siivousvuoroista tms. Kuka ihme jaksaa kuunnella tuollaisia ohjelmia? Ainoa poikkeus Yle Puheessa on Politiikkaradio, jossa nyt joskus puhutaan sitten ihan asiaakin.

No, jostain syystä sitten myös Yle Radio 1:ssä on Ykkösaamu, jossa myös puhutaan politiikasta, eli onko tätä kanavien kokonaiskonseptia nyt ihan ajateltu loppuun asti?

Itse toivoisin että olisi yksi radiokanava, josta tulisi pääasiassa laadukkaita, oikeasti toimitettuja ohjelmia kulttuurista, tieteestä, historiasta ja politiikasta. Myös kuunnelmia voisi olla.

Nyt käy varmasti niin, että monilta ihmisiltä menevät nämä ohjelmat täysin ohi, koska kanavalla laitetaan tuntikausia klassista musiikkia ohjelmien väliin.

Palautteen lähettäjä tarttuu niin moneen olennaiseen asiaan, etten tässä yhteydessä ehdi vastata niihin kaikkiin. Jotain kuitenkin sanon.

Suomenkielisiä radiokanavia uudistettiin vuoden alussa, joten uusia mullistuksia ei ole lähiaikoina luvassa. Esimerkiksi entisenkaltaiseen Yle Puheeseen ei siis palata, semminkin kun Yle Puheen kuuntelijaluvut ovat perheohjelmien ja urheilun lisäämisen jälkeen nousseet selvästi.

Yle Radio 1 taas on niin perinteikäs kanava, että klassisen musiikin poistaminen kanavalta olisi mahdotonta. Pienetkin muutokset aiheuttavat paljon pettynyttä palautetta.

Tiedämme kyllä, että klassinen musiikki sekä houkuttelee että torjuu kuuntelijoita. Olemme yrittäneet lieventää torjuntaa limittämällä puhetta ja musiikkia päivän kuunnelluimpien tuntien aikana aamukahdeksasta iltaviiteen. Lisäksi laitamme puheohjelmamme nettiin kuunneltaviksi.

Olemme myös pohtineet puheohjelmien uusintojen lisäämistä. Puheohjelmia kaipaavat monet.

Kesällä on tullut melko lailla palautetta Areenaan puutteista. Luen posteista kaksi:

Taaskaan Muistojen bulevardi -ohjelma ei ole kuultavissa Areenassa. 9., 10. ja 11. päivän ohjelmat eivät kuulu Internetissä. Keskiviikkona 11.7. ohjelman kuuluttaja nimenomaan mainitsi, että ohjelmat ovat kuultavissa kuukauden ajan.

Kuuntelen Ylen ohjelmia netistä paljon, mutta nykyään ohjelmia puuttuu tai ne katkeavat kesken niin usein, että kuuntelu ei onnistu silloin kun haluaisin. Älkää vaan ajako hyvää palvelua alas!

Nämä viestit ovat ikävä kyllä aiheellisia. Areenaan tehtiin muutoksia loppukeväästä, ja sen jälkeen etenkin radiossa on ollut paljon ongelmia ohjelmien siirtymisessä automaattisesti nettikuunteluun.
Pulmien korjaaminen on osoittautunut hitaaksi ja mutkikkaaksi, eikä kesäaika lomineen nopeuta asiaa.

Laitamme ohjelmia parhaamme mukaan niin sanotusti käsin nettiin aina kun huomaamme, että jotakin puuttuu, ja yleensä tämä auttaa. Esimerkiksi äskeisen palautteen lähettäjän kaipaamat Muistojen bulevardit ovat nyt netissä kuunneltavissa.

Omasta puolestani pyydän anteeksi teknisten ongelmiemme aiheuttamaa hankaluuksia ja pettymyksiä. Pahoillani olen siitäkin, etten uskalla luvata, milloin tämä sekä meitä yleläisiä että teitä kuuntelijoita turhauttava ongelma poistuu. Toivottavasti mahdollisimman pian.

Kiitos kaikesta palautteesta ja mukavaa kesän jatkoa!

Anna Simojoki | 21.7.2012

Kommentoi

Mitä mieltä olet, mitä haluaisit kuulla vai jäikö jokin vaivaamaan? Kerro meille niin me koetamme vastata.

Yle Radio 1 saa palautetta, kommentteja ja tiedusteluja ohjelmistaan päivittäin.

Radio 1:n kanavajohto käy radiossa läpi ja kommentoi viikon aikana saapunutta palautepostia sekä kertoo Radio 1:n ohjelmistosta.

Radio 1 vastaa - uusimmat kuunneltavat

Radio 1 vastaa: Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa
Radio 1 vastaa: Kunnon kuultavaa kenelle tahansa
Radio 1 vastaa: Tasapuolista maailmanloppua
Radio 1 vastaa: Toivekonsertit ovat kuuntelijoille tärkeitä
Radio 1 vastaa: 20.04.2013 13.55
Radio 1 vastaa: 06.04.2013 13.55
Radio 1 vastaa: Elämää Pöljän kylällä
Radio 1 vastaa: Bulevardi Luostarin puutarhaan
Radio 1 vastaa: Lapsonen kevään
Radio 1 vastaa: Isoisän jäljillä

Kolumneja ja puheenvuoroja

Ykkösaamun kolumni

Natolla uusia tukijoita

Esko-Juhani Tennilä | 21.5.2013

Radio 1 vastaa

Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa

Anna Simojoki | 18.5.2013

Kolmannen maailman puheenvuoroja

Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?

Kirsi Crowley | 17.5.2013

Kolumni

Taidetta ilman tietoa

Otso Kantokorpi | 15.5.2013

Lisää kolumneja ja puheenvuoroja

Muualla Yle.fi:ssä